Tämä on näköjään sitten tällainen kesäloma. Kirjoitan silloin tällöin jotain. No, hankala olisi joka päiväkään kirjoittaa, kun minä en kerta kaikkiaan vain tee yhtään mitään. En ole poistunut neljän seinän sisältä yli viikkoon – paitsi hakemaan postin. No, kävin minä juhannusaatto-yönä neljän aikaan aamulla katsomassa auringonnousun, mutta siinä se. Flunssa vaivaa edelleen hieman. Kuumetta ei ole ollut enää pitkään aikaan, mutta kurkkukipu ja yskä eivät ainakaan kohenna oloa mitenkään.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ja minua ahdistaa taas. Se on huono puoli siinä, kun jumittaa netissä kaiket päivät. Olen ilmoittautunut uuteen Kylä-miittiin. Se on Tampereella ja junani menee taas niin, että se on siellä 11:59. Miitti alkaa 12:00. Minusta on mukava olla kaikkialla tarpeeksi ajoissa. Mutta sitten kun on joku tuollainen, että on kiire ja on viimeinen, niin se ahdistaa. Tarvitsee vain ajatella sitä, niin hengittäminen vaikeutuu. Ja nyt kun minulla on ollut kauheasti näitä ahdistuskohtauksia melkein jokaisessa tilanteessa jossa on muita ihmisiä, niin miten minä muka selviäisin miitistä ilman sellaista. Ja sitten kaikki kyläläiset ajattelevat, että olen ihan hullu ja skitso.

 

Olen saanut myös uuden meseosoitteen. En ole vielä lisännyt sitä listaani, koska siitä syntyisi ongelmia. Ei varsinaisesti, koska minulle sanottiin, että jos on jotain kysyttävää vielä, niin voin ottaa yhteyttä joko yksityisviestillä tai mesessä. Ja nyt kyseinen tyyppi vielä haluaa jutella yhdestä pelistä. En tiedä miksi tai edes miten. Toivottavasti ei mesellä.

 

En ole ollut mesessä varmaan kuukauteen. Okei, ei siellä ole kauheasti sellaisia, joiden kanssa voisi jutella. No okei, jos laskisi, kuinka monelle voisi sanoa jotain ja tekisi ehkä mielikin sanoa jotain... kolme. Mutta se on hankalaa. Mese on hankala. Olen saanut yli puolet osoitteistakin Kylän pelien kautta, kun on tullut pelattua pahista ja sitten on juonittu mesessä. Se ei ole lainkaan hankalaa. Ei yhtään, ei tipan tippaa. En tiedä miksi, mutta se on ihan eri asia. Vähän niin kun Kylän Shoutboxkin. Siellä voi puhua melkein ongelmitta, vaikka keskustelun kävisikin kokonaan vain yhden ihmisen kanssa, mutta jos se keskustelu olisi käyty sen sijaan mesessä, se olisi ollut kauhean hankalaa ja stressaavaa minulle.

 

Minä en vain osaa!  Kun pitäisi jutella kaksistaan jonkun kanssa, niin se ei onnistu. Paitsi ehkä IRL. IRL minun on helpompi jutella ihan kaksistaan kuin suuressa ryhmässä. Netissä tilanne on sitten oikeastaan päinvastoin.

 

Nankin on palannut Saksasta. Juhannusaattona vaihdettiin pari viestiä ja tällä viikolla oli alustava tarkoitus nähdäkin. Nania on aina kiva nähdä. On niin paljon kerrottavaa ja kysyttävää! Nan saa luvan kertoa kaiken siitä matkastaan ja minä kerron siitä, että olen päässyt nyt ainakin yhteen yliopistoon. Muista ei ole tullut vieläkään tietoa.

 

Ulkona sataa. On satanut melkein jokaisena päivänä viimeiset kaksi viikkoa. Silloin ihan kesäloman alussa oli niitä mahtavia hellepäiviä, mutta nyt on pelkkää sadetta. Ei sillä, ei minua vieläkään kauhean helposti saisi pihalle, kun kurkku on vielä kipeä, mutta kuitenkin. Olen pelannut viimeiset päivät taas vaihteeksi the Sims2:sta. Täsmällisesti olen pelannut Hullujenhuone-haastetta, kun simit laitetaan sinne sekoilemaan ja vain yhtä saa ohjata. Se on ihan kiva. Ainakin hyvä keino olla ajattelematta. Kun kaikki asiat stressaavat (eniten ehkä yliopisto-jutut), niin voi kätevästi vain ottaa migreenilääkettä estona kolme kertaa päivässä ja elää koko päivä pelkällä teellä pelaten the Sims:ä. Mutta paino ei laske. Olen suunnilleen -2 kilossa. Plääh. Kouluaikana painon alentaminen olisi helpompaa, kun pitäisi sentään stressata koulussa. Nyt en tee yhtään mitään. Jotenkin itseinho valtaa taas alaa.

 

Kesäloman alusta minulla oli sellainen fiilis, että koko ajan olisi tehnyt mieli mennä jonnekin. Nyt se on sitten normaalin kesälomatapaan kadonnut. En tiedä mistä se johtuu. Se menee aina noin. Kesäloman alussa olen intoa täynnä ja minua on vaikea saada pysymään paikoillani. Mutta sitten kun kesälomaa kuluu, minä lakkaan käymästä ulkona, lakkaan syömästä ja tekemästä mitään. Istun vain koneella ja pelaan jotain enkä ajattele mitään. Ja jos ajattelenkin, niin se saa asian vain pahemmaksi. Ajattelu on nyt pahasta. Kun vain ajattelen yhtään mitään, niin se on jotain kurjaa ja sitten joko ahdistuu tai tekee mieli silpoa lisää rannetta.

 

Nyt minulla on sentään Kylässäkin oma peli johdettavana. Sen alkaessa olin ihan innoissani, mutta nyt olen jo melkein kyllästynyt. Niin kuin kaiken muunkin suhteen. Olen liian passiivinen. Tai ehkä kesät on masennushuippuja, kun kerran ne aina menevät niin, että sulkeudun sisälle, enkä tee mitään, enkä ajattele mitään, enkä pidä yhteyttä kehenkään, enkä mene ulos katsomaan ihmisiä tai käymään edes kaupassa tai kirjastossa. Ne kirjastosta lainaamani kirjatkin ovat lukematta. Yhden tosin luin. Melkein. Sain luettua ehkä 5/6, mutta sitten kyllästys iski ja ajatukset kesälukemisesta jäivät siihen.

 

Yleensä toivon aina että loma loppuu, mutta nyt jos sitä vain ajatteleekin, niin alkaa ahdistaa. Pitäisi muuttaa, pitäisi tulla yliopisto-opiskelijaksi. Pitäisi olla koko ajan yksin. Pitäisi jättää kaikki taakseen, jotta voisi ottaa askeleen kohti tulevaisuutta. Minä en vain tiedä, mikä se minun tulevaisuuteni on. En lainkaan. Minä en halua mitään. Minä olisin vain halunnut käydä lukiota niiden samojen ihmisten kanssa vaikka koko loppuelämän. Mutta kun ei voi, niin ei voi. En minä halua mitään muuta. Nyt kun elämän pitäisi juuri alkaa, niin minusta tuntuu, että se on pikemminkin loppunut.

 

Tämä on taas näitä päiviä. Parempi vain aloittaa taas Simsin pelaaminen, niin ei tarvitse ajatella. Parempi niinkin kuin näin.