Äh. Se introvertimpi puoli minussa nostaa taas päätään. Tai ehkä se ei ole introvertti puoli vaan jonkinlainen varautunut ja tuomitseva puoli. Olen nyt noin kaksi viikkoa viestitellyt sen yhden ihmisen kanssa sieltä kaverihaku-sivustolta ja ahdistaa, kun tekisi toisaalta mieli vain blokata hänet kokonaan. Koska menin antamaan hänelle numeroni, jotta voitaisin viestitellä myös Whatsappissa, koska onhan se luontevampaa kuin jutella sähköpostilla. Mutta hän käy vähän hermoilleni. Se harmittaa. Jotenkin olin niin innoissani siitä, että löytäisi jonkun uuden tutun samalta paikkakunnalta ja ylipäätään että olisi enemmän ihmisiä, joiden kanssa viestitellä.

Mutta se, että hän laittaa viestejä jatkuvasti, eikä tunnu olevan kuitenkaan lainkaan kiinnostunut minusta ihmisenä saa olon sellaiseksi, että haluaisin vain olla rauhassa. Hänellä on aina joku kriisi - ja yleensä se kriisi on se, että ei pääse baariin iskemään uutta miestä sikamaisen exän tilalle, kun baarit on kiinni - ja hän selittää kaikki siihen liittyvät asiat joka kerta uudestaan. Välillä hän kysyy minulta jotain, mutta usein kuitenkin vain ne samat kysymykset uudestaan ja uudestaan, koska ilmeisesti hän vain unohtaa, mitä olen juuri kaksi päivää aiemmin vastannut. Ja hän laittaa videoita itsestään ja pyytää minulta kuvia rotista ja kaikesta muustakin. Ja niitä meidän "keskusteluja" ei voi oikein kunnolla sanoa edes keskusteluiksi, koska hän vain puhuu, eikä mikään, mitä minä sanon vaikuta sen keskustelun etenemiseen millään lailla. Niin kuin esimerkiksi me puhuttiin (tai hän puhui) Jokeri-leffasta ja hän sanoi tykänneensä siitä ihan hirveästi. Minä sanoin, että olin nähnyt sen ja että selkeästi se on tosi hyvin tehty leffa, mutta että jostain syystä en itse vain tykännyt siitä lainkaan. Sen sijaan, että hän olisi jotenkin edes noteerannut sen kommenttini, niin hän vain jatkoi, että muistatko sen kohtauksen, jossa se Arthur tekee niin ja näin ja noin, eikö se ollutkin hauskin kohtaus ikinä? Ja eikö se toinen kohtaus siinä myöhemmin ollut surullisin ikinä? Ja niin edelleen.

Eilen sitten sen jälkeen kun hän lähetti minulle videon itsestään lauleskelemassa jotain biisiä, päätin vain ignoorata sen viestin ja olla vastaamatta. Ajattelin, että sitten hän varmaan tajuaa pitää hetken tauon siinä viestittelyssä. Mutta ei, koska se on myös näköjään ihan sama hänelle, vastaanko ollenkaan, niin viimeistään seuraavana päivänä hän laittaa uusia viestejä sarjatulituksella. Luulin, että saisin tänään olla rauhassa, kun en vastannut hänen viestiinsä eilen, mutta toki mietin, että ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna voisin laittaa viestin hänelle, kun olen saanut hetken olla rauhassa. Mutta ei. Nytkin Whatsapp ilmoittaa viidestä uudesta lukemattomasta viestistä, jotka ovat kaikki häneltä. Eli ilmeisesti en ole lainkaan tarpeellinen komponentti siinä meidän välisessä "keskustelussa", kun hän kykenee hoitamaan sen kokonaan yksinkin.

En halua olla ikävä, mutta harmittaa ja ärsyttää koko juttu. Toki tiedän, että itsekin käyn välillä ylikierroksilla, mutta kun laitan viestejä ja joku ei vastaa, niin yleensä jään kyllä odottamaan sitä, että he laittavat jossain kohtaa vastauksen sen sijaan, että jatkaisin heidän pommittamistaan uusilla viesteillä.

***

Argh. Joo, olen taas jättänyt tämän blogikirjoituksen tänne lojumaan taustalle, kun päätin, että vastaan sille uudelle tutulle sitten kun tuntuu siltä ja siitä tuli ihan rauhallinen fiilis ja aloin miettiä, että ehkä ei tarvitse turhaan julkaista koko tekstiä, kun on kovin ikävää dissata ihmisiä. Mutta nyt noin kolmen tunnin tauon jälkeen tämä tyyppi laittoi lisää viestejä! Koska ne tulevat näkyviin kännykän näytölle, voin lukea niistä ainakin alun ilman että minun tarvitsee avata Whatsappia ja ilman että hän näkee, että olen lukenut ne. Ärsyttää taas. Hänellä oli ihan uusi aihe, ihan kuin hän ei olisi edes huomannut että jaa Amia ei ole sanonut mitään siihen edelliseenkään aiheeseen.

Puhuin tuosta terapiassakin tänään ja terapeuttini sanoi, että minun pitää vain asettaa omat rajani. Tuntuu vain ikävältä, kun toinen ei tunnu tajuavan mitään hienovaraisia vinkkejä. Ymmärrän kyllä häntä, koska silloin kun parisuhde päättyy, niin jäähän siihen omaan elämään sellainen tyhjä kolo, kun ei ole enää sitä lähimmäistä, jolle kertoa kaikki maailman pienimmätkin asiat, jotka vain sattuvat tulemaan mieleen. Muistan itsekin, että se oli ehkä se vaikein juttu erossa. Eli pystyn kyllä ymmärtämään häntä ja sympatisoin sitä, että joku ero tällaiseen karanteeniaikaan on hankala juttu. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että haluaisin saada kymmenittäin viestejä päivässä joltain, jota en ole koskaan tavannut ja jonka kanssa olen viestitellytkin vasta muutaman viikon.

Kuitenkin olisi kiva tutustua ihan rauhassa hänen kanssaan, koska ei hän mitenkään ikävältä ihmiseltä vaikuta, mutta jos minulle tulee fiilis, että olen vain jonkun pakonomaisen viestittelyn kohde, koska hänen täytyy saada kertoa kaupassakäymisestään jollekin, niin se ei ole ihan jees. En tiedä. Kai jotenkin ajattelen, että viestittely on kiinnostusta sitä toista ihmistä kohtaan ja minä itse laitan (pääasiassa) viestejä ihmisille, koska olen kiinnostunut siitä, miten heillä menee ja mitä heille kuuluu. Ja toki välillä on ihan kiva läpistä jotain tyhjänpäiväistä, mutta sekin tulee sitten ajan myötä pikkuhiljaa, kun oppii tuntemaan toista paremmin. Mutta senkin pitäisi olla jotenkin molemminpuolista. Ja tämän ihmisen kanssa viestittely ei tunnu yhtään siltä.

Eli ehkä se ei ole introverttiyttä, koska muiden ihmisten kanssa on kyllä ollut kiva viestitellä viime aikoina. Pitää vain jotenkin saada kommunikoitua tälle ihmiselle, että olet kiva ja mielelläni tutustun sinuun, mutta pliis, jos et viestittelisi kuitenkaan ihan joka päivä. En tietenkään sanoisi sitä noin, mutta jotenkin se pitää varmaan sanoa, kun hän ei tunnu tajuavan niitä epäsuorempia vihjailuja. En ajatellut, että kaverien hakeminen netistä olisikin loppujen lopuksi niin samanlaista kuin nettideittailu (tai ainakin tällaista olen kuullut, itsehän en tiedä nettideittailusta mitään), että joku ripustautuu ja toinen blokkaa, joku ghostaa, jne. Tulee hyvin sellainen fiilis, että ehkä en sittenkään tarvitse uutta kaveria ihan näin pahasti. Toki alku on aina vaikeaa kaikessa, mutta nyt tuntuu vain NIIN vaikealta, että ehkä mieluummin puuhailen sitten vain itsekseni tai viestittelen ihmisille, jotka tunnen jo entuudestaan.

Äh, pitäisi taas tehdä lisää gradua. Sain kirjoitettua sitä lopultakin vähän lisää, mutta kun laitoin sen aineisto & menetelmä -luvun rakenteen kokonaan uusiksi, niin nyt se vanha teksti ei toimi enää sellaisenaan, vaan sitäkin pitää muokata niin että siitä tulisi jonkinmoinen kokonaisuus. Eivätkä ne vanhat tekstitkään olleet mitenkään valmiita, niin niissä on muutenkin kaikenlaista paranneltavaa. Ja tietysti uutta tekstiä pitää kirjoittaa.

Kurkku on ollut taas useamman päivän aika kipeä ja olo on välillä vähän kuumeisen oloinen, vaikka kuumetta ei mitattaessa olekaan. Mutta varmaan se menee siitä ohi, ennemmin tai myöhemmin. Ei onneksi ole mitään, mihin pitäisi muutenkaan mennä, niin ei kai sillä ole niin väliä. Hmm, ehkä yritän mennä tänään nukkumaan jo vähän aikaisemmin. Kaikesta yllä olevasta valituksesta huolimatta fiilis on nyt ihan hyvä. Olen viime päivinä yrittänyt syödä vähän enemmän ja se on auttanut hieman väsymykseen ja pään sumuisuuteen. Tein Incredible Burgerinkin ja vaikka en nyt sanoisikaan, että se olisi maistunut varsinaisesti oikein lihalta kuitenkaan, se oli silti ihan hyvä burgeriksi.