Mutta tänään on ihan hyvä päivä ja tuli vain fiilis kirjoittaa. Tänään oli meidän alan yleinen koulutus, johon osallistuin, ja alaa opiskelleiden opiskelijakavereiden kanssa päätettiin pitää omat jatkot (ennen virallisia jatkoja), joten ilmeisesti kännitila ruokki runosuontani niin että halusin kirjoittaa taas tännekin! Join kaksi juomaa ja jo sen jälkeen maailma alkoi pyöriä, joten selkeästi olen edelleen täysi höyhensarjalainen alkoholin suhteen.

Yleisesti minulla on mennyt ihan hyvin viimeisen vuoden ajan. Olen edelleen samassa firmassa töissä ja käyn terapiassa, ja välillä tunnen oloni jopa "normaaliksi ihmiseksi". Töissä pystyn luomaan suhteita työkavereihin ja tänäänkin meidän opiskelijaporukan jatkoille tuli joku Ramonan työkaveri, jota en tuntenut, mutta hänen kanssaan me tultiin oikein hyvin juttuun. Usein silti tulee edelleen sellainen fiilis, ikään kuin vain teeskentelisin olevani sellainen kunnollinen ihminen kuin kaikki muutkin. Olen kuitenkin oppinut olemaan edes aavistuksen armollinen itsellenikin; pystyn havaitsemaan, milloin "sisäinen puheeni" on liian vaativaa ja kohtuutonta, jolloin pystyn järkeilemään itseni kanssa, että kyllä se on välillä ihan okei, vaikkei jaksakaan kaikkea. Mutta työstä se käy edelleen.

Terapia on edelleen auttanut minua eteenpäin, viime aikoina keskeisenä teemana on ollut häpeä. Ensimmäistä kertaa oikeastaan edes tajusin, että se on hallitseva asia elämässäni. Jo heti aamulla kun herään, olen jo tehnyt jotain väärin: sisäinen ääneni sanoo: "Et sitten edes ennen kahdeksaa herännyt niin kuin kaikki kunnon ihmiset heräävät, torkutitkin yli puoli tuntia, ajattele nyt jos muut ihmiset tietäisivät, miten vastenmielinen ja saamaton olet!" Ja se jatkuu aamusta iltaan, melkein jokaisesta asiasta jonka teen, sisäinen tuomarini löytää jotain vikaa, josta tulee ylitsepääsemätön häpeä. Niin yritän nyt taistella sitä vastaan. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin.

Olen ollut edelleen sinkkuna Twiningin jälkeen. Twiningin kanssa meni lopulta kaikki välit poikki, eikä me olla enää edes kaverillisessa mielessä missään tekemisissä. Korsi, joka katkaisi kamelin selän oli se, kun syksyllä kuningatar Elisabetin kuoltua viestittelin siitä Twiningin kanssa ja hän ei ilmeisestikään ollut seurannut siihen liittyvää uutisointia lainkaan, mutta sen sijaan että hän olisi myöntänyt sen, hän päättikin keksiä miten se kaikki meni ja sanoa minulle faktana, miten surullista oli kun "kuningatar kuoli niin äkisti ja yksin, eikä edes ambulanssi ehtinyt apuun", vaikka mikään noista ei pidä paikkaansa! Silloin sanoin Twiningille, että älä pliis vain keksi asioita jos et tiedä, koska se on tosi loukkaavaa, ja se oli sitten se, mikä sai Twiningin päättämään, että hän ei halunnut enää vastata minulle mitään. Toisaalta se oli helpotus, koska kaikki "eron" jälkeiset hengaukset Twiningin kanssa olivat jotenkin vaikeita ja ylipäätään minulle oli jäänyt siitä hänen käytöksestään erokeskustelun aikana kai jonkinasteinen pelko häntä kohtaan, niin kai se oli parempi, että ei väkisin yritetty olla kavereita.

Olin silloin Tinderissa jonkin aikaa ja tapasinkin pari tyyppiä, mutta ei niistä tullut mitään. Ylipäätään huomasin, että minulle oli jämähtänyt jotenkin jo odotukseksi ennalta, että kenen tahansa kanssa tuleekin mätsi, niin siinä ihmisessä on varmasti jotain vikaa - niin kuin kaikissa aiemmissakin. Niin päätin sitten pitää tauon koko Tinderistä ja keskittyä omiin juttuihin, kun ei tuollainen asenne ole yhtään kiva uusia ihmisiä tavatessa.

Syksyllä kävi myös ilmi, että ilmeisesti Lester on eronnut siitä avovaimostaan. Tai ainakin juuri ennen Tinderin lopettamista bongasin hänet siellä. Tietenkään hän ei minulle mahdollisesta erostaan sanonut mitään, koska miksi olisi? Silloin jotenkin joitain tunteita häntä kohtaan palasi, mutta toisaalta näen hänet aivan eri silmin kuin aikaisemmin ja välillä jokin mitä hän sanoo tai tekee ottaa suoraan sanottuna minua päähän. Mutta meidän välit ovat jotenkin erilaiset kuin ennen. Ei meillä ole hirveästi ollut yhteydenpitoa, mutta kun oltiin samassa työpaikassa (viime syksyyn asti), hän pyysi minua aina välillä lounaalle tai kahville. Se oli ihan kiva, vaikken niiden aikaan tiennytkään, että hän oli taas (ilmeisesti) sinkku. Toisaalta se oli ehkä parempikin, koska pystyin näkemään hänet enemmän ihan tavallisena ihmisenä, enkä sellaisena täydellisenä pyhimyksenä, jollaiseksi olin hänet ihastukseni aikana maalannut.

Hän oli myös seminaarissa tänään ja itse asiassa törmäsin häneen jo seminaaripaikan ulkopuolella. Hän seisoskeli ovien lähellä itsekseen ja sanoi ajatelleensa, että odottaa siinä että me muut tullaan. Ei minä ja Lester muita jääty kuitenkaan odottamaan, vaan Lester sanoi että mennään vaan jo sisään. Päädyttiinkin hengaamaan koko päivä yhdessä. Välillä juteltiin Ramonan ja/tai Kissanaisen kanssa, mutta pääasiassa me istuttiin, hengattiin ja julteltiin vain kaksistaan.

Minulla olisi ollut omankin työpaikkani ihmisiä siellä, mutta Lesterillä ei ollut omalta työpaikaltaan ketään ja hän lyöttäytyi seuraani jotenkin niin tiiviisti, että en raaskinut (enkä kai ehkä halunnutkaan?) sanoa hänelle, että hei mä menen tuonne mun työkavereiden kanssa. Se on toisaalta outoa, koska hän tuntuu tukeutuvan jotenkin minuun ihan niin kuin me olisimme oikeasti läheisiäkin. Toisaalta se käy järkeen, koska yritinhän minä silloin ihastukseni aikaan huomioida häntä ihan superpaljon, niin ehkä hän sen pohjalta on päättänyt, että hei Amia onkin hyvä liittolainen. Mutta minulle se on jotenkin vaikeaa, koska osittain sen "avovaimo-pommin" jälkeen hän muuttui yhtäkkiä kuin ihan eri ihmiseksi. Sellaiseksi tuntemattomaksi, jonka kanssa minulla ei ole edes mitään oikeaa tuttavuutta. Toisaalta edelleen kun istuttiin vierekkäin siellä seminaarissa ja juteltiin jotain jokapäiväisiä tyhmiä juttuja, minun sydämeni vain tykytti hulluna ja vatsa tuntui siltä kuin se olisi ollut täynnä perhosia. Eikä vain hetken ajan, vaan koko päivän. Mikä on jotenkin tosi outoa, koska edelleenkään mikään Lesterin käytöksessä ei käy järkeen.

Kai olen luovuttanut jo ja toisaalta järjen tasolla mietin, että vaikka Lester olisikin kiinnostunut minusta enemmän kuin vain kaverina, haluaisinko hänen kanssaan edes mitään? Hän on välillä niin keskittynyt puhumaan siitä, miten tärkeä ihminen hän on ja miten hienoja asioita hän on tehnyt ja miten muut ihmiset (esim. työnantaja) ei tajua sitä (ja anna korkeampaa palkkaa). Toisaalta tuntuu, ikään kuin hänen kanssaan olisi samanlainen kynnys kuin lapsena serkkujen kanssa, että alun ujostelun ja small-talkin (ja Lesterin itsekehun) jälkeen löytyy joku uusi taso, jossa Lester sanoo jotain, joka antaa erilaisen kuvan hänestä, sellaisen haavoittuvaisemman, joka varmaan on siellä itsekehun alla, jonka jälkeen keskustelu hänen kanssaan muuttuu taas sellaiseksi kuin muu maailma lakkaisi hetkeksi kokonaan olemasta. Mutta muu maailma kuitenkin loppujen lopulta aina palaa takaisin.

Eikä Lester ole missään vaiheessa antanut merkkejä siitä, että hän olisi kiinnostunut minusta muuten. Paitsi jos en ole vain osannut tulkita sitä oikein. Kyllähän hän pyysi minua silloin samassa työpaikassa jatkuvasti kahville, mutta silloinkin hän ehdotti kahvilla käymistä sekä minulle että Arrowlle (joka myös oli samassa työpaikassa), joka tosin teki töitä lähes 100%:sti etänä eikä koskaan päässyt Lesterin "mennäänkö 10 min päästä kahville" -tyyppisiin extempore-kahvitteluihin. Kyllä Lester myös kyseli minulta vähän väliä kaikenlaisia työjuttuja, jotka ei olleet lainkaan minun vastuualuettani, mutta joista päädyttiin juttelemaan pitempään työpaikan chatissa. Hän on myös sen eronsa(?) jälkeen ollut poikkeuksellisen aktiivinen ehdottamaan porukkahengauksia ja sanomaan, että pitäisi nähdä kyllä useammin ja onhan se jonkun ehdottama päivämäärä nyt liian kaukana. Osa minusta miettii (toivoo?), että ehkä hän haluaisi oikeasti nähdä minua enemmän, mutta ei vain kehtaa pyytää suoraan, mutta toinen osa minusta ajattelee, että tämä on juuri sitä yliajattelua ja ylitulkintaa, joka johti siihen, että alunperinkin loin hänestä mielessäni sellaisen täydellisen Upean Miehen esikuvan, joka sirpaloitui tuhansiksi palasiksi, kun kävi ilmi, että hänellä olikin koko ajan ollut joku muu.

Kai jotenkin toivoisin, että tällaiset asiat tapahtuisivat jotenkin luonnollisesti, ja kai jollain tasolla odotankin sitä, että näiden juttujen täytyisi luonnistua enemmän tai vähemmän itsestään, jotta ylipäätään olisi mitään mahdollisuuksia sille, että mistään enemmästäkään voisi tulla ikinä mitään. Eikä se päde vain Lesteriin, vaan oikeastaan kaikkiin miehiin, joita olen Tinderissä (tai oikeassa elämässä) nähnyt, ja toki sellaisiin naisiinkin, joiden kanssa haluaisin olla läheisempi kaveri. Mutta vaikka nykyisin tunnenkin itseni välillä melkein kuin oikeaksi ihmiseksi, kykenen luomaan vain pinnallisia ihmissuhteita. Tulen kyllä hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta syvempiä ystävyyssuhteita ei vain synny. Välillä ajattelen, että ainoa syy siihen, että Natalian kanssa olemme edelleen niin hyviä ystäviä on se, että hän asuu satojen kilometrien päässä, eikä meillä siksi olekaan mahdollisuutta olla osa toistemme jokapäiväistä elämää. Kai se johtuu siitä, että osittain se "melkein ihmisenä oleminen" tuntuu edelleen kuin joltain päälleliimatulta kuorikerrokselta - kuin vain teeskentelisin olevani normaali ja käyväni normaaleja jokapäiväisiä keskusteluja työkavereideni kanssa, ennen kuin työpäivän päätyttyä palaan omaan asuntooni, missä saan päästää taas irti sen todellisen minäni, sen, joka ei kuulu minnekään eikä ole oikeasti samalla lailla ihminen kuin kaikki muut.

En tiedä onko kyse siitä, että en vain ole tavannut sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeasti synkkaisi ja jotka oikeasti olisivat kiinnostuneita minusta ihmisenä ja välittäisivät minusta muutenkin kuin vain yleisen ammatillisen kohteliaisuuden puitteissa, vai onko kyse siitä, että peilaan oman tulkintani itsestäni muihin ja että oikeasti joku kohtaamani ihminen oikeasti pitäisikin minusta ihmisenä. Tuosta ollaan puhuttu terapiassakin, mutta siihen on vaikea löytää mitään selkeää vastausta. Eikä sillä kai olisi väliäkään, sillä fakta kuitenkin on se, että en saa luotua merkityksellisiä ihmissuhteita vaikka nimenomaan yritän tehdä töitä niiden eteen.

Muuten elämä on ihan mallillaan. Rotat voivat hyvin, toki sukupolvia on taas vaihtunut. Yksi koronakeväänä syntynyt poika eli ihan viittä vaille kolmevuotiaaksikin! Viime kesästä lähtien oli tosin ongelmia poikien laumakemioiden kanssa, kun kaksi poikaa ei vain tullut toimeen ja puolen vuoden ankaran yrittämisen ja laumauttamisen ja ehdollistamisen ja kaiken mahdollisen jälkeen erotin pojat kahdeksi erilliseksi laumaksi, jolloin 99% ongelmista katosi välittömästi. Nyt viimeiset pari kuukautta on ollut rauhallista arkea niiden kanssa, kun kukaan ei ole vanha tai sairas, niin kerrankin on hetken tyven, kun ei ole sitä jatkuvaa varjoa mielessä, että kohta lähtee taas joku.

Aloitin vuodenvaihteessa myös uinnin pitkästä aikaa. Uusi itsearmollisuus auttaa siinäkin ja olen jopa opettelemassa oikeaoppista vapaauintitekniikkaa epämääräisen sammakkouinnin lisäksi (kun jatkuva rintauinti käy ilmeisesti pitemmän päälle polviin) ja sekin on lähtenyt käyntiin suht hyvin. Hain myös kaupungin viljelypalstaa kesäksi, koska minulla alkaa olla niin paljon viherkasveja (tällä hetkellä 16) että kämpästä alkaa niille sopiva tila loppua. En tiedä vielä saanko edes sitä ja vähän hermostuttaa, että osaisinko edes viljellä mitään, mutta olen miettinyt sitä jo yli vuoden, että joskus tulevaisuudessa haen sellaista, niin päätin sitten hakea sitä nyt.

Eli vaikka kaikenlaisia omia haasteita on edelleen ja varmasti jatkossakin, suunta on edelleen ollut parempaan päin ja muutokset ovat olleet sen verran isoja, että huomaan niitä jopa itsekin (esim. juuri edes pinnallinen tutustuminen ja jutustelu työkavereiden, ym. ihmisten kanssa). Välillä on tosi vaikeaa, esimerkiksi huhtikuu meni kokonaisuudessaan tosi huonosti, kun minulla oli jotain flunssaa ja verenluovutuksen jälkeen olo oli muutenkin jotenkin väsynyt (ja se tyyppi siellä unohti antaa minulle rautalisän mukaan vaikka hemoglobiinini oli laskenut edellisestä). Nuokin ovat kai ihan normaaleja asioita, joiden kanssa pitäisi oppia tulemaan toimeen ja aluksi se sujuikin sen opettelemani itsearmollisuuden avulla. Mutta kun vetämätön olo jatkui ja jatkui ja flunssan oireita oli vähän, mutta niin lievänä, että omassa kriittisessä mielessä nekään eivät olleet oikeutus lepäämiselle ja jatkuvasta pyörrytyksestä huolimatta pakotin itseni pysymään aikaisemmassa rutiinissa liikunnankin suhteen, ja sitten henkisesti ruoskin itseäni siitä kun en pystynyt samaan kuin aikaisemmin, niin pitemmän päälle se vain vie kaikki mehut ja itsearmollisuus kuluu loppuun, eikä jäljelle jää kuin itsesyytökset ja niin hillitön häpeä itsestä, että päivistä tulee tosi vaikeita.

Mutta askel kerrallaan eteenpäin, vaikka välillä tulisi muutama takapakkikin.

Huomenna on vielä toinen päivä seminaaria (tosin siellä on meidän opiskelijaporukasta minun lisäkseni enää vain Kissanainen), niin pitää mennä nukkumaan, että jaksan keskittyä vielä huomennakin.

Kaikki on siis ihan hyvin. Ehkä kirjoittelen jossain vaiheessa taas jotain.

Kaikenkaikkiaan on mennyt kai ihan hyvin, mutta nyt tänään juuri nyt on taas sellainen fiilis kuin putoaisin vapaata pudotusta jonnekin pimeisiin syövereihin. Nähtiin pitkästä aikaa opiskelijaporukalla (vai voiko sitä siksi enää sanoa, kun suurin osa on valmistunut?) ja jotenkin tunsin oloni ihan ulkopuoliseksi ja kun puhuttiin työjuttuja, tunsin oloni ihan alisuoriutujaksi.

Ollaan meidän porukassa oltu avoimia palkan suhteen, koska kai kaikki meistä kokevat, että se on meidän alalla tärkeää, että kaikki pysyvät vähän kärryillä siitä millaista palkkaa työnantajalta tulisi vaatia. Kävi ilmi, että minä tienaan huomattavasti vähiten ja muut olivat jopa pöyristyneitä siitä, että minulle maksetaan niin vähän. Osa porukasta tienaa melkein tonnin enemmän kuussa, niin ero ei ole mikään ihan pieni. Tuntuu myös, että muut ovat sattuneet sellaisiin töihin, että mahdollisuuksia uralla etenemiseen on tullut paremmin vastaan, kun taas minä olen aika varma, että nykyisessä firmassa minulla ei ole mahdollisuutta minkäänlaiseen etenemiseen uralla missään vaiheessa. En ollut aikaisemmin ajatellut, että olisin mitenkään epäonnistunut työni suhteen, mutta kun kuuntelin miten hienoja ja monimutkaisia vastuita muilla samaan aikaan opiskelleilla oli, tunsin olevani ihan eri kastia heidän kanssaan.

Ensi viikolla töissä on kiva tiimipäivä, mutta siinä tiivistyy se nykyisen työpaikkani yksi miinuspuoli: kaikki tällaiset työhyvinvointia lisäämään tarkoitetut jutut tehdään omalla ajalla, koska tietenkään meidän firma ei voi laskuttaa sitä kohdefirmaani siitä että osallistun heidän tiimipäiväänsä. Joten otan tunteja miinukselle, koska halusin osallistua, koska koen, että siitä voi olla jossain vaiheessa ehkä hyötyä työssäkin, kun tunnen niitä ihmisiä paremmin. Ja ehkä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa muutenkin, kun tunnen enemmän ihmisiä ja verkostoidun, niin ehkä sitä kautta aukeaa uusia mahdollisuuksia. Mutta ne tunnit joudun tekemään kuitenkin myöhemmin sisään ja nyt alkaa vähän kaduttaa että ilmoittauduin sinne, kun olisin voinut tehdä vain rennon työpäivän kotona.

Lisäksi sain kuulla, että edellisestä työpaikastani oli soitettu Lesterille ja tarjottu paikkaa. Se tuntui pahalta, koska se meidän yhteinen pomo oli vaikuttanut todella tykkäävän minusta ja olevan tyytyväinen työhöni. Mutta kukaan ei soittanut minulle. Joten nyt jotenkin hirveästi tuntuu siltä, että minussa täytyy olla jotain vialla, kun urani ei etene niin kuin toivoisin, mutta kaikilla muilla on hienoja titteleitä tai he ovat päätyneet mielenkiintoisiin hommiin. Minä teen joka päivä samaa kirjoittamista, samalla kaavalla ja samoille tuotteille, eikä niiden kanssa yleensä tule mitään missä tarvitsisi kauheasti miettiä mitään tai suunnitella mitään. Välillä tylsistyn ja minua ärsyttää, että jos tuleekin joku mutka matkaan jossain teknisessä puolessa, ei ole minun tehtäväni selvittää sitä, vaan minun on ilmoitettava siitä jollekin muulle, joka ratkaisee ongelman puolestani. Aikaisemmassa työssäni (jossa olin vielä pelkästään harjoittelijana) minulla oli enemmän vastuuta ja tehtäväni oli myös selvittää tällaisia ongelmia, mutta nykyisin olen vain kirjoittaja-apina, enkä oikeastaan tiedä niistä systeemeistä mikään, enkä siis pysty ratkaisemaan ihan perustavanlaatuisia ongelmiakaan.

Muutenkin tuntui siltä, että kaikilla muilla oli jotenkin elämä hallussa ja suunnitelmia kesäksi ja tiukat aikataulut, jne. Ja minulla on oikeastaan taas tilanne, että minulla ei ole ketään eikä mitään.

Viime viikonloppuna näin Twiningia ensimmäistä kertaa sen meidän erokeskustelun jälkeen. Se oli vähän outoa. Toisaalta oli ihan kivaa, kun käytiin kahvilla ja sitten kauppakeskuksessa. Mutta onhan se tietysti eri kuin silloin kun me oltiin vielä "yhdessä", vaikka ei virallisesti oltukaan. Ja kai Twining saa minussa esiin sellaisen "äitimäisen" puolen, kun Twining tuntuu kaiken suhteen niin avuttomalta ja osaamattomalta, että minua alkaa ärsyttää. Olen esimerkiksi kuunnellut koko sen reilun vuoden ajan mitä me ollaan tunnettu, miten Twiningilla on aina jokin paikka kipeänä, koska hän on treenannut itsensä salilla kipeäksi. Niin viime viikonloppuna kun jouduttiin kiertämään kaikki portaat, koska Twiningin jalat olivat niin kipeät ettei hän pystynyt kulkemaan niitä, ärsyynnyin häneen ja sanoin, että eihän se ole yhtään normaalia, että hän on aina jostain kohtaa kipeänä, vaan joko hän treenaa väärin tai liikaa, mutta että normaalin treenaamisen piikkiin tuo ei kyllä enää mene. Twining oli ihan yllättynyt, eikä hän kai ollut edes tajunnut miettiä sitä. Luennoin hänelle siitä, miten täytyy pitää huolta omasta itsestään vaikka se tarkoittaisikin, että ei pysty "suoriutumaan" niin kuin itse haluaisi, vaan täytyy pitää huolta omasta jaksamisesta ja tunnustella sitä, miltä asiat tuntuvat. Minulla oli koko tapaamisen jälkeen todella rasittunut ja ärsyyntynyt fiilis ja tuntui siltä, että se meidän kaveruus toimii huonosti, kun se huoli Twiningista ja hänen toiminnastaan kuormittaa minua niin paljon, ja tuntuu että Twining pakottaa minut sellaiseen asemaan, että minun täytyy pitää huolta hänen asioistaan. Twining sanoi, että oli tosi kiva nähdä ja tosi terapeuttista jutella ja että pitäisi nähdä useamminkin. Ja minua vain ärsytti.

Oikeastaan minusta on kadonnut se alkuvuoden ajatus, että palattaisiin Twiningin kanssa jossain kohtaa takaisin yhteen. Tuntuu, että me ollaan liian erilaisia ja niin erilaisissa elämäntilanteissa, eikä minusta tunnu Twiningin kanssa, että oltaisiin tasa-arvoisia kumppaneita, vaan jatkuvasti tuntuu kuin minä olisin hänelle ihan kuin joku isosisko, joka opettaa hänelle asioita ja samalla yrittää pitää huolta ihan hänen perusasioistaan, koska hän ei kykene siihen itse. Kai olen aina halunnut jonkun, joka haastaisi myös minua ja saisi minut kokeilemaan uusia asioita.

Tinderissä olen jutellut useamman miehen kanssa nyt kevään aikana ja kaikki ovat menneet enemmän tai vähemmän huonosti. Yhden tapasinkin pari kertaa, mainitsinkin hänet kai täälläkin aikaisemmin, oliko se nyt Luckie se hänen koodinimensä vai mikä. Nähtiin hänen kanssaan muistaakseni kaksi kertaa, mutta ei tuntunut, että se olisi "ottanut tuulta alleen" ja sitten se keskustelu tuntui menevän todella yksipuoliseksi, kun Luckie ei enää kysellyt minulta mitään kysymyksiä, vaan tuntui, että oli vain minun tehtäväni ylläpitää sitä keskustelua. Sanoin siitä silloin Luckielle ja kysyin, että haluaako hän jatkaa juttelua, kun minusta välillä tuntuu, että häntä ei kiinnosta. Luckie pahoitteli ja sanoi, ettei ollut huomannutkaan sitä, että se keskustelu oli muuttunut toispuoleiseksi, mutta sanoi syyksi sen, että häntä stressaa paljon työjutut ja muut, ja lisäksi sanoi, että ei ollut tuntenut mitään kauheasti minua kohtaan (eikä kuulemma ole tuntenut mitään yhtään ketään kohtaan todella pitkään aikaan), mutta että hänelle olisi ihan ok jos jatkettaisiin yhteydenpitoa ihan kavereina. Kieltäydyin siitä (mielestäni kohteliaasti) ja sanoin, että se hänen kanssaan keskustelu on tuntunut niin hankalalta, että ehkä jätetään se meidän yhteydenpito siihen.

Sen jälkeen oli kolme muuta joiden kanssa juttelin, mutta joista ketään en tavannut. Ensimmäinen heistä vaikutti kivalta ja sympaattiselta, mutta ei ehdottanut tapaamista, enkä minäkään, niin sitten lopulta hän ilmoitti, että on löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa haluaa yrittää vakavemmin. Loput kaksi kestivät viime viikolle saakka, joten ehkä nyt on ollut senkin takia vähän tyhjää. Toisen kanssa juttelin pitempään, ehkä kuukauden. Hän oli alusta asti vähän outo, ei alussa myöskään kysynyt mitään kysymyksiä kunnes huomautin hänelle asiasta ja muutenkin tuntui, että hänen vapaa-ajan kiinnostuksensa määräytyivät sen mukaan, mistä hänen vanhempansa tykkäsivät (koska jos kysyin mitä hän tykkäsi tehdä vapaa-ajallaan, hän aloitti vastaamisen aina "no mun vanhemmat tykkäävät käydä..."). Lisäksi hän kommunikoi jotenkin väheksyvästi ja työstänikin hän kysyi, että onko minulla jotain koodaustaustaa siis kun teen sellaista kirjoitusjuttua työkseni, mihin vastasin, että ei, vaan olen opiskellut kieltä, kirjallisuutta ja viestintää ja erikoistunut alalle ja että se on minun ammattini. "Kaikkea sitä kuulee, en tiennyt että jotkut tekevät tuollaistakin työkseen", oli hänen kommenttinsa siihen. Viime viikolla kyllästyin tuohon vähättelevään tyyliin ja sanoin, että jos jätetään viestittely siihen.

Lisäksi toinen viimeaikaisista tinder-ihmisistä sanoi viime viikolla olevansa stressaantunut ja tarvitsevansa tauon. Kuulemma siihen liittyy myös toinen tinder-tuttavuus, eikä hän ole yhtään varma mistään. Hän sanoi, että kanssani on ollut kiva viestitellä ja hän lupasi ilmoittaa sitten kun on saanut mielessään asioita selvemmäksi. En kuitenkaan odota ihmeitä, koska se tuntuisi ylipäätään hölmöltä tinderin suhteen.

Näen Nataliaa ensi viikonloppuna, mikä on kiva, mutta toisaalta minua harmittaa, että se meidän kaveruus on muuttunut Natalian avioliiton ja lapsen myötä sellaiseksi, että hän ei ole sellainen jota voisi pyytää enää mukaan mihinkään seikkailuihin. Hänellä on lisäksi ihan erilaiset mietteet kaikesta ja hän miettii toisen lapsen hankintaa ja ylipäätään vanhemmuuteen liittyviä juttuja, niin tuntuu, että me ollaan hänenkin kanssaan niin kovin eri tilanteissa.

Kovasti siis tuntuu nyt siltä, että olen ihan epäonnistunut ja yksin.

Olen yrittänyt keskittyä nyt kevään aikana hyvinvointiini, koska huomasin noin kuukausi sitten, että olen ollut taas todella julma itseäni kohtaan ja että se on vaikuttanut omaan jaksamiseeni ja ylipäätään mielialaan. Lähinnä se julmuus itseäni kohtaan on tällä kertaa liittynyt rottiin. Joskus viime syksynä se alkoi ja jatkui tähän kevääseen asti, enkä ole ihan varma mistä se edes lähti, koska en edes huomannut sitä ennen kuin nyt. Terapeuttini mietti, olisiko Twining-murheet vaikuttaneet siihen, mutta en ole varma.

Olen siis viimeisen puolen vuoden aikana vaatinut itseltäni ihan hirveästi rottien suhteen, eikä mikään ole ollut tarpeeksi. Annoin sen vaativan puoleni sanoa, että mikään ei ole tarpeeksi. Olen muuttanut niiden ruokavaliota ja käyttänyt loputtomasti aikaa uusien virikkeiden luomiseen niille ja niiden ulkoiluttamiseen häkin ulkopuolella, mutta aina mieleni on sanonut, että se ei ole tarpeeksi. Vaikka olisin tehnyt kaiken mahdollisen, mielessäni jyskytti kuitenkin ajatus, että no olisit varmaan voinut tehdä kyllä vähän enemmän. Ja jos joku rotta sairastui, se johtui varmasti jostain mitä olin tehnyt - tai jostain mitä en ollut tehnyt vaikka olisi pitänyt. Ja jos rotat tappelivat keskenään, niin sekin oli minun vikani. Kaikki hetket kaikkina päivinä kuluivat syvän häpeän vallassa, kun ajattelin, että vaikka rakastan kaikkia rottiani ihan hirveästi, niin varmasti nekin olisivat niin paljon onnellisempia jos eivät joutuisi asumaan minun luonani.

Tuo oli käsittämättömän raskasta ja jotenkin havahduin siihen vasta kun kävin pitkästä aikaa rottanäyttelyssä. Voitin siellä ensimmäiset ruusukkeeni! Toinen rotta oli muodoltaan ja kuvioltaan poikkeuksellisen upea ja toinen sai lemmikkiluokassa kunniamaininnan, koska se oli niin hyvin hoidettu ja niin hyvä luonteeltaan ja tottunut käsittelyyn, että se hurmasi tuomarin täysin. Näyttelypäivän aamuna mietin että kehtaanko mennä sinne lainkaan, että mitä jos siellä sanotaan minulle, että sinulla ei pitäisi olla rottia lainkaan. Mutta sitten kaikki menikin niin upeasti! Lisäksi näyttelyssä kuulin pitkästä aikaa myös muiden rotanomistajien rottapuheita ja jollain oli juuri näyttelypäivää edeltävänä päivänä yksi näyttelyyn osallistuva rotta löytynyt kuolleena häkistä ja kun istuin näyttelyssä yhden tuomaripöydän vieressä, kuulin, miten monella rotalla oli jotain puutteita hoidossa tai jonkinlaista hengityksen rohinaa tai liiallista aivastelua. Joten se kaikki mistä olen stressannut, olikin ilmeisesti ihan normaalia, eikä se ole minun vikani, vaan vain osa rotanomistajan elämää. Se jotenkin auttoi tajuamaan sen, miten paljon olen syyttänyt itseäni ihan kaikesta, joka ei ole mennyt rottien kanssa juuri täydellisesti.

Yritän nyt kiinnittää enemmän huomiota tuohon, mutta se on vaikeaa. Olen aloittanut pyöräilemään enemmän ja pyöräilen taas töihinkin. Senkin kanssa on ollut vaikea olla vaatimatta itseltään liikaa. Opin sen, että minulla oli tekniikassa vikaa ja että vaikeuteni päästä isoja mäkiä ylös johtui siitä, että uuvutin itseni jo mäen alkuvaiheessa yrittämällä polkea liian lujaa. Sen jälkeen olen yrittänyt muistuttaa itselleni, että ei haittaa jos joku pyöräilee nopeammin tai vaikka menen mäet ylös ihan mateluvauhtia, koska kaikki se on kuitenkin liikuntaa ja pääasia on, että pääsen kätevästi töihin, jne. Töissä on ollut yksi pidempi projekti ja olen saanut sen suhteen kehuja, mutta sielläkin on usein sellainen fiilis, että en saa mitään aikaan tai en ainakaan tarpeeksi nopeasti. Yritän ajatella, että opinhan tuollakin lisää ja tutustun alan ihmisiin, mutta välillä turhauttaa, kun homma on niin tylsää.

Olen huomannut, että sen jälkeen kun huomasin tuon vaativuusjutun rottien suhteen, se on ehkä siirtynyt taas enemmän painon miettimiseen. Olen vain muutaman kilon kevyempi kuin vuosi sitten, mikä on täydellinen pettymys. Olen yrittänyt ajatella, että menen hiljakseen alaspäin ja että kun olen kuitenkin normaalipainoisen ja ylipainoisen rajalla, minulla ei ole niin kauheasti pudotettavaa. Mutta olen kyllästynyt itseeni sen suhteen taas osittain, kun en ole päässyt mihinkään tavoitteisiin ja nyt kun on ollut aika tilata taas kesävaatteita, turhauttaa, kun mikään ei näytä hyvältä päällä. Vaikka eihän minulla ole mitään suunniteltunakaan kesälle, niin miksi pitäisi välittää yhtään mistään?

Eilen kävin luovuttamassa taas verta, niin eilen ja tänään on ollut vähän heikko fiilis, mikä on ärsyttänyt ja stressannutkin, kun on tuntunut, että kaikki normaalit asiat on vieneet voimat ihan kokonaan. Mutta kai siinäkin pitäisi harjoittaa sitä itsearmollisuutta tai jotain.

Olen oikeastaan vähän rauhoittunut nyt jo ja nyt kun mietin, niin ehkä en ole ihan onnistunut tuhoamaan uraani vielä, kun on siitä meidän opiskelijaporukasta muitakin samassa firmassa töissä suht samalla palkalla (ymmärtääkseni, he kun eivät olleet yksikään tänään paikalla). Ja enhän missään kohtaa ajatellut jääväni tuonne loputtomiin, vaan että 2-3 vuoden jälkeen etsisin taas jotain muuta, jossa olisi mahdollisuus kiinnostavampaan työhön ja parempaan palkkaan. Ja voinhan tuollakin firmassa sanoa, että en ole ihan tyytyväinen palkaani, joten voisiko siitä neuvotella (etenkin kun olen saanut kohdefirmasta hyvää palautetta). Ja kun siitä on vasta vuosi kun valmistuin, niin eihän minun heti tarvitse olla scrum master tai muuta, vaan kerään perusosaamista alalta ja ehkä sitten vähitellen kerään sopivaa tietotaitoa ja löydän jotain jostain muualta. Olen edelleen pitänyt alan työpaikkatiedotteet päällä syksystä lähtien, vaikka löysinkin uusia töitä, niin ehkä olen tässä kohtaa ihan tarpeeksi hyvässä tilanteessa, vaikken olekaan kaikkeen tyytyväinen.

Pitäisi varmaan yrittää mennä nukkumaankin taas, kun olen yrittänyt pitää huolta nukkumarytmistäni, kun se tuntuu olevan sellainen asia, joka vaikuttaa negatiivisesti sekä jaksamiseeni että mielialaani. Ehkä yritän vähän vielä saada ajatuksia muualle ennen nukkumaan menoa, niin nämä kaikki ikävät ajatukset eivät hyökkäisi taas päälleni heti kun yritän rentoutua.

Sen jälkeen olen seurannut pakkomielteisesti uutisia. Olen nukkunut huonosti ja jos yöllä herään yhtään mistään syystä, kurottelen silloinkin ottamaan kännykän ja tarkistan uutisista onko Zelenskyi vielä elossa ja onko Venäjä valloittanut Kiovan tai pommittanut sen maan tasalle. Pelkäsin myös (ja osittain pelkään edelleen), että Putin on niin sekaisin, että jos hän ei onnistu saavuttamaan sekopäisiä tavoitteitaan Ukrainassa, hän saattaa laukaista ydinaseen, mikä ehkä johtaisi laajempaan ydinsotaan tai ydintuhoon. Päässä vain humisee ja en ajattele oikein mitään muuta. Välillä ahdistaa niin että on vaikea olla edes paikoillaan.

Välillä olen myös yrittänyt miettiä, millä tavalla minun pitäisi varautua siihen, että Suomeen tulisi jossain vaiheessa sota, koska vaikka se nyt ei ihan heti vaikuta ajankohtaiselta, haluan olla varautunut kaikkeen mahdolliseen! Se ahdisti etenkin viime viikolla hirveästi, kun tuntui siltä, että minulla ei olisi mitään minne paeta täältä, ei mitään minne mennä, eikä ketään jolta voisin pyytää apua. Tai pakenisinko ylipäätään, vai jäisinkö paikalleni ja yrittäisin puolustaa siviilinä kotikaupunkiani? Mutta enhän minä ole käynyt armeijaa, enkä ampunut ikinä edes aseella, niin mitä minä voisin tehdä edes? Yhtenä yönä nukkuminen jäi vähiin, koska keskellä yötä minulle tuli pakottava tarve googlettaa retkikeittimiä (kun sellainen kai olisi hyvä olla) ja minua alkoi ahdistaa ihan hirveästi, kun missään niistä ei kerrottu, miten sitä käytetään ja mitä mikin malli käyttää polttoaineena!

Tuosta saa ehkä vähän kuvaa siitä, millaiset fiilikset minulla on ollut.

Minulle tuli myös riitaa Twiningin kanssa tuosta. Se oli ihan minun vikani, kun kai jotenkin kaikki tuntui vain niin vaikealta ja olin todella turhautunut kaikkeen, niin kun yritin viestitellä Twiningin kanssa tuosta Ukraina-jutusta, tuli selväksi, ettei hän ollut seurannut sitä yhtään. Siis yhtään. Kai se jotenkin harmitti niin paljon, kun vähitellen tulee edelleen vastaan lisää ja lisää seikkoja, jotka osoittavat, että ei me oltaisi oltu yhteensopivia. Kun kai edelleen osa minusta on miettinyt, että ehkä jossain kohtaa sittenkin palataan yhteen. Ja sitten käykin taas ilmi, että Twining ei vain tiedä asioista mitä maailmalla tapahtuu ja että hänen kanssaan ei voisi puhua Ukraina-asioista yhtään millään mielekkäällä tasolla. Ja eihän hän ole matkustellutkaan, eikä näe pointtiakaan matkustelussa, niin sitten minulle tuli kauhea turhautuminen, että miksi hän on tuollainen, kun minulle on niin tärkeää olla edes pääpiirteittäin perillä maailman asioista ja matkustelussa on hienointa juuri se, että pääsee näkemään miten ihmiset muissa maissa elävät arkista elämää.

Niin sitten laitoin Twiningille viestin, jossa sanoin jotain tyyliin että näkee kyllä että hän ei ole seurannut uutisia lainkaan, kun kerran mietti niin typeriä asioita Ukrainan tilanteesta, kun olisivathan ne ilmiselviä kenelle tahansa, joka on edes miettinyt tuota nykytilannetta, ja että varmaan on helppo nukkua yöt rauhassa kun ei ole perillä yhtään mistään.

Enhän minä voi tuohon mitään sanoa puolustukseksi, kun onhan tuo täysi kusipääveto. En ihan ole varma miksi kirjoitin sen ja miksi kirjoittamisen jälkeen vielä lähetin sen. Kyllä jo kirjoittaessani sitä mietin, että tuo ei ole sellainen asia mitä on kiva sanoa toiselle, mutta en vain jaksanut välittää siitä. En tiedä miksi olen niin vihainen taas melkein koko ajan, kun en halua olla.

Twining vastasi siihen tänään, että se oli tosi törkeästi sanottu ja väitti, että kyllä hän on Ukraina-uutisia jonkin verran seurannut ja sanoi että ehkä hänellä on muuta mielessä niin ettei hänellä ole aikaa roikkua ympäri vuorokauden netissä uutisia katsomassa ja olla paniikissa tilanteesta jolle ei edes voi tehdä mitään. Hän selitti myös lyhyen selityksen, miksi oli miettinyt niitä asioita, joita olin sanonut typeriksi ja ilmeisesti hän on joko seurannut jonkin verran tilannetta ja oli selittänyt ne kysymykset huonosti, tai sitten hän oli sen viestini jälkeen selvittänyt asiaa ja yritti kääntää ne asiat sellaisiksi että niitä oli järkevä miettiä. Jotenkin tuo suututti, mutta toisaalta myös jotenkin pisti kun luin sen viestin, kun en minä halua riidellä Twiningin kanssa. Kai. Ja olinhan minä väärässä. Mutta osa minusta ajattelee, että olihan tämä tulossa ennemmin tai myöhemmin, kun ei eksän kanssa kaveruudesta tule kuitenkaan mitään. Olen nähnyt sivusta, miten sekä Nan että Natalia yrittivät ylläpitää jollain tasolla kaverillisia välejä eksän kanssa, mutta kummallakin tuli jossain kohtaa jostain pikkuasiasta syntynyt riita, jonka jälkeen välit menivät kokonaan poikki. Niin kai olen ajatellut, että niin tässäkin tulee käymään ennemmin tai myöhemmin.

Tapasin sen yhden uuden tindertyypin - Luckien - pari viikkoa sitten. Mentiin kahvilaan pariksi tunniksi ja se oli ihan okei. Ei mikään huippu ensitapaaminen mutta ei mikään huonokaan. Loppupuolella minulle tuli fiilis, että Luckie ei ollut kiinnostunut, kun hän vilkuili vähän väliä kahvilan ovelle ja kun lähdettiin suuntiimme, hän ei sanonut edes moikkaa, eikä me puhuttu numeroiden vaihtamisesta tai potentiaalisesta uudesta tapaamisesta, vaan hän vain sanoi "oli kiva tavata" ja lähti kävelemään omaan suuntaansa. Sen jälkeen me ollaan kyllä viestitelty ja Luckie sanoi että tavataan vaan uudestaan (sen jälkeen kun olin sanonut että mielelläni näen häntä uudestaankin), mutta nyt hän on ulkomailla ja sanoi että tapaaminen onnistuu vasta sen jälkeen seuraavan kerran. Aion muutenkin ottaa uusien tindertyyppien kanssa hitaammin, kun en halua toistaa Twiningin kanssa tehtyjä virheitä. Minulla on myös uusi match, jonka kanssa olen jutellut jo ehkä viikon, joka vaikuttaa myös oikein kivalta.

Jotenkin vain on apaattinen olo, eikä kukaan jaksa oikein kiinnostaa. Kai harmittaa, kun Twiningin kanssa oli aluksi jotenkin niin helppoa, ainakin tietyissä asioissa ja hänen kanssaan oli ensimmäisen tapaamisen jälkeen selvää, että halusin nähdä hänet uudestaan. Ja sitten se meni kuitenkin mönkään. Nataliakin tapaili sitä nykyistä aviomiestään tinderin kautta aluksi varmaan puoli vuotta epäsäännöllisesti ja suht neutraaleissa merkeissä ennen kuin heidän juttunsa otti tulta alleen, niin varmasti vain kestää oma aikansa ennen kuin toiseen tutustuu kunnolla. Mutta tulee se epätoivoinen fiilis, että en minä löydä ketään ja että kukaan ei tule kuitenkaan ikinä oikeasti ymmärtämään minua.

Rottien kanssa on ollut myös raskasta. Viimeksi kirjoitin, että olin menossa keuhkokuumeisen rotan kanssa uudestaan eläinlääkäriin, mutta sen eläinlääkärikäyntiä edeltävänä yönä se olikin kuollut. Huomenna on toisen rotan eutanasia, kun se on vanhenemaan päin ja sen yleiskunto on heikentynyt ja muutenkin näyttää siltä, että sillä on maksimissaan kuukausi tai pari enää aikaa. Se ei ole vielä kauhean huonossa kunnossa, mutta en enää ikinä halua, että rotta kuolee häkkiin, niin menen tällä kertaa hyvissä ajoin. Senkin lisäksi on yksi rotta, jolla alkaa loppu häämöttää. Se ei ole vielä niin huonossa kunnossa, mutta sen kävely alkaa olla vaikeampaa ja sen lihasmassa näyttää olevan vähenemässä. Ehkä myös pieni höppänöityminen on alkamassa. Se pystyy kyllä elämään vielä hyvää elämää jonkin aikaa (useamman kuukauden), jos mitään äkillistä ei tapahdu, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana on selvästi nähnyt sen, että se alkaa vanheta. Se on yksi suosikeistani ja siitä on tulossa mahdollisesti vanhimmaksi ikinä elänyt rottani, sillä se on jo nyt n. 2,5-vuotias. Se oli suosikkityttöni silloin kun korona ensimmäisen kerran alkoi. Se oli minun omia poikasiani ja minun ei ollut edes tarkoitus pitää sitä alunperin. Ihan poikasena se kuitenkin tärisytti oudosti päätään ja pelkäsin, että se olisi viite jostain neurologisesta sairaudesta, joten en halunnut vahingossakaan myydä kenellekään lemmikiksi sairasta poikasta. Ei sillä ole koskaan ollut mitään oireita ja se on ollut aina todella terve. Se on ollut myös ihan hyperaktiivinen ja nuorempana pystyi kiipeämään keittiönpöydän jalkaa pitkin ja hilaamaan itsensä pöydälle. Se tykkäsi myös leikkiä kanssani ja opetella temppuja. Se on nyt iän myötä rauhoittunut, mutta se on ollut edelleen todella ihana ja persoonallinen rotta.

Töissä on ollut vaikea keskittyä ja siitäkin on kurja fiilis. Kaikki tuntuu olevan nyt vain jotenkin pielessä ja minun tekee jatkuvasti mieli vain eristäytyä kotiin ja olla tekemättä mitään muuta kuin seurata uutisia ja katsella videoita Youtubesta. Mutta minun pitäisi saada itseni paremmin liikkeelle ja huomaan, että olen aamuisin alkanut heräämään itsekseen nyt kun päivät alkavat olla taas pitempiä. Kai silti harmittaa, kun olo on välillä niin yksinäinen. Toki olen viestitellyt Natalian kanssa nyt taas melkein päivittäin, mutta tunnen olevani vain ihan yksin silti.

Pitäisi varmaan jotenkin pyytää Twiningilta anteeksi, kun tiedän, että sanoin hänelle ikävästi. En vain ole kauhean usein joutunut pyytämään ihmisiltä oikeasti anteeksi jotain tällaista mokaa, niin en ole ihan varma osaanko tehdä sitä. Ja toisaalta minua kiukuttaa edelleen ja tekisi mieli vain sanoa jotain lisää takaisin. Mutta en minä halua Twiningia satuttaa, vaan koko hommassa on todennäköisesti kyse vain siitä, että olen nyt liian stressaantunut ja ahdistunut kaikesta, ja varmasti minun ja Twiningin päättyneestä suhteesta on jäänyt kaikenlaista negatiivista hampaankoloon, jota en ole osannut käsitellä. Ja kai se oikeasti edelleen vain harmittaa ja surettaa niin pirusti, ettei se meidän juttu voinut toimia.

Tämän viikon kuormaa on lisännyt vielä sekin, että hain maanantaina ne uudet silmälasit ja nyt eilinen ja tämä päivä ovat menneet sellaisessa matkapahoinvointifiiliksessä, kun yritän totutella hieman muuttuneisiin vahvuuksiin ja hieman erimallisiin linsseihin. Kaikki tuntuu olevan jotenkin väärällä etäisyydellä ja vaikka näen laseilla hyvin ja kaikki on kirkasta ja selvää, etenkin päätä kääntäessä tuntuu että jotain on pielessä. Se on kuitenkin normaalia ja niin oli aikaisempienkin lasien kanssa, mutta se ei yhtään paranna oloani.

Kaikki harmittaa.

Rotistakin on ollut huolta, kun yhdellä pojista on ilmeisesti keuhkokuume, mutta vaikka se aluksi vaikutti piristyvän antibioottikuurin ja buranan voimin, sen olo ei ole sen jälkeen kuitenkaan parantunut normaaliksi. Ensi viikolla on siis taas eläinlääkärikäynti luvassa, jos se ei siis parannu satumaisesti ennen sitä. Lisäksi taloyhtiössä on käyty tarkastamassa hanoja ja vessanpyttyjä, kun ilmeisesti taloyhtiön vedenkulutus on kasvanut poikkeuksellisesti, niin jossain on isompi vuoto tai useammassa paikassa pienempiä vuotoja. Niin ensin viime viikolla joku tyyppi kävi testaamassa kaiken ja totesi, että vessanpytty valuttaa vetämisen jälkeen vähän pidempään kuin olisi ihanteellista, joten sitä tuli sörkkimään joku toinen tyyppi tällä viikolla. Lähinnä se meni aluksi vain pahempaan suuntaan ja vaikka kaikki osat lopulta vaihdettiin, pieni ylimääräinen valutus ei korjaantunut. Joten nyt kuulemma vaihtavat koko pytyn "mahdollisimman pian". Koko viime viikko meni siinä, että joka arkipäivä stressasin, milloin ovikello soi ja joku tulee asuntoon ja sama on ilmeisesti edessä seuraavalla viikollakin. Ainakin se on kannustanut pitämään kämpän siistinä, mutta ahdistaa, kun pitää koko ajan miettiä sitä, että koskahan joku tulee.

Muuten on tuntunut siltä, että ehkä päivät alkavat olla jo sen verran pidempiä, että minulla alkaa taas energiatasot nousta. Olen saanut hoidettua arkisia asioita paremmin, mikä on ollut ihan kiva. Toisaalta en halua liikaa pysähtyä, koska sitten tulee kaikenlaisia ajatuksia.

Ollaan oltu Twiningin kanssa edelleen yhteydessä ja viestitelty. Tuntuu että terapeuttini paheksuu sitä vähän, mutta kai tuntuisi todella vaikealta ettei Twining olisi enää lainkaan osa elämääni. Ja kai se vähän lohduttaa, kun jotain tuttua on vielä jäljellä. Lisäksi tuntuu, että nyt Twining on sitten vasta avautunut ja jotenkin ne meidän viestittelyt on olleet ihan kiinnostavia ja olen oppinut hänestä lisää. Osa minusta ajattelee, että vau, ehkä meidän ei olisi pitänyt alunperinkään yrittää mitään kaveruutta enempää, kun selkeästi tämä toimii näin paremmin. Toinen osa ajattelee, että ehkä me voitaisiin jossain vaiheessa palata Twiningin kanssa takaisin yhteen ja että ehkä minun olisi pitänyt antaa Twiningille enemmän aikaa ja kärsivällisemmin odottaa siitä että se meidän juttu liikahtaisi johonkin suuntaan.

Toki tiedän rationaalisella tasolla, että yhteenpaluu (vaikka me ei virallisesti oltu parisuhteessa) Twiningin kanssa ei todennäköisesti olisi hyvä idea. Tärkeimpänä on se, että sille meidän erolle oli erittäin hyvä syy: meidän juttu ei vain toiminut, en kokenut, että Twining välitti minusta, hän ei ollut valmis kutsumaan sitä edes suhteeksi tai minua tyttöystäväkseen, ja koko hommasta alkoi tulla minulle enemmän mielipahaa kuin jotain positiivista. Ja toki nyt tiedän, että Twiningilla on niitä omia ongelmiaan, joiden kanssa hän ei ole tehnyt työtä, eikä hän oikein tiedä kuka on ja mitä haluaa. Ne ongelmat eivät korjaannu vain päättämällä tai kompromisseja tekemällä, vaan niihin vaaditaan paljon työtä ja vielä enemmän aikaa.

Lisäksi tilastollisesti yhteen palaaminen eron jälkeen ei ennakoi hyvää, vaan sellaisella suhteella on paljon suurempi todennäköisyys päättyä uuteen eroon. Ja kun selkeästi Twiningiin ainakin jollain tasolla sattui se, että sanoin, että haluan jatkossa olla vain hänen kaverinsa ja lopettaa kaiken muun, niin kun hänen on tuntunut olevan jo aikaisemminkin vaikea luottaa minuun, niin jos palattaisiin yhteen, miten hän sitten voisi luottaa minuun yhtään sen enempää? Ja kai se on joku psykologinen ilmiö se eksän kanssa takaisin yhteen palaaminen, kun onhan se vaikeaa luopua kaikista niistä toiveista, että mitä jos siitä tulisikin jotain pysyvää. Ja eihän minulla ja Twiningillakaan ollut mitään pahoja riitoja tai mitään sellaista negatiivisuutta tai toisen tahallista loukkaamista, vaan lähinnä minua surettaa se, että tuntui että Twining ei vain ole valmis mihinkään tällaiseen, ainakaan minun kanssani. Tuntui että hän yritti kyllä ja halusi että kaikki toimisi, mutta se ei ole aina tarpeeksi.

Osa minusta miettii myös sitä, että mikä oli minun osani siinä, että tämä meidän juttu ei toiminut. Aluksi minun oli vaikea hahmottaa sitä, koska kai olin vain vihainen Twiningille siitä, että miksi hän pilasi tämän meidän orastavan jutun. Mutta tiedän, että minun on vaikea uskoa sitä, että joku välittäisi minusta, niin kai se ilmenee niin, että tarvitsisin että se toinen ihminen tekisi sitä jatkuvasti selväksi minulle. Ja nyt kun mietin taaksepäin, niin olisin voinut kommunikoida vielä suoremmin Twiningille siitä mitä minä häneltä kaipasin. Kun välillä kyllä yritin vaikka sitä, että nähtäisiin enemmän esimerkiksi ihan viikolla ja vaikka käytäisiin töiden jälkeen kahvilla tai pienellä kävelyllä tai mitä tahansa. Ehdotin sitä kerran ja kun Twining ei heti tarttunut siihen, en ottanut sitä enää uudestaan esille. Ja kai minua jotenkin loukkasi se, kun Twining harvemmin osoitti mitään fyysistä hellyyttä minua kohtaan enää viimeisen 6 kuukauden aikana, moikka-halauksia lukuunottamatta, niin sen sijaan että olisin kysynyt häneltä siitä, jotenkin se vastaus pelotti minua niin paljon että yritin vain olla ajattelematta sitä. Mutta eihän se toimi niin, joten ajattelin usein, että varmasti olen Twiningin mielestä vain niin vastenmielinen, ettei hän enää koe minkäänlaista vetoa minua kohtaan. Mutta olisin voinut kommunikoida kaikenlaista selvemmin ja suoremmin, vaikka kyllähän kommunikaatioon vaaditaan aina kaksi osapuolta, ja jos Twining on vaikuttanut reagoivan johonkin sanomaani jotenkin negatiivisesti, niin on kai luonnollista, että minun on ollut vaikea puhua asioista välillä.

Edelleen olen huolissani Twiningista ja siitä perheenjäsenen sairastamisesta. Twining saa tältä edelleen soittoja keskellä yötä, koska tämä on niin sekava, ettei hahmota enää kelloakaan. Ja Twiningin ratkaisu kaikkeen on vain se, että pakkohan se kaikki on hoitaa ja että muitakaan vaihtoehtoja ei ole, ja että kyllä hän selviää noiden kaikkien ylimääräisten asioiden hoitamisesta "vaikka väkisin". Mutta minusta kuulostaa siltä, että Twiningin voimavarat ovat ihan lopussa. Silloin joulunahan hän joutui jo olemaan sen takia poissa töistä, mutta tuntuu, että Twining kokee, että väsyneisyyden myöntäminen olisi heikkoutta. Ajattelen kyllä, että Twiningin oma ongelmahan se on ja että minä en voi sitä tilannetta ratkaista, mutta jotenkin käy sääliksi, että Twiningilla on niin vaikeaa ja huolestuttaa se, jos hän uuvuttaa itsensä ihan täysin eikä tajua pitää taukoa ennen kuin keho tai mieli tekevät täyden stopin.

Terapeuttini on puhunut siitä, että minun pitäisi tehdä selkeämmät rajat Twiningin suhteen. Terapeuttini ei usein sano mielipiteitään, niin jotenkin aina kun hän sanoo jotain, se harmittaa minua välillä. Toki rationaalisella tasolla tiedän, että sillä tavalla erot pitäisi yleensä hoitaa ja että siitä on ihan tutkimuksia, millä tavalla erosta pääsee parhaiten yli ja millaiset välit eksään on järkevää pitää. Mutta välillä minun on vain niin ikävä Twiningia. Viestittelyn jatkaminen hänen kanssaan ei tosin auta sitä, koska kai sellainen "cold turkey" -metodi olisi paras, vaikka sattuisikin aluksi enemmän. Kai jotenkin toivon, että voitaisiin Twiningin kanssa olla edelleen yhteyksissä ja että vähitellen se yhteydenpito vähenisi ja sitten lopulta ei enää harmittaisi, ettei hänen kanssa tule enää viestiteltyä. Ei me mitään asiattomuuksia olla Twiningin kanssa viestitelty, vaan se on edelleen sitä samantyylistä neutraalia "kirjeenvaihtoa" parin päivän välein, jossa puhutaan milloin mistäkin arkisesta. Niin siinä mielessä en ole lipsunut siitä että ollaan vain kavereita.

Olen myös jutellut Tinderissä parin uuden tyypin kanssa ja ensi viikolla on ehkä ensimmäiset tinder-treffit taas vähään aikaan. Annetaan sille tyypille nimeksi vaikka Luckie, koska hän tykkää kuulemma Luckiefun's sushista. Hän on ollut ihan okei ja olen viestitellyt hänen kanssaan jo ennen kuin puhuin Twiningille siitä pelkästä kaveruudesta, joten kai suunnilleen kuukauden. Hän kommunikoi ainakin ajoittain enemmän sellaisella tavalla, josta minulle tulee fiilis, että hän on kiinnostunut. Kun hän ei suoraan pyytänyt minua ulos tai ehdottanut tapaamista, mietin että kiinnostaako häntä lainkaan, niin kun hän jossain kohtaa mainitsi, että ehkä joskus voidaan sopia sushi-treffit jonnekin sellaiseen sushi-paikkaan missä kumpikaan ei ole käynyt ennen, minä päätin kysyä suoraan, haluaisiko hän nähdä vai jatkaa vielä viestittelyä pitempään ennen sitä. Niin Luckie vastasi, että jos aikataulut sopisivat, niin hän olisi valmis näkemään minut jo vaikka heti seuraavana päivänä. Siitä tuli fiilis, että okei, selkeästi hän haluaa tavata minut, niin nyt sitten ollaan etsitty ensi viikolta jotain molemmille sopivaa päivää. Hän on tosiaan ihan kiva, mutta vaikeahan sitä on kenestäkään sanoa ennen kuin tapaa ihan livenä.

Olen viestitellyt myös Natalian kanssa ja sen yhden kaverihakuihmisen kanssa ja viime viikonloppuna päätin laittaa Harjoittelupaikkarohmullekin viestiä ja kysellä hänen kuulumisiaan. Olen miettinyt sitä, kun hän silloin meidän työpaikan pikkujouluissa sanoi, että vaikkei vielä järjestyisikään mitään sillä koko opiskelijaporukalla niin me voidaan silti nähdä vaikka kaksistaan. Hän kun ei siitä huolimatta ole laittanut minulle mitään viestiä tai ehdottanut hengausta tai mitään, niin siitä tuli fiiis, että varmaan hän oli vain niin kännissä että sanoi asioita joita ei oikeasti tarkoittanutkaan ja että selkeästi hän ei halunnutkaan hengata minun kanssani. Mutta päätin kysyä sitä häneltä silti, vaikka heti kuulumistenvaihdon alkumetreillä Harjoittelupaikkarohmu sanoi, että ei oikeastaan muista paljoakaan mitä me oltiin puhuttu silloin pikkujouluiltana. Siitäkin tuli fiilis, että Harjoittelupaikkarohmu yritti sanoa mahdollisimman kohteliaasti, että älä vain kysele siitä hengaamisesta kun en mä oikeasti sun kanssa halua hengata. Mutta kysyin silti ja Harjoittelupaikkarohmu sanoi, että se olisi tosi kiva ja katsotaan nyt parin viikon sisään jotain, kun hänellä on ollut superkiirettä töissä, kun hänen on pitänyt tuurata jotakuta toista. Toki tuostakin ajattelen, että ehkä hän ei vain halunnut sanoa suoraan "ei", joten sanoi sen klassisen "pitää katsoa", jotta voi vain välttyä näkemiseltä kun ei vain ikinä laita enää viestiä. Mutta hän käytti superpaljon emojeja niissä viesteissä kun sovittiin että kokeillaan järjestää joku päivä jostain, niin ehkä tämä on vain taas sitä, että ylitulkitsen kaikkea. Kun jos ei pysty sanomaan toiselle ihmiselle, että kiitos mutta ei kiitos, niin se ei ole yhtään reilua.

Mietin myös, että jossain kohtaa menisin käymään taas pääkaupunkiseudulla Nataliaa katsomassa, mutta saa nähdä. Minulla on ollut kaikenlaisia miniprojekteja tuon Twining-jutun loppumisen jälkeen ja olen pitänyt tarkemmin listaa menoistani ja yrittänyt keksiä keinoja saada enemmän rahaa säästöön. Kun vaikka olen ihan kokopäiväisenä töissä nykyään, tuntuu, että saan kyllä koko palkan menemään kuukauden aikana. Tämä kuukausi näytti vähän paremmalta aluksi, mutta nyt kun minulla on ollut taas päänsärkyjä useammin, päätin, että ehkä nyt olisi hyvä käydä näöntarkistuksessa ja hankkia ne uudet lasit joita olen miettinyt jo kohta vuoden.

Tänään siis kävin tarkistuttamassa näköni kun olin saanut työterveydestä työhöntulotarkastuksen yhteydessä lähetteenkin ja ilmeisesti kumpaankin silmään on tullut 0,25 lisää miinusta ja kuulemma vanhempien lasien linssit eivät välttämättä pysy kirkkaina loputtomiin, minkä olen kyllä huomannutkin. Mutta ärsyttää, että lasit ovat niin kalliita, vaikka saankin työterveyshuollon asiakkaana 35% alennusta. Kävin toisessakin liikkeessä ja katselin kehyksiä ja kyselin linsseistä ja siellä loppuhinta oli suunnilleen sama. Aion tosin vielä käydä parissa muussakin liikkeessä kyselemässä ja katselemassa, kun maksoin nykyisistä laseistani paljon vähemmän ja ne palvelivat kuitenkin hyvin sen 4-5 vuotta mitä ne nyt ovat minulla olleet. Vaikka toisaalta tekisi mieli vain ostaa ne ekassa liikkeessä katsomani, jottei tarvitsisi kierrellä ja kysellä, kun minun mielestäni nuo lasien hinnoittelut ovat aika sekavia, kun on ensin kehykset, joilla on oma hinta, jonka lisäksi tarvitaan linssit (ja niitäkin on kaikenlaisia erilaisia joiden eroista en ymmärrä paljon mitään), joiden lisäksi tietyt kehykset tai tietyt voimakkuuden saattavat vaatia esim. linssin ohennuksen, josta saattaa mennä erikseen hinta tai sitten se saattaa olla jo mukana tietyissä linsseissä. Niin hulluksihan siitä tulee, kun yrittää laskea samaan vielä "50% alennusta kehyksistä tai linsseistä" -tarjoukset, että mikä olisi nyt se edullisin vaihtoehto. Samalla siis kun se myyjä sanoo että ehdottomasti kannattaa ottaa nämä parhaat linssit sisäänrakennetulla sinisen valon suodattimellä joilla silmälasien kokonaishinnaksi muodostuisi jopa 500€! Mutta kai pitää psyykata itsensä menemään liikkeeseen ja sanomaan, että ei kun minä haluan ihan tavalliset lasit!

Kävin tänään myös pitemmällä kävelyllä samalla kun hoidin noita asioita, niin nyt voin ottaa loppuillan ihan rennosti. Ehkä pitäisi katsoa joku leffa pitkästä aikaa, kun jotenkin tuli tavaksi että katsoin leffoja vain yhdessä Twiningin kanssa.

Saa nähdä mihin suuntaan asiat liikahtavat tämän kevään myötä.

Minä itkin, Twining ei, mutta tuntui, että Twining otti sen tosi huonosti. Ei hän suuttunut tai ollut vihainen tai syyttänyt minua mistään, mutta hänen käytöksensä hieman pelotti minua. Twining vaikutti olevan pois tolaltaan (sisäisesti, ulkoisesti hän oli yhtä hillitty kuin aina) ja sanoi asioita, jotka eivät käyneet yhtään järkeen. Twining sanoi monta kertaa illan aikana, että "eihän tässä mikään kuitenkaan oikeastaan muutu". Sanoin siihen melkein joka kerta, että ei kaikki muutu ja että me voidaan kyllä olla kavereita ja yhteyksissä, mutta että jonkin on muututtava. Jossain kohtaa Twining myös mainitsi, että hänellä oli töissä ollut koulutettavana joku 18-vuotias nainen, joka oli lähetellyt hänelle viestejä somessa, tms., mikä tuntui tulevan ihan tyhjästä ja kuulosti minulle siltä, että Twining sanoi sen jotta olisin mustasukkainen. Twining myös yhtäkkiä muuttui läheisyydenkaipuiseksi ja halusi halata ja olisi halunnut suudella vielä viimeisen kerran, tms. ja vaikka sanoin ei (kaikkeen muuhun kuin halaukseen), Twining yritti hetken päästä uudestaan. Hän sanoi myös, että minä olen hänelle tosi tärkeä ja rakas ja että hän on tyhmä kun ei ole osannut sanoa sitä. Ja sitten tuntui että hän yritti jättää ovea koko ajan auki sanomalla jotain tyyliin "aika näyttää mitä tässä käy" tai "ei minkään oikeasti tarvitse muuttua". Hän kysyi myös monta kertaa, että mitä jos me sovittaisiin jotain ystävänpäiväksi, vaikka sanoin, että en oikein tiedä, kun tuntuu että se olisi outoa. Silti hän kysyi sitä uudestaan monta kertaa.

Mietin, että ehkä Twining oli jotenkin shokissa, tai muuta vastaavaa, kun tuntui että hän toisteli kaikenlaista ikään kuin kuulematta lainkaan mitä olin sanonut hänelle tai tajuamatta, että meidän suhde (tai mikälie) ei vain tule olemaan sellainen kuin tähän asti ja että nyt rajoja on uusissa paikoissa, eikä niiden ylittäminen käy, vaikka aikaisemmin jokin olisikin ollut okei. Kaverin kanssa ei pussailla, eikä kaveria yritetä koskettaa paidan alta. Seurustellessa nuo ovat okei ja jopa kannustettavia asioita, mutta kaverisuhteessa ne eivät enää käy. Minua hieman ärsytti, kun Twining ei tuntunut tajuavan sitä tai haluavan hyväksyä sitä. Välillä tuntui myös, että Twining yritti manipuloida minua, kun sanoi jotenkin epämääräisesti, että ihmiset voivat muuttua ja että vaikka hänkin on aina miettinyt, että haluaisi asua tässä kaupungissa aina, niin ehkä hänenkin mielensä voi muuttua sen suhteen tulevina vuosina tai ehkä jopa kuukausina.

Tuo kaikki tapahtui minun kämpälläni ja sanoin sitten, että Twining voi jäädä sinne yöksi, koska en viitsinyt heittää häntä sieltä uloskaan niin myöhään yöllä, koska hän vain vaikutti haluavan halata minua tai pitää vähintään kädestä kiinni eikä päästää irti. Jossain kohtaa Twining alkoi toistella: "Kaikki on ihan hyvin. Asiat kyllä järjestyy." Ja myös sitä hän toisteli uudestaan ja uudestaan. Selkeästi hän osoitti ne sanansa minulle, mutta olin hämmentynyt ja se hiukan pelotti minua, koska minä olin siinä vaiheessa ihan rauhallinen, mutta Twining vain toisteli tuota ja jotenkin tuntui että hän ei ollut ihan "läsnä". Jälkeenpäin mietin, että ehkä hän siinä oudossa mielentilassaan sanoi minulle sen mitä hän halusi sanoa itselleen, tai mitä olisi halunnut minun sanovan hänelle. Sovittiin, että voidaan nukkua samassa sängyssä ja Twining piti minua kädestä melkein koko yön, nukkueessaankin. Aamulla Twining lähti ja minä saatoin hänet bussipysäkille.

Sen jälkeen ollaan viestitelty jotain jokapäiväistä, koska oltiin sovittu, että ollaan kavereita. En ole vieläkään varma, miten paljon Twining sisäisti siitä mitä sanoin hänelle (että me ei olla enää yhdessä), mutta nyt olen miettinyt, että ehkä se tilanne jotenkin sai hänet niin pois tolaltaan, että sen takia hän ei jotenkin pystynyt käsittelemään sitä tilannetta silloin kun puhuin hänelle niitä asioita.

En tiedä, välittikö hän minusta oikeasti missään vaiheessa vai ei. Toisaalta hän vaikutti olevan pois tolaltaan kun sanoin etten halua jatkaa tätä meidän juttua, joten se viittaisi siihen, että ehkä hän välitti, mutta että hän ei vain osannut ilmaista sitä. Twining sanoi myös, että eihän hän olisi jatkanut minun kanssa juttelua ja viestittelyä lainkaan, jos ei olisi välittänyt minusta, mutta se ei kuulosta minun mielestäni mitenkään vakuuttavalta argumentilta. Ja toisaalta sitten mietin, että ehkä hän on vain niitä miehiä, jotka haluavat sen mitä eivät voi saada: että heti kun sanon, että haluan erota, minusta tulee uusi ja kiiltävä. Että hän ei missään vaiheessa oikeasti välittänyt minusta, eikä tuntenut mitään minua kohtaan, vaan että hän oli vain tottunut minun seuraani ja siihen, että olin saatavilla ilman että hänen täytyi sitoutua minuun millään lailla, tai muutenkaan muuttaa omaa elämäänsä lainkaan. Ja sitten kun sanoin etten halua jatkaa, häntä järkytti vain se, että hän ei hyödy enää tästä meidän järjestelystä ja voi pitää minua "varalla" samalla kun odottaa että kohtaisi sellaisen naisen jonka kanssa haluaisi oikeasti olla.

Terapeuttini sanoo, että tuo on yksi niistä minun traumajäänteistäni: että uskon, että ihmiset eivät vain välitä. Mutta vaikka yrittäisin hyväksyä sen ja tarkastella uudestaan vaikka minun ja Twiningin juttua, ei vain tunnu oikealta ajatella, että hän välitti missään vaiheessa. Niissä tämänviikkoisissa viesteissäkin hän on ihan yhtä neutraalin small-talkmainen kuin aina ennenkin. Arki jatkuu normaalisti, eikä pelkästään meidän viestivaihtoa lukiessa huomaisi, että hän on kokenut yhtään mitään järkytystä tai että tuntisi mitään surua mistään. Ei kai sillä ole enää mitään väliäkään, mutta kai olisin halunnut pystyä ajattelemaan, että ehkä hän välitti vaikkei osannutkaan ilmaista sitä.

Minulla on nyt viikon aikana ollut vaihtelevia tunteita koko jutusta. Välillä on ollut tosi kurja fiilis ja jotenkin entisestään iskenyt se fiilis mitä olen kylläkin surrut jo varmaan syksystä lähtien: Hänkään ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa voisin kokeilla rakentaa yhteistä elämää. Kun ainahan parisuhteen alussa (ja minusta edelleen me oltiin suhteessa, vaikka Twining ei sitä sellaiseksi halunnutkaan kutsua) sitä miettii että "mitä jos" ja mieleen tulee kaikkia juttuja mitä haluaisi tehdä toisen kanssa ja mielessä elää toive siitä, että vaikka kaikki ei näytäkään ihan täydelliseltä sillä hetkellä, niin ehkä kaikki kuitenkin muuttuu paremmaksi. Tuosta kaikesta luopuminen tuntuu jotenkin todella kipeältä, vaikka eihän mikään siitä ollut totta missään vaiheessa. Lisäksi mieleen hiipii taas se ajatus, että mitä jos minä en löydä missään vaiheessa ketään, jonka kanssa tietäisin itse haluavani varmasti olla hänen kanssaan ja joka tietäisi myös varmasti haluavansa olla minun kanssani. Natalia on surrut jonkin verran sitä, että joku hänen tuttunsa on saanut kaksi lasta "ensi yrittämällä", mutta että Natalia ja hänen miehensä ovat joutuneet nyt yrittämään toista lasta jo useamman kuukauden (mikä on ymmärtääkseni ihan normaalia). Ja ymmärrän, että kaikillahan meillä on ne omat murheet, mutta hänellä on sentään se hänen miehensä ja ensimmäinen lapsensa, mutta minä olen edelleen ihan yksin.

Nyt mielessä on pyörinyt myös se, mitä Twining sanoi siitä 18-vuotiaasta naisesta, joka aloitti heillä töissä ja olen miettinyt, että ehkä hän aloittaa nyt jotain tämän kanssa. Miksi muutenkaan hän olisi maininnut koko naista, jos ei olisi kiinnittänyt tähän huomiota ja olisi kiinnostunut tästä? Ja tiedän, että tämä on niitä yleisiä ajatuksia, mitä ihmisillä on eron jälkeen ja yritän sanoa itselleni, että tässä kohtaa on ihan ok surra sitä ja tuntea mustasukkaisuutta Twiningin potentiaalisia seuraavia kumppaneita kohtaan, mutta että ne tunteet menevät kyllä lopulta ohi. Mutta minun mielessäni sekin että hän mainitsi sen 18-vuotiaan on osoitus siitä, että hän ei välittänyt minusta ja että minä en vain ollut tarpeeksi viehättävä hänen silmissään. Kun sekin ärsytti, että kun viikonloppuna sanoin Twiningille etten halua jatkaa hänen kanssaan, silloin hän olisi kauheasti halunnut suudella minua, mutta viimeisen 6kk aikana hän ei ole halunnut suudella minua lainkaan. Jos olen itse yrittänyt sohvalla halailun yhteydessä nojautua lähemmäs "asemiin", hän on vain kääntänyt päänsä pois. Tokihan aina ei ole sellainen fiilis, mutta kun siinä kului se 6 kuukautta, niin koko sen ajan minun mielessäni vain vahvistui ajatus siitä, että hänen täytyi pitää minua vastenmielisenä.

Ja vaikka mielessäni tiedän, että tämä oli nyt hyvä lopettaa tähän tämä meidän juttu, niin se ei tarkoita etteikö se kaikki satuttaisi silti.

Tänään on noiden juttujen suhteen taas huonompi päivä, mutta välillä tuntuu paremmaltakin. Tuntuu siltä, että parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa ja että ehkä minun ja Twiningin kaveruus toimii paremmin. Ja olen huomannut, että on ollut iso huojennus, kun minun ei ole enää tarvinnut aktiivisesti miettiä kaikkea itsessäni ja ajatella, että minun on oltava jotenkin parempi, jotenkin täydellisempi, jotta en ole Twiningin mielestä vastenmielinen. Ei kai minun olisi koskaan pitänyt ajatella niin, mutta nyt se jotenkin vasta tuon eron jälkeen tajusin, miten paljon se on stressannut minua.

Yritän kuitenkin sanoa itselleni, että ajan myötä tämä kaikki alkaa kuitenkin helpottaa ja että ei tämäkään suru kestä loputtomiin.

Päätin, että aktivoin uudestaan Tinderin ja alan totutella ajatukseen, että minun ja Twiningin jutusta ei tule mitään. Ei mitään radikaalia ole tapahtunut, mutta se on ehkä juuri se ongelma: tuntuu että kaikki on jumittunut "katsellaan rauhassa mitä tästä tulee" -vaiheeseen. En koe edelleenkään tuntevan Twiningia kovin hyvin, enkä vain saa karistettua sitä tunnetta, että Twining ei vaikuta haluavan oppia tuntemaan minuakaan tai oikeasti selvittämään sovitaanko me yhteen. Tuntuu myös, että Twiningilla on paljon omia ongelmia. Ei mitään kriittistä elämän täysin sekoittavaa, vaan sellaista pientä, jollaisen kanssa olen itse tehnyt töitä aikaisempina vuosina. Twining tuntuu olevan vain ihan hukassa ja vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole kovin hyvää kykyä itsereflektioon. En ole varma, koska välillä hän on tuntunut poikkeuksellisen tiedostavalta siinä suhteessa ja pystynyt sanomaan, mitkä asiat hänelle ovat vaikeita ja myös tekemään töitä sen eteen että hän edistyisi niissä.

Se sairastunut perheenjäsen on myös stressannut häntä ymmärrettävästi. Ja myös vähemmän ymmärrettävästi. Perheenjäsen kotiutettiin, vaikka hän on edelleen huonossa kunnossa, mutta häntä ei voida parantaa jos hän ei sitoudu hoitoon (enkä ole varma onko hän halukas sitoutumaan siihen). Hoitaja käy joka päivä, joten Twiningin tehtäväksi jäisi käytännössä kai vain ruokaostoksissa auttaminen, mutta kuulemma tämä perheenjäsen soittaa Twiningille jatkuvasti, esim. päättäessään, että tarvitsee kaupasta jotain juuri silloin. Lisäksi vähintään kerran viikossa jotain menee rikki perheenjäsenen asunnolla, jolloin Twining saa soiton, että hänen tarvitsee mennä sinne heti.

Siinä suhteessaTwiningin kyky itsereflektioon vaikuttaa erityisen vajavaiselta. Hän on ottanut vastuulleen kaiken mahdollisen ja on uuvuttanut itsensä niin pahasti, että on välillä joutunut olemaan poissa töistä, koska on ollut vain niin loppu. En ole koskaan tavannut tätä perheenjäsentä, joten kaikki arvioni voivat olla ihan pielessä, mutta sen perusteella mitä Twining on hänestä kertonut, minun sympatiani ovat aika vähissä. Tämä on ilmeisesti myös hänen perheenjäseniensä näkökulma ja Twining on ainut, joka suostuu olemaan tämän henkilön kanssa missään tekemisissä. Ilmeisesti Twiningin sisko auttoi joissain järjestelyissä ennen kotiutusta, mutta kuulemma teki selväksi, että vain ja ainoastaan velvollisuudentunnosta eikä halusta auttaa. Joten Twining on se, jolle tämä perheenjäsen soittaa aina ja koko ajan, ilmeisesti millä tahansa tekosyyllä vaikka keskellä yötä kun Twining yrittää saada edes joitain tunteja unta töiden ja tuon perheenjäsenen asioiden hoitamisen välillä. Tämä perheenjäsen on huonossa kunnossa ja ymmärrän, että Twiningia varmasti pelottaa, että mitä jos hän jättäisi kerran vastaamatta ja juuri silloin se hänen läheisensä menehtyisi.

Olen yrittänyt tukea Twiningia siinä, koska ilmeisesti hän ei saa edes sympatiaa muilta uuvuttaessaan itsensä tätä kyseenalaista perheenjäsentä palvellessaan, mutta se on vaikeaa. Tuntuu että melkein joka kerta kun me viestitellään, yritän sanoa Twiningille, että yritä muistaa pitää huolta myös itsestäsi, tms. koska hän ei vaikuta kykenevän siihen. Tuo läheinen vaikuttaa olevan Twiningille kokonaan sokea piste, eikä hän joko pysty vetämään omia rajojaan ja pitämään niistä kiinni, tai sitten hän ei edes halua tehdä sitä. Tekee pahaa katsoa sitä sivusta, mutta minä en voi saada Twiningia pitämään puoliaan, eikä se ole minun tehtävänikään. Twining tekee sen sitten kun hän pystyy siihen, jos sellaista päivää ikinä tuleekaan.

Minun ja Twiningin piti viettää jouluaattoa yhdessä, mutta se peruuntui viime tipassa, koska tämä perheenjäsen oli soittanut Twiningille, että jokin kodinkone oli rikkoutunut ja hän tarvitsi Twiningin sinne heti. Twining vaikutti olevan todella pahoillaan siitä. Kävin jouluaattona viemässä ensimmäistä kertaa hautakynttilän täällä sinne muualle haudattujen muistomerkille ja se oli kiva. Olin päättänyt paistaa joulukinkun vasta joulupäivänä, koska Twining oli sanonut hakevansa minut kämpälleen joskus 16-17 aikoihin. Laitoin kaiken valmiiksi ja pukeuduin ja meikkasinkin vähän ja vain istuin odottamassa, että Twining laittaisi viestin, että hän oli lähtenyt tulemaan. Kello 17 tuli ja meni, mutta ajattelin, että Twiningilla on varmasti mennyt vain vähän myöhään, niin hän laittaa kyllä viestin sitten kun tietää milloin on tulossa. Kunnes sitten joskus kello 19 aikoihin hän laittoi viestin, että menee niin myöhään, että nähdään joku toinen päivä.

Oletin, että se olisi tuntunut todella pahalta, koska tuo oli juuri se pahin asia mitä ajattelin että voisi tapahtua. Mutta päätinkin, että paistan sitten sen kinkun, vaikka olikin jo myöhä ja en ollut ottanut sitä huoneenlämpöön vielä. Tein laskelmia ja googlasin ohjeita jääkaappikylmän kinkun paistoon ja uppouduin siihen. Ei se tunnu oikein vieläkään miltään, paitsi jos ajattelen, että se olisi tapahtunut jollekin muulle. Siitä tulee surullinen fiilis, jos mietin, että sellainen tavallinen ihminen, jonka perhe on ottanut väkivaltaisen isän puolen eikä tule jouluksi käymään, on ihan yksin joka joulu, ja sitten yhtenä jouluna uusi läheinen ihminen ehdottaa jouluaaton viettoa osaksi yhdessä, mutta sitten viime tingassa peruuttaa, koska hänellekin on tärkeämpää yrittää miellyttää perheenjäsentään joka on tehnyt pahoja asioita muille ja mahdollisesti rikkonut jotain asunnollaan tahallaan, jotta saisi tekosyyn kutsua Twiningin käymään uudestaan. Se tuntuu vähän kuin petokselta.

Nykyään tuntuu, että osaan pitää omia puoliani kuitenkin paremmin. Ymmärrän, että Twiningilla on vaikeaa ja hänen tilanteensa on oikeasti vaikea. Mutta ymmärrän myös sen, että Twining tekee myös siitä itse vaikeamman kuin olisi tarpeen, kun ei pysty asettamaan rajoja sille, miten tämä perheenjäsen saa häntä kohdella. Sympatisoin Twiningia ja hänen tilannettaan ja aion kyllä olla Twiningin tukena vaikka sitten ihan kaverina ja sillä tavalla kun se minun jaksamiselleni sopii. Mutta Twiningin perheenjäsenen tilanne ei ole muuttumassa lähiaikoina, ainakaan parempaan suuntaan.

Vuoden vaihtuessa mietelmäni elämäni nykyisestä tilanteesta olivat lähinnä positiivisia: minulla on vakituinen työ, josta saan kohtalaista palkkaa ja viihdyn työssäni. Muutenkin olen tehnyt viime vuonna paljon sen eteen, että saisin piristettyä sosiaalista elämääni ja aion tehdä sen eteen töitä myös jatkossa. Mutta vuosi sitten vuoden vaihtuessa mietin, että tuntuu siltä, että haluaisin parisuhteen. Tein töitä sen eteen, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut. Olen alkanut myös miettiä entistä enemmän, että minä ja Twining ei vain olla ehkä tarpeeksi yhteensopivia. Haluaisin tasaveroisen kumppanin, mutta vaikka Twining välillä vaikuttaa kykenevältä vakavaan ja kypsään keskusteluun, välillä minusta tuntuu kuin olisin melkein hänen äitinsä. On paljon asioita, joiden suhteen Twining on hukassa ja tuntuu että Twining poukkoilee ideasta toiseen eikä vaikuta kykenevän pysähtymään ja miettimään, mihin suuntaan hän oikeastaan haluaisi kulkea ja mitä kaikkea siihen suuntaan kulkeminen häneltä vaatisi. Hänen seurassaan tulee sellainen tunne, että hän on ahdistunut melkein koko ajan, mikä ilmenee outoina pakkomielteinä, niin kuin hänen hartaasta päätöksestään mennä kauneusleikkaukseen parantelemaan vartaloaan tai kyvyttömyytenään syödä normaalia ruokaa. Osa minusta tuntee kauheasti sympatiaa Twiningia kohtaan noissakin asioissa, koska muistan miltä tuntuu vihata omaa vartaloaan ja minullakin on ollut jossain vaiheessa vaikeuksia kokeilla uusia ruokalajeja.

Normaalistikin nuo asiat epäilyttäisivät, mutta se tapa, miten intensiivisesti Twining suhtautuu niihin ja vaikuttaa kieltäytyvän edes harkitsemasta vaihtoehtoja on se isoin ongelma. Alun järkytyksen jälkeen olen välillä yrittänyt kysyä mahdollisimman syyllistämättömästi hänen ruokavaliostaan ja välillä Twining on ottanut sen itsekin esiin vaikka sanomalla, että on välillä yrittänyt maistaa linnuilleen ostamiaan salaatinlehtiä, mutta ei vain ilmeiesti kykene nielemään edes pientä palaa. Mutta usein Twining ottaa vain asenteen, että "tällainen mä vain olen" tai "ei joku maksalaatikon syöminen nyt mitään elämänlaatua paranna". Se kuitenkin huolestuttaa minua ja koska joskus olisi kiva syödä jotain yhdessä (muutakin kuin snäksejä) olen miettinyt että pitäisikö yrittää ehdottaa Twiningille jotain vihannesten maistelujuttua tai totuttelua, jos hän haluaisi. Sitten mieleen tulee, että se kuulostaa siltä mitä Natalia tekee 1-vuotiaan vauvansa kanssa. Eikä ole minun ongelmani yrittää "korjata" Twiningia, vaan Twining voi elää juuri sellaista elämää kuin hän haluaa ja pyrkiä muuttamaan asioita jotka ovat hänelle ongelmia.

Näyttää siltä, että monet niistä asioista, jotka minä koen ongelmallisina, eivät ole Twiningin mielestä ongelmallisia. Kuulemma myös aikaisemmin kun hänellä oli todella vaikeaa, hän päätti, että ainoa keino selvitä eteenpäin on kovettaa itsensä. Ja vaikka Twining päättäisikin yhtäkkiä, että haluaa todella muuttua, niin tuntuu että hänellä olisi vuosien matka kuljettavana. Ja kai nyt kun olen itse tehnyt vuosia töitä terapiassa sen eteen, että saisin oman elämäni myös pääni sisällä paremmin hallintaan, haluaisin jakaa arkea sellaisen ihmisen kanssa, jolla on myös asiat pääasiallisesti hallussaan. Ja ennen kaikkea haluan olla sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti haluaa olla minun kanssani. Eihän sitä välttämättä heti tiedä, mutta jos vuoden tapailun jälkeen asia esille otettaessa vastaus on vain "katsotaan vain rauhassa", niin se alkaa enemmän ja enemmän kuulostaa siltä, että oikeaa halua sitoutua minuun ei ole, vaan pelkästään pelkoa siitä, että mitä jos ei saa ketään muutakaan.

Joten aion ottaa nyt enemmän aikaa itselleni ja yrittää visualisoida sellaista elämää, jossa Twining ei ole mukana. Olen tinderissä lähinnä katsellut, tykännyt parista ihmisestä, mutta lähinnä vain yrittänyt tunnustella, olisinko valmis aloittamaan jotain uutta. Tuntuu siltä, että en ihan vielä, mutta tuo tinderin uudelleen aktivoiminen on tuntunut isolta askeleelta. Aion sanoa sen myös Twiningille, jotta hänellekin on selvää, missä mennään, mutta viimeksi joulukuussa käytiin keskustelua aiheesta ja lopputulema oli se, että "katsellaan" ja että me ei olla parisuhteessa.

Yksi toinen asia, joka vaikutti vähän tuohon päätökseen, oli se, että jouduin tekemään raskaustestin, koska kuukautiseni olivat myöhässä. Oltiin oltu yhdessä Twiningin kanssa sitä edeltävien kuukautisten jälkeen (vaikkakin turvallisesti), mutta eihän mikään ehkäisykeino ole 100% varma. Yleensä olen hyvin täsmällinen, joten viikon myöhästyminen oli paljon ja sai minut stressaantuneeksi. Testi oli negatiivinen ja kuukautisetkin tulivat pian sen jälkeen, mutta se epäilys mikä mielessä oli ennen sitä, tuntui vain niin vaikealta. Olisin halunnut sanoa siitä jollekin, mutta jotenkin sillä hetkellä mielessäni kirkastui se, että Twiningilla ei tunnu olevan elämässään tilaa ja aikaa minun tunteilleni. Hän olisi vain huolestunut ja stressaantunut, ja kun hänellä ei tunnu olevan kykyä hallita sitä omaa ahdistustaan sellaisissa tilanteissa, minä olisin jäänyt silti ilman tukea tunteideni kanssa. Niin kun mietin vuodenvaihteessa elämääni ja sitä mikä on hyvin ja mikä ei, niin mieleen tuli se, että olisi kiva olla sellaisen kumppanin kanssa, jolta kokee voivansa pyytää tukea ilman että tarvitsisi pelätä täysin sysäävän tämän toisen ihmisen paniikkiin.

Sama oli silloin viime keväänä, kun minua alkoi ahdistaa silloin yhden kerran kun Twining oli ollut luonani yötä ja aloin oksentaa. Sanoin silloin Twiningille, mitä hänen tulisi tehdä: anna minun olla ihan hetki rauhassa, ollaan ihan hiljaa äläkä hetkeen koske minuun, niin sanon kun se menee ohi tai tarvitsen muuta. Mutta hän ei kyennyt seuraamaan noita ohjeita, vaan koko ajan kyseli, että tarvitsenko jotain, tai mitä jos hän kipaisee käymään kaupassa hakemaan minulle vitamiinitabletteja ja koko ajan silitteli minua tai oli vesilasin kanssa vessan oven takana kun tulin oksentamasta. Se pahensi tilannetta ja jouduin pyytämään että hän lähtisi, jolloin vasta pystyin rauhoittumaan ja saamaan lopetettua oksentamisen. Tuo on tullut mieleen nyt, koska tuntuu että se on vain esimerkki siitä, miten Twining ei kykene olemaan minulle tukena, koska hän ahdistuu minun ahdistumisestani niin, että se vain pahentaa tilannetta.

Joten tarvitsen nyt jonkun muutoksen, koska tämä minun ja Twiningin tilanne on sellainen, joka ei tällä hetkellä ole positiivinen asia elämässäni. Twining on ihana ihminen, mutta tämä meidän juttu ei nyt vain toimi. Ehkä me voidaan jatkaa kavereina ja ehkä nyt itsekin alennan Twiningin oikeasti siihen "katsotaan" -tilaan ainakin siihen asti, että näen paremmin, mikä toimii ja mikä ei.

Yritän muutenkin pitää parempaa huolta itsestäni, syödä terveellisemmin, tehdä enemmän ruokaa kotona, mennä nukkumaan aikaisemmin ja yrittää lisätä taas liikuntaa elämääni. Haluan jatkaa kulkemista eteenpäin, koska kaikesta huolimatta olen nyt onnellisempi kuin aikaisempina vuosina ja koen että minun oma elämäni alkaa vihdoinkin olla minulla hallussa.

Oli työpaikan pikkujoulutkin, missä näin pitkästä aikaa Harjoittelupaikkarohmunkin! Hän puhui että pitää yrittää nähdä useammin vaikkei niitä koko opiskeluporukan tapaamisia nyt tulisikaan, mikä oli ihan kiva ajatus. Ilmeisesti Harjoittelupaikkarohmu on tapaillut jotain Tinder-naista nyt pitempään, joten oletettavasti voin olla ihan luottavaisin mielin siitä, että me ollaan hänen kanssaan ihan kaveripohjalla.

Twiningin kanssa on mennyt vaihtelevasti. Se hänen perheenjäsenensä on ollut edelleen sairaalassa, joten Twiningilla on ollut siitä stressiä. Toisaalta olen tuntenut oloni kauhean etäiseksi hänestä. Nähtiin pitkästä aikaa taas viikonloppuna ja yhdessä kohtaa sitten päätin ottaa puheeksi niitä asioita jotka ovat vaivanneet minua. Ja se on äärettömän positiivinen asia Twiningissa (kai): hän pystyy keskustelemaan negatiivisistakin asioista ihan asiallisesti. Toki itsekin yritin olla rakentava ja selittää kaiken siltä kantilta, että välillä se miten hän puhuu saa minut tuntemaan oloni täysin yhdentekeväksi ja että minusta on ollut vaikeaa nyt pitemmän aikaa hänen kanssaan, koska on tuntunut, että minun on vaikea saada luotua yhteyttä häneen. Kysyin Twiningilta myös taas sitä, että haluaisiko hän että me oltaisiin vain kavereita vai mikä on homman nimi tällä hetkellä.

Twining sanoi toki edelleen, että se miten hän puhuu on vain se tapa jolla hän on oppinut puhumaan, mutta myös, että ei ollut tajunnut miltä se hänen tyylinsä puhua kuulostaisi minulle. Hän sanoi myös edelleen, että ei oikein tiedä mitä haluaa meidän jutulta, mutta että haluaisi katsoa rauhassa mitä siitä tulee eikä sulkea mitään pois ja että hän ei edelleenkään tajua miksi hänelle ei ole kehittynyt mitään tunteita. Hän sanoi myös, että ei halua, että minä hänen takiaan rajoitan elämääni, koska hän ei voi luvata mitään, mikä ärsytti hieman minua. Koska kyllähän hän voi toistella sitä vaikka loputtomiin, että minun ei pidä odottaa häneltä mitään ja että minun ei tarvitsisi rajoittaa elämääni (eli että jos haluan tapailla muita niin ei hän voi sitä kieltääkään), mutta käytännössä se ei kyllä toimi ihan niin. Koska jos pidän ovea auki Twiningille ja sille että jossain vaiheessa ne hänen tunteensa heräävät, en vain pysty siihen, että samaan aikaan tapailisin joitain muita! Koska minä en tällä hetkellä kohtele häntä niin kuin kohtelisin pelkkää kaveria, joten jos alkaisin tapailla jotakuta muuta, minun ja Twiningin välinen suhde väistämättä muuttuisi. Tämä tuntuu klassiselta esimerkiltä siitä "Have your cake and eat it too" -sanonnasta.

Puhuttiin kaikenlaista muutakin hänen kanssaan ja kai jotenkin paradoksaalisesti tällaisen vakavan "kannattaako meidän enää jatkaa tapailua" -keskustelun jälkeen Twining tuntui jotenkin läheisemmältä kuin ennen. Ymmärrän Twiningia ehkä myös vähän paremmin, vaikka monet asiat joita hän sanoo ovat hyvin epämääräisiä ja niihin jää paljon tulkinnanvaraa. Mutta kai se pääpointti on, että Twining on joutunut oppimaan oman tapansa kestää elämän kolhuja ja siihen ei ole kuulunut omien tunteiden tai ajatusten ilmaiseminen, joten se on vaikeaa hänelle. Mutta aina kun opin hänestä jotain uutta, olen vain entistä hämmästyneempi siitä miten hyvä ihminen hän vaikuttaa olevan. Twining varmasti itse vastustaisi seuraavaa luonnekuvaustani hänestä, koska tuntuu että hänelle on tärkeää olla sellainen miehekäs mies, joka ei paitsi puhu tunteista niin ei myöskään tunne niitä, mutta hän vaikuttaa olevan todella herkkä ihminen ja ahdistuvan etenkin jos näkee jonkun ihmisen tai eläimen voivan pahoin. Se oli jo kesällä yksi sellainen asia, johon kiinnitin huomiota, että hän ei halunnut tappaa edes mitään rumia ötököitä jos ne tulivat häiritsemään, vaan näki kauheasti vaivaa sen eteen, että siirtäisi ne muualle vahingoittumattomina.

Twining jäi myös yöksi ja vaikutti siltä että me molemmat nukuttiin suht hyvin! Ei me sovittu mitään yöksi jäämisestä, mutta yhdessä kohtaa huomasin, että Twining oli yhtäkkiä nukahtanut. Hänen on ollut todella vaikea saada nukahdettua kun minä olen ollut läsnä, oli se ollut sitten minun kämpälläni tai hänen kämpällään, mutta nyt hän vain nukahti. Minä olin siinä hänen kainalossaan, enkä halunnut liikkua ja herättää häntä, niin päätin olla vain paikallani. Ja sitten havahduin jossain kohtaa siihen, että minäkin olin nukkunut jo pitemmän aikaa. Oltiin molemmat silloin hereillä ja Twining sanoi, että voi jäädä sinne kämpälleni siihen asti että bussit alkavat taas kulkea säännöllisesti puoli seitsemän aikaan, joten mentiin sitten kunnolla nukkumaan. Ei Twining kai olettanut nukahtavansa, mutta hän kuitenkin nukkui. Ei nyt ehkä mitenkään erityisen hyvin, mutta kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin minun seurassani. Ja minulla oli paljon rennompi olo myös! Nukuttiin lusikassa ja välillä hän oli iso lusikka ja välillä minä olin iso lusikka (jota hän on aikaisemmin pitänyt kai vähän outona (ehkä jopa epämaskuliinisena)). Ja se oli jotenkin tosi ihanaa. Twiningin herätys soi aamulla puoli seitsemältä, mutta ilmeisesti hän oli saanut nukuttua sen verran että sanoi laittavansa sen herättämään vasta joskus kymmeneltä, joten me jatkettiin unia yhdessä.

Jotenkin kaikki tuntui ainakin vähän erilaiselta ja ehkä toisaalta se minun kyllästymiseni Twiningiin jossain kohtaa oli auttanut myös vähentämään omaa stressitasoani, kun tuntui, että kaikki meni jotenkin luontaisemmin. Puhuin myös vähän enemmän omasta perhe-elämästäni ja mainitsin myös siitä sotkusta, joka meillä on joulun suhteen. Yritin sanoa sen jotenkin ohimennen, koska siitä on aina kiusallista puhua kenellekään, kun en halua että ihmiset säälivät minua kun vietän jouluaaton yksin. Eilen Twining laittoi taas viestiä minulle ja sanoi, että oli miettinyt sitä kun olin sanonut että olen jouluaaton ihan vain kämpälläni ja kysyi että haluaisinko minä nähdä häntä silloin, kun hänen perheensä joulunvietto on ilmeisesti aika aikaisin sinä päivänä, joten se näkyily sopisi hänen aikatauluihinsa ihan hyvin.

Kun luin sen, minua alkoi vain itkettää, koska jouluaatto on sellainen asia joka stressaa minua joka vuosi viikko- tai jopa kuukausikaupalla etukäteen. Kun kaikilla muilla on ne omat perheet ja minulla ei ole, eikä ole edes ketään sellaista kaveria, jolla olisi mahdollisuus tai tahtotila viettää edes osa jouluaatosta minun kanssani. Ja olin minä ajatellut jo tämänkin vuoden jouluaaton osalta, että olen vain kotona, paistan ehkä taas sen kinkun ja syön rottien kanssa jotain jouluruokaa, ja ehkä saan tänä vuonna aikaiseksi hankittua hautakynttilän ja vietyä sen jonkun hautausmaan yhteiskynttiläpaikalle, kun kai sellaisia täälläkin on? Kun se on ollut sellainen kiva melankolinen jouluperinne, että mennään viemään yksi kynttilä kunkin isovanhemman haudalle ja sellaiselle muualle haudattujen muistomerkille mitä hautausmailla on, joille voi laittaa kynttilän, jos läheisen hauta on jossain kauempana. Mutta kai se on ollut minun toiveenani kaiken tuollainen käytännön suunnittelun alla, että jos joskus ei tarvitsisi olla joulua ihan yksin.

Jotenkin olo tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta tuon suhteen, kun en halua olla mikään Twiningin hyväntekeväisyysprojekti, kun tuntuu että muiden auttaminen on hänelle sellainen... en nyt haluaisi sanoa "pakkomielle", mutta kuitenkin sellainen, että oli kyseessä joku tuttu tai tuntematon, Twining ei jätä auttamistilaisuutta käyttämättä. En halua että kukaan viettää minun kanssani aikaa jouluna vain velvollisuudentunteesta tai siksi kun minulla ei ole ketään muutakaan jonka kanssa viettää aikaa jouluna, vaan jos ei satu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti haluavat viettää joulua kanssani, minulle käy ihan hyvin se että olen yksin. Ei se mikään mieltäylentävä kokemus ole, mutta kai se on se pienempi paha johonkin teennäiseen sääliin verrattuna. Mutta kun kyselin ennen tuota omaa joulukertomustani Twiningilta, miten hän viettää yleensä jouluaan, kuulosti siltä, että se ei ole hänelle mikään sellainen lämmin perhejuhla, vaan kuulosti enemmänkin siltä, että vaikka hän näkee perhettään jouluna, niin se on enemmänkin "kai se nyt pitää mennä" -tyyppinen. Näin ainakin ymmärsin, vaikka voihan olla, että tuo on sitä Twiningille tyypillistä tapaa puhua niin kuin mitkään asiat eivät liiemmin liikuttaisi häntä. Mutta jos Twining itse ehdotti että nähtäisiin jouluaattona, niin ei minulla mitään sitä vastaankaan ole, kun ei se mikään koko päivän juttu kuitenkaan ole, niin voinhan hoitaa sen kinkun ja hautakynttilän ennen meidän näkyilyä.

Kai tuo joulujuttu on minulle vaikea ja teen sen suhteen itse sitä, mikä ärsyttää minua Twiningissa: käyttäydyn niin kuin minulle olisi täysin yhdentekevä asia näenkö jotakuta jouluaattona vai en, ihan niin kuin jonkun näkeminen jotenkin radikaalisti häiritsisi minun käytännössä tyhjää jouluaattoani. Ehkä tätä voi analysoida terapiassa ensi viikolla, kun olen hieman yllättynyt tästä omasta reaktiostani, etenkin kun siitä tuntuu olevan niin vaikea päästää irti, vaikka tiedostankin, että olen vuosikaupalla miettinyt, että olisi niin kivaa, että voisi nähdä edes jotakuta edes ihan hetken jouluaattona. Ja nyt (mahdollisesti, voihan olla että Twining peruuttaa sen itse) olisi tulossa ehkä ensimmäistä kertaa ikinä sellainen jouluaatto, että en joudu olemaan yksin, mutta en joudu myöskään olemaan pakosta sellaisten ihmisten seurassa, joiden lähellä minulle tulee paha olo, mutta nyt en yhtäkkiä tiedäkään miten olla, mitä tuntea tai mitä ajatella. Paitsi että jostain tuntuu tulevan automaattisesti tarve vähätellä koko juttua, että "ihan sama" tai "varmaan Twining peruu sen kuitenkin" tai "ei se nyt oikeasti ole joulun viettoa yhdessä jonkun kanssa, vaan me vain nähdään ja se sattuu osumaan jouluaatolle".

Minulla on myös jopa kaksi päivää "lomaa" nyt jouluna, kun sovin pomoni kanssa, että vedän niitä tuntijoustoja parin päivän verran miinukselle ja teen ne myöhemmin sisään, jotta voin pitää muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Joten minulle tulee jopa viisi vapaapäivää putkeen, joka on kuin melkein miniloma. On ihan kiva, kun tuntuu että on jotain mitä odottaa ja se tuntuu lievittävän stressiäkin vähän jo etukäteen, kun tietää, että sitten on viisi päivää aikaa ottaa vain ihan rauhassa. Kun viikonloput tuntuvat niin lyhyeltä, että lauantaina alkaa jo ahdistaa se, että "huomenna on jo sunnuntai ja sitten sitä seuraavana päivänä on taas työpäivä". Niin ehkä viiden päivän "loman" alkuvaiheessa voi olla edes hetken stressaamatta sitä loppumista. Ehkä.

Mutta kaikki on joka tapauksessa mennyt ihan hyvin, vaikka pimeys onkin väsyttänyt ja masentanut minua ihan hirveästi. Pitäisi vain yrittää saada nukuttua paremmin ja saatua käytettyä aamuisin säännöllisesti sitä kirkasvalolamppua. Unet on jääneet liian vähiin jo parin viikon ajan, kun jotenkin on ollut sellainen kierre, että joka yö nukun liian vähän, kun tuntuu että olo on niin väsynyt, että en halua mennä nukkumaan vielä, koska herätessä olisi taas aika ruveta töihin ja se tuntuu ylivoimaiselta. Mutta tänään aion tilata vihdoinkin jouluostokset (kinkun, mädin, yms.) kotiinkuljetuksena ja sitten mennä aikaisin nukkumaan.

Mutta mietin sitä mitä kirjoitin Twiningiin liittyen ja kun mietin sitä, jotenkin mielessäni ajattelin, että sama juttu kaikkien miesten kanssa. Niin jotenkin siinä kohtaa tajusin, että ehkä tämä onkin sellainen klassinen "you problem", eli että kun kaikissa vastaantulevissa ihmisissä vaikuttaa olevan sama vika, niin ehkä se tarkoittaa, että se on ennemminkin minusta lähtöisin oleva ongelma.

Niin sitten mietin sitä ja tajusin, että se, että en koe yhteyttä Twiningin kanssa ei oikeastaan ole yhtään mikään uusi juttu, vaan käytännössä sopii kaikkiin elämäni aikana vastaan tulleisiin ihmisiin jollain lailla, jopa Nataliaan välillä. Kun vaikka pystyn nykyisin tutustumaan ihmisiin ihan hyvin ja vaikuttaa siltä että ihmiset pitävät minusta, jossain kohtaa tulee sitten se ongelma, että kun pitäisi olla jotenkin läheisempi, niin minusta ei tunnu siltä yhtään. Omassa mielessäni minä olen vain niin erilainen ihminen, että ei se toinen ihminen voisi ymmärtää minua, niin sitten yritän olla jotain mitä oletan että ihmisen pitäisi olla. Mutta kai se sitten vaikuttaa niin, että en koe sellaista yhteyttä tai läheisyyttä muihin ihmisiin, vaan koko ajan tuntuu kuin jotain olisi välissä. Niin sitten jotenkin olen kokenut, että ne muut ihmiset ovat etäisiä. Nyt kuitenkin mietin, että ehkä se on minun päässäni se ongelma. Ei toki varmaankaan ihan kokonaan, mutta osittain varmasti.

Ainakin on jotain, mitä voin ottaa ensi viikon terapiassa esille.

Mutta joo, tällainen lyhyt päivitys ja kai siitä aikaisemmasta päivityksestä oli se hyvä puoli, että ehkä osaan paremmin yrittää selittää Twiningille, mitä minä tarvitsisin, tai että miten hän voisi auttaa minua siinä että löytäisin jonkun yhteyden häneen, kun kai se on se päällimmäinen ongelma.

Viikot ovat menneet vain jotenkin sumussa ja vaikka tietysti pidän kiinni arjesta ja käyn töissä ja aloin jopa pyöräillä töihin, tuntuu että olen vain etäisesti läsnä yhtään missään. Ihan kuin olisin unessa hereilläkin ja kaikkia tapahtumia miettii jälkeenpäin että tapahtuikohan se oikeasti.

Nähtiin Lesterin ja Arrown kanssa töissä lounaalla vihdoin ja se oli ihan kiva. Vaikka Lester ainakin tuntui ihan eri ihmiseltä. Hän oli jotenkin niin buddy-buddya minun kanssani ja ensimmäistä kertaa ikinä hän varmisti minulta joitain asioita, mitä oli kuullut minusta joltain toiselta (sitä, että se jatkopaikkani edellisessä työpaikassa oli ollut ihan superlähellä) ja muutenkin kyseli kaikkea jotenkin jännästi. Tai siis jossain vaiheessa lounasta hän sanoi, että tietää suunnilleen, mitä Arrow tekee siellä meidän nykyisessä uudessa firmassa, mutta että miten voi olla että hän ei tiedä yhtään mitä minä teen. No, duh, miksi hän tietäisi, kun eihän me olla oikein ikinä oltu oikeasti sillä lailla tekemisissä keskenämme että oltaisiin pidetty toisiamme ajan tasalla yhtään mistään.

Oli kuitenkin ihan kiva tavata kumpaakin ja Arrow on tulossa sinne meidän työnantajafirman pikkujouluihinkin, niin siellä nähdään varmaan hänen ja Harjoittelupaikkarohmunkin kanssa. Siihenkin Lester oli heti kommentoimassa kun minä ja Arrow puhuttiin lyhyesti siitä työnantajafirman pikkujouluista, että siellä meidän työkohteessakin on pikkujoulut jossain kohtaa ja varmaan ne meidän firman kautta työllistetytkin saavat kutsun. Lester on siis meistä kolmesta ainoa, joka on suoraan kirjoilla siellä minun ja Arrown työkohteessa, minä ja Arrow ollaan tultu sinne sen toisen firman kautta.

Tänään on ollut ehkä ensimmäinen vähän energisempi päivä pitkään aikaan, kun olen saanut jopa siivottua lisää, laitettua tiskikoneen pyörimään ja ulkoilutettua molemmat rottasatsit. Ja sain tehtyä puoli tuntia ylimääräistä töitäkin sen jälkeen kun aamulla päätin, että en vain jaksa mennä työpaikalle, vaan päätin olla etänä. Pitää kai vaan varata enemmän aikaa nukkumiseen, niin ehkä se saa päivät paremmiksi.

Twining on tuntunut ärsyttävältä. Tai kaikki on niin kuin aina ennenkin ja jotenkin alan kyllästymään siihen. Olen kai pikku hiljaa alkanut osata paikantaa sen, mikä tuntuu olevan pielessä. Tähän asti olen osannut kuvata sitä epämääräistä fiilistä vain niin että "en tiedä Twiningista mitään!", mutta nyt ehkä mietin, että kyse on enemmänkin siitä, että en koe saavani "yhteyttä" Twiningiin. Ehkä olen sanonut sen aikaisemminkin, mutta nyt se on jotenkin kirkastunut minulle, että "yhteys" on se oikea sana. Ja olen yrittänyt korjata sitä ehdottamalla että nähtäisiin useammin ja tehtäisiin ihan vain jotain arkisia asioita, mutta se ei ole toiminut. Olen yrittänyt kysellä Twiningilta asioita ja oppia sitä kautta tuntemaan häntä, mutta hän joko kiertää kysymyksen tai vastaa siihen niin epäselvästi että en ymmärrä sitä vastausta, ja jos kysyn tarkennusta, ei Twining kykene/halua sitä antaa. Olen yrittänyt ehdottaa, että pelattaisiinko sellaista kysymyslistapeliä jota käytetään uusiin ihmisiin tutustumiseen kun viestitellään, koska meidän välinen viestittely on vain kädenlämmintä liibalaaba-small talkia. Joka viikko samat tylsät kysymykset. Miten on viikko alkanut? Onko töissä ollut kiirettä? Mitäs rotille? Mitäs linnuille? Mutta Twining sanoi vain, että voidaan kokeilla sitä kysymyslistapeliä vaikka kasvotusten joskus.

Edellisen kerran kun tavattiin, Twining kertoi että yksi hänen perheenjäsenensä on sairaalassa. En tiedä mikä hänellä on, eikä Twining kertonut. Se oli vain ihan outo keskustelu, koska hän otti sen itse esiin, mutta kun yritin hienovaraisesti tunnustellen kysellä jotain siitä mitä hän ehkä haluaisi kertoa, Twining ei oikein sanonut mitään. Jouduin ensin kysymään, että kuka perheenjäsen oli kyseessä, koska Twining oikeasti käytti termiä "perheenjäsen". Eli oli normaali epämääräinen itsensä. Ja en tiedä onko se perheenjäsen sitten tekemässä kuolemaa vai onko kyseessä vain jokin lievä juttu ja että odotetaan vain että jotain saadaan kuntoon. Kun kysyin siitä viestillä myöhemmin että onko tämä perheenjäsen yhtään paremmassa kunnossa, Twining totesi vain että "kyllä se hengissä oli kun kävin katsomassa" mutta että ei halua puhua siitä viestillä. Kai se on ihan okei, mutta tuo jotenkin kuvastaa täysin sitä meidän viestittelyä: Twining kirjoittaa ihan niin kuin olettaisi että se kaikki menee jonkun sensuurin läpi ja että joku muu lukee ne viestit.

Lisäksi meidän viestittely on sellaista enemmänkin kirjeenvaihtoa muistuttavaa, jossa molemmat laittavat viestin parin päivän välein. Ei se ole mitään keskustelua. Mutta jos hengataan yhdessä ihan livenä, niin Twining reagoi salamannopeasti jokaiseen viestiääneen ja vastaa saamiinsa viesteihin heti. Minun viestejäni hän ei edes lue tuntikausiin. Ja usein viime aikoina kun ollaan hengattu, Twining on jossain vaiheessa iltaa sanonut, että voitaisiin lopetella siltä iltaa, koska hän on menossa vielä kaverilleen. Kaikesta tuosta tulee sellainen fiilis, että minun viestini eivät kiinnosta yhtä paljon kuin muiden ja että silloin harvoin kun tavataan (noin kerran kuussa), vaikuttaa että hän haluaisi olla vain jossain muualla.

Toki Twiningissa on hyviäkin puolia, minkä takia olen yrittänyt olla avautumatta hänestä täällä tai Natalian kanssa viestitellessä, koska tiedän, että kun minulla on muuten huono päivä tai mielessäni on jotain, millä tavoin Twining on pahoittanut mieleni mutta en ole sanonut siitä hänelle, ajatukseni tuppaavat olemaan turhan negatiivisia. Mutta tämä on jatkunut jo useamman viikon, varmaan jo ehkä kuukaudenkin ja jatkuvasti mielessäni pyörii se, että onko tässä jutussa enää mitään järkeä. Tai eihän meillä mitään juttua oikeasti ole, koska silloin kun Twining sanoi ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan, hän sanoi myös, että ei koe, että tämä meidän "juttu" olisi oikeasti mikään suhde vielä. Toki hän silti ehdottaa aina tapaamisia ja kun me nähdään, hän puhuu aina että mitä tehdään seuraavalla kerralla tai mitä voitaisiin tehdä joskus epämääräisessä tulevaisuudessa. Mutta sitten kun minä yritän tapaamisen aikana kysyä, että koskas me nähtäisiin sitten seuraavan kerran, hän sanoo vain että "pitää katsella sitä jossain kohtaa". Koska se on sitten taas joskus kuukauden päästä. Niin tuntuu, että joko Twining ei tajua, miten lähellä minä olen sitä että sanoisin, että meidän ei varmaan ole kauheasti mieltä tavata enää, tai sitten hän ei vain välitä siitä.

Mutta aion kuitenkin katsella nyt ihan rauhassa enkä tehdä mitään lopullista päätöstä yksittäisten huonojen fiilisten pohjalta, mutta en voi kyllä laittaa kaikkia näitä viime aikojen fiiliksiä Twiningista ihan huonojen päivienkään piikkiin. Terapeuttini kuitenkin jaksaa "pitää Twiningin puolia", tai siis lähinnä muistuttaa minua siitä, että saattaa olla, että tällainen läheinen suhde toiseen ihmiseen voi olla hänelle vaikeaa ja että ehkä hän ei vain aina osaa kommunikoida jotain vaikka haluaisikin ja toisaalta ei sitten ehkä tajua kaikkea mikä saa minulle kurjan fiiliksen. Enkä usko, että Twining tahallaan sitä tekisikään, mutta en minä halua pyrkiä ehdoin tahdoin muuttamaan häntä minun mielestäni "sopivammaksi", koska kai ajattelen, että vaikka ihmissuhteet vaativat toki jonkin verran työtä, niin niissä on oltava myös jonkinlaista luontaista yhteensopivuutta.

Kyllä sitä aluksi tuntuikin olevan Twiningin kanssa, mutta tuntuu, että hän näytteli ihan eri ihmistä kuin millainen hänestä on nyt kuoriutunut. Muistan kun me ekalla tai tokalla tapaamisella puhuttiin ruokavalioista ja minä sanoin, että tavoitteenani on syödä entistä kasvispainoitteisemmin, paitsi ympäristön vuoksi, niin myös tuotantoeläinten kohtelun ja oman terveyteni vuoksi. Twining sanoi siihen, että hänellä on oikeastaan hyvin pitkälti sama näkemys. Mutta sitten sain selville, että Twining ei ylipäätään syö mitään vihanneksia ikinä, vaan pelkästään kalapuikkoja, rahkaa, leipää, riisiä, jauhelihaa ja snäksejä. Välillä ilmeisesti ranskanperunoita (ilman ketsuppia tai majoneesia), mutta ei kuitenkaan kuin hyvin harvoin. Joten me ei olla tämän kohta 8 kk tapailun aikana koskaan syöty yhdessä ja ei me myöskään nukuta kovin usein toistemme kämpillä. Tai siis minä olen nukkunut niin että hän on ollut minun kämpälläni ja olen nukkunut myös ollessani hänen kämpällään, mutta Twining ei ilmeisesti pysty nukkumaan, vaan jos me vietetään yö samassa paikassa, minä nukun ja hän makaa valveilla koska ei saa unta.

En minä sano, että olisin itsekään mitenkään täydellinen, mutta kai jotenkin olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että jos pitempään tapailisi jotakuta, siihen kuuluisi automaattisesti tuollaiset arkiset asiat.

Mutta nyt on jo liian myöhä ja olen niin negatiivisessa mielentilassa, että mieleen tulee vain kaikki negatiivinen Twiningista eikä mitään hyvää. Yritän varmaan vähän rauhoittua ja sitten mennä nukkumaan, jotta huominen ei menisi niin sumussa kuin päivät ovat viime aikoina tyypillisesti menneet.

Toki vähän olen kriiseillyt, vaihteeksi Twiningin suhteen, kun välillä ylireagoin joihinkin yksittäisiin asioihin ja jos minulla on muutenkin jotenkin huono fiilis tai mieliala matalalla, jotkut pikkujutut saattavat jäädä pyörimään mielessäni. Niin välillä olen yrittänyt sitä, että yritän olla ajattelematta jotain liikaa ja olla ylitulkitsematta kaikkea. Niin pyrin olemaan kirjoittamatta siitä Natalialle ja olemaan kirjoittamatta tänne ennen kuin olen rauhoittunut, koska kai osittain ajattelen, että jos alan purkamaan sitä mieletöntä vyyhtiä mielestäni, vakuutun vain entisestään siitä, että se on totta. Ja tiedän, että silloin ajat sitten Jaskan kanssa minulla oli taipumusta valittaa aina kavereilleni kun jokin meni pieleen ja kun olin mennyt pois tolaltani jostain mitä Jaska oli tehnyt, mikä (yllätys yllätys) vaikutti siihen, millainen kuva kavereillani oli Jaskasta. Niin nyt yritän olla tekemättä sitä, vaikka se onkin välillä vaikeaa, koska oikeasti saatan mennä jostain pikkuasiasta pois tolaltani. Mutta kai olen hieman terapian myötä oppinut hallitsemaan sitä, kun kiihdyn, ettei se mene niin pahasti yli.

Ja Twining on ollut siinä myös tosi hyvä apu! Niin kuin yksi mistä ylireagoin varmaan viikon oli se, kun me nähtiin ja Twining mainitsi, että hän on miettinyt, että ottaisi toisen työn nykyisen työnsä oheen, niin hän saisi hyödynnettyä arki-illat paremmin. Siinä kaikki. Ja minä yhdistin sen mielessäni heti siihen meidän keskusteluun, joka oltiin käyty aikaisemmin sillä viikolla, että kun välillä tulee pitkiä (3-4 viikon) taukoja näkemisestä, kun on jotain (se oli minusta kiinni sillä kertaa, kun ensin oli Natalian häät ja sitten olin kaksi viikkoa sairaana), niin kysyin häneltä että voitaisiinko me nähdä joskus vaikka viikolla vaikka lyhyemmin, kun minua välillä alkaa ärsyttää se, jos minusta alkaa tuntua, ettei me nähdä ollenkaan. Niin Twining sanoi, että joo, eiköhän se käy, kunhan on sellainen päivä ettei ole töiden jälkeen mitään muuta. Niin kun Twining sanoi siitä toisen työn harkitsemisesta, minä tulkitsin sen niin, että okei, hän ei selkeästikään edes halua nähdä minua edes sen vertaa mitä nähdään nykyään, vaan haluaisi nähdä vielä harvemmin tai ehkä jopa lopettaa tapailun kokonaan, mutta varmaan ei vain halua olla se pahis ja sanoa siitä, niin hän yrittää saada minut hoitamaan se ikävä eroaminen (vaikkei me ollakaan virallisesti yhdessä vieläkään). Ja että silloin kun hän oli sanonut, että voidaan nähdä viikolla, ne olivat olleet vain pelkkiä tyhjiä sanoja, joita hänen ei ollut missään vaiheessa aikomuskaan pitää.

Niin haudoin tuota mielessäni viikon ja joka päivä pähkäilin, että "jos Twining haluaa saada minut lopettamaan tämän meidän jutun niin miksen vain tekisi sitä?", kunnes vihdoin sanoin siitä Twiningille. Kirjoitin sitä viestiä varmaan ikuisuuden, koska yritin olla rakentava ja muotoilla sen mahdollisimman rauhallisesti ja epäsyyttävästi. Twining vastasi siihen oikein kivasti eikä käsittänyt yhtään, miksi olin saanut siitä sellaisen mielikuvan ja vakuutti, että ei ole ottamassa toista työtä vältelläkseen ihmisiä ja että eihän hän edes tiedä löytääkö hän mitään sopivaa, vaan että hän on ollut vain kyllästynyt siihen nykyiseen työhönsä, niin hän on miettinyt että haluaisi kokeilla jotain muuta.

Ja välillä vaikka jos hengataan ja on oikein kivaa, niin sitten parin päivän jälkeen mieleni muuttuukin ihan ympäri ja alan miettiä, että ehkä olenkin vain jotenkin sulkenut pois mielestäni kaikki pahat asiat ja negatiivisuudet, ja että se yhdessä viihtyminen onkin vain minun omaa kuvitteluani. Niin sitten saatan pari päivää miettiä taas, että pitäisi varmaan lopettaa koko juttu, ihan vain koska täytyyhän kaiken Twiningin suhteen olla kuitenkin pielessä ja varmasti hän vain vedättää minua eikä ikinä tule haluamaan olla oikeasti suhteessa kanssani. Ja sitten se menee lopulta ohi ja sitten voi olla yhtenä päivänä taas ihan hyvä fiilis kaikesta Twiningiin liittyvästä. Eli selkeästikään tuo minun aaltoiluni ei liity välttämättä suoraan Twiningiin ja hänen käyttäytymiseensä, vaan johonkin, mitä tapahtuu minun pääni sisällä.

Töissä on ollut kivaa, vaikka välillä onkin stressannut ja on ollut kauheasti kaikkea uutta opittavaa. Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa toimistolla fyysisesti, mikä oli ihan kivaa. Meillä ollaan siirtymässä hybridimalliin, eli meidän tiimissä on puhuttu, että oltaisiin 2-3 päivää viikossa fyysisesti töissä toimistolla ja loput etänä. Siis jos siltä tuntuu, kuulemma voidaan sopia ihan sen mukaan, miten ihmiset haluavat. Minä olen kuitenkin sanonut, että se 2-3 päivää viikossa toimistoa kuulostaa ihan hyvältä, kun on välillä hyvä päästä ulos kämpästään. Ja olen huomannut, että on vähemmän stressaavaa vuorovaikuttaa työkavereiden kanssa kasvotusten kuin Teamsin välityksellä. Jotenkin siinäkin pätee sama kuin vaikka Twiningin suhteen, eli ylitulkitsen joitain juttuja tai välimerkkejä tai hymiöitä tai hymiöttömyyttä ja koko ajan pelkään, että kirjoitan väärällä sävyllä ja että ne muut ihmiset paheksuisivat. Mutta kun olen nähnyt heitä nyt toimistolla, niin kaikki heistä vaikuttavat oikein kivoilta! Ja kasvotusten ei tule sitä fiilistä, että he paheksuisivat jotain minussa tai ajattelisivat, että en ole hyvä työntekijä. Ja koska töissä on säädettävä pöytä ja kaksi erillistä näyttöä läppärin lisäksi, ergonomia on paljon parempi siellä. Lisäksi se laittaa minut liikkeelle, mistä ei ole taatusti mitään haittaa.

Sain myös selville minun työnantajafirmani kokouksessa (siis sen firman, joka maksaa palkkani kun teen töitä heidän asiakasfirmansa tiloissa) että Arrow on myös samassa kohteessa töissä! Ilmeisesti jotain kautta tieto siitä oli mennyt myös Lesterille, koska tänään hän loi Teams-keskustelun minun ja Arrown kanssa ja toivotti minut tervetulleeksi firmaan ja ehdotti, että mentäisiin joku päivä kolmistaan yhdessä syömään. En tiedä onko Arrow maininnut siitä Lesterille vai onko Lester nähnyt minut siellä toimistolla, koska en ole kertonut kenellekään olevani juuri siinä kohteessa töissä - LinkedInissä näkyy vain se työnantajafirmani, eikä me olla nähty sillä meidän opiskelijaporukalla, niin ei ole ollut aihetta mainita siitä.

Kai olen ollut vähän turhautunut siihen meidän opiskelijaporukkaankin, kun siitä on nyt kohta vuosi kun ollaan nähty edellisen kerran, eikä kukaan ole tehnyt mitään sen eteen, että järkättäisiin näkemistä. Harjoittelupaikkarohmu on välillä laittanut jotain viestejä sinne meidän ryhmään, missä ollaan välillä juteltu jotain ja koska se työnantajafirmani osti sen firman jossa Harjoittelupaikkarohmu oli töissä, niin virallisesti ollaan hänenkin kanssa samassa firmassa töissä, vaikka minä olenkin asiakkaan tiloissa ja hän itse työnantajafirman tiloissa. Mutta hän kyseli viime kuussa, että keitä kaikkia meitä onkaan siellä firman kirjoilla nyt ja näkisikö joitain joskus toimistolla. Siitä tuli ihan kiva fiilis, vaikka ilmeisesti kukaan hänen lisäkseen ei olekaan samoissa tiloissa. Arrowkin tekee kuulemma lähinnä etänä töitä, mutta sanoi siinä hänen, minun ja Lesterin ryhmäkeskustelussa että eiköhän hän pikku hiljaa ala käymään välillä ihan toimistollakin.

Olisi kiva nähdä ihan sillä koko opiskelijaporukallakin ja olen toivonut, että joku ehdottaisi jotain, koska tuntuu, että minua ärsyttää edelleen se kesän juttu, kun piti hengata ja sitten Korpinkynsi peruutti viime tipassa ja sitten koko juttu päätettiinkin jättää pitämättä. Kun en halua aina olla se, joka ehdottaa ja yrittää väkisin järjestää jotain, kun kerran siitä ei näytä tulevan mitään. Kun varmasti jos ihmiset haluaisivat nähdä, joku muu ehdottaisi jotain hengausta eikä kukaan ole ehdottanut yhtään mitään. Toki nyt kun Harjoittelupaikkarohmu ja Lester ovat molemmat puhuneet omilla tahoillaa työpaikkojen sisäisistä näkemisistä niin alan miettiä, että ehkä voisi olla sopiva aika ehdottaa jotain koko porukan hengaustakin.

On kuitenkin mennyt kai pääasiassa ihan hyvin viimeiset pari kuukautta, vaikka syksy vähän ärsyttääkin. Olen nähnyt sitä yhtä uutta kaveri-ihmistäkin pariin kertaan, niin vaikka meillä ei olekaan kauhean tiheä tapaamistahti, on kuitenkin ollut kiva nähdä häntä aina välillä ja lähteä jonnekin. Ja Natalian kanssa ollaan viestitelty useamman kerran viikossa ja Twiningin kanssa joko päivittäin tai vähintään parin päivän välein, niin vaikka välillä tulee useamman viikon katkoksia näkyilyyn, niin ollaan kuitenkin usein yhteydessä toisiimme. Niin ehkä me pikku hiljaa aletaan tuntemaan toisiamme paremmin, vaikka siitä onkin jo yli puoli vuotta kun ollaan tunnettu.

Ja tämä kirjoitus jäi taas taustalle, kun Natalia kyseli valokuvien ottopaikoista (hän tekee valokuvakirjaa vanhojen matkojen kuvista) ja innostuin pelaamaan Geoguessria pitkästä aikaa. Ärsyttävää, että se on nykyään maksullinen, vaikka en minä ole sitä moneen vuoteen kokeillutkaan enää. Mutta nyt pian nukkumaan, koska huomenna täytyy mennä taas toimistolle töihin, niin täytyy herätä vähän aikaisemmin!