***Päivän keskustelu***

Äiti: *Ajaa auton parkkihallin ramppia alas, pysäyttää automaatin viereen, avaa ikkunan, painaa nappulaa ja ottaa parkkikortin*

Amia: *ajatuksissaan* Hmm, pitääköhän meidän tulla autokoulussa tänne parkkihalliin?

Äiti: Ei varmaan, mutta kyllä te parkkeeraamista joudutte harjoittelemaan, jollain parkkipaikalla luultavasti.

Amia: Joo, ei parkkeeraaminen haittaa. Tuo auton pysäyttäminen oikeaan kohtaan tuossa parkkikorttiautomaatin kohdalla tuntuu vaan niin ylivoimaiselta. Eihän parkkeeraamisessa ole mitään vaikeaa.

Äiti: *hämmentynyt hiljaisuus*

Amia: Tai siis eihän se ketään haittaa, jos jotakin vähän nirhaisee.

 

Huh, kai tämäkin lomasta käy, koko päivä shoppailemassa äidin kanssa. Ja itseasiassa shoppailu onnistui vielä hyvin. Sain ostettua enemmän vaatteita tämän päivän sisällä kuin suunnilleen koko vuoteen. Tähän sisältyi myös uusi toppatakki, joka ei ole ehkä täysin minun näköiseni, mutta muistuttaa minua silti aika paljon. Löydettyä tuli myös vihdoin ja viimein oikean sävyistä harmaata uutta luihuishuiviani varten, joten tavoitteena olisi nyt kutoa se loman aikana loppuun. Kiirettä saa kyllä pitää, mutta eiköhän se mene siinä, kun katselen samalla ostamaani DVD:tä - Ringers, Taru Sormusten Herrasta -fanit.

Niin. Mutta kuten arvata saattoi, ei mikään voinut sujua täydellisesti. En löytänyt farkkuja, vaikka eräässä liikkeessä kokeiltiin myyjän avustuksella varmaan paritkymmenet farkut. Talvikenkiäkään ei löytynyt. Sen vielä sietäisi, mutta kun tulin eräässä vaatekaupassa sovittamasta yhtä paitaa, kehenkä törmäänkään? Ja itseasiassa melkein kirjaimellisesti törmäsin, en kuitenkaan onneksi ihan. Mutta kaikesta huolimatta, siinä oli Thes. Hän meni Seinäjoen lukioon, mutta oli silti Vaasassa ostoksilla. Ja tietysti samaan aikaan kuin minä.

Koko kesäloman yritin saada häntä kiinni, jotta saisin takaisin Oljon - kotitontun, jonka olen itse tehnyt, mutta joka heidän omistamassa asunnossa, jota me hänen kanssaan käytimme usein tapaamispaikkana. Hän ei vastannut sähköposteihini, eikä tekstiviesteihin. Ei kovin yllättävää, sillä kun hän päättää lakata puhumasta, mykkäkoulun kohde ei saa koskaan tietää edes syytä.

Mutta siinä Thes oli. Hän näytti samalta kuin ennenkin, aivan yhtä anorektiselta ja kärsivältä kuin viimeksi nähdessäni hänet. Kun hän huomasi minut, hän tietysti kääntyi kannoillaan ja marssi ulos kaupasta. Kai arveli, että yrittäisin vaatia taas Oljoa takaisin... Minä olin tänään aamupäivällä niin epätavallisen iloinen ja pirteä; kai jollain tavalla onnellinenkin. Sitten näen hänet ja tunnen oloni äkkiä kaameaksi. Hyvä tuuleni katoaa ja minun tuntuu syylliseltä.

Vaikka sitä miten sen jälkeen yritti saada taas kiinni siitä hyvästä tuulesta, ei siitä tullut mitään. Taas heräsi kysymys, että mitä oikein tein? Olin äitini kanssa shoppailemassa. Nauroin. Vitsailin. Nautin olostani. Ja se oli jotain, mitä en saisi tehdä. Se oli niin väärin. Se onnellinen ihminen en ollut minä. Minä olin aina se synkkä ja angst. Se oli väärin. Vielä nytkin on kurja ja oudolla tavalla epävarma olo. Vähän kuin Everwoodin ensimmäisen tuotantokauden jaksossa, jossa Amy on riidellyt Colinin kanssa ja Colin on sanonut, ettei tahdo nähdä Amya enää. Sitten Amy pääsee asian yli. Sopii asiat isänsä kanssa, jonka kanssa oli riidellyt Colinin tähden. Sitten kun he ovat menossa vuokraamaan leffaa katsoakseen sen yhdessä, Colin on ovella.

Mutta minä en ole Amy, eikä Thes ole Colin. Minun kuuluisi vihata häntä sen takia, mitä hän teki minulle ja niin monille ystävillenikin. Tavallaan minä vihaankin, mutta hänen näkemisensä saa minun oloni epävarmaksi ja syylliseksi.

Olenko minä itse sittenkin syyllinen kaikkeen?