Olipa kerran pieni kaupunki, jonka laitamilla kohosi suuri metsä. Metsässä oli paljon eläimiä, jotka elivät siellä omaa elämäänsä. Siellä eli kesäisin paljon lintuja, jotka lauloivat niin, että metsä soi, mutta jotkut eläimet viihtyivät metsässä myös talven yli. Yksi näistä eläimistä oli Siili Tihrusilmä, ja tämä satu kertoo siitä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siili Tihrusilmä oli nimensä mukaisesti siili. Se oli vielä verrattain nuori siili, mutta sen piikit olivat jo yhtä pisteliäät kuin vanhemmillakin siileillä. Vaikka se ei ollutkaan vielä aikuinen, niin se vaelteli ympäriinsä, koska kotona sillä oli suuri lauma pikkusisaruksia, jotka eivät antaneet sille hetken rauhaa. Tietysti Siili Tihrusilmä piti sisaruksistaan, mutta joskus sitä harmitti, että äidillä ja isällä ei ollut niin paljon aikaa hänelle.

 

Siksi Siili Tihrusilmä kipitteli ympäri metsää yhä pidemmille seikkailuille tutustumaan uusiin eläimiin ja tutkimaan vierasta seutua. Siitä oli mukava tavata uusia eläimiä, vaikka kaikki eivät olleetkaan erityisemmin osoittaneet ystävyyttään hänelle. Kerrankin vain terävät piikit ja nopsat jalat pelastivat sen, kun viekas näätä oli päässyt sen lähelle ja sitten yhtäkkiä hyökännyt. Siili Tihrusilmä sai vain pienen kolauksen siitä, mutta sen jälkeen se on aina ollut varovainen sellaisten eläinten kanssa, joilla on terävät hampaat ja pelottava kiilto silmissä.

 

Sitten sinä eräänä päivänä Siili Tihrusilmä lähti taas tutkimusretkelleen. Se kulki lammen ohi, mutta ei pysähtynyt sillä kertaa Kipa Kilpikonnan pesälle, vaan jatkoi matkaansa polkua pitkin syvemmälle metsään. Tällä kertaa se valitsi reitin, jota ei ollut koskaan ennen kulkenut ja yritti olla tarpeeksi rohkea kulkemaan sitä niin pitkälle, että voisi kehuskella siitä Kipalle ja muille lammen kilpikonnille. Muiden siilien kanssa Siili Tihrusilmä ei oikein tullut toimeen. Hänen mielestään muut siilit olivat ilkeitä, typeriä ja perin ikävystyttäviä, koska ne viettivät kaiken aikansa vain niityllä syöden hyönteisiä ja kertoen ilkeitä vitsejä.

 

Siili Tihrusilmä oli jo syvällä metsässä, kun yhtäkkiä pensaikosta kuului ääni. Se oli kauhea rasahdus ja Siili Tihrusilmä pelästyi ja kiertyi nopeasti kerälle. Se sulki silmänsä peloissaan ja toivoi, että se hirveä äänen aiheuttanut olento ei löytäisi sitä. Maa vavahteli ja Siili Tihrusilmä tiesi, että otus tuli lähemmäksi.

 

"Mikä otus sinä oikein olet? Oletko eläin ollenkaan, vai onko joku takiainen saanut itselleen jalat?" kuului syvä ääni. Siili Tihrusilmä tuli varovasti pois kerältä ja katsoi ylös. Hänen edessään oli valtava ruskea jättiläiseläin, jonka päästä kasvoi puun oksia. Siili Tihrusilmä värisi ja piipitti: "Siili minä vain olen. Siili Tihrusilmä."

 

Jättiläisotus kumartui katsomaan Siili Tihrusilmää lähempää. Sitten se mörähti ja nosti päänsä taas korkeuksiin.

"Hyvää päivää, Siili Tihrusilmä. Minä olen herra Hirvi", otus sanoi matalalla äänellään. Siili Tihrusilmä alkoi jo toipua pelästyksestä ja tämä uusi otus vaikutti niin kauhean mielenkiintoiselta. Siili Tihrusilmä vilkaisi ympärilleen ja kipitti sitten polun reunassa kasvavaan varvukkoon. Sieltä se palasi mukanaan yksi kypsä mustikka.

 

"Hyvä herra Hirvi, haluaisin jakaa kanssasi tämän mustikan ystävyyden merkiksi", se piipitti juhlallisesti. Hirvi kumartui taas alas ja tapitti Siili Tihrusilmää suurilla ruskeilla silmillään.

"Vai ystävyyden merkiksi? Kyllä se minulle sopii", herra Hirvi mörähti. Siili Tihrusilmä pyöritti mustikan hirven ison sorkan viereen ja sanoi: "Sinä voit syödä oman puolesi ensin."

 

Herra Hirvi katsoi pientä sinistä marjaa jaloissaan. Se kohotti suunnattoman sorkkansa ja yritti koskea varovaisesti mustikkaa. Sen sorkka oli kuitenkin liian iso ja mustikka musertui kokonaan.

"Voi anteeksi kamalasti!" se huudahti ja nosti sorkkansa ilmaan. Samalla se tuli kuitenkin tönäisseeksi Siili Tihrusilmän vahingossa kumoon. "Anteeksi hirvittävästi, anna minun auttaa sinut ylös", se sanoi sitten ja astui lähemmäs. Siili Tihrusilmä oli kuitenkin niin pieni ja herra Hirvi niin iso, että herra Hirvi astui vahingossa Siili Tihrusilmän varpaalle. Siili Tihrusilmään sattui ja se pelästyi kauheasti. Se olisi käpertynyt kerälle, mutta järki ajoi sen juoksemaan sen sijaan karkuun. Se kuuli, miten herra Hirvi huusi sille jotain perään, mutta ei kuunnellut mitä se sanoi, vaan pinkoi minkä käpälistään pääsi.

 

Kun Siili Tihrusilmä oli tutulla niityllä, se uskalsi vasta hidastaa vauhtia. Sen varvas oli kipeä ja se oli hengästynyt. Se ajatteli mennä suoraan kotiin, mutta näkikin sitten tutun siilikaksikon kaivelevan koloa lähistöllä. Äiti ja isä. Siili Tihrusilmä kipitti niiden luokse ja oli juuri puhkeamaisillaan itkuun, kun tajusi vasta ihmetellä, mitä varten kuoppa oli.

"Äiti, miksi te kaivatte tuota kuoppaa? Meillä on jo pesä, eikö olekin?" se piipitti uteliaana. Se näki, miten äiti ja isä vaihtoivat katseitaan. Sitten äiti lopetti kaivamisen ja kääntyi katsomaan Siili Tihrusilmää.

 

"Äitiä väsyttää ja siksi äidin pitää mennä nyt jo horrostamaan", se sanoi lempeästi. Siili Tihrusilmä ei tajunnut äidin sanoja lainkaan.

"Mutta äiti, on vasta elokuu! Ei vielä kuulu mennä nukkumaan", se piipitti kiivastuneena ja unohti jo kipeän varpaansa. Äitisiili huokaisi.

"Siili Tihrusilmä, äiti on jo seitsemän vuotta vanha, ja sen ikäiset siilit menevät usein kesällä jo nukkumaan", se selitti hymyillen yhä lempeästi. Siili Tihrusilmä katsoi äitiään ja sitten kuoppaa.

"Eivät siilit nuku koloissa", se mutisi hiljaa kulmat kurtussa kiivastuksesta.

"Äiti menee lepäämään ja parantumaan tuonne koloon, ja se paraneminen tapahtuu niin kuin nukkuessa talvella", äitisiili selitti.

"Et sinä ole kipeä", Siili Tihrusilmä sanoi.

"Kyllä äiti on vähän kipeä. Siksi äiti meneekin nyt parantumaan. Sitten äidille tulee paljon parempi olo."

 

Siili Tihrusilmä mietti hetken kulmat yhä kurtussa, mutta antoi sitten kurttujen kadota.

"Ajatteletko sinä sitten minua siellä parantumassa?" se kysyi ja näytti epävarmalta.

"Tietysti. Ja ajattelen kaikkia siskojasi ja veljiäsikin. Joskus sinusta voi tuntua, että minä en muista sinua ollenkaan, mutta en tee täällä kolossa muuta kuin ajattelen teitä. Ja olen täällä koko ajan. Jos sinulle tulee asiaa, kun olen paranemassa, voit tulla puhumaan tähän paikalle, niin minä kuulen sen sinne hiekan alle, vaikka en voikaan vastata. Tajuatko sinä, pikku Tihruinen?" äitisiili selitti. Siili Tihrusilmä nyökkäsi.

"Minä menen kotiin syömään. Hei äiti", se sanoi vaisusti ja lähti sitten taas kipittämään polkua eteenpäin.

 

"Oi, katsokaa! Siili Tihrusilmä tuli jo nyt kotiin!" huudahti yksi pikkusiileistä, jotka olivat pesän lähistöllä leikkimässä. Melkein tusina pikkusiilejä ampaisi piiloistaan ja ryntäsi riemuissaan Siili Tihrusilmän luo.

"Missä sinä olet ollut tänään? Mitä seikkailuja sinulle on tapahtunut? Kerro meille, jooko?" pikkusiilit piipittivät kimeästi.

"Tänään minä näin hirven", Siili Tihrusilmä selitti hymyillen. Pikkusiilit henkäisivät äänekkäästi, joko hämmästyneinä tai ihastuneina, tai sitten molempina yhtä aikaa.

"Mikä se semmoinen hirvi on?"

"Tappelitko sinä sitä vastaan?"

"Oliko se kiltti vai ilkeä?"

"Siili Tihrusilmä on kyllä kauhean rohkea, minä haluan olla isona juuri niin kuin hän!"

 

Siili Tihrusilmä hymyili pikkusisaruksilleen, mutta pysyi arvoituksellisesti vaiti. Pikkusiilit sepittivät jo omia mielikuvituksellisia tarinoitaan Siili Tihrusilmästä ja tulta syöksevästä hirviö-hirvestä, kun yksi pikkusiileistä näytti hämmentyneeltä.

"Missä äiti on?" Muutkin pikkusiilit lopettivat tarinointinsa ja huomasivat myös äitinsä puuttumisen.

 

"Minä näin äidin, kun tulin takaisin. Äiti menee nukkumaan tänä vuonna aikaisemmin. Hän menee paranemaan hiekkakoloon, jossa kaikille siileille tulee hyvä olo", Siili Tihrusilmä selitti. Pikkusiilit näyttivät huojentuneilta.

"Minä haluan myös mennä hiekkakoloparatiisiin!" yksi pikkusiili huudahti ja sai heti innokkaita kannattajia. Siili Tihrusilmä kuitenkin vaiensi heidät.

"Hiekkakoloon voi mennä vasta pitkän harjoittelun jälkeen. Te olette vielä liian pikkuisia menemään sinne ja teille tulisi siellä sitä paitsi kauhean tylsää", se sanoi.

Pikkusiilit näyttivät hetken epävarmoilta, mutta ryntäsivät sitten takaisin leikkeihinsä. Tällä kertaa he leikkivät sankaria ja pahaa hirveä, jonka uljas sankari kukisti yhdellä tuimalla katseella.

 

Siili Tihrusilmä kömpi kuitenkin pesään ja meni omalle paikalleen lepäämään. Sen oli vaikea saada unta, koska päivän tapahtumat jylläsivät yhä sen mielessä. Vähitellen se kuitenkin vaipui uneen ja nukkui kauniita unia nähden seuraavaan aamuun asti.

 

LOPPU