Tänään minulla on taas hieman parempi olo. Ainakin jos tuskastunut on parempi kuin surullisen angst. Nytkin vähän on vielä angst olo ja itkettää, mutta se turhautunut tuskastuneisuus menee oikeastaan sen yli.

Tänään oli sitten taas ruotsia. Okei, noin ei voi oikeastaan sanoa, koska sitä on jokaisena päivänä, mutta sitä oli kuitenkin taas tänään. Ja NN istuu edessäni edelleen. Ja ilmeisesti hän ei enää tyydy vain nojailemaan pulpettiini, vaan hänen täytyy jotakuinkin omia siitä puolet omaan käyttöönsä. Okei, se nojailu oli tosi söpöä ja sai minut tuntemaan oloni erityiseksi, koska hän ei nojaile yhtään kenenkään muun pulpettiin ikinä.

Mutta tietyssä vaiheessa siitä söpöydestä tulee ei-söpöä. Siis silloin, kun kirjani ovat vaarassa pudota pulpetilta, kun hän nojailee siihen tai silloin, kun kesken tunnin hän päättää aloittaa nojailemisen ja hänen hiuksensa leviävät siihen minun kirjani päälle. Se on minulle ihan uusi huono puoli pitkätukkaisissa pojissa. Okei, hänen hiuksensa ovat harvinaisen siistit ja se on ihan söpöä, että ne joskus ovat osittain minun pulpetillani, mutta kun ne ovat siinä ruotsinkirjani päällä yli 50% ajasta peittäen yli 50% ruotsinkirjan aukeamasta, niin se ei ole enää niin söpöä, vaan pikemminkin äärettömän häiritsevää.

No sitten on vielä se, että kun hän tekee näin, niin jotenkin kummasti minulle iskee heti "mitä jos joku näkee!!!" -ajatus. Ei pelkästään siksi, että NN tekee jotain tuollaista söpöyden rajat ylittävää, vaan siksi myös, että kun ne hiukset leviävät siihen kirjalleni ja kielioppikirja on tippumaisillaan pulpetilta, niin minusta tuntuu, että minun oikeuksiani poljetaan. Siksi ajattelen, että jos joku näkee sen, niin hän ajattelee automaattisesti, että minä en pysty sanomaan kenellekään vastaan, vaan olen täydellisen passiivinen, teki kuka mitä tahansa.

Mutta jos tuollaisessa tilanteessa haluaa tehdä jotain, niin on vain kaksi eri toimintavaihtoehtoa: asiallinen tai puolipirullinen. Minä valitsin sen jälkimmäisen. Olisi ollut vähän liian jäykkää jopa minulle huomauttaa ääneen, että älä viitsi kaataa minun pulpettiani nojailemalla, koska siinä ei ole mitään siistiä. Ja toista olen soveltanut aikaisemminkin, Jumpulaan tarkkaan ottaen, eikä se toiminut mitenkään erityisen huonosti. Joten, kun NN keikutteli siinä tuolillaan niin, että se hänen tuolinsa selkänoja osui aina välillä minun pulpettiini, niin oikealla hetkellä minä siirsin pulpettiani viisi senttiä taaksepäin.

Se ei ole oikeasti mahdollista kaatua, mutta se tuntuu oikeasti siltä. Minulla on tästä omia kokemuksia, kun minä nojailin ala-asteella TKK:n pulpettiin ja hän veti sitä hieman taaksepäin (piruillakseen tietysti, sen saattoi tajuta siitä, miten hän repesi kun horjahdin). Tämä vain tarkennukseksi, että kukaan ei luule, että yritän tappaa hänet "kepposilla". No, hän ei kaatunut, mutta horjahti, koska pulpettini oli eri kohdassa mitä hän luuli. Ilmeisesti tarkoitukseni meni perille. Ainakin suunnilleen. Hän ei enää ominut pulpettiani, mutta minusta tuntuu, että hän ei ole myöskään nojailemassa siihen (sillä lailla söpösti) enää. Mutta miten muka on mahdollista ilmaista elekielellä (kun toinen on selkä sinuun päin), että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että nojailet pulpettiini, mutta en halua hiuskasaa kirjalleni, haluan pitää oikeuteni omaan pulpettiin, enkä halua keskittyä ylipäänsä sen pulpetin pystyssä pitämiseen?

No, en ole ihan varma, mitä hän tarkalleen siitä ajatteli. Luultavasti jotain "okei, ei näin" ja "hankala ihminen, ei tuollaista kukaan voi sietää" väliltä. Toivottavasti lähempänä tuota ensimmäistä. Minua kuitenkin nolotti koko loppupäivän. Siis sen takia, että olin siirtänyt sitä pulpettiani. Se ei ole kovin tyylikästä enää lukiolaiselle. Yläasteella sellainen otetaan vain vitsinä, mutta lukiossa sen voi ymmärtää myös siten, että kyseinen ihminen ei pidä sinusta, vaan haluaa, että kaadut tuolilla ja satutat itsesi. Ja minua ei yleisesti ottaen pidetä koulussa sellaisena pirullisena ihmisenä, joka yrittää nolata ihmiset horjauttamalla heidät.

Joten nyt minua tuskastuttaa. Ja minulla on taas alkava migreeni ja vielä pitäisi raahautua takaisin kouluun hyväksytyn uusintaan. Aion uusia geometrian, mutta en ole lukenut siihen suunnilleen yhtään. Minusta vain tuntui, että koska siitä on vuosi, kun kävin sen kurssin viimeksi, että ne kaikki tehtävät olivat sanoinkuvaamattoman helppoja.

Hmph. Pojat.