(6 päivää jäljellä)

Tänään oli sitten ensimmäinen päivä ilman NN:ää ja olin tajuttoman tyrmistynyt siitä, miten rennoksi tunsin itseni. Katsoin kerran yhden dokumentin, jossa selitettiin, että jos pitää toista ihmistä miellyttävänä (asiaa havainnollistettiin kahdella eri keskustelijalla, joista toisen oli tarkoitus olla etäinen ja epämiellyttävä ja toisen miellyttävä), matkii tajuamattaan tämän liikkeitä. No, itsekin olen huomannut tämän, mutta jos kyseessä on joku kaveri (esim. Nan tai neiti R tai M), niin se ei haittaa, mutta jos se on joku, josta ei periaatteessa pitäisi pitää, niin tämä asia saa minut hermostuneeksi. Sitten pyrin välttämään kaikenlaisia samankaltaisuuksia, enkä tunne oloani enää yhtään rennoksi.

Mutta tänään NN oli poissa, ja niin oli suuri osa hänen jengistäänkin. Voin siis rauhassa olla niin kuin huvittaa, nojata oikeaan käteen juuri silloin kun minua huvittaa ja siirtää hiuksia silmiltäni kun ne häiritsevät. Ja tätä rentoutta lisää vielä se ajatus, että minun ei tarvitse olla kaunis eikä käyttäytyä täydellisesti, koska minun ei tarvitse tehdä vaikutusta NN:ään. ...Tämä ero käyttäytymisissä toisaalta saa minut ajattelemaan ensimmäistä kertaa sitä, että ehkä minun pitäisi yrittää olla muutenkin jotenkin vähän... rennompi? Hmm...

Tänään oli taas musiikkia ja soitimme jotain bändimusaa, johon minä ihastuin totaalisesti. Olin kitarassa, eikä siitä oikein tullut paljon mitään, mutta muuten se kuulosti todella siistiltä. Bändi oli Stratovarius, en ole koskaan kuullut siitä bändistä - tulee vain mieleen, että eikö ne huippukalliit viulut ole Stratovarius-viuluja. Tai jotain sellaista. En tiedä edes mitä musiikkityyliä se edustaa, mutta kaiketi jotain rokkia. Tai ehkä silläkin on jokin oma genrensä, kun tuntuu, että melkein jokaisella kappaleella on nykyisin oma musiikkityylinsä. Biisi oli kuitenkin huippu, se kuulosti tutulta, mutta en käsitä lainkaan missä olen kuullut sen ennen. Sen biisin nimi on "Hunting high and low" ja minun on ihan pakko kuunnella sitä koko ajan, kun se on niin huippu. Rumpukomppi on mahtava! En pidä sähkökitaroiden säröäänistä, mutta sekin menettelee. Laulajasta tulee mieleen se The Rasmuksen laulaja, mutta musiikki on parempaa (ei sillä, en ole kuullut Rasmukseltakaan kuin joitain biisejä joskus radioista, joten en ole asiantuntija). Me soitamme sitä biisiä vielä perjantainakin ja minä aion opetella ne ääliömäiset kitarasoinnut, että osaan sitten soittaa ne. Vaikka perjantaina minulla on kesätyöhaastattelu, joten toivottavasti ehdin ajoissa takaisin.

Ja opin käyttämään hiuslakkaa paremmin, ja hiukseni näyttivät paremmilta kuin suunnilleen ikinä. Nankin kysyi, että olenko tehnyt hiuksilleni jotain. Sitten hän lisäsi, että etuhiuksenikin näyttivät ylityylikkäiltä. Tyypillistä. Saan hiukseni aisoihin tietysti juuri silloin, kun ketään tärkeää ei ole näkemässä sitä. Hmph.

Nyt on pakko opetella niitä kitarasointuja (äidin ikivanhalla kitaralla, jota kukaan muu ei ikinä soita kuin minä tyyliin kerran vuodessa). Melkein on kyllä jo rakot sormissa aamun jäljiltä, mutta se biisi on vain niin huippu!

***

I am hunting high and low,<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Diving from the sky above,

Looking for, more and more, once again.

I am hunting high and low,

Sometimes I may win, sometimes I’ll lose,

it’s just a game that I play…

 

***