7 PÄIVÄÄ KIRJOITUKSIIN!!! (=kauhu valtaa alaa mitä suurimmissa määrin)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tämä päivä on ollut hyvin tuskallinen. Päätä on jälkisärkenyt eilisestä asti ja jossain vaiheessa on tuntunut aina välillä siltä, että nyt tulee taas uusi migreenikohtaus. Ei sitten ole kuitenkaan tullut. Olen nukkunut törkeästi, eilen menin jo nukkumaan joskus yhdeksän tienoilla, ja kun tulin koulusta vähän kahdentoista jälkeen, laitoin TSH:n pyörimään, katselin hetken ja nukahdin sitten.

 

Joka paikka on ihan kipeä. Tai ainakin yläruumiista, mutta kuitenkin. Tuntuu ihan siltä, että jokainen lihas (jotkut sellaisia, joita en tiennyt omistavanikaan) ovat ihan jumissa. Ei mitenkään paranna stressaantunutta oloani, joka saa minut jotenkin tavallista ärtyisämmäksi ja kärttyisämmäksi.

 

Kirjoitukset lähestyvät vääjäämättä. Eikä kukaan taatusti huomannut minun eilistä poissaoloani, koska eilen oli kirjoitukset (teorian toinen päivä), joten luokasta puuttui luultavasti ties miten monta. Ihmisiltä kyseltiin, miltä kirjoitukset tuntuivat ja kaikki tuntuivat toteavan vain, että aikaa oli liian vähän (6 tuntia) ja että se loppui melkein kesken. Ja kaikki, joilta kysyttiin "no, tuleeko L?" naurahtivat ja sanoivat, että ei. Todella kiva, ei oikein ainakaan huojenna mitenkään. Olisi ollut paljon parempi, jos kaikki olisivat sanoneet "se oli itse asiassa paljon helpompi, mitä ajattelin". Mutta kun he eivät sanoneet, niin nyt stressi vain lisääntyy. Kukaan, ei edes supernerot, ei usko saavansa L:ää mistään tähän mennessä olleista kirjoituksista. Ei oikein huojentavaa.

 

Ja seitsemän päivää jäljellä. Ja sitä ennen on vielä kokeitakin. Maanantaina on kymmenen minuutin henkilökohtainen koe englannista. Kukaan ei tiedä, mitä siinä on, opettaja sanoi vain, että se on henkilökohtainen ja että kukaan ei ole vielä kertaakaan reputtanut siinä. Kun opettaja sitten tänään sanoi, että torstaina ja perjantaina sovitaan ne ajat, niin minun ensimmäinen ajatukseni oli: "toivottavasti minä saisin ajan NN:n jälkeen tai sitten ennen häntä, jotta voisin saada edes tilaisuuden heittää jotain randomia ilman kauheita epäilysten heräämisiä (ei sillä, varmaan ne ovat jo aika lailla heränneet, mutta ainakaan niin, että se vaikuttaisi ihan totaalisen tyhmältä). Loistavaa, kirjoitukset ja kokeet painavat päälle, mutta kaikesta huolimatta ensimmäisenä tulee mieleen NN. Ymh.

 

Onneksi tiistaina ei ole koetta. Maanantaina on se kymmenen minuutin englanti, tiistaina ei mitään, keskiviikkona sitten YO-kirjoitukset (ja yhteiskuntaoppi, jonka suoritan sitten yhtenä ylimääräisenä lauantaityöpäivänä myöhemmin). Torstaina on näköjään biologia. Hmm... Ei mitenkään hyvä, koska siihen olisi paljon lukemista ja harjoittelemista, mutta ei oikein innosta käyttää ylimääräistä aikaa johonkin kurssikokeeseen lukemiseen, kun sen voisi käyttää YO-kirjoituksiin. Ja perjantaina on matikka. Prkl. Onneksi nyt on logiikkaa ja olen tajunnut ainakin jotain koko kurssin ajan niistä asioista. Maanantaina on äikkä (ihan neutraalia), tiistaina on taas vapaapäivä ja sitten viimeisenä päivänä on kemia. Pahus. Olisivat saaneet järkätä edes jonkun noista tärkeistä kokeista tuonne jälkimmäiselle viikolle. No, onhan siellä kemia, mutta tjaa... Eipä kyllä ainakaan tarvitse lukea yhteiskuntaoppia, kun se on vasta sitten kahden viikon päästä lauantaina.

 

Pitäisi vain palauttaa se lappu, jolla siihen lauantain kokeeseen ilmoittaudutaan. Ongelma on vain se, että en tiedä sitä opettajan nimeä, koska hän meni kesällä naimisiin ja nyt hänellä on ihan eri sukunimi, eikä sitä uutta nimeä näe siis yhtään mistään. Pahus.

 

Ei mitään erityistä sanottavaa. Paitsi että tuo kirjoituspaniikki alkaa iskeä jo toden teolla. Ja kaikki muukin paniikki. Stressaa oikein kunnolla ja asiat tuntuvat painostavan joka suunnasta. Soittoläksyjä pitäisi harjoitella, koeviikkoa varten pitäisi valmistautua, YO-kirjoituksia varten lukea ja tehdä tutkimusta, sekä olla jotenkin sosiaalinen oliokin kai.

 

Niin joo, ja loin uuden sivun tuonne marginaaliin. Siellä on pari kuvaa selostuksineen viime kevättalven wanhoistani. Kesti aika kauan saada ne kuvat koneelle (jälleen kerran huomaamme, miten Amia tekee stressin alla juuri kaikkea muuta rästissä olevaa tehtävää, paitsi sitä, mitä kaikkein eniten pitäisi), mutta siellä nyt on muutama (tarkkaan valikoitu) kuva minusta, kampauksestani, puvustani ja (pakollisena sivuhenkilönä) herra Friikistä. Jos uskallus kestää, niin ei kun katsomaan.

 

(Eikä näyttö toimi vieläkään oikein.)