KIRJOITUKSET HUOMENNA!!!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minun täytyy nyt hyvin yllättyneesti ilmoittaa, että olen pysynyt aika hyvin aikataulussani. Päätin toisaalta eilen, että en teekään muistiinpanoja niistä syventävistä kursseista, koska ne ovat ihan kirjaimellisesti vain syventäviä. Kaikkia asioita on käsitelty jo jonkin verran kahdessa aikaisemmassa kurssissa ja niihin tulee vain vähän lisää tietoa, enkä minä näe sen pienen uuden tietomäärän takia mitään mieltä kirjoittaa koko aiheesta uudestaan.

 

Tänään sitten pitäisi väsätä se aluetutkimus ja se tuntuu minusta nyt helpolta. Koko ajan, kun tein niitä muistiinpanoja kahdesta pakollisesta kurssista, mietin aluetutkimusta ja katsoin, miten joku niistä asioista vaikuttaa Uuteen-Seelantiin.

 

Ja muutenkin, minulla on jotenkin oudon kummallisen rento olo. Nukuin yöllä oikein seitsemän tuntia (paljon verrattuna eiliseen viiteen), joten olokin on vähän pirteämpi. Tänään olisi kuitenkin vielä tarkoitus nukkua sen jälkeen, kun tulen koulusta viemästä sitä MAOL:a opettajalle. Ja nyt olen kasannut kaikki kirjat ja muistiinpanot yhteen ja kertaan niitä asioita siten, että luen kaikki samaa aihetta koskevat ja sivuavat osa-alueet eri kirjoista (tai varsinaisesti en välttämättä lue, mutta silmäilen ainakin).

 

Ja vähän aikaa sitten, kun äitini herätti minut lähtiessään töihin, minä täräytin hänelle unenpöpperössä: "Onko subduktiovyöhyke sama kuin alityöntövyöhyke?" Ja kun juuri äsken tarkistin sen, niin se on. Vau, en olisi uskonut, että muistan jotain tuollaista. Jotenkin tuntuu siltä, että minä voisin osata edes jotain kirjoituksista. Pitää kyllä vielä tutkia niitä karttoja ja yrittää painaa mieleen kaikkia vyöhykkeiden rajoja ja luonnonilmiöiden yleisimpiä sijainteja ja merivirtoja.

 

Nan sanoi eilen, että hän on ympyröinyt lukiolaiskalenteristaan sen huomisen maantieteen kokeen ja kirjoittanut siihen alle minun nimeni (ja kolme huutomerkkiä). Sitten hän sanoi sen lisäksi, että hän hermoilee ihan käsittämättömän törkeästi niistä minun kirjoituksistani. Ja että minun ei siis tarvitse hermoilla niistä niin paljon, että olisin ihan hulluksi tulemisen partaalla, koska jos minä hermoilen keskinkertaisesti/paljon ja hän hermoilee niistä keskinkertaisesti/paljon, niin yhdessä siitä tulee sitten jo se hermoilu, joka yhdessä tekisi hulluksi, joten hän hermoilee minun puolestani eikä minun tarvitse siis hermoilla niin paljon itse.

 

Jotenkin tuo oli tavallaan törkeän huvittavaa selittämistä Nanilta, mutta toisaalta olin (ja olen) hyvin liikuttunut. Nan on vuotta nuorempi, joten kirjoitukset eivät ole hänelle niin kauhean ajankohtaiset. Silti hän tukee minua niiden kanssa ja sanoo jotain tuollaista, jolloin minusta tuntuu taas kerran hyvin selkeästi, että olen käsittämättömän onnekas, kun minulla hänenlaisensa kaveri.

 

Joo, ei se ehkä ole sama asia, kuin jos näkisi jonkun ikätoverin, mutta kuitenkin. Ja noita ikätovereita oletan näkeväni silloin kirjoituspäivän aamuna. Tiedättehän, sellaisia kalpeita ja täriseviä ihmisiä, joilla on muistiinpanoja jossain takataskussa ja he kertaavat viimeiseen minuuttiin asti kauhistuneen näköisinä. En minä mitenkään sadisti ole, mutta jotenkin tuntuu silti oudolla tavalla jotenkin rauhoittavalta, kun näkee, että on muitakin, jotka ovat samassa tilanteessa.

 

Toisaalta minä olen meidän koulusta ainoa, joka kirjoittaa nyt maantiedon (toisaalta hyvä, olen saanut opettajalta kaikkien eri sarjojen kirjat ja kaikki vanhat YO-kokeet 17 vuoden ajalta), mutta ainakin terveystiedon kirjoittajia on aika paljon.

 

Nyt alkoi sitten taas hermostuttaa, kun mietin, että mitä jos huomenna menenkin väärään paikkaan tai jos onkin päätetty, että kirjoitukset pidetäänkin vain jossain yksittäisessä luokassa lukion puolella eikä salissa tai jos minä menen väärälle ovelle ja minä en pääse sisään... Hermostuttaa. Varmaan pitäisi yrittää olla siellä tarpeeksi ajoissa ja yrittää jotenkin löytää niitä muita ihmisiä, jotka kirjoittavat jotain (meidänkin luokasta pitäisi olla ainakin herra Tumppi ja neiti HR), ihan että en ainakaan olisi ainoa, joka on väärässä paikassa.

 

Vielä pitäisi päättää, mitä evästä otan mukaan (ei sillä että minä luultavasti niitä kuitenkaan paljon söisin, minun nielullani on paha tapa olla toimimatta, kun minua hermostuttaa). Niin ja mitä puen ylleni, koska maantiedonopettajan mukaan salissa oli eilen ainakin aika kylmä. Huh huh. Hermostuttaa.

 

Mitähän vielä piti sanoa... Varmaan yhtä sun toista, mutta mikään niistä ei liity kirjoituksiin, enkä minä anna nyt arvoisan herra NN:n sotkea minun ajatuksiani (ainakaan kauhean suurissa määrin). Hänellä on huomenna yhteiskuntaopin koe (joka minulla on sitten YO-kirjoitusten päälle menevien kokeiden uusintapäivänä (ja tavallisessa hylätynuusinnassa on sitten se kirottu fysiikka, jota en ole vilkaissutkaan, argh! Pakko mennä vainoamaan T. Toukkaa heti koeviikon jälkeen)) ja minä olen totaalisen huojentunut, että minun ei tarvitse olla siinä kokeessa. Yhteiskuntaoppi ei jaksa kiinnostaa minua enkä ole siinä erityisen hyvä.

 

Ulkona on kaunis sää ja melko voimakas tuuli. Onneksi sentään näyttää siltä, että se on suurimman osan matkasta myötätuuli kouluun mennessä. Takaisin tullessa sillä ei sitten ole enää niin väliä, kun kukaan ei enää näe, että onko minun tukkani hyvällä tavalla pörrössä vai huonolla tavalla pörrössä. Ja menen sellaiseen aikaan, että NN:n pitäisi olla (englannin) kokeessa. Silloin ainakin tiedän, että maantiedonopettaja on luokassaan, koska Nanilla olisi hänen tuntinsa (Nan on itse puolestaan italiakurssilla (koska lähtee Roomaan keväällä)).

 

Huh huh, kyllä on kummallinen olo. Toisaalta hermostuttaa, mutta toisaalta on sellainen melkein rauhallinen olo.