Päivän ruokatunti<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Amia: *kyselee Nanilta kaikkea mahdollista Nightwishin keikasta*

Nan: "Ja sitten ku ne tuli lavalle, niin se oli ihan pimee ja sitten Late (pikkuveli) kattoi kiikareilla ja huusi: 'Nyt Emppu tuli lavalle! Mä näin sen! Mä näin sen!' Sitten mä kysyin, että tuliko Tuomas jo ja käskin sen sitte kanssa sanoa, ku se tulee ja antaa kiikarit sitten mulle."

 

- -

 

Amia: *kysyy moshasiko Tuomas Holopainen yhtä hienosti kuin Amaranthin videolla*

Nan: "No joo... Se teki suunnilleen näin koko ajan." *Nan moshaa ja heiluttaa hiuksiaan puolelta toiselle melkein täsmälleen samalla tavalla kuin Tuomas Holopainen musiikkivideoissa*

Viereisen pöydän ihmiset: *katsovat kummeksuen*

Nan: *lopettaa* "No joo, ehkä ei tässä enempää... Ja sitten se teki aina välillä niin, että se heilautti hiukset sillei pois kasvoilta sillein näin." *havainnollistaa omilla hiuksillaan* "Sitten mä olin heti kamera valmiina ja nappasin kuvan aina ku se teki niin."

 

***

 

Päivän julistus

 

Nan: "Ja seuraavalla kerralla, kun me mennään Nightwishin keikalle, niin silloin me mennään kyllä sinne permannolle ja ihan lavan eteen! Ja sä – sä tuut sillon kans!"

 

***

 

Päivän ryhmätyöskentely

 

Herra AL: "Ja nyt sitten tuossa lukee siitä EMU:sta ja sitten sen hyviähän puolia on se, että on yhteinen valuutta ja se helpottaa kaupankäyntiä."

Neiti PA: "Niin ja sittenhän sen pyrkimyksenä on vielä suojata inflaatiolta."

Amia: ...

NN: ...

Herra AL: "Jos me kaikki nyt luettais tää pätkä, että tiedetään sitten meidän argumentit siinä väittelyssä." *alkaa lukea*

Neiti PA: *alkaa lukea*

Amia: *katselee ympärilleen: ei kirjaa*

NN: *ei kirjaa*

Herra AL: *saa luettua* "Amia, sä voit lukea tästä." *antaa kirjansa Amialle*

Neiti PA: *vilkaisee NN:ää ja puhuu sitten herra AL:lle* "Annanko mä mun kirjan – "

Herra AL: *nyökkää lyhyesti*

Neiti PA: *ojentaa kirjansa NN:lle*

Kaikki: *saavat luettua*

Herra AL: "Mitään uusia ideoita?"

Neiti PA: "Ainakin tuossa yhdessä kohtaa luetellaan EMU:n hyvät puolet, niin siitä voisi tehdä listan."

Herra AL: *vilkaisee Amiaan ja NN:ään*

Amia: ...

NN: ...

Herra AL: "Ryhmätyön osallistumisprosentti 100%..."

Neiti PA: *naurahtaa*

Amia: ...

NN: ...

 

***

 

No, minä olin tietysti aivan yli-innoissani siitä, että Nan oli ollut Nightwishin keikalla ja kyselin siitä ihan kaikkea mahdollista. Nan sitten innostui moshaamaan ruokapöydässä istuessaan, kun hän yritti havainnollistaa minulle, että miltä se oli näyttänyt. Ja sitten hän imitoi rumpalin ilmeitä, kun tämä oli soittanut niitä rumpuja. Ja Tuomas Holopaista tietysti useaan otteeseen. (Joo, minulla on pakkomielle kutsua Tuomas Holopaista sekä etu- että sukunimellä, älkää ihmetelkö. Lähinnä siitä nimestä tulee vain mieleen yksi suhteellisen epämiellyttävä tyyppi enkä halua assosioida Tuomas Holopaista häneen.)

 

Sitten Nan selitti, että mikä siinä oli ollut hienoa (ja väitti vielä, että Anette veti Dark Chest of Wonders:n paremmin kuin Tarja Turunen, mitä minä en tietenkään suostunut uskomaan) ja sanoi, että pitää päästä uudestaan. Ja kuvasi sitä porukkaa ties miten moneen kertaan sanoen: "Porukka oli ihan fiiliksissä!" Ja sitten hän sanoi, että sitten kun seuraavan kerran on tiedossa keikka, jonne hän haluaa mennä, niin minä tulen sitten myös hänen mukaansa. Hän melkein laittoi minut lupaamaan sen. Ei sillä, olen tosi otettu ja jotta pystyisin välttämään sen joskus tulevaisuudessa häämöttävän keikan, minun pitäisi keksiä paljon parempia tekosyitä olla menemättä sinne kuin mitä minulla on nyt.

 

Ja nyt kun on viikon saanut toipua siitä kauheasta NN:n aiheuttamasta shokista, kun luulin, että hänellä on tyttöystävä, pystyin ensimmäistä kertaa vilkuilemaan häntä taas vaihteeksi hieman enemmän. Ainakin siis siihen asti, kun yhteiskuntaopissa meidät jaettiin ryhmiin ja minä ja NN satuttiin samaan ryhmään. Meidän piti valmistautua ryhmäväittelyyn ja aihe oli jotakuinkin maailman tyhmin. Meidän piti vastustaa väitettä: "EMU:sta ei ole Suomelle mitään hyötyä." Minä en tietenkään tiennyt aiheesta niin yhtään mitään, niin paha sanoakaan sitten mitään.

 

Sanoin minä sentään jotain: "Enkä. Minä en lue. Joku muu saa." Heh. No, oli sekin enemmän, mitä NN:n sanoi. Hän ei sanonut yhtään ainutta sanaa koko ryhmätyön aikana. Se oli aika mielenkiintoista. Me istuttiin ryhmässä vastakkain, mutta minä onnistuin katsomaan aika lailla kaikkiin muihin paitsi häneen. Hän oli vain liian lähellä. Se oli liian uhkaava tilanne. Siitä ei olisi pystynyt luikkimaan pakoon. Pari kertaa uskalsin vilkaista nopeasti, mutta pääasiassa huomasin tuijottelevani herra AL:a ja neiti PA:ta tai sitten vilkuilevani jonnekin muihin ryhmiin.

 

Ja siitä ei tule ikinä mitään, minusta ja NN:stä. Ei vain voi tulla. Minä olen toivonut ties miten pitkään edes jotain tuollaista ryhmätyöjuttua, jossa me oltaisiin samassa ryhmässä, mutta sitten kun sellainen tulee, kuuluu vain NAKS, kun minä menen ihan lukkoon. Minä jännitin ihan kauheasti, melkein kuin olisi ollut jokin kauhea pianoesitys edessä. Hoin vain itselleni mielessäni, että älä tärise, yritä edes näyttää rennolta, rauhoitu, hengitä syvään. Loppua kohden onnistuin siinä hieman paremmin, mutta aluksi se oli aika jähmeää. Minä tunsin oloni vain niin käsittämättömän tyhmäksi, kun en keksinyt siis yhtään mitään sanottavaa.

 

No joo, huojentavaa on sentään se, että NN:kään ei sanonut mitään. Tai no, huojentavaa ja huojentavaa... Eipähän tarvinnut minun olla häpeissäni, että olisin ainoa hiljainen. Eikä NN:kään kauhean rennolta ainakaan vaikuttanut. Tai ehkä hän oli vain tylsistynyt. Hän näytti yrittävän osallistua (virnisteli herra AL:n vitseille), mutta ei sanonut mitään eikä tehnyt mitään (paitsi luki sen kohdan siitä kirjasta). Joo, elättelen taas (turhia?) toiveita. Ei sitä vain voi olla ajattelematta, että mitä jos hän oli yhtä hermostunut kuin minäkin ja samasta syystä kuin minäkin.

 

Ja itse väittelytilanteessa meidän piti muodostaa rivi, niin minä raahasin tuolini NN:n ja hänen pulpettinsa viereen. Nojasin puoliksi siihen hänen pulpettiinsa ja hän nojasi puolestaan minun suuntaani. Eikä kyllä yhtään auttanut keskittymään siihen väittelyyn, kun hän oli niin lähellä. Ja kun vastassa oli muun muassa herra Friikki ja T. Toukka, niin ennakko-oletusten mukaisesti me hävittiin. Ei kyllä paljon haittaa.

 

Jos minun pitäisi nyt vetää oma mielipiteeni ja aavistukseni tilanteesta... Joka tietysti ei voi olla objektiivinen, koska minä olen yksi tekijä tilanteessa, mutta en parempaankaan pysty. Mutta puolustelen itseäni sillä, että vaikka minä unelmoinkin ehkä vähän liikaa, niin olen silti sen verran realisti (ja pessimisti?), että siinä on vissi ero, käytänkö minä sanaa "toivon" kuin "arvelen".

 

Huh huh. Mutta. Minä toivon, että meidän välillämme olisi jotain ja että hän pitäisi minusta yhtä paljon kuin minä pidän hänestä ja meistä tulisi jotain ja pysyisimme yhdessä (kliseisesti) elämämme loppuun asti eikä minun sydämeni särkyisi.

 

Ja minä arvelen että jotain on. Jos minun pitäisi arvata, pitääkö NN minusta, minä melkein veikkaisin, että pitää. Tilanne tuntuu muutenkin jotenkin hätäiseltä ja uskaliaalta. Tuntuu siltä, että... että minä en ole ainoa, joka on hyvin tietoinen siitä, että aika on kulumassa loppuun. Ja jos minä arvelisin näin, niin sitten mahdollisesti arvelisin myös niin, että kumpikaan meistä ei tiedä yhtään, mitä tilanteelle pitäisi oikein tehdä, vaan me ollaan molemmat ihan pihalla.

 

Tuossa on. Muistakaa lukea kaikki sanat. En sano, että olen varma, että NN pitää minusta myös, vaan että "jos pitäisi arvata, niin minä melkein veikkaisin" niin. Ja edelleen, tämä on minun subjektiivisuuteni vääristämä kuva, joten turha ottaa sitä kauhean vakavasti tai kiveenhakattuna totuutena. En minä osaa oikein edes selittää sitä, miksi minusta tuntuu tältä.

 

Päätä alkaa särkeä taas. Yöllä ei tullut nukuttua kauheasti ja tänään on ollut raskas päivä. Ja enää neljä päivää aikaa ennen lomaa. Tai pikemminkin kolme, koska tiedän, ettei NN joulujuhlaan kuitenkaan tule. Hitto. Joku voisi nyt pysäyttää ajan pariksi viikoksi, kiitos.