Lisää hyviä uutisia: Tietokonetyypit soittivat ja sanoivat, että siihen minun hienoon sööttiin kannettavaani ei saakaan lisämuistia, koska joku päivitysjuttu onkin vääränlainen ja jotain. Vaihtoehdot ovat: joko otan sen koneen ilman lisämuistia, jolloin he hyvittävät sen tai sitten vaihdan sen koneen toiseen koneeseen. Se oli kaikkein söötein ja halvinkin, mutta kiva sitten olla jossain opiskelemassa, kun ainoa käytössä oleva kone olisi 2 GB kokoinen. No sitten vain töihin ja hankkimaan kunnollinen epäkannettava kone, jolla voisi tehdäkin jotain. Prkl.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen hieman  ärtyisä taas. Suoraan sanoen vituttaa ihan yleisesti ottaen niin hemmetisti, että voisi ilman mitään muuta syytä laittaa koko huoneen silpuksi. Tavarat on lentäneetkin jo tänään ja olen huutanut äidilleni ihan totaalisesti malttini menettäneenä. En ole kylläkään rikkonut mitään. Jos käden ulottuvilla olisi oikeasti ollut jotain sellaista, joka olisi tehnyt mieli hajottaa, niin olisin onnistunut siinä, mutta kun ei ole, niin pitää yrittää hillitä edes sen verran mitä pystyy. Näppäimistö kärsi (se tippui lattialle, kun sysäsin sen pois tieltäni vähän liian raivokkaasti ja Keltainen Sanakirjani lensi huoneen poikki.

 

Miten kaikissa kirjoissa ja leffoissa tavaroiden heitteleminen ja tuhoaminen on vain jotain huvittavaa ja sinänsä ymmärrettävää ja sellainen lisämauste vain, mutta oikeassa elämässä se tuntuu vain niin mielipuoliselta ja hysteeriseltä. Jos minulla on koskaan varaa ostaa oma asunto, niin haluan yhden sellaisen äänieristetyn huoneen ja sinne jotain, johon voi purkaa raivonsa. Minulla ei ole yhtään mitään keinoa, miten purkaa kiukkuni. Ja se on vielä niin, että yleensä pidän muutenkin kaikki tunteet vain omana tietonani ja näytän niistä mahdollisimman vähän ulospäin, niin sitten kun tulee joku pisara, joka katkaisee kamelin selän, helvetti pääsee irti.

 

Vaikka melko harva minut irl-tavannut uskoisi, minä osaan todellakin olla törkeän raivoisa ja saan aikaan hyvin paljon kaikenlaista tuhoa. Mitään kauhean erityistä en ole koskaan kuitenkaan rikkonut (paitsi että huoneeni oven sisäpuoli on täynnä koloja, kun se on kokenut kirjapommitusta). Niin joo, kerran sain yhden oven pois saranoiltaankin. En käsitä miten, eikä se ollut edes tarkoitukseni. Se vain meni melkein itsestään.

 

Kiva olla taas pari päivää netittömänä. Ja sitten kun tulen takaisin, niin pääsen taas blogiini kiroamaan, miten se valintakoe oli hiton vaikea ja tyhmä ja miten en ikimaailmassa pääse ainakaan sinne. Pitäisi varmaan pakatakin jotain. Ja junamatkakin on luultavasti yhtä kidutusta, kun en siellä pysty yhtään mitään tekemään – paitsi kuuntelemaan musiikkia, mutta sitten onkin mp3:sta virta loppu. En pysty edes hyödyntämään sitä aikaa lukemalla pääsykokeeseen, koska junassa(kin) minun on mahdoton lukea. Kaikessa, mikä liikkuu, minun on keskityttävä siihen liikkumiseen. Minun pitää hississäkin tuijottaa tiiviisti sitä seinää, kun muuten minulle tulee niin huono olo. Onpa kiva piirre taas tuokin.

 

Ja sanoinko jo, että nyt on kolmekuukautis-päivä? Siis siitä, kun NN antoi pakit. Juhlat vain pystyyn.