En sitten mennyt tänään yliopistolle niihin laskuharjoituksiin, joihin olisi pitänyt. En osannut luonnollisestikaan laskea mitään ja jotkut tehtävät olisi pitänyt palauttaa vieläpä kirjallisina sille opettajalle, niin ajattelin, että menen katsomaan vain matikan tulokset. En kuitenkaan mennyt. En mennyt ostamaan edes sitä maailman hienointa sinistä joulupaperia, jossa on hopeisia tähtiä, ja jota minä olen miettinyt siitä lähtien, kun ostin punaista joulupaperia.

Viisi tuntia. Makasin sängyssä 12 tuntia, joista nukuin suunnilleen viisi. Nukun vieläpä huonommin kuin koskaan ennen. Ja sen seurana on alituinen päänsärky. Olen napsinut migreenilääkkeitä vähän joka välissä, mutta eivät ne tunnu auttavan. Olo ei siis ole yhtään hyvä.

Huomenna on Kylän miitti. Tapaan siellä sen yhden ihmisen, jonka kanssa on viime aikoina ollut riitaa, mutta eilen sain tietää, että sinne tulee mahdollisesti myös se matikkatyyppi. Hän kysyi minulta eilen, että miten minä reagoisin, jos hän tulisi myös. Kun en sitten ilmeisesti suhtautunut ainakaan liian negatiivisesti, hän sanoi, että joko tulisi tai olisi tulematta. Sitten hän vielä lisäsi, että jos tulee, niin tulee samalla junalla kuin minä. Olisi hyvin mielenkiintoista tavata hänet. Jokseenkin hermostuttavaa vain. No joo, huomenna sen sitten näkee, tuleeko tyyppi vai ei.

Äiti soitti eilen. Minä en muista mitä hän sanoi. Olen jotenkin ollut... no, olen taas apaattinen, eikä oikein tule keskityttyä mihinkään. Äiti kysyi oikein aina välillä, että olinko vielä siellä, kun en sanonut mitään. Pitäisi varmaan siivota ennen kuin hän tulee tiistaina. Vaikka ainakin saisi luultavasti aikaan kunnollisen shokkiefektin, jos menisin kalpeana ja väsyneen näköisenä avaamaan oven ja kämppä olisi kuin hävityksen kauhistus. En ainakaan jaksa kauppaan mennä, vaan sanon hänelle, että jos hän haluaa syödä jotain, niin tuo tullessaan sitten.

En ole ostanut ruokaa... No, viikkoon? Silloinkin ostin vain sitä kalaa itsenäisyyspäivän kunniaksi, vaikka muutakin ruokaa olisi ollut vielä jääkaapissa. Tämä kuukausi on tullut syömisen suhteen hyvin halvaksi. Jääkaapissa on vielä sen verran ruokaa, että se riittäisi äidin tuloon asti, vaikka söisin joka päivä. En kyllä syö, minulla ei ole lainkaan nälkä eikä hinkua syödä, mutta joka tapauksessa.

En tiedä, mitä sanoisin. Mielessä ei pyöri paljon muuta kuin miitti, äidin tulo, nukkumattomuus ja päänsärky – ja kaikki ne olen jo maininnut. Tänään voisi ehkä yrittää soittaa pianoa pitkästä aikaa. Tai jotain. En tiedä. Tilasin viime viikolla Nanille joululahjan netistä, mutta nyt vähän peloissani mietin, että ehtiikö se tulla ollenkaan ennen kuin häivyn kotiin. Sieltä ei ole kuulunut yhtään mitään sen jälkeen kun ilmoittivat, että tilaukseni on otettu vastaan ja kertoivat maksuehdot.

En ole vaihtanut pienille puruja vieläkään. Tänään pitäisi kai tehdä sekin. Ei vain mitenkään jaksaisi. Mitäköhän ne tykkäävät siitä, kun pääsevät kotiin. Tai pikemminkin joutuvat, luultavasti. En usko, että ne tykkäävät siitä, kun ovat kerran tottuneet olemaan täällä. En tiedä myöskään sitä, että miten paljon voin antaa niiden liikkua vapaasti talossa, mutta sen näkee sitten. Äiti ei ole osoittanut ainakaan merkkejä siitä, että olisi yhtä rottakammoinen kuin ennen sitä, kun nämä pienet tulivat meille. Veli ainakin ihastuu varmasti ikihyväksi, kun näkee nämä. Pidän kyllä tarkkaan huolen siitä, ettei hän pääse mitenkään satuttamaan niitä.

Jotenkin on kylmä taas. Ja mieli on ihan tyhjä. En tiedä mitä sanoa, enkä tiedä, mitä tehdä. Tämä asunto on kuin tyhjiö, jossa elän tekemättä mitään. Mutta enää muutama päivä. Tarkalleen... neljä päivää, jos tätä päivää ei lasketa.