Liian väsynyt olo. Päivät ovat liian yhtenäistä mössöä, että minä voisin tajuta niistä enää mitään. Olen taas kirjoittanut uutta SHIT-juttua. Se itse asiassa alkaa vaikuttaa siltä, että siitä voisi ihan oikeasti tulla jotain. Hmm, paitsi että montakohan kertaa olen sanonut tuon ennen? Mutta se on tähän asti ainakin sujunut ja kokeilu uudenlaisen kerronnan kanssa on mennyt todella hyvin. Jopa itse pidän kirjoittamastani. Ja olen myös keksinyt juonen. Aluksi juonta ei ollut, mutta sitten keksin jotain järisyttävää ja yllättävää loppupuolelle, niin nyt on sitten juonikin jo valmiina.

Olen oikeastaan jo päättänyt, että pidän vielä ”toisen välivuoden”. Lainausmerkeissä sen takia, että tämä vuosi ei tavallaan ollut välivuosi, koska aluksi olin yliopistossa, jonka jälkeen jäin sairauslomalle. Ja senkin takia, että ei tuo toinenkaan vuosi olisi mikään varsinainen välivuosi, koska olen sairauslomalla todennäköisesti ainakin jonnekin syksyyn. En vain jaksa lukea pääsykokeisiin, enkä miettiä tulevaisuutta.

Kun Nan oli täällä kylässä, tajusin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, miten erilaisissa elämäntilanteissa me olemme. Keskustelimme taas uskonnosta ja Nan sanoi ajattelevansa: ”Tule tule, maailmanloppu ja Jumalan valtakunta ja paratiisi, mutta älä tule ihan vielä.” Nan uskoo, että kun maailma loppuu, niin maastakin tulee paratiisi ja kuoleman jälkeen hän pääsee taivaaseen, jota suurempaa ihanuutta ei voi olla. Minä ajattelen, että ihmisruumis lopettaa toimimisen ja minut tungetaan arkkuun ja maan alle, ja madot ja bakteerit ja kaikki sellaiset hajottavat minun ruumiini ja kun kuolee, niin kaikki on sitten siinä. Ja minä toivon, että tulisi se kuolema jo, tulisi jo, sillä tulevaisuus tuntuu niin ylivoimaiselta.

Tai lähinnä se tuntuu siltä, että minulla ei ole lainkaan tulevaisuutta. Edelleen. Se tunne on vain vahvistunut, enkä tiedä, mitä tehdä tai ajatella. En koe, että tulevaisuudessa on mitään, josta voisin itse pitää. En koe, että pystyisin mitenkään rakentamaan itselleni sellaista elämää, että voisin nauttia siitä. Vaikka miten yritän pohtia tulevaisuutta ja keksiä jotain, mikä tekisi minut onnelliseksi, jotta voisin lähteä tavoittelemaan sitä, mutta mitään ei ole! Mitä enemmän mietin tulevaisuutta, sitä toivottomalta tuntuu ja tekisi mieli vain jotenkin hankkiutua eroon koko paikasta, koko tästä elämästä. Kaikki menee vain pahemmaksi. En näe mitään syytä sille, miksi ei menisi.

Minä itken nykyään taas enemmän. Sellaisia yksittäisiä kyyneleitä, leffakyyneleitä. Ja yleensä silloin, kun on aamu ja pitäisi nousta ylös. Makaan vain hereillä sängyssäni liikkumatta ja tunnen oloni niin kurjaksi ja voimattomaksi ja tyhjäksi, että muutamia kyyneleitä valuu silmistä. Siitä on tullut melkein joka-aamuinen rituaali jo.

Olo on toivoton. Ihan totaalisen toivoton. Koen, että minulla ei ole nyt elämää, eikä tule koskaan olemaankaan. Olen ollut yllättävän välinpitämätön NN:n ja hänen vastauksensa odottamisen suhteen. En ole ihan varma miksi. Se vastaus tuntuu vain joltain, mitä en halua. Vaikka hän vastaisi juuri niin kuin unelmissani voisin kuvitella, en siltikään usko, että minä onnistuisin yhtään missään. En minä osaa. Minä olen typerä ja näytän tyhmältä ja nauran oudosti ja hymyilen väärin enkä osaa sanoa kunnolla s-kirjainta enkä osaa luoda sosiaalisia suhteita enkä osaa mitään muutakaan. Minä en osaa edes elää. Muut tekevät elämisen tuosta vain, ei heidän tarvitse edes ajatella sitä. Nankin pitää elämästä niin paljon, että toivoo, että ikuinen paratiisi ei tulisi ihan vielä. Miten se tuntuu minusta jotenkin satuttavalta?

Olen nähnyt taas paljon unia. Niissä on tuttuja ihmisiä lukiosta ja yläasteelta. He ovat aina ystävällisiä minulle. Eivät he todellisuudessa olleet, mutta silti sellaisina välittämättöminäkin he merkitsivät minulle niin paljon. Enkä minä merkinnyt mitään heille. En taatusti edes NN:lle. Varmaan hän siellä jossain miettii nyt, että voi ei taas tuo omituinen tyyppi lähentelee minua.

Minä vihaan tätä. Minä vihaan koko maailmaa ja elämää. Ja väsyttää ja tuskastuttaa ja minä olen liian lihavakin ja ei ole mitään, mitä haluaisin tehdä, tai ajatella. Minä vain vihaan tätä kaikkea.