Tänään viilsin taas. Päivä ei ollut alunperin mitenkään erityisen huono, mutta ei erityisen hyväkään. Mutta äidillä oli huono päivä töissä, joten siksi minunkin loppupäivästäni tuli kurja, kun hän tiuski minulle koko ajan. Ja sitten minulle taas osoitettiin, mikä on minun asemani meidän talossa.

Vihaan paljon kaikkea nykyään. Syön vain vaikka kuinka paljon ja turrutan itseni vieläkin niillä DVD:illä. Vihaan kasvojani, ihan niin kuin niihin olisi iskenyt taas jokin näppyläaalto, vaikka olen tunkenut niihin miten paljon voiteita tahansa ja hoitanut hoitamisen jälkeenkin. Ihoa kuivattavia voiteita ja kuorintaa oikeassa suhteessa kosteuttavaan ja suojaavaan voiteeseen. Mutta ei auta, ihan niin kuin eläisin teini-ikää vieläkin. Paitsi että ironista kyllä, minulla ei silloin 13-15-vuotiaana ollut oikeastaan paljon finnejä, vaan ne tulivat akne-tyyppisenä vasta joskus 16-17-vuotiaana.

Ja ostin viime viikolla laihdutuslääkkeitä. No, teknisesti ottaen ne eivät ole laihdutuslääkkeitä, vaan yrttiravintolisiä, joita kylläkin käytetään "painonhallintaan". Joku yrtti lisää aineenvaihduntaa ja estää pikkuisen rasvan sitoutumista, joku sitten puolestaan vähentää ruokahalua. Ja sitten olen yrittänyt kuntoilla ja viikonloppuna hoksasin, että jos kylmetytän itseäni pihalla, poltan enemmän kaloreita, koska ruumiini joutuu käyttämään enemmän energiaa ruumiinlämmön ylläpitämiseen.

Ja tänään sitten meni taas yli. Joskus ihan muutama päivä sen jälkeen, kun olin Nanin luona Tampereella, ostin sheavoita, sellaista voidetta, jonka pitäisi olla erityisen hyvää kuivalle iholle. Tampereella kun ihoni kuivui kylmässä ihan kauheasti, niin tarvitsin sen jälkeen uusia keinoja. Mutta sitten kun käytin sitä uutta sheavoitani, isäni yhtäkkiä ilmoitti äidille, että haisee kauhealta, silmiä polttaa ja kurkkua polttaa, pakko laittaa ikkuna auki, vaikka 20 astetta pakkasta. Sitten kun äiti sanoi, että joo, Amia rasvaa itseään, niin siitähän isäni innostui. Voiteen hajua mollattiin lisää ja tarkemmin sanoin ja minua haukuttiin itsekeskeiseksi ja sanottiin, että ei kyllä sitten enää koskaan "hänen" talossaan mitään sellaista ja että hän ei saa muka jättää hikisiä vaatteitaan kodinhoitohuoneeseen (jossa ovat usein minun PUHTAAT vaatteeni) eikä käyttää valkosipulia niin usein kuin haluaisi (koska saan siitä usein aivan kauhean päänsäryn), mutta minä saan olla "niin saatanan tyhmä", että käytän sellaista "helvetin pahalta haisevaa paskaa rasvaa joka heitetään jumalauta pois ihan heti paikalla".

Tänään sitten kun otin isompia rottiani ulos häkistä, niiden hännät olivat tosi kylmät. Ajattelin sitten, että laitan niiden ilmankostuttajan päälle, niin siitä tulee vähän lämpöä ja kosteutta ja hyvää piparmintun tuoksua. Meni sitten hetki, kunnes isäni alkoi taas valittaa samalla tavoin, että haisee kauhealta, hänen on pakko laittaa ikkuna auki. Olen käyttänyt sitä samaa ilmankostutinta samassa paikassa täsmälleen samalla tavoin varmaan jotain puoli vuotta, mutta koskaan aikaisemmin siitä ei ole kukaan sanonut mitään. Ja nyt sitten kauhea haloo, vaikka äitini kuinka laittoi sen vesijutun pois päältä ja sanoi, että riittää jo.

Isäni kuitenkin perusteli mollaamistaan sillä, että "jos kerran koko ajan on rasvaamassa itteään sillä paskan hajuisella ettei muut saa hengitettyä, niin pitää valittaa enemmän että menee perille". Sitten äitini huomautti, että ei kukaan rasvaa mitään, vaan että se on rottien ilmankostutin, jonka veteen on sekoitettu piparminttuöljyä. Mutta siltikin isäni jatkoi valittamista, vaikka olisi luullut, että hän olisi menettänyt aika paljon vallastaan, kun ei erottanut sheavoita piparmintusta, niin ilmeisesti ei hänen mielestään.

Sitten myös pari tuntia myöhemmin, kun äitini oli menossa nukkumaan, isäni päätti, että taas haisi kauhealta ja taas minä sain koko talon löyhkäämään niin että silmissä kirveli ja olisi pakko laittaa ikkuna auki, vaikka ulkona kymmenen astetta pakkasta ja äiti tulossa nukkumaan. Äitini yritti selittää, että ei voi haista mikään, kun ei se ilmankostutin ole ollut päällä sen jälkeen kun se edellisen kerran sammutettiin. Hänen piti oikein käydä tarkistamassa se, mutta ei isä sittenkään uskonut. Hän sanoi vain, että joku haisi ja että ikkuna pysyisi auki. Äiti sitten jankutti että ei voi haista, kunnes ilmeisesti päätti, että koska mikään ei johtaisi mihinkään, eikä hän pääsisi nukkumaan, jokin isää miellyttävä ratkaisu pitäisi keksiä.

Äiti sitten sanoi, että minä keitin itselleni glögiä vähän aikaa sitten ja että ehkä se haisi. Joo, siis nautin glögiä yhden desin kaksi kertaa päivässä, koska sekoitan sen ummetuslääkkeeni siihen, koska jotenkin järjettömien kokeilujen ja sattumien jälkeen tulin tulokseen, että kuuma glögi ja se ummetuslääke reagoivat keskenään tavalla, joka saa ummetuslääkkeen muuttumaan limamaiseksi hyytelöksi lasin pohjalle. Se näyttää järjettömän ällöttävältä, mutta ei maistu siltä. Ei se maistu oikeastaan miltään, vähän glögiltä, mutta ei muulta. Syön sen lusikalla ja yritän niellä hyytelöpalaset kokonaisina. Se on tähän mennessä tosiaan vähiten kuvottavin tapa saada se lääke alas. Ja tarvitsen ihan kaiken sen lääkkeen mitä saan. Tarvitsisin enemmänkin, mutta tämä kaksikin annosta auttaa jo sen verran, että... No, ilmaistakoon asia vaikka lyhyesti siten, että pystyn hoitamaan asiani ilman kovin suuria kipuja. Tyhmää. Kakkajutut eivät ole yhtään tyylikkäitä.

Mutta niin, siis äitini laittoi minut taas syylliseksi. Sitten kurtistin kulmiani äidille ja hän sanoi minulle, että älä nyt Amia taas viitsi, "kaikkihan me joudumme täällä elämään". Minusta tuo oli vain niin ylivoimaisen väärin. Oma äiti voi tehdä tyttärensä elämästä näin vaikeaa ja tuskallista ja epäoikeudenmukaista. En saa rasvata jalkojani tai käsiäni kosteuttavilla rasvoilla, koska kaikki tähän mennessä kokeilemani rasvat ovat joko tehottomia tai sitten isäni mielestä haisevat liikaa. En saa käyttää kynsilakkaa enkä kynsilakanpoistoainetta - en ainakaan ilman kunnollista syytä, puhumattakaan sitten siitä, että se onnistuisi (edes kunnollisen syyn kanssa) ilman pitkää mollaamista. Aina jos lavuaari ei vedä kunnolla, syy on minun hiusteni. Ei isäni partakarvojen, hänen hiustensa tai äitini hiusten tai kaikkien tasavertaisesti, vaan minun hiusteni. Kuulen aina välillä, miten isäni raivoaa äidille asiasta. Hän sanoo, että "taas" minun hiukseni ovat tukkineet viemärin, että varmasti olen ihan tahallani laittanut hiuksiani sinne että se tukkiutuisi. Hän on suunnilleen valmis käymään minun kimppuuni. Äitini sitten yrittää jotenkin hillitä häntä, mutta ei koskaan onnistu siinä kauhean hyvin.

Joskus tulee jaksoja, kun en saa olla suihkussa niin kauan kuin haluaisin, vaan ainoastaan sen verran kuin isäni haluaa ja silloinkin minut mollataan maan rakoon kaikissa tapauksissa. Hän voi sanoa, että jos hänellä menee maksimissaan kaksi minuuttia, niin minulla saisi mennä enintään viisi. Ja siis viisi siinä tapauksessa että pesen hiukseni, koska muutenhan se olisi kauheaa tuhlausta. Joskus sillä ei ole mitään väliä, mikä korostaa sitä, että kyse ei ole siitä, mitä minä teen, vaan siitä, että hän päättää tehdä minusta syyllisen jos haluaa.

Eikä minulla muutenkaan ole mitään oikeuksia, jos isäni päättää tehdä selväksi kaikille talossa että hän on ylijumala ja minä olen kuin pelkkä paskaläntti hänen kengänpohjassaan. Mieleni tekee aina itkeä ja paiskoa tavaroita silloin ja huutaa äidille, että auta minua, katso nyt miten tuo on niin ilkeä ja epäreilu, mutta en minä koskaan tee niin. Olen aina ilmeetön ja odotan, että kaikki menee ohi. Pystyn rauhoittamaan itseni siten, että käyn mielessäni läpi sitä, miten satuttaisin itseäni myöhemmin ja miten repisin ruman haavan ja miten siitä jäisi ikuinen arpi ja todiste siitä, että minä olen ihan oikeasti niin kauhean onneton kotona ja kaikkialla, että vaikka äiti miten puhuisi, että minun pitäisi tehdä kompromisseja yleisen viihtyvyyden vuoksi, niin se elämä ei voi olla oikein, koska jos se olisi, niin ei minusta sitten olisi tullut sellaista, joka haluaa itkeä salaa ja viiltää käteen kynsisaksilla.

Minun on paha olla. Tekisi mieli joko etsiä netistä kämppä ja täräyttää äidille, että muutan pois, koska en pysty elämään täällä, tai sitten vetää itsensä kiikkuun. Joo, olen miettinyt itsemurhatapoja ja tullut tulokseen, että hirttäytyminen olisi ainoa varmahko tapa. Minua houkuttelisi kyllä vieläkin se lääkeyliannostus ja olen miettinyt myös sitä, että vetää lääkkeitä oikein kunnolla ja menee sitten ulos pakkaseen nukkumaan. Sinne voisi ehkä vain nukahtaa.

Tuntuu pahalta ja itkettää, eikä mistään tule vieläkään mitään. Minulle saa olla ilkeä, minuun saa purkaa huonon työpäivän ja minun on vain elettävä asian kanssa. Syntymäpäivänikin lähestyy ja superhienot juhlat tulossa: äiti suostuu matkustamaan vähän kauempaan lähikaupunkiin ostamaan rotanruokaa ja samalla tehdään jotain niinkin hienoa, että mennään ehkä syömään McDonald'siin tai Kotipizzaan.

Niin joo, ja vaikka pientenpienten kanssa ei menekään aina niin hyvin, niin ainakin Tinelli (Continental) osaa nuolla kyyneliä pois samalla tavalla kuin Dostojevski ja Tolstoikin.

On kylmä. Ja jalkoja särkee. Aion mennä vielä katsomaan Täydellisten naisten 1. tuotantokautta. Pitäisi olla vielä kupillinen vihreää teetä termoksessa... Ai niin, juon nykyään vihreää teetä ihan kauheasti, koska senkin pitäisi hillitä ruokahalua. Nyt on kyllä nälkä ja tekisi niin mieli käydä hakemassa jotain syötävää.