Huh huh. Tuntuu taas siltä kuin olisi tehnyt vähän liikaa. Olen rikkonut tänään siis ihan kaikki lukuennätykset burn-outin jälkeen, kun sain luettua englanninkielistä pääsykoekirjaani kaiken kaikkiaan 13 sivua! Ja eilen olin siellä kertauksessa ja olin sen jälkeen ihan järjettömän innostunut ja iloinen ja kävin selkeästi ylikierroksilla.

Yllätyksekseni se kertaus oli tosi hyvä. Kaikki muut olivat käyneet sen koko kurssin, joten olin ainoa uusi naama siellä eilen. Sain kuitenkin todella paljon irti siitä, kun käytiin se kenraalikoe läpi - joka minun piti muuten tehdä kotona, kun maanantaina matkalla siihen kokeeseen, VR oli taas "hieman" myöhässä, enkä olisi ehtinyt kokeeseen enää, joten soitin Eximialle ja he olivat todella ystävällisiä ja lähettivät kokeen mallivastauksineen postissa.

Jos kyseessä olisi ollut oikea pääsykoe ja jos läpipääsypisteet olisivat olleet samat kuin viime vuonna, niin en olisi päässyt sisään. Itse asiassa koettani olisi tuskin edes tarkistettu loppuun, koska ensimmäisestä osiosta täytyy saada vähintään 50% oikein, mutta minä sain vain 47%. Siis jäi kaksi pistettä siitä minimistä, jolla pääsisi läpi. Mutta vaikka olisin saanutkin sen, niin en olisi pääsyt läpi kuitenkaan. Ihan mahdottomalta läpipääsy ei kuitenkaan tunnu, etenkään tuon kertauksen jälkeen.

Lisäksi pidän aika todennäköisenä, että sain kokeesta huonommat pisteet mitä olisin koetilanteessa saanut, sillä sinä päivänä oli suunnilleen 30 astetta lämmintä ja päätäni särki ja minua väsytti, enkä jaksanut miettiä niin kauheasti. Olen tosiaan ollut koko viikon kauhean väsynyt. Maanantaina kun minun oli tarkoitus mennä sinne Tampereelle, mutta en mennytkään, minun oli tarkoitus hakea silloin myös Tampereella apteekista iltalääkkeitä, jotka olivat loppuneet kuin seinään edellisenä iltana. Mutta kun en koskaan päässyt Tampereelle asti, niin unohdin koko jutun. Illalla sitten minun piti yrittää saada unta ilman nukahtamislääkkeitä ja se oli aika vaikeaa. Yleensä menen keskiyön aikoihin nukkumaan, mutta sinä yönä katsoin ensin telkkaria kahteen, jonka jälkeen vielä kieriskelin sängyssä hyvän tovin ja nukuin muutenkin huonosti. Sain haettua lääkkeet sitten seuraavana päivänä, mutta se yksi huonosti nukuttu yö on vaikuttanut todella yllättävän paljon koko viikon jaksamiseen.

Olen siitä huolimatta harjoitellut taas pääsykokeisiin. Olen käynyt sen kenraalikokeen läpi suunnilleen suurennuslasin kanssa ja kirjoittanut ylös kaikki sanat, joita en tiedä ja yrittänyt etsiä suunnilleen samaa tarkoittavien sanojen hiuksenhienoja eroja. Ja eilen kertauksessa vielä kirjoitin konseptillisen muistiinpanoja olennaisista asioista. Lisäksi jopa kysyin siltä kertauksen pitäjältä kysymyksenkin. Siis varmaan ensimmäistä kertaa kysyin joltain opettajalta jotain ties kuinka moneen vuoteen. Ja omat muistiinpanoni sen opettajan puheesta onnistuivat yllättävän hyvin nekin, enkä pudonnut edes kärryiltä kirjoittaessani samalla kun opettaja puhui.

Kaiken huippu oli se, että kun lähdettiin sitten kotiin päin, niin mentiin yliopiston ohi tahallaan ja sen alueen läpi, jolta toivon saavani asunnon. Ja minä olin ihan haltioissani ja siellä oli puistoja ja aurinkoista ja busseja, eikä minulla olisi sieltä läheskään yhtä pitkää (ja mäkistä...) matkaa yliopistolle kuin Kuopiossa. Lisäksi se kertauksen vetäjä sanoi, että vaikein asia englantilaisen filologian koulutuksessa on tämä pääsykoe. Sen jälkeen kaikki on kuulemma ihan helppoa ja että hänkään, joka on opiskellut englantilaista filologiaa viisi vuotta, ei ole koskaan tarvinnut jotain tiettyä pikkutarkkaa tietoa, joka on pääsykoekirjoissa ja joka pitää osata.

Jaksoin kertauksen hyvin ja olin niin kiinnostunut. Tuntuu jo nyt äärimmäisen paljon paremmalta se ajatus päästä tuonne opiskelemaan kuin koskaan tuntui ajatus Kuopion biotieteistä.

Meillä oli osastolla myös puhumassa sellainen burn-outin kokenut mies, joka opiskelee nykyään jonkinlaiseksi joogaterapeutiksi. Hän kertoi siitä, miten stressi syntyy ja miten se vaikuttaa ihmiseen ja miten sitä voi vähentää edes jonkin verran. Tuntui todella hyvältä kuulla, kun hän kertoi siitä, kun hän sai burn-outin, sillä se kuulosti niin tutulta! Ja seuraavana päivänä se osaston puhelias ja vitsikäs mies selitti omasta burn-outistaan, niin silloinkin tuntui siltä, että en minä ole ihan friikki, kun hankin itseni tällaiseen kuntoon "vain" stressillä ja ylitekemisellä.

Se joogaterapeutti oli kuvitellut burn-outin tullessa saaneensa jonkun sairauden ja kävi monella lääkärillä ja hänelle tehtiin suunnilleen kaikenlaiset kokeet mitä oli, mutta kaiken päätteeksi lääkäri vain sanoi, että kyllä sinä olet terve. Hän kuitenkin väitti, että eikä ollut, vaan hän oli sairas, mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. Lääkäri antoi sitten hänelle töistä kahden viikon sairausloman, mutta siitä ei ollut mitään apua. Sitten se mies lopulta sai masennus-burn-out -diagnoosin ja hän meni reiluksi kuukaudeksi ympärivuorokautiselle akuuttiosastolle, joka on ihan meidän päiväosastosta seuraava. Ja sitten kun hän pikkuhiljaa sai voimiaan takaisin, hän päätti järjestää elämäänsä uudelleen.

Se osaston mies sitten kertoi nähneensä joskus jonkun dokumentin, jossa jotkut mietiskelyä harrastavat ihmiset kykenivät hallitsemaan ruumistaan niin täysvaltaisesti, että pystyivät menemään uikkareissa 40 pakkasasteen jäähdyttimeen ja olemaan siellä tunnin ilman että heidän ruumiinlämpönsä laski yhtään. Ja sitten vastavuoroisesti, kun hän paloi loppuun ja masennus valtasi alaa ja kaikki lähti alaspäin, hän myös sairastui ihan todella pahasti ja hän oletti saaneensa jonkun neurologisen sairauden.

Se oli jopa vielä pahempaa kuin minulla ja jotenkin sen kertomuksen kuuleminen sai minut olemaan hieman vähemmän vihainen itselleni tästä uupumuksestani, koska se oikeasti on sairaus, jolla on ajoittain hyvinkin voimakkaita fyysisiä oireita, joita potilas ei suinkaan keksi itse. No, tämä osaston tyyppi sitten kertoi, että hän halvaantui joksikin aikaa toispuoleisesti ja menetti puhekykynsä. Sen jälkeen kun hän sitten sai lopulta apua, paraneminen alkoi pikkuhiljaa. Hän on kuitenkin vieläkin kärsimätön ja syyttää kuulemma itseään vähän väliä siitä, että ei parane nopeammin.

Olen myös käynyt uimassa ensimmäistä kertaa suunnilleen viiteen vuoteen. Ja olen aloittanut sen polvikivun takia pitämäni tauon jälkeen taas juoksemaan. Juoksu tuntuu yllättävän paljon kevyemmältä, vaikka olen laihtunut vasta kolmisen kiloa. Painon kehitys on kuitenkin oikea, eikä minulla ole oikeastaan enää edes vaikeuksia syödä sen vertaa, että alituinen mutta melko vähitellen tapahtuva laihtuminen pysyisi käynnissä.

Lisäksi olen yrittänyt tehdä kaikkeni rottien kanssa. Olen rajannut kasvattajan ohjeiden mukaan sinisten vauvojeni ulkoilualuetta. Lisäksi olen entistä enemmän koskemassa niihin ja opettamalla vaikka namujen avulla, että kun minä kosken, niin ei se ole niin kauheaa, vaan voi saada jopa namun, ja että jos otteesta rimpuilee, niin ei pääse irti, mutta kun on hetken rauhassa ja rentona, niin sitten pääsee pois. Ja olen tutustuttanut kaikkia rottiani taas kesän antimiin, kun voikukat alkavat vallata taas alaa pihalla. Siniset vauvat kyllä kokivat ilmeisesti kauhean järkytyksen voikukkien tunkiessa häkin pinnojen välistä, koska ne nousivat takajaloille ja pitivät etukäpäliään korkealla ja korvia luimussa ja yrittivät huitoa tassuillaan keltaista kukkaa, jos se tuli liian lähelle. Tolstoi kuitenkin ilmeisesti muisti aikaisemmat kohtaamiset voikukkien kanssa ja alkoi heti mutustelemaan niitä.

Uusia raivokohtauksia ei ole tullut, mutta häkin sisällä tunnelma on ehkä hieman kireä, kun pienet eivät saa kulutettua niin paljon energiaa kuin aikaisemmin, joten pienet vauvavanhukset saavat välillä hammasta, mutta välillä ne antavat vähän kuulua, että kuka käskee ja pienet säntäilevät ympäriinsä.

Joo. Ja niin joo, kysyin Changilta, että syövätkö kiinalaiset ihmiset oikeasti koiria, niin kuulemma syövät. Chang oli myös sitä mieltä, että koira maistuu ihan hyvältä. Eikä sitä kuitenkaan saa ostettua supermarketista. On oikeasti todella mielenkiintoista tavata joku ihminen ihan toisenlaisesta kulttuurista.

Nyt voisi mennä nukkumaan, tai kokeilemaan, jos saisi vielä pikkuisen luetuksi.