Tämä päivä tuntuu ylivoimaisen hankalalta. Tultiin tänään veljeni päättäjäisistä ja minulla on ollut ihan hullu viikko. Olin toissapäivänä siellä englantilaisen filologian pääsykokeessakin ja olin sitä seuraavan yön sitten Nanin luona. Lähinnä nuo viimeiset kaksi päivää olen kulkenut lähinnä kofeiinitablettien voimalla.

Pääsykoe ei mennyt hyvin. Se oli ihan hullun vaikea ja ennenkaikkea pitkä. Se tehtävävihko, joka piti tehdä kokonaan kolmen ja puolen tunnin aikana, oli muistaakseni 43 sivua. Ainakin yli neljäkymmentä, mutta veikkaisin tuota 43:a. Tuosta sivumäärästä ehkä puolet oli luetunymmärrystä. Siis kolme ja puoli tuntia aikaa lukea jotain 20 sivua vierasta kieltä, joka kertoo välillä jostain historiallisesta romantismista? Minun keskittymiseni alkoi takkuilla siinä puolen välin tienoilla, jossa oli juuri teksti tuosta historiallisesta romantismista. Tuntui, että aivot eivät toimineet ja menin sen osion lähinnä arvaamalla, koska en vain pystynyt keskittymään. Ja siellä oli kylmä ja väsyin kauheasti. En odota pääseväni sisään, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Nyt sitten olin taas yhteydessä kasvattajaan ja kysyin, että kun kerran olen maanantaina menossa taas Tampereelle (käännöstieteen koe), niin voisin viedä samalla Tinellin sinne lopetettavaksi, kun hän sanoi voivansa ottaa sen. Ja nyt sitten tänäiltana jouduin tekemään päätöksen, että Dostojevski lähtee Tinellin kanssa. Vaikka tiesin että se on jo vanha ja että ei se välttämättä kauan enää elä, niin jotenkin tämä sen tilan nopea huononeminen on ihan kauheaa katsella. Ja on ihan kamalaa luopua siitä.

Dostojevski on kärsinyt ihan kauheasti Tinellistä, enkä tiedä sitten, että olisiko se mennytkään näin huonoon kuntoon, jos Tinelli ei olisi hyökkinyt sen kimppuun. Dostojevskin selkä on melkein kokonaan paljas ja tänään kun me tultiin kotiin, niin näin, että sillä oli taas uusia puremajälkiä selässä. Ja Dosku on ihan kauhean laiha, koska ei se uskalla mennä enää ruokakupille, kun Tinelli on käynyt siihen niin kovaa kiinni. Ulkona kopista ollessaan (tai ollessaan kopissa yksin) se kyllä syö. Silloin sen nälkä tuntuu loputtomalta, joten siitäkin pystyy päättelemään, että ei se häkissä paljon sitten syö. Ja tänään se tippui taas riippumatosta. Minä laitoin sen sinne, kun kaikki muut kolme rottaa olivat siellä ja Dosku oli yksin alakerrassa, mutta se ilmeisesti pelkää Tinelliä niin, että se ei uskalla olla sen lähellä. Myöhemmin otin Tinellin pois ja katselin Doskun kuntoa, jonka jälkeen laitoin sen riippukeinuun, jossa olivat jo Tolstoi ja Consu. Eikä tuolla kertaa Dosku halunnut pois, se jäi sinne nukkumaan ja narskutti hampaitaan ja tutisutti silmiään. Ja siis se tarkoittaa, että rotta on onnellinen.

Sitten myöhemminkin katsoin sitä taas. Sen on vaikea tulla häkin tasoilta portaita pitkin alas ja kun se kiipeää häkkiä pitkin ylös, niin se juuri ja juuri pääsee tasolle, mutta ei kuitenkaan kunnolla: sen takalajat venyvät suoriksi taakse, eikä Dosku näytä pystyvän itse vetämään niitä kehonsa alle, jonne ne kuuluisivat. Ja leikkasin Doskun kynnet tänään, kun toivoin sen auttavan, mutta Dosku oli ihan kauhuissaan ja se kiljui ja rimpuili.

Ja sitten kun se oli siinä ihan lähellä, niin sitten näki sen kaiken muunkin kuin vain kaljun selän, joka on oikeastaan pelkkää rupea. Sillä on pikkuhaavoja päässä ja kaulassakin ja sen turkki näyttää hilseilevän. Sen kasvot ovat ihan likaiset ja silmien ympärystä punottaa. Viiksikarvatkaan eivät ole enää siistit ja suorat, vaan nekin ovat ihan likaiset ja kihartuneet. Ja Dosku tuntuukin melkein kuin luurangolta. Ei siitä uskalla pitää edes kunnolla kiinni, koska sen jalatkin ovat ihan luiset ja koko rotta vaikuttaa vain niin hauraalta.

Viime viikolla se vielä leikki pallollakin. Se on ainoa rotista, joka osaa käyttää sellaista pientä palloa, jossa on yhdessä kohtaa reikä, josta sitten pyöritettäessä tulee namuja ulos. Niin nyt sitten rottamääräni on supistumassa kahteen ja tuntuu, että voinko minä hankkia enää uusiakaan rottia, kun tänä rotista luopuminen on aika yllättävän kova pala.

Tietysti tämä stressikin on vaikeuttanut asioita ja tuntuu että olen ihan palasina, enkä yhtään tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Ehdin tässä edellisen postauksen jälkeen miettiä sitäkin, että pitäisin kaikki rotat ja vain yrittäisin sopeutua elämään Tinellin kanssa sen rajoitteiden kanssa. Mutta nyt tuntuu taas, että lopetettavaksi se pitää viedä. Ja Doskustakin ajattelin, että annan sen nyt parantua ensin ja saada vähän lihaa luiden ympärille, kun ruoka sille kuitenkin maistuu. Ja kun sen vaikeudet jalkojen kanssa alkoivat melkein täsmälleen samaan aikaan kuin se sai ne kaameat purujäljet selkään.

Mutta olen ihan hukassa. Olin jo päättänyt, että lopetutan Tinellin, kuten aikaisemmassa kirjoituksessani sen ilmaisin. Sen jälkeen päätin yhtä vakaasti, että pidän sekä sen, että Doskun. Nyt sitten olen taas vakaasti päättänyt, että molemmat lähtevät. Ja ne ovat oikeasti vakaita päätöksiä, koska olen aina alannut toimimaankin niiden mukaan. Tunnenkin oloni tyhmäksi, kun muiden rotanomistajien kanssa keskustellessa ensin sanoin, että nyt Tinelli lähtee, mutta myöhemmin oikein vielä korostin, että olen miettinyt asiaa ja muuttanut mieleni. Ja silloin jo nolotti oma päättämättömyyteni, mutta nyt nolottaa vielä enemmän. Ja tuntuu, että en vieläkään ole yhtään varma mistään. Ja silti otin yhteyttä jo kasvattajaan ja sovin alustavasti tuovani kaksi lopetettavaa rottaa maanantaina aamupäivällä.

Sama on sen käännöstieteen kokeen kanssa. Tänään jo sanoin äidilleni, että en ehkä menekään sinne. Olen niin loputtoman väsynyt ja enkä minä kuitenkaan oikeastaan edes haluaisi sinne käännöstieteen ohjelmaan - siihen on jopa epätodennäköisempää päästäkin, enkä ole edes aloittanut pääsykoekirjan lukemista. Mutta nyt näköjään olen taas menossa, kun kerran vien rotatkin lopetettavaksi samalla kertaa.

En minä tiedä. Tuntuu vain, että minun on pakko tehdä vaativia päätöksiä itse, kun kukaan muu ei tunnu osaavan sanoa mihinkään mitään kunnollista. Äiti on tietysti rottien lopettamista vastaan (halusihan hän ehdottomasti pitää sen vaarallisen koirankin), vaikka perustelisinkin asian järkevästi ja samalla hän on ilmeisesti myös sitä mieltä, että olisi hyvä, jos menisin edes "katsomaan sen kokeen". Yritän ihan kauheasti tehdä hyviä päätöksiä, oikeita päätöksiä, mutta minulla ei ole mitään aavistusta siitä, mikä missäkin tilanteessa olisi oikea päätös.

Onko järkeä uuvuttaa itseään vielä lisää menemällä pääsykokeeseen, josta ei äärimmäisen todennäköisesti pääse missään nimessä edes läpi? Vai mennäkö kokeeseen ja tehdä parhaansa, mutta sitten vaikka pääsisikin sisään, niin voisi jättää sen paikan ottamatta vastaan. Kun siis eihän sen pitäisi olla mikään kauhea homma lukea vähän ja mennä Tampereelle täyttämään hetkeksi jotain paperia? Ja entäs rotat? Jos Tinellillä onkin menossa joku esimurkkuvaihe? Jos se siitä rauhoittuu sillä lailla kuin Tolstoi ja Doskukin? Tai mitä jos pidänkin sen ja sitten se joskus saa sellaisen kilarin, että se käy kunnolla kiinni muihin rottiin. Ja jos pitäisin Dostojevskin, niin ehkä se paranisi? Ehkä sen vaivat johtuisivatkin vain niistä kauheista arvista?

Ja tässä välissä rottahäkistä kuului taas tappelun ääniä ja menin sitten ottamaan Tinellin pois, kun se oli todella ärhäkkäästi ajamassa Dostojevskia pois ruokakupilta. Tuntuu sentään hyvältä, että kun otin Tinellin pois ja se häkin luukku jäi tietysti hetkeksi auki, niin Dosku tuli ihan itse ulos ja nyt se kiertää huonetta melkein yhtä terhakkaasti kuin ennen. Paitsi että se pysähtyy vähän väliä rapsuttamaan itseään. Ruvet ilmeisesti kutittavat.

Kumpa joku voisi vain kertoa minulle selkeästi ja varmasti, mikä on oikea vastaus mihinkäkin, niin minun ei tarvitsisi käydä läpi ihan kaikkia näitä hankaluuksia.