Vaihteeksi oli kurja päivä tänään. Kävin omahoitajallani taas, mutta se sitten tarkoitti myös sitä, että piti lähteä talon ulkopuolelle. Enkä tiedä, missä on vika, kun tuntuu, että aina kun liikun yksinäni täällä päin, niin joko olen todella itsevarma tai sitten niin kuin tänään.
Ensiksi kävin poliisiasemalla hakemassa passia. Muuten ihan hyvä, mutta sellaisessa passikuva-kopissa ottamani kuva oli viallinen. Eikä mistään minun tekemästäni virheestä johtuen, vaan koska mitattuna leuasta päälaelle, minun kasvoni olivat kuvassa liian pienet. Ja siis tuo etäisyys noissa kopeissa ei ole edes säädettävissä, joten luulisi, että sitä ei saisi möhlättyä, mutta näköjään saa. Ja paikallinen valokuvaamo on kiinni, joten pitäisi jostain repiä se kuva.
Ja sitten kun menin hieman etuajassa sinne omahoitajani työpaikalle, niin se ovi oli lukossa. Koko paikka näytti tyhjältä ja ovet olivat lukossa. Päätin, että kävisin kaupassa siinä välillä sitten ja toivoin, että asia korjaantuisi sillä välin itsestään. No, poljin kauppaan, kaikista kauimmaiseen, koska näin Nanin siinä hienossa työssään myymässä mansikoita sen lähemmän kaupan ovella, jonne oli alkuperäinen tarkoitukseni mennä. Joten katsoin vain suoraan eteenpäin ja poljin ohi. Ostin viinirypäleitä ja porkkanoita.
Sitten piti taas palata sinne ovelle ja yhä vain se oli lukossa, vaikka aikaani oli vain kymmenen minuuttia. Ja tietysti, juuri tuona hetkenä viereisen ravintola/baarin ulkopöytiin istui syömään muutamia nuorehkoja naisia, joista yhden tunnistin heti. Aika outoa sinänsä, koska en ole nähnyt häntä... viiteen tai kuuteen vuoteen, mutta hän näytti ihan samalta.
Kyseessä oli Jes, ja heti hänet nähtyään minuun iski melkein paniikki. Hän oli sellainen täydellinen mitä aina ja yhtä ylimielisen oloinen. Ja minä olin vielä rumempi kuin silloin yläasteella. Silloin kun hän näki minut viimeksi, painoin yli 20 kiloa vähemmän. Joo, olin silloin tosi laiha. Nyt näytin taatusti ihan läskiltä, joka puhisi ja puuhkutti, kun oli polkenut pyörällä liian lujaa. Silloin hiukseni olivat kyllä ihan karmeat ja tyylini muutenkin, mutta nytkin minulla oli taas ne superisot "hellehousut". Puuvillaiset ja vaaleat. Hiukset eivät tietenkään näyttäneet hyvältä, koska olin ensin polkenut reilut kolme kilometriä keskustaan - sateessa - ja sen jälkeen sahannut edestakaisin.
Kaikkein eniten minua häiritsi kuitenkin se olo, joka minuun iski. Sellainen ihan samanlainen kuin silloin, kun olin 15-vuotias ja nössö ja Jes katsoi minua vihaavasti sen jälkeen kun olin laittanut välit poikki Merryn kanssa. Olen selittänyt itselleni monta kertaa, että olen muuttunut ja jos ne silloin minua kiusanneet ihmiset näkisivät minut nyt, niin he pudottaisivat silmät hämmästyksestä nähdessään tämän uuden itseni. Mutta ei, tunsin oloni yhtä typeräksi nössöksi kuin aikaisemmin, vaikka en ole tuntenut oloani sellaiseksi pitkään aikaan. Minulla oli tapaaminen, mutta en päässyt ovesta sisään. Yritin tähyillä sisään ja toivoa, että joku tulisi avaamaan, mutta ketään ei tullut. Seisoin siinä lukossa olevalla ovella rähjäisenä typerä muovipussi kädessä, ja Jes ja hänen kaverinsa tuijottivat hienojen ruoka-annostensa yli, miten minä näytin nykyään läskiltä nössöltä.
Enkä tajua vieläkään, miksen minä laihdu, vaikka yritän niin kovasti! Tänäänkin olen polkenut sen ulkomaailmassa tapahtuneen pyöräilyn lisäksi vielä yli kymmenen kilometriä kuntopyörällä. Omahoitajani kyllä sanoi, että jos kuntoni kohoaa, niin se yleensä tarkoittaa sitä, että paino ei kehity väärään suuntaan. Enkä oikein tajua, että miten niin se muka tarkoittaa tuota? Voihan kunto kasvaa, kun kerran olen edelleen saman painoinen kuin aloittaessani kuntoilun. Ja omahoitajani sanoi myös, että ehkä minun ei kannattaisi katsoa joka päivä huippumalli-ohjelmia, jos ne kerran muistuttavat minulle asiasta.
Ja Dostojevski on ihan tyhmä. Miksei se voi vain vetää sitä ruokaa napaan niin että tuntuu? Todellinen kranttu, kun ei herkut kelpaa, mutta sitten kun sen laittaa takaisin häkkiin muiden kanssa ja antaa kaikille yhteisesti jotain vähemmän herkkua mistä Dosku on kieltäytynyt aikaisemmin, niin sitten Doskullekin kyllä kelpaa. Pitää varmaan kohta sekoittaa Doskun erikoishäkin vesipulloon hunajaa tai jotain, niin sitäkin kautta saisi vähän kaloreita sisään.
Eilen lähetin sähköpostia Changille ja kun hain sitä passiakin tänään, niin ajattelin, että todella hienoa, minähän olen ihan uusi ihminen, mutta sitten tulee tuo vajoaminen sille yläasteen tasolle. Päätäkin särkee ja se voi johtua liian vähästä syömisestä, joka on ihan paska juttu, kun on niin hemmetin paljon vaikeampi keskittyä olemaan syömättä, kun päähänkin ottaa kipeää. Telkkaristakaan ei tule mitään eikä minulla ole mitään tekemistä. Ja jos sää jatkuu heinä-elokuun vaihteessakin tällaisena, niin minä läkähdyn sinne Wieniin, jos joudun kulkemaan koko ajan pitkissä housuissa, koska olen niin läski etten kehtaa pukea päälleni hametta tai mitään.
Rahatilannekin on huono, kun pitäisi maksaa se takuuvuokra ennen Wieniä, ja se elokuun vuokrakin, jonka lisäksi pitäisi käydä ostamassa lääkkeitäkin ja maksaa se hemmetin 400 euron laina äidilleni.
Ei kuulu hyvää. Muuttokin ahdistaa ja kaikki muukin. Ja tänään katsoin Tampereen avoimen yliopiston kursseja miettien sitä mahdollisuutta, että maanantaina (tai tiistaina tai joskus) tuleekin hylkäyskirje yliopistolta, mutta avoimessa yliopistossa on vain B-tason kursseja englannissa. Siis jos minä olen kirjoittanut Eximian A-tasoisen englannin yo-kirjoituksissa, niin mitähän hyötyä minulle olisi jostain B-tasojen kurssista? Osaan jopa ruotsia A-tasoisesti, niin keitä idiootteja sinne avoimeen sitten menee lukemaan kieliä? Ei tule mitään mistään, kun en kuitenkaan pääse.
perjantai, 9. heinäkuu 2010