En kyllä tiedä oikein mitä ajatella nyt.

Edellisen blogikirjoituksen epäilevä fiilis katosi melkeinpä heti sen jälkeen kun olin sen lähettänyt, sillä vielä ennen koneen sammuttamista klikkasin Facebookiin ja yllätyksekseni siellä oli viesti Thomasilta. Hän sanoi, että hänellä olisi koko viikko ihan vapaa keskiviikkoaamua lukuunottamatta, niin pitäisiköhän sitä nähdä jossain välissä.

Mainitsin sitten pianoillasta, johon Thomas oli aiemmin sanonut haluavansa ehdottomasti tulla, mihin hän sanoi, että hänen täytyisi perjantaina lähteä hautajaisiin toiselle puolen Suomea, mutta että oli pieni mahdollisuus, että hän lähtisi jo torstaina, jos löytäisi huomattavasti halvemman junalipun. No, lopulta sitten tietysti se lähtö tuli jo tänään, kun löysi tarjouslipun ja perjantai oli kuulemma varattu kokonaan täyteen.

Asia ei oikeastaan vaivannut minua. Hieman harmitti ja heitinkin sitten hieman pisteliäänä vitsinä, että tyypiksi, jolla ei ole koskaan mitään tekemistä, hänellä on harvinaisen paljon tekemistä koko ajan. No, kommentoi sitten, että jos kukaan ei nyt kuole lähiaikoina, niin sitten pitäisi kyllä olla enemmän aikaa. Ylipäätään oikeastaan tykkään tästä tyylistä. Tämä ei ole mikään vakavaakin vakavampi juttu, vaan kummallakin on omat juttunsa eikä tässä ole mitään pakkomielteistä toisessa roikkumista kummaltakaan osapuolelta, mikä tuntuu äärimmäisen hyvältä.

Huolimatta siitä, että tämä juttu kuulostaa jotenkin hankalalta ja aaltoilevalta ja epämääräiseltä, olen itsekin hieman yllättynyt siitä, miten varmaksi oloni tunnen tämän asian suhteen. Siis lukuunottamatta noita tyypillisiä kaiken kyseenalaistamisen hetkiäni. Enää ei oikeastaan edes ärsyttänyt, kun taas vaihteeksi tuo homma peruuntui, koska kyllä me lopulta saadaan sellainen kahdenkeskinenkin tapaaminen järjestettyä. Ylipäätään tuntuu, että sellainen ei ole edes mikään kauhea kynnyskysymys, koska me nyt tunnetaan toisemme jo aika hyvin ja vietetään kaikista aikatauluongelmista huolimatta aika paljon aikaa yhdessä - vaikkakin silloin läsnä on muitakin, niin meillä on aika paljon kahdenkeskisiä keskusteluja ja kaikenlaista muuta puuhaa, jossa muut eivät ole osallisina.

No, lisäksi sitten sinä päivänä, kun Thomas perui lopulta tuon tapaamisen, keskusteltiin sitten pikaviesteillä jotain pientä. Tai no, ei varsinaisesti pientä, mutta sain tietää taas joitain asioita Thomasista. Yleensä hän on aika hiljainen kaikenlaisista kurjista asioista, mutta nyt avautui hieman, mikä oli hienoa. Lisäksi kun puhuttiin paikasta, jossa hän aloittaa nyt ensi viikolla, jonne minäkin ehkä jatkan osastohoitoni päätyttyä, Thomas sanoi, että vaikuttaa ihan jees mestalta soittimineen ja peleineen ja vapauksineen, mutta ainut ongelma oli kuulemma se, että me muut ei oltu siellä. Siihen vielä surullinen hymiö perään, niin tuli sellainen liikuttunut "Aww"-fiilis.

Lisäksi tykkään tästä meidän tyylistä jutella. Vitsit on tärkeä osa sitä, ei siis mitkään vitsivitsit, vaan sellaiset ironiset heitot ja pilailu ja sellainen. Itse kyllä ehkä hieman liikaakin turvaudun siihen, koska kun minulla olisi mahdollisuus jakaa jokin tieto itsestäni, usein korvaan sen sillä, että heitän jonkun hauskaksi tarkoitetun kommentin.

Tuntuu kuitenkin, että monet muut kuin minä, ovat äärimmäisen kiinnostuneita tätä Thomas-asiaa puimaan. Jotenkin aina sellaisen keskustelun jälkeen tulee hieman epävarma olo, kun kaikki kuulostaa niin vaikealta ja soutamiselta ja huopaamiselta, kun taas itse pidän juuri tästä tietystä avoimuudesta, kun en koe lainkaan tarpeelliseksi, tai edes fiksuksi, pelata kauheasti mitään pelejä. Pidän Thomasista ja näytän sen, ja hän vaikuttaa pitävänsä minusta ja näyttää sen. Meillä molemmilla on kai jonkin sorttisia itsetunto-ongelmia, joten siksikin koen tämän vilpittömyyden tärkeänä.

Mutta maanantaina sitten taas nähdään, mistä tulee mielenkiintoista.