Miten sitä tiivistäisi illan? Ahdisti moneen otteeseen, mutta välillä oli hyvä fiilis. Itkinkin yhdessä välissä. Meitä oli minun lisäkseni Salla, Jaska ja kaksi muuta. Salla puhui taas siitä, miten Jaska oli sanonut Sallaa "henki reiäkseen" (Salla teki hyvin selväksi, että siinä oli virheellisesti välilyönti keskellä) ja yleensäkin olin aika mustasukkainen siitä, miten paljon Jaska oli Sallan perään. Ja se on kai aina ollut niin. Toisaalta mustasukkaisuuteen ei ole kauheasti syytä, sillä Salla halveksuu Jaskaa. Tuntuu toisaalta jotenkin kierolla tavalla hyvältä kuulla, miten Salla haukkuu Jaskaa kun tämä ei ole paikalla, ja miten mollaa häntä ja hänen tapojaan silloinkin kun Jaska on kuulemassa. Monesti Sallan kanssa meidän katseet kohtasivat ja hän virnisti minulle ja minä takaisin, kuin kaksi salaliittolaista, jotka ainoastaan tiesivät, että Jaska oli puolihuomaamattoman piikin tai vitsin kohteena.

Jaska tuli moottoripyörällään - jolla meidän olisi pitänyt mennä tällä viikolla Yyteriin, ja se oli jotenkin ikävä isku. Toinen paha isku oli se, että taas sain huomata, miten paljon Jaska minusta tietää, miten hänen ei tarvitse sanoa mitään saadakseen minulle jonkinlaisen viestin toimitettua. Hän toi sipsejä. Melkein aloin itkeä, kun huomasin, että ne olivat sellaisia urallisia Sourcream & onion sipsejä, koska ne ovat suosikkejani. Jaska ihmetteli ennen, että miten voit syödä aina noita, kun ne on niin tylsiä! Hän tykkäsi eksoottisista ja uusista mauista, mieluiten jotain, missä on chiliä ja hänelle ei ollut väliä, oliko niissä uria vai ei.

Lisäksi sanoin Sallalle jossain vaiheessa iltaa, että ahdistaa palata kotiin, koska kotona odottaa rampa poikanen. Se oli jäänyt eilen vain jumiin pehmikelakanan reikään ja oli ollut niin tiukasti kiinni, että ilmeisesti verenkierto etukäpäliin jotenkin vaurioitui tai muuta vastaavaa. Kuulin kasvattajalta, että niin käy välillä ja kun laitoin Facebookiin kuvan, kun aluksi minusta oli hassua, että se pöhkö pieni oli saanut itsensä niin jumiin, sain myös toiselta tutulta kommentin, että hänelle oli käynyt myös samoin. Kun sain poikasen irti, huomasin vasta, että tilanne oli vakava. Tarkistan poikaset monta kertaa päivässä, mutta tietenkään en koko ajan ole niitä kyttäämässä, joten se on saattanut olla tunteja kiinni siinä.

Kasvattaja sanoi, että poikanen mahdollisesti toipuisi yön aikana, kun turvotus menisi ohi. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta olin huojentunut, kun nyt kotiin palattuani poikasen jalat toimivat suht normaalisti, vaikka se onkin muita kavereitaan pienempi. Mutta niin, sanoin tuosta Sallalle, ja Jaska sitten heti toiselta puolelta pöytää kommentoi, että niin onko se rampa poikanen se, josta laitoit kuvan Facebookiinkin. Kun hän sanoi tuon, ja niin kuin hän tavatessamme sanoi lukeneensa sen rakkaimman rottani kuolemasta, sain taas muistutuksen siitä, että hän yhä välittää niistä palleroistani, enemmän kuin kukaan muu.

Olen yrittänyt suhtautua Jaskaan kivasti, mutta tänään minua kaduttaa se, että saatoin ylittää vittumaisen ämmän rajan. Salla otti kahvilassa esille raha-asiat ja ihmetteli, että miten yksi tuttumme ei vain pysty pärjäämään, vaikka saa täsmälleen saman verran rahaa kuin hän. Minä todella harvoin törmään samassa tilanteessa olevaan ihmiseen, jolla EI ole rahaongelmia, joten innostuin vähän ja vaikka tiesin, että Jaska oli siinä kuulemassa, sanoin, että minä itse saan saman verran rahaa kuin muutkin ja että maksan vielä enemmän vuokraa kuin suurin osa, mutta silti minulla on todella harvoin rahaongelmia. Sanoin sitten vielä, että en vain voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa huolehtia raha-asioistaan sen vertaa, että osaisivat tulla toimeen sillä mitä saavat.

Tuo oli, mitä todella ajattelen, mutta en vain ole sanonut sitä Jaskalle koskaan, koska en halunnut nolata häntä tai saada hänen oloaan kurjaksi. Ei tuo kommentti ehkä muuten vaivaisi minua niin paljon, mutta heti kun olin saanut sanottua sen - tai siis n. 30 sekunnin sisällä - Jaska nousi pöydästä ja sanoi lähtevänsä kotiin. Salla vielä naurahti hänen lähdölleen ja sanoi, että no tuo oli kummallista ja kiusallista. Koska siinä oli mukana vielä yksi kolmaskin, en sitten voinut sanoa Sallalle, että Jaska taisi lähteä ainakin osittain kommenttini takia.

Mutta toisaalta olen ollut... "Smug." Ehkä ihan hyvä, että alan opiskella englanniksi, kun en löydä sopivia sanoja suomeksi ilman ankaraa miettimistä... Sanakirja antaa yhden sopivan suomennoksen: itsetyytyväinen, hieman negatiivisessa mielessä. Jaska sanoi moneen otteeseen, että häntä ahdistaa, välillä sanoi, että voidaanko istua tässä hetki, kun ahdistaa, voidaanko mennä sisälle kun ahdistaa, voidaanko olla hetki paikallaan kun ahdistaa. Lisäksi hänen suuri "tukipilarinsa" jatkuvasti kommentoi, jotain Jaskan piirrettä kriittisesti. Ja luultavasti Salla ei edes tajunnut, miten pahasti Jaska saattoi jotkut piikit ottaa, koska ei tiedä Jaskasta niin paljon kuin minä. Esimerkiksi kun hän kommentoi Jaskan sähkötupakkaa todella negatiivisesti, sanoi että se haisee todella ällöttävältä, ihan myrkylliseltä ja silti vedät sitä naamaan, todella ällöttävää, älä mun lähellä ainakaan, taasko imit vähän sähkötupakkaa, kun kävin vessassa, haistan kyllä.

Siksi olin niin itsetyytyväinen, kun nyt Jaska saa nähdä, millaista se elämä on nyt sitten tämän meidän seurustelukuplan jälkeen. Minun ei tarvitse edes tuntea oloani itserakkaaksi, kun sanon, että olen kohdellut Jaskaa todella hyvin ja kunnioittavasti, vaikka hän itse sanoi, että tunsi että pidin häntä koko ajan palleista kiinni. Olin hyvä hänelle ja todella ymmärtäväinen, kuuntelin mitä hänellä oli sanottavana, jos puhuttiin päällekäin, halusin aina kuulla, mitä hänellä oli sanottavanaan. Salla on vähän erilainen. Edes minä, joka puhun aika paljon ja aika uskaliaasti, en saa aina sanottua kovinkaan montaa sanaa Sallan puheen väliin, ja illan aikana hymyilin sisäisesti, kun huomasin, miten lukemattoman monta kertaa Salla puhui Jaskan päälle, eikä jälkeenpäin edes kysynyt, että mitä olit sanomassa.

Ehkä nyt Jaska sitten näkee tätä uutta hienoa maailmaa ja uusia ihmiskontaktimahdollisuuksia, joita hän niin kipeästi tuntui kaipaavan, kun en kelvannut hänelle, kun en riittänyt. Nyt hän varmasti pikkuhiljaa alkaa tajuta, että hei, tämä onkin tällaista, ja vaikka Amian seurassa ahdisti välillä, niin tämä on ihan uudella tasolla, kun kukaan ei näytä olevan kiinnostunut minusta, kukaan ei kuuntele, piirteitäni mollataan ja ylipäätään minua kohdellaan kuin jotain vähempiarvoista.

Muutamaan otteeseen tuntui pahalta, kun oltiin aluksi neljästään, kolme naista ja Jaska, ja aina välillä Jaska sanoi jotain, mistä olimme naisporukalla puhuneet aiemmin, ja siihen reagoitiin siten, että me kaikki naiset (minä myös, vaikka hieman hävettääkin nyt) aloimme nauramaan hänelle ja hänen sanoilleen, vaihdoimme katseita keskenään ja nauroimme makeasti ja Jaska näytti vaikealta ja yritti turhaan kysyä, että mitä, mitä sanoin, mikä on noin hauskaa. Tuo on ilkeää, mutta aika huonoksi puolustukseni sanoisin sen, että yritin lähinnä hymyillä tai hymähtää, korkeintaan hieman nauraa, enkä räkättää niin makeasti kuin vaikka Salla. Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että tuollaisen kohteeksi joutuminen on todella kurjaa, todella kamalaa, ja tuntuu nyt pahalta, että olin mukana siinä.

Vaikka yritän suhtautua Jaskaan ystävällisesti ja tänäänkin yritin taas (turhaan) selittää Sallalle, että oikeasti Jaska on hyvä ihminen, hän kohteli minua hyvin, jne. Salla vertasi häntä yhteen toiseen yhteiseen miestuttuun, joka pyörittää yhtä naista aivan täysin tahtonsa mukaan ja tämä nainen vain tottelee, seuraa kuin sylikoira, silkasta ihastuksesta. Välillä kun Jaska sitten itse puhui tästä miehestä jotain kurjaa, mukamas hauskana vitsinä, Salla katsoi sitten välillä minuun ja hymyili taas sitä salaliittolaishymyä: vaikka Jaska kuvitteli olevansa se vitsailija, niin hän olikin tietämättään myös vitsin kohde.

Paitsi että olen todella surullinen, niin tuntuu, että jossain sisälläni alkaa välillä pilkahdella se vihainen ja kaunainen Amia, josta en ole koskaan oikein pitänyt. Toisaalta tuntuu pahalta Jaskan puolesta ja yritän olla hänen puolellaan ja puolustaa häntä esimerkiksi Sallalle, kun puhumme hänen kanssaan kaksistaan. Toisaalta sitten nautin Jaskan ahdistuksesta ja vaikeudesta olla ihmisten seurassa, koska tuntuu, että jokaisen sellaisen ikävän tapahtuman kohdalla jokin sisälläni riemuitsee ja haluaisi katsoa Jaskaa ja ilmehtiä: "Kuinkas kauheaa minun seurani tässä valossa nyt sitten onkaan?"

Tuntui, että tämä Jaskan haluama ero oli sitä, että en ollut "tarpeeksi hyvä". Että totuttuaan seuraani Jaska näki paljon niitä negatiivisia asioita ja puolia minussa, ahdistui jostain pikkuasiasta tai ilman mitään oikeaa syytä, ja koki, että en vain ole tarpeeksi hyvä, että jokaisen kulman takana on joku upea nainen, joka kohtelee häntä paremmin kuin minä. Ehkä koen, että en saanut Jaskalta kauheasti kiitosta siitä, miten olin aina hänen puolellaan, miten paljon oikeasti tein hänen hyväkseen, vaikka hän ei sitä olisikaan huomannut silloin. Nytkin järjestin hänelle luvan tulla sinne yhteishengaukseen, vaikka Salla oli jo sanonut hänelle, että ei tarvii ilmestyä.

Toisaalta osa tästä ilkeästä puolestani tuntuu ajattelevan, että kaikki menisi kuten siinä vanhassa sanonnassa: routa porsaan kotiin ajaa. Mietin ja toivon, että ehkä Jaska tajuaisikin välittävänsä minusta enemmän, tajuaisi rakastavansa (tai edes melkein rakastavansa) minua, ja sitä, millaiseksi hän sai tuntea itsensä minun seurassaan. Tunnen paljon ihmisiä näistäkin ympyröistä ja minuun ollaan usein yhteydessä. Jos on joitain bileitä, joihin kaikkia ei kutsuta, on aina paljon todennäköisempää, että minut kutsutaan kuin että Jaska kutsutaan. Olin tietyllä tavalla Jaskan vip-kortti tiettyihin ympyröihin, ja koska ihmiset tiesivät usein, että seurustelimme, Jaskaa ei kohdeltu lähellekään niin miten häntä nyt kohdellaan. Vaikka ollaankin kaikki ihmisiä, niin välillä elämä tuntuu kuin olevan kopio jostain apinoiden laumakäyttäytymisestä, jossa on aina se porukan heikoin, jota muut lauman jäsenet saavat vähän nokkia ja joka saa syödä viimeisenä, jne.

Tuntuu jotenkin omahyväiseltä sanoa tuo, mutta se ei ole vain katkeran mieleni luomaa harhaa, vaan tapahtuu ihan oikeasti melkein missä tahansa, missä tällä porukalla liikumme. Jaska vain on niin paljon hiljaisempi, ujompi, häntä ahdistaa sosiaaliset tilanteet. Ei vaadita niin kauhean paljon, että "peittoaisi" hänet sosiaalisuudessa. Ja etenkin naisten keskuudessa Jaskan kohteluun on tuntunut todella paljon vaikuttavan se, että me ollaan oltu yhdessä. Jos minut kutsuttiin joihinkin juhlapyhän pienempiin yhteisjuttuihin, esimerkiksi juhannuksena sinne Marionin kaverin luo, tai sitten yhden toisen naisen syntymäpäiville, tai yhdessä baariin, niin Jaska tuli sitten minun siivelläni, vaikka häntä ei olisi muuten kutsuttu.

Toisaalta tunnen oloni itsekkääksi ja typeräksi tai jotenkin omahyväiseksi ja itseriittoiseksi, mutta kai vain toivon tätä kaikkea miettiessäni, että Jaska olisi kohdellut minua paremmin, tai edes osannut arvostaa niitä kaikkia sosiaalisia mahdollisuuksia ja parempaa kohtelua, jotka hän sai, koska oli minun poikaystäväni.

Jossain vaiheessa tätä eroa on tehnyt mieli aina välillä räjähtää Jaskalle todella omahyväisesti, että oikeastiko meinaat heittää tämän pois: itse olet sanonut, että tuntuu upealta kävellä baariin kanssani, koska olen mielestäsi upea, ja voit minua kädestä pitämällä näyttää muille miehille, mitä sinulla on. Olen antanut tilaa sinulle ja peleillesi, yrittänyt ymmärtää niitä ja jopa itse pelata niitä, tai pelkästään istuin vieressäsi, katsellen, kun pelaat, tunti toisensa jälkeen, ja samalla olin rehellisesti kiinnostunut siitä kaikesta - luuletko että monet muut naiset viitsisivät tehdä saman, luuletko, että tällaisia "naisnörttejä" on jokaisella oksalla? Pyrin myös olemaan kritisoimatta joitain käytännön asioita, jotka ovat sinulle vaikeita hoitaa: en valittanut sotkusta, tai ruoantähteistä ympäri kämppää, likaisista astioista, jotka juuri ja juuri erotti sieltä lian alta, tai jääkaapista, joka haisi niin homehtuneelle, että en olisi halunnut laittaa sinne mitään.

Enkä moittinut sinua siitä, että et jaksanut avata postiasi - sen lisäksi vieläpä itse etsin välillä kirjeitä ympäri kämppääsi, kamojen alta, monien kuukausien ajalta, avasin ne, ja järjestelin, ja vieläpä laskin, kuinka paljon sinulla oli maksettavaa, ja mikä oli ensisijaisin. Lainasin rahaa, kun tarvitsit, ostin kämpälleni niitä leipiä, joita vain sinä söit, ja niitä leivänpäällisiä, joita minä en koskaan olisi tarvinnut. Halusin vain, että tuntisit olosi hyväksi, että voisit syödä kämpälläni ilman että sinun tarvitsisi aina itse tuoda jotain tai miettiä miten rahasi riittäisivät siihen.

Ja ennen kaikkea, pyrin välittämään, pyrin rakastamaan, hyväksymään sinut sellaisena kuin olet. Aina kunnioitin sinua, kaikissa tilanteissa, vaikka en olisikaan ollut samaa mieltä kanssasi tai vaikka olisin ollut loukkaantunut jostain, mitä ajattelemattomuuksissasi teit. Ja nyt eron jälkeenkin, kun todella monet ovat olleet vihaisia sinulle, ovat sanoneet, että oikeasti vaikutat todella lapselliselta ja töykeältä ihmiseltä, että kohtelit minua niin huonosti, että minun olisi pitänyt lähteä itse ajat sitten - vaikka itse koit, että minä olin se vaativa, että minä jopa estin sinua olemasta mies.

Ja minä halusin sinua, useasti sanoin sinulle, miten vain minulle olit ulkoisestikin niin täydellinen, vaikka itse et kokenut asiaa niin. Halusin, että opetat minua, että opin lisää, että tietäisin, mistä sinä pidät - eikä kyse ollut vain epämiellyttävästä velvollisuudesta, vaan oikeasti itse pidin siitä, minusta tuntui hyvältä, kun saatoin tehdä jotain, joka tuntui sinusta hyvältä. Sainko muka sinut joskus tuntemaan olosi ei-halutuksi?

Torjuin monet miehet, monet lähentelyt, minulla meni välejä ihmisiin, koska valitsin olla sinun kanssasi. Osan kanssa olisi oikeasti ehkä synkannut, joihinkin jopa ihastuin, mutta torjuin silti lähentelyt, koska valitsin sinut. Mutta sinä et loppujen lopuksi valinnut minua. Ei kyse ollut siitä, mitä olin tehnyt, vaan mitä olin. En ymmärrä, olin kaikkea tuota, mutta siltikään en ollut tarpeeksi?

Ja ennen kaikkea tekisi mieli sanoa Jaskalle, joka sanoi minullekin, että Salla on ainoa, jonka kanssa häntä kiinnostaa jutella, että oikeasti, valitse "henki reiäksi" joku muu, oikeasti, melkein ihan kuka tahansa muu, tai ainakin sellainen, joka ei raportoi kaikkia sanomiasi asioita muille ja joka ei pilkkaa sinua jo ihan oikeinkirjoituksesta lähtien.

Nyt tämän illan jälkeen olen taas pitkästä aikaa vahvistanut asemiani näissä seurustelun ulkopuolisissa ympyröissä. Olin alusta loppuun, Salla on ollut todellinen liittolaiseni, ja kun viimeisellä porukalla erottiin, päätettiin kolmestaan, että okei, seuraavan kerran nähdään sitten silloin, sovitaan se näin, koska jos sitä aletaan kysellä, että mikä sopii kenellekin, niin sitä päivää ei vain ikinä saada valituksi. Ja minä sain tehtäväkseni laittaa sinne ison porukan Facebook-ryhmään sen ilmoituksen, koollekutsun, tähän uuteen yhteishengaukseen. Tuntuu, että alan yllättävän nopeasti palata yhdeksi porukan tapaamisten organisoijaksi, yhdeksi vetäjäksi, sellaiseksi, millainen aikaisemmin olin, kun kaikki kyselivät minulta, mitä tehdään ja koska tehdään, jne.

Vaikka Jaskalla on valta sen meidän suhteen suhteen, että palataanko yhteen vai ei, niin tuntuu jotenkin edes hieman lohduttavalta, että minullakin on valtaa joidenkin asioiden suhteen, joissa Jaskalla taas ei ole paljon sanomista. Mutta huolimatta tästä kaikesta, tästä pienestä itsevarmuuden pilkahduksestani, tai pärjäämisestä sosiaalisessa tilanteessa, jopa Jaskan piikittelystä, vain haluaisin sen suhteen takaisin. Kukaan ei ole tuntunut ymmärtävän sitä ja todella mietin, että oliko se minun ja Jaskan suhde samanlainen ulkopuolisille selkeän tuhoontuomittu, toispuoleinen, dominoiva suhde, kuten näillä yksillä tutuilla. En vain pysty näkemään sitä niin.

Tuntuu, että kun ihmiset katsovat Jaskaa, kun he kuuntelevat häntä tai seuraavat jotain, mitä hän tekee, melkein kaikki näkevät sosiaalisesti rajoittuneen, hieman oudon, omassa erikoisessa maailmassaan elävän miehen, joka välillä käyttäytyy kuin juuri aikuistunut teini. Alisa käytti Jaskasta sanaa "awkward" ja suorastaan ihmetteli, mitä minä edes saatoin nähdä Jaskassa. Ja Jaska ei ole ollut suosittu naisten keskuudessa, eikä tätä hänen huonoa suosiotaan ole ainakaan nostaneet se ehdollinen vankeustuomio tai sitten se, että hän on itse kertonut käyneensä "asiakkaana" prostituoiduilla ulkomailla.

Nyt eron jälkeen ihmiset ovat erityisesti kritisoineet Jaskan tapaa hoitaa eroaminen - Facebookin keskustelun kautta - ja vaikka esimerkiksi Salla kertoi tänään kysyneensä Jaskalta ihan sen minun "episodini" jälkeen, että ihan oikeastiko ehdotit eroa Amialle Facebookissa, ei niin vain voi tehdä. Jaska oli kuulemma sanonut jotenkin nenäkkäästi, että anteeksi kauheasti, kun en ollut lukenut tuota jostain hienosta vanhojen aikojen käytöskäsikirjasta. Hän ei oikeasti vain näe siinä mitään vikaa, tai siinä, että hän lopetti suhteen seinään. Hän vain katsoi minua näyttäen vilpittömältä ja sanoi, että ei vain ole mitään toista tapaa erota.

Tuo viimeisin on yksi harvoista asioista, joka todella vaivaa minua. Vähän niin kuin Leevi ei nähnyt mitään ongelmaa kahden naisen pitämisessä yhtäaikaa, samalla tavoin Jaska ei näytä ymmärtävän, miten asiat ihmisten kanssa hoidetaan sopivalla tavalla, mahdollisimman vähän toista loukaten.

Kaikesta tästä huolimatta edelleen haluaisin Jaskan takaisin. Olen kyllä ollut tietoinen hänen piirteistään, mutta sen sijaan, että olisin nähnyt hänet jotenkin outona, kouluaikojen kummajaisena, näin ja näen hänet vain todella ainutlaatuisena ihmisenä. Olen harjoitellut karaokea varten Adelen biisiä "Someone like you", mutta en voisi ikinä laulaa sitä ja ajatella Jaskaa. Thomasia kyllä, mutta Jaskaa ei, koska Jaska on vain niin todella erityislaatuinen ihminen ja sen erityisyyden näkemiseksi tarvitaan vain todella paljon työtä.

Mutta fiilis on kurja edelleen, kohta on täynnä kaksi viikkoa erosta, mikä tuntuu hullulta. Joka päivä vain mietin, että kumpa Jaska tajuaisi, miten asiat ovat, miten niiden kuuluu olla - että sovimme yhteen.

On jo myöhä, mutta toisaalta en haluaisi mennä nukkumaan. Olen nähnyt vain painajaisia viime päivinä. Tuntuu, että joka kerta kun suljen silmäni, uusi painajainen alkaa. Se on henkisesti todella raskasta. Mutta jos jättäisi tähän... Tulipahan höpistyä taas...