19:17

Nyt on huono tunne. Siis vähän niin kuin tyyliin "I have a bad feeling about this". Juttelen Jaskan kanssa Facebookissa. Aavistus! Aavistus on parempi sana kuin tunne. On sellainen paha aavistus kuin silloin itse asiassa melkein täsmälleen kaksi kuukautta sitten, kun Jaska sitten sanoi, että hänen mielestään voisimme erota. Ja silloinkin minä aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta juuri vähän ennen kuin hän pudotti pommin. Joten vaikka en usko mihinkään selvänäkijäjuttuihin, niin tuntuu, että olen kauhuissani. Tuntuu, että koko kroppani on ihan jäässä, paitsi jossain keskellä rintakehää tuntuu sellainen kuuma pallo.

Sanoin Jaskalle, että tänään olisin ehkä ehdottanut hänelle sitä fyysisen suhteen alullepanoa, jos en olisi nähnyt häntä. Ja sitten kun sanoin, että en varmaan pysty, ja että terapeuttini sanoi, että se olisi huono idea. Sitten Jaska sanoi, että hänen terapeuttinsa oli kehottanut häntä menemään selvinpäin baariin ja iskemään sieltä jonkun. Jaska sanoi minulle, että tänään hänellä on sellainen fiilis, että voisi uskaltaakin. On sellainen fiilis, että Jaska menee hakemaan baariin jotain satunnaispanoa, jos ei saa minulta haluamaansa.

On niin järkyttynyt olo, että tuntuu, että oksennan kohta. On sellainen aavistava hetki, että kohta sanon Jaskalle, että en halua meidän suhdetta takaisin. Että vaikka hän sanoo, että ei osaa päättää, niin hän kuitenkin käyttäytyy kuin olisi tehnyt sen jo. Ja pelkään myös, että nyt Jaska sanoo sen, että okei, ei palata yhteen, ei nyt eikä jatkossakaan.

Ja tänään ei ole hyvä päivä sille. Muutenkin on ollut tosi vaikea fiilis tänään ja on edessä yksinäinen viikonloppu ja tuntuu, että hajoan. Mutta hyvä uutinen teille kaikille on, että kun sain niitä rauhoittavia vasta nyt, niin niitä ei ole tarpeeksi yhtään mihinkään uuteen yritykseen. Eikä nyt ole sellainen fiilis, että niin tekisinkään, mutta vain loputtoman surullinen, sellainen, että jos Jaska nyt sanoo jotain, niin varmaan ulisen ja hyperventiloin koko loppuillan täällä kämpälläni.

Sanoin nyt sitten jotain, mitä en oikein ajatellut sanovani, mutta josta olen aika ylpeä, koska todella tarkoitin sitä: mun pitää kuitenkin ajatella omaa parastani. Sanoin, että en pysty siihen, että odottaisin kiltisti, että Jaska päättää tästä meidän suhteesta tai ei-suhteesta, samalla kun tietäisin, että se kulkee baareissa iskemässä naisia ja vie niitä kotiinsa. Että se on jotain, johon mä en pysty, ja että se on sitten siinä.

Otin pari rauhoittavaa, mutta olisi pitänyt ottaa jo ajat sitten, koska niiden vaikutuksen alkaminen kestää niin tuhottoman pitkältä tuntuvan ajan. Ja vain tärisen, ihan kokonaan, ja olen edelleen kauhuissani, järkyttyneenä, shokissa. Varmaan tuo Jaskan kommentti sinne baariin menemisestä osui taas sellaiseen kiintymyssuhteiden -traumapaikkaan. Että kun minä sanoin, että en pysty seksiin tänään, niin sitten Jaska menee hakemaan sitä baarista, koska kun on sellainen fiilis, niin silloin on. Tuntuu, että tänään tulee päätös tuon meidän suhteen suhteen, ja vaikka olen välillä todella toiveikas, niin tällä hetkellä en vain pysty kuvittelemaan, että Jaska sanoisi, että haluaa jatkaa suhdetta. Ja jos hän sanoisi, niin en tiedä pystyisinkö edes uskomaan häntä.

Nyt Jaska selittää jotain, mitä on puhunut terapeutilleen ja miten terapeutti on sanonut hänelle, että jos sillä Amialla on yhtään itsesuojeluvaistoa, niin se ei edes ota sua takaisin. Ja että miten kuvittelet, että Amia voisi luottaa suhun enää ikinä tän kaiken jälkeen. Ja miten se suhde olis sitten muka yhtäkkiä jotain muuta kuin aikaisemmin.

Jaska sanoo, että siitä tuntuu, että jos me palattais yhteen, jotain todella pahaa tapahtuisi, hänellä on vatsanpohjassa sellainen tunne, että jotain pahaa tulee tapahtumaan. Toisaalta sitten sanoo, että haluaisi antaa meidän suhteelle uuden mahdollisuuden. En sano mitään tuohon, sanon, että mietin kyllä paljon ja mulla on jotain ajatuksia aiheesta, mutta että mä en voi vastata noihin Jaskan kysymyksiin, mä en voi sanoa, miten käy ja miten ei käy. Tuntuu, että Jaska yrittää jotenkin vieläkin nakittaa sen päättämisen minulle.

Kello on 20:09 ja nyt Jaska syö. Minä kuuntelen taas Whitney Houstonia. On todella ankea biisi muuten:

If I should stay
I would only be in your way
So I'll go, but I'll know
I'll think of you
Every step of the way

And I will always love you
I will always love you
You, my darling you

Bittersweet memories
That is all I'm taking with me
So goodbye, please, don't cry
We both know I'm not
What you, you need

Tuntuu, että olisin voinut ottaa tuossa keskustelussa roolin, sanoa Jaskalle, että yritetään vielä, aloitetaan varovasti, nähdään joskus jossain kahvilla, jutellaan, jne., mutta en halua sanoa sitä. Sitten minä olisin taas se, joka päättää ja Jaska raahautuu perässä. Kello on 20:24, ja rauhoittavat alkavat vaikuttaa. Tuli mieleen, että pyytäisin Jaskan tänne, mutta kämppäni on sekaisin. Voitaisiin jutella, kasvoista kasvoihin. Ja nyt kun rauhoittavat vaikuttavat jo, niin en välttämättä edes oksentaisi hänen päälleen. Enkä olisi hysteerinen, enkä itkisi.

Kello on 20:45 ja nyt sitten pyysin Jaskan tänne, tai kysyin, mitä mieltä hän on siitä. Ja nyt sovittiin että hän lähtee tulemaan tänne. Joten jos jotain yrittäisi siistiä... En tiedä yhtään mitä tästä tulee, ehkä otan vielä yhden rauhoittavan siltä varalta, että muutun taas hysteeriseksi tai ahdistun niin paljon, että oksennan hänen päälleen. No, toisaalta se olisi tavallaan omantyyppisensä "closure". Vittu, onkohan tässä mitään järkeä. Sillä on se uusi tukkakin ja se näyttää jotain 17v pikkupojalta. Siitä onkin nyt jotain 1,5 kuukautta, kun ollaan Jaskan kanssa puhuttu kasvoista kasvoihin. En tiedä mitä tapahtuu. Pikasiivous. Vittu. Onkohan tää nyt yhtään hyvä idea.