On kurja fiilis. Käytiin Jaskan kanssa katselemassa josko löytyisi kenkiä ja sitten tuli puheeksi farkut ja Jaska ylipuhui minut kokeilemaan joitain farkkuja edes täällä Suomessakin, kun jos vaikka löytyisi. Ei löytynyt ja se oli äärimmäisen epämukavaa. Jotenkin vain käy todella paljon itsetunnon päälle sopivien housujen etsiminen. Aika hyvin nykyään pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja omaan ruumiinmuotoonsa, vaikka ei nyt niin kauhean innoissaan siitä olisikaan, niin asian kanssa tulee toimeen. Paitsi sitten kun pitää etsiä uusia housuja.

Briteistä olen tyytyväisenä löytänyt farkkuja, mutta Suomessa olen jo jotakuinkin luovuttanut. Tänäänkin kokeilin useita farkkuja, useita kokoja, ja kaikki olivat a) todella rumia b) pillimallisia ja c) liian lyhyitä. Ja housut eivät oikesti vain voi istua, jos oma polvi on 5-10 senttiä pitemmällä lahkeessa kuin kuuluisi. Lisäksi se on se mikä eroaa ainakin niistä omista brittiläisistä liikkeistä: Suomessa tietääkseni kaikissa liikkeissä on "normaalit koot" ja sitten "erikoismitoitetut" eli suoraan sanottuna läskien ihmisten vaatteet. Jaska yritti sanoa, että kyllähän miehillekin on erikoiskokoja jossain muualla, joiden joukossa on sitten esimerkiksi niitä pitemmille miehille tarkoitettuja kokoja. Mutta ainakin kaikki farkut mitä tänään kokeilin, joko sitten normaalilta osastolta tai näin kauniisti sanottuna "erikoismitoitettujen" osastolta, niin kaikki farkut olivat täsmälleen yhtä pitkiä. Eli yksinkertaisesti liian lyhyitä minulle.

Tuo vain tuntuu niin arvottavalta, kun on kaksi eri osastoa, jolla naisten vaatteita on, ja siitä tulee todella ankea olo, jos pitää sitten mennä sinne "runsaiden" naisten osastolle. Ja siellä kun yritin sitten katsoa vaatteita, tulee siihen viereen samoja vaatteita katselemaan joku nainen, joka painoi varmaan n. 200 kiloa. Ei minulla mitään häntä tai muitakaan isompia ihmisiä vastaan ole, mutta siitä tuli sellainen todella kauhea olo, että en vain halua ostaa vaatteita samalta osastolta. Enkä ymmärrä, että miksi noita osastoja pitää erikseen olla. Miksei voi olla jotain farkkua, joka on samannäköinen, mutta jonka koot lähtevät alhaalta ja jatkuvat ylös asti? Miksi isoille valmistetaan eri farkkuja kuin normaalikokoisille? Ja miksi se on jaoteltu sillä lailla että on NORMAALIT ja sitten jotkut muut, eli ilmeisesti epänormaalit? Vaikka muuten nykyään hyväksyn itseni ja painoni ihan hyvin, niin kaupassa tulee sellainen olo, että haluaa vain niin kovasti kuulua niihin "normaaleihin". Ja olen nyt saanut pysäytettyä painonnousun ja olen laihtunut takaisin normaalipainon rajoihin, niin ajattelin, että olen normaali, ja että varmaan sitten minulle sopivat normaalit kootkin. Mutta ei. Ja kun mietin, niin silloin kun olin alipainoinenkin, joskus ajat sitten, lukiossa, niin silloikin olin niiden normaalikokojen yläpäässä. Se tuntuu vain todella epäreilulta. Tekisi mieli antaa palautetta kaupoille että tiedätkö miltä tuntuu käydä kaupassa, kun ihmiset jaotellaan normaaleihin ja epänormaaleihin, ja normaaleita ovat vain kaikki todella laihat ja lyhyet ja pienet.

Jotenkin tuosta tulee vihaiseksikin, että pitää tehdä kauheasti työtä itsensä kanssa, että voisi olla jotenkin edes tyytyväinen omassa kehossaan, mutta sitten se on yksinkertaisesti mahdotonta, koska en vain löydä koko maasta yksiäkään housuja jotka sopisivat minulle. Kuinka voisi olla tyytyväinen itseensä, jos ei löydä mitään vaatteita jotka mahtuvat. Tai siis "mitään" vaatteita, kun siis housuja, kun yläosien kanssa minulla ei ole oikein koskaan mitään ongelmaa.

Ja Jaskallakin on ollut vähän ankea olo, kun ilmeisesti hänen pitäisi selvittää jotain Kelan juttuja tai sitten jotain toimeentulojuttuja. Hän tuli kämpälleni eilen ja oli kuulemma ottanut kirjeitä mukaan, jos saisi avattua ne täällä, mutta ei sitten saanut. Ja siitäkin tulee jotenkin kurja olo, kun toisella on kurjaa, ja paitsi että siitä tulee sellainen kurja olo, niin siitä tulee myös epävarma olo, että johtuuko tämä minusta, onko meidän suhteessa vikaa, haluaako Jaska erota. Ja se on raskasta.

Tenttejä olisi vielä kaksi edessä, joskus vajaan kahden viikon päästä, mutta en taas ole jaksanut lukea. Aikaisemmista tenteistä tuli kaksi nelosta ja yksi kakkonen. Kirjallisuuskurssin esseen deadline oli eilen, joten siitäkin varmaan pian tulee arvosana. Toistaiseksi on mennyt ihan hyvin siis. Jotenkin on vain niin vaikea arvioida etukäteen, että mikä lukeminen riittää. Ja vähän pelottaa, että mitä sitten kun kaikki tentit on tehty ja kesäloma alkaa. Piti olla eilen Jaskan veljen synttärit, jonne minäkin olisin mennyt, mutta ilmeisesti se Jaskalle tyypillinen viimehetken peruminen onkin laajempi geneettinen ilmiö, kun lauantaina Jaskan veli sitten olikin ilmoittanut, että ei hänelle käykään sunnuntain juhlat. Olisi ollut ensimmäinen kerta kun tapaan Jaskan perheen, niin jotenkin odotin sitä, vaikka se olisi myös ollut aika jännää, niin jotenkin harmittaa ja ärsyttää, kun sitten sitä siirrettiinkin.

Jotenkin kurja olo, onneksi huomenna on terapia.