Tänään katsoin Xenaa ja päätin sitten että okei, aloitan uuden Mount&Blade Warband -pelin. Mutta koska halusin katsoa samalla Xenaa, niin ensimmäistä kertaa päätin että okei, pitää jakaa näytöt (eli siis näyttö ja telkkari, johon tietokone on kytketty) niin että toisessa näkyy Xena ja toisessa peli. No, se ei sitten ollutkaan niin helppoa, kun ei VLC-player tai WMP vain tilttasivat kun pelin käynnisti. No, kerran piti katsoa joku Jaskan leffa ja hän halusi välttämättä ladata koneelleni sen hänen suosikki toisto-ohjelmansa - MPC - HC:n (Media Player Classic - Home Cinema), joten ajattelin, että kokeillaan sitten sitäkin. Ja se toimi! Jotenkin ainakin. Kun sain sen Xenan pyörimään telkkarissa ja sitten käynnistin pelin, se toistoruutu siiryi jotenkin oikealle niin että se ei näkynyt enää koko telkkarissa, vaan vasempaan reunaan jäi sellainen suikale, josta näkyi työpöytä ja osa ruudusta jäi piiloon.
Tuli ikävä Jaskaa. Tykkään VLC-mediaplayeristä, vaikka ehkä olen sitten noobi, kun ilmeisesti MPC on vain niin paljon parempi. Ja piti yrittää muistella, että miten siihen sai tekstitykset ja kaikki muu. Ja kun sitten jäi se suikale, niin kun minä en viitsi yrittää selvittää että miten sen voisi korjata, kun se toimii riittävän hyvin. Mutta Jaska normaalisti olisi auttanut tuollaisessa. Mutta nyt selvitin lähinnä ongelman itse ja opin vähän lisää. Ja olen aina ollut ylpeä edes tästä semi-nörttiydestäni. Ja nyt on jotenkin todella kurjaa, kun ei ole ketään, joka ymmärtäisi, että miksi on erilaista käyttää VLC:tä tai MPC:tä, kun niillähän on vain muutama kirjain eroakin. Se on vähän kuin Linux vastaan Windows. Mutta sekään ei ilmeisesti ole kaikille sama, sillä kun Nan muutti yhteen poikaystävänsä kanssa, hänellä oli kyllä edelleen se hänen ainoa tietokoneensa, läppäri, mutta pääkoneeksi tuli Linux-käyttöjärjestelmäinen kone!
Ja nyt pitää lopettaa Xena ja vaihtaa Poirotiin, mikä harmittaa. Ja pitäisi syödä tuo maksalaatikko, jonka jo lämmitin, mutta on vain kurja fiilis. On vain ikävä. Ja mietin sitäkin, että maanantaina alkaa taas yliopisto ja sitten mietin, että millaista elämää tämä elämäni tulee sitten olemaan? Vain opiskelen. Ja käyn terapiassa. Mietin että tuleekohan siitä sellaista kuin elämäni oli silloin 2011-2012, kun tein vain töitä, tein päivät pitkät töitä, ja kun tulin kotiin joskus illalla myöhään, oli muutama tunti "omaa aikaa" ja silloinkin tuntui vain tyhjältä ja siltä, että mitä minä nyt muka teen, kun ei elämässäni ollut muuta kuin ne työpaikat. Ei ollut kavereita - töissä tosin näki ihmisiä, eikä ollut oikein mitään inspiraatiota, eikä ollut ketään, josta olisi oikeasti välittänyt.
Aika klisee ja niin ei pitäisi varmaan ajatella, mutta tuntuu, että kun Jaska lähti, kun ei ole ketään, jota rakastaa, niin elämä tuntuu aika tyhjältä. Ja tietysti kaikki kaverini ovat jotenkin ajautuneet eri kaupunkeihin asumaan.
Ja vaikka eivät olisikaan, niin nyt on vain ikävä Jaskaa. Toivon että tämä menee taas pian ohi. Ja yritän nyt syödä sen maksalaatikon. Mutta ehkä ehkä katson Poirotin sijasta sittenkin aikaisempia NCIS kausia. Varmaan se on sitten kausi 7, jonka aloitan alusta, kun sitä myöhemmät katsoin jo, ja sitä aiemmat olen nähnyt ehkä liian monta kertaa. Paitsi jos katson ensin kaksi jaksoa Sinkkuelämää, kun eilen illalla muistin että olisi jo lauantai niin ne jäivät väliin.
Ja nyt alan syömään tätä maksalaatikkoa ja ehkä sen jälkeen otan sitten vaikka rottia taas sängylle. Ne ovat suloisia. Ne ovat nyt eron jälkeen oppineet, että tulevat aina tarkistamaan naamani, koska niistä on kiva nuolla kyyneliäni. Se tuntuu melkein kuin ne lohduttaisivat, vaikka todellisuudessa niistä se on varmaan vain jännää. Mutta pieni osa minusta silti ajattelee, että ehkä ne jotenkin tajuavat, että olen tolaltani ja yrittävät tehdä siksi jotain. Koska se on suolaista vettä, mikä suolaisessa vedessä niin paljon muuten kiinnostaisi?
Nyt syön sen maksalaatikon, vaikka se on varmaankin jo jäähtynyt, mutta ihan sama.