Huomenna minun täytyy pitää esitelmä kirjallisuuskurssilla ja se hermostuttaa jonkun verran. Meillä ei ole oikein ollut tällaisia, melkein lukiomaisia, esitelmien pitoja yliopistossa, ehkä muutama ryhmätyö, mutta nyt minun pitää esitellä itsetekemäni PowerPoint -esitys siellä luokan edessä ja lopuksi esittää joitain kysymyksiä joista voitaisiin keskustella. Niin joo, ja minun pitää koko tunnin ajan yrittää ohjata keskustelua.

En ajatellut että se olisi näin hermostuttavaa, koska ajattelin, että kun olin feissari, niin sehän oli melkein koko ajan sitä että pitäisi esitelmää, yleensä vielä sellaisille ihmisille, joita ei kiinnostanut ja jotka suhtautuivat avoimen negatiivisesti. Mutta nyt huomaan, että minua oikeastaan jännittää aika paljon. Esitelmä minulla on jo valmis, mutta niiden lopun kysymysten kanssa on ollut vaikeaa. Hankalammaksi asian tekee vielä se, että ne kysymykset kerätään talteen ja jaetaan myös muiden ryhmien opiskelijoille - joten mitä kysymyksiä keksinkään, niitä tullaan jossain vaiheessa kuitenkin vertaamaan muihin.

Ajattelin, että kysymysten pitäisi olla suht helppoja, sellaisia, jotka synnyttävät keskustelua, mutta kuitenkin sellaisia, että niissä olisi sitä keskusteltavaakin. Eli siis vähän niin kuin osittain filosofia-painotteisia pohdintoja, mutta toisaalta mietin, että jos kysyn jostain tekstin hahmosta, että millainen se hahmo on, niin onko se sitten hyvä kysymys, kun eikö minun sitä esitelmää pitävänä pitäisi kertoa heille siitä? Lisäksi mietin, että jos kysyn, että mikä rooli naisilla on tässä tekstissä, niin onko se sitten liian polarisoiva, asetanko turhaan miehet vastaan naiset -asetelman? Tai aboriginaalit vastaan valkoiset?

Jotenkin tässä esitelmänteossa on tulleet esille ne omat aika perfektionistiset piirteet, joiden olemassaolosta en ole ollut oikein tietoinenkaan. Olen kyllä tiennyt sen, että vaadin välillä itseltäni liikaa, eikä se vaativa puoli ole koskaan tyytyväinen, mutta tätä esitelmää tehdessäni se vaativuus on alkanut olla melkein pakkomielteistä. Muutan yksittäisiä sanoja ja taustan värisävyä, ja otan kauhean stressin siitä, että minun pitää aloittaa ne lopun kysymykset eri kysymyssanoilla. Minulla oli sen kanssa suuri ongelma, kun sekä ensimmäinen että toinen kysymys alkoivat "what kind of" ja se tuntui ihan hirveältä. Nyt minulla on hienosti "what kind of", "how would you describe" ja "what do you think" -kysymykset. En silti ole tyytyväinen. Enkä ole vain vähän tyytymätön, vaan ne kysymykset tuntuvat ihan surkeilta.

Eilen vein yhden rotan lopetettavaksi. Se oli vanhin, ja yksi suosikeistani ja se oli todella kurjaa. Se meni parin päivän aikana selkeästi huonompaan kuntoon. Silti jotenkin mietin, että olisi pitänyt viime viikolla ostaa kaupasta joku sämpylä niille, sellainen vastapaistettu. Mietin kaupassa, että ottaisinko niille jonkun sämpylän, mutta sitten mietin, että pojat on ainakin niin lihavia, että en nyt ota, vaan annoin niille sitten vain vihanneksia. Olisin voinut helliä sen vanhimman rotan oikein kunnolla, mutta nyt se sitten vain kuoli. Ylipäätään reaktioni on jotenkin tyhmä, kun pitelin sitä aneemista rottaa sylissäni siellä eläinlääkärissä ja mietin, että tietääköhän se että minä rakastan sitä.

Toisaalta sitten tänään olen huomannut, että tavallaan se oli myös helpotus, että se nyt sitten kuoli, kun olen monta kuukautta jo miettinyt, että kun se on vanha, niin kestääköhän se vielä tämän viikon. Joka viikko piti miettiä, että okei onko se nyt sitten tämä viikko kun vien sen lopetettavaksi. Se oli niin ihana. Se oli aina niin pirteä ja yliaktiivinen, eikä pelännyt mitään. Ja jos sille antoi namuja, niin se todella harvoin söi niitä itse, koska se kävi aina viemässä ne johonkin jemmaan ja tuli sitten hakemaan uutta. Ja sitten jos uusia namuja ei enää tullut, niin sitten tuntui niin kuin se olisi vain unohtanut, että sillä on kasa niitä siellä häkin nurkassa piilossa. Se oli vain niin ihana.

Ehkä olen liian kielitieteilijä noiden kysymysten kanssa. Mietin vain sitä, että jos kysyn, että jos kysyn miten tekstissä kuvataan aboriginaaleja ja miten valkoisia, niin siinä kysymyksessä on silloin taustalla perusoletus, että aboriginaalit ja valkoiset ovat erilaisia. En usko, että ihmisten välillä on eroa, paitsi kulttuurisia ja niitä juuri sillä kysymyksellä haen, mutta tuntuu, että se on tyhmästi muotoiltu. Tuntuisi kuitenkin vielä tyhmemmältä yrittää vääntää todella vaikeaselkoinen kysymyslause, jossa ei olisi mitään taustaolettamusta. Yksi kysymyksistäni tosin on melko neutraali, mutta sitten se on mielestäni aika tylsä muuten. Haluaisin, että kysymykseni olisivat tarpeeksi helppoja, että ne herättäisivät keskustelua, mutta eivät niin helppoja, että ne olisivat tavallaan itsestäänselvyyksiä, tyhmiä kysymyksiä.

Ehkä muutan sitä viimeistä kysymystäni vielä, koska se tavallaan liittyy kolonialismiin yleisesti, eikä välttämättä vain tähän tekstiin ja se on ehkä liian laaja ja liian filosofinen. Vaikeaa.