Viimeinen deadline oli maanantaina ja sain sen työn palautettua silloin. Nyt on vain deadlinettomia päämääriä saada käännökset ja kirjatentit hoidettua jossain vaiheessa. En ole vielä tehnyt mitään niiden eteen, koska olen ollut järkyttävän väsynyt. Olo on hieman parantunut viikonlopusta, sillä toisena yövuoroyönä luin kirjaa, joka oli ihan mahtava. Margaret Atwood on varmaankin yksi harvoista vielä elossa olevista kirjailijoista, joista oikeasti pidän. Olen yrittänyt nyt yli vuoden saada luettua kirjoja jotka ostin Akateemisen kirjakaupan alesta, ja nyt kahden vuoden aikana olen saanut luettua niistä yhden loppuun ja toisen olen saanut aloitettua. Ne ovat olleet niin huonoja, että niitä on ollut todella vaikea lukea. Mutta nyt sain yhden yövuoron aikana luettua Atwoodin yhdeksästä lyhyestä tarinasta jo yhden.

Muuten en olekaan tehnyt nyt alkuviikosta muuta kuin käynyt töissä ja nukkunut. Deadlinen valmistuminen ei ole vielä auttanut minua rentoutumaan, vaan nukkuminen on kuin työntekoa. Joinain öinä pomppaan sängystä ylös 5-6 kertaa yksinkertaisesti koska olen kauhuissani, minkä jälkeen joudun rahoittelemaan itseni ja laittamaan itseni takaisin nukkumaan. Se tuntuu melkein siltä kuin minulla olisi lapsi, joka heräilee öisin, mutta se olenkin minä itse. Tänäänkin aamulla nousin ylös ehkä tuntia ennen kuin kello olisi soinut, siivoilin ja järjestelin kaikkea paniikissa, koska "kuningatar Elizabeth oli käymässä ja olin unohtanut siivota". Joitain vaatteita kerättyäni kuitenkin heräsin sen verran, että tajusin sen älyttömyyden ja pakotin itseni jättämään kaikki tavarat paikoilleen (vaikka en olisi halunnut, koska olihan kuningatar Elizabeth keittiössä!) ja laitoin itseni nukkumaan, koska olin selkeästi väsynyt ja yksikin tunti unta vaikuttaisi jaksamiseen.

Muissa unissa olen viimeaikoina muunmuassa pelännyt, että Mount&Blade -pelin kuningas Harlaus erottaisi minut joukoistaan, koska piiritystilanteessa ammuin varsijousella vahingossa oman puolen sotilasta, joka kuoli (tuo piiritystilanne tapahtuisiis pelissä oikeasti) ja yksi uni, jossa ehdin sännätä puoleen väliin huonetta ennen kuin heräsin tarpeeksi oli sellainen, missä valtava aalto oli tulossa minua kohti. Siitä tuli mieleen heti Tolkienin uni, jonka hän TSH:ssa antoi Faramirille (ja joka leffassa annettiin Éowynille), joten se oli tavallaan siistiä. Mutta tuo alkaa tympiä aika pahasti. Vaikka tuo unijuttukin tuntuu osittain siltä kuin se olisi joku muu, niin kuin se olisi joku minusta erillinen lapsi, joka näkee niitä unia ja jatkuvasti herättää minut typerillä peloillaan, niin siinä ärsyttää ehkä vielä normaaliakin enemmän se, että se ei oikeasti ole minusta irrallaan. Kun herään, pystyn tietoisuuteen palatessani tuntemaan vielä sen pelon, joka on saanut minut pomppaamaan sängystä ylös ja se on niin ylivoimainen, että kaikki energia mitä minulla on jäljellä, tuntuu menevän siihen, että saan pysäytettyä itseni ja lopetettua juoksemisen. Se suunnaton kauhu ei lopu siihen että herään, vaan silloinkin kun olen saanut itseni jo pysähtymään, osa mielestä tuntuu huutavan: "MIKSI PYSÄHDYT KUN SE AALTO TULEE NYT HETI JA HUKUTTAA SINUT JOS ET JUOKSE!!!" Samalla järkevä puoli järkeilee, että eikä tule mitään aaltoa, ensinnäkin, Suomessa ei ole tsunameita ja toiseksi, olet kuivalla maalla ja omassa asunnossasi ja aamulla pitää lähteä töihin joten mene nyt jo nukkumaan siitä! Pikkuhiljaa se kauhu sitten haihtuu, mutta koko tilanne on epämiellyttävä.

Terapeuttini sitten sanoi, että minun kannattaisi kokeilla hakeutua omalääkärin kautta unitutkimukseen, koska selkeästi ne unihäiriöni ovat lisääntyneet nyt viimeisen vuoden aikana ja jos välillä joudun heräämään yli viisikin kertaa yössä siihen että pomppaan sängystä ylös, niin kyllähän se väkisinkin vaikuttaa jaksamiseen.

Mainitsin terapiassa myös siitä, että tuo unijuttukin tuntuu tosiaan siltä kuin se olisi joku muu, joka pomppaa ylös siitä sängystä kuin minä itse, että se olisi melkein kuin joku lapsi, joka pitää minua hereillä ja johon sitten ärsyynnyn, ja jonka joudun laittamaan nukkumaan monta kertaa yössä. Terapeuttini sanoi, että se liittyy traumaani ja niihin selviytymiskeinoihin joita minulla on ollut. Se lapsi, joka on kauhuissaan, on vain puoli minusta, mutta tuntuu itsestäni erilliseltä, koska se on puoli, jonka jouduin blokkaamaan kun kasvoin, koska vaikka olin jatkuvasti peloissani, minun piti vain jotenkin selvitä siitä.

Otin vaihteeksi liian pitkät nokoset ja vaikka laitoin kolme herätystä soimaan, niin nukuin niiden kaikkien ohi. Heräsin suunnilleen tuntia suunniteltua myöhemmin siihen, että vasen pohkeeni alkoi krampata ihan hulluna. Muutenkin on tuntunut, että koko ruumis on jotenkin jumissa. Haluaisin mennä katsomaan Gardians of the Galaxy vol 2:n, mutta en uskalla, koska edellisen leffassakäynnin jälkeen alkoi se outo olo. Mutta minulla on pitkästä aikaa viikonloppu vapaana, joten ehkä menen ulos ja luen vaikka sitä Margaret Atwoodin Stone Mattress -kirjaa.