Heräsin juuri painajaiseen. Se oli itse asiassa jo toinen kerta tämän aamun aikana, joten ehkä olen stressaantunut. Eilen oli tosin töissä ihan älyttömän raskas päivä.
Ensimmäistä unta en muista niin hyvin, mutta muistan sen, että heräsin siihen, että unessa valtavat ötökät kävivät kimppuuni. Huudahdin siinä sitten oikeastikin ennen kuin heräsin kokonaan, koska se oli niin todellista. Toisessa unessa olin jossain mökissä, jossa asui joku aasialainen perhe. Perheen aikuinen tytär oli jonkun kaverini kaveri ja selvinnyt vakavasta syövästä. Se itse asiassa liittyi työhön, koska hän oli sairautensa johdosta ollut yhden meidän firman tärkeän asiakkaan asiakas. Hän oli saanut hieman huonoa palvelua, joten olimme siellä viemässä jotain hiton tarjouslappuja ja pahoittelemassa asiaa. Perheessä oli sekä kissa, että valkoinen kani, joista kumpikin liikkui vapaana. En ole ihan varma oliko tämä rakennus sama kuin edellisessä unessa, mutta jotenkin minulla on sellainen mielikuva että se saattaisi olla, koska muistan, miten se kissa oli ottanut kiinni ihan valtavan tuhatjalkaisen ja syönyt sen. Ja siis valtavalla tuhatjalkaisella tarkoitan sellaista n. metrin mittaista mustaa jättimäistä tuhatjalkaista. Googlailin vähän ja sellainen on oikeasti olemassa, toki hieman pienempänä.
Tuolta se näytti. Se kulki ensin ihan huoneen seinänviertä pitkin, mutta alkoi sitten tulla suoraan minua kohti. Ketään muuta ei näyttänyt kauheasti häiritsevän, mutta minä olin ihan kauhuissani, koska paitsi että joku hirveä öttiäinen oli tulossa kohti, minua nolotti reagoida siihen, kun kaikille muille asia näytti olevan ihan okei. Mutta kissa nappasi sen matkalta, joten kaikki oli kunnossa. Siinä kohtaa tosin sitten joitain isoja lentäviä ötököitä takertui hiuksiini ja siihen kai heräsin. Ilmeisesti jatkoin kuitenkin samaan uneen, koska seuraavaksi näin, miten se keskustelu jatkui siellä mökissä. Minä en osallistunut siihen, vaan huomioni karkaili, koska se keskustelu ei kai ollut mielestäni kiinnostava. Näin, miten se perheen kani häiritsi sitä kissaa, joka oli syönyt sen jättimäisen tuhatjalkaisen. Se kanikin oli iso, sellainen isokokoinen luppakorvakani, jolla oli pitkähkö valkoinen, takkuinen turkki. Se puri kissaa, joten koska minä olin henkisesti kissan puolella, yritin siinä huomaamatta työntää sitä kania kengälläni varovasti vähän kauemmas.
No, kani sitten raivostui siitä ihan tolkuttomasti ja alkoi vetää rallia ympäri huonetta. Se kävi raivona ihmisten kimppuunkin ja kun se juoksi minua päin, avasin ulko-oven ja yritin livahtaa ulos. Kani oli kuitenkin nopea ja saavutti minut ennen kuin ehdin paeta, mutta ilmeisesti ulkomaailma kiinnosti sitä enemmän kuin minun jalkani pureminen, joten se vain livahti ulos. Olisin voinut yrittää pysäyttää sen, mutta pelkäsin että se puree minua. Joten se livahti karkuun. Yritin kutsua sitä takaisin, mutta eihän se totellut, vaan veti hirveää rallia ympäriinsä. Tässä vaiheessa se talon perhe oli huomannut ja sen aikuisen naisen isä tuli raivoamaan minulle, kun olin päästänyt sen kanin pakoon. Hän sanoi nähneensä, että olin "potkinut" kania aikaisemmin, joten ei ole mikään ihme että se oli hermostunut. Koko perhe lähti kanin perään ja kaikki olivat vihaisia minulle. Minä ja kaverinikin lähdimme. Minä olin haluton lähtemään ja sanoinkin tälle mukana olleelle, että kiva, lähdemme jahtaamaan jotain villiintynyttä kania ja varmaan räjähdämme kaikki kun osumme johonkin pommi-iskuun. Kaverini totesi, että älä nyt viitsi, onhan se turvallisuustilanne vähän vaikea, mutta Maarianhamina on kuitenkin periaatteessa osa Suomea, joten eihän siellä nyt mitään tapahtuisi.
Joten etsimme sitä kania ja kävelimme oudolla kivisellä korokkeella, siitä tuli mieleen Kiinan muuri, vaikka en olekaan nähnyt sitä kuin kuvissa.
Tältä se kuitenkin suunnilleen näytti ja unessa se myös meni tuohon suuntaan, vähän niin kuin oikealle, kunnes se kaartui hieman. Kävelin kaverini kanssa vähän perheen jäljessä, ehkä n. 20 metriä heidän perässään, koska miten me olisimme muka ottaneet hullun kanin kiinni? No, hetken käveltyämme näin miten se perhe kääntyi ympäri ja alkoi näyttää huolestuneelta. Näin, miten joukko sotilaita (jostain syystä tiesin että he olivat tsetseeni-sotilaita) käveli meidän suuntaamme. Minä ja kaverinikin käännyimme ja kaverini sanoi minulle, että yritetään kävellä pikakävelyä, niin ehkä ehdimme takaisin mökille ennen kuin he saavuttavat meidät. Minusta se oli ihan hyvä idea, kunhan emme herättäisi huomiota. Kaverini "pikakävely" ei kuitenkaan muistuttanut yhtään kävelyä, vaan hän alkoi juosta. Minä en seurannut häntä, vaan tyydyin kävelemään mahdollisimman ripeästi. Huomasin, miten edestäkin alkoi lähestyä tsetseeni-sotilaiden joukko. Kaikilla oli maastopuku ja isot aseet mukana. He pysäyttelivät ihmisiä ja tekivät heille ruumiintarkastuksia.
Lopulta minutkin pysäytettiin ja laitettiin muurin reunaa vasten seisomaan. Joku sotilaista taputteli minua läpi niin kuin lentoasemalla tehdään, mutta en ollut kauhean huolissani, koska minullahan ei ollut mitään kiellettyä mukanani. Taputtelu ei kuitenkaan loppunut, vaan muuttui kourimiseksi. Vieressäni oleva toinen tsetseeni-sotilas piti sitä hauskana ja nauroi. Yritin pyristellä irti, mutta kuulin, miten toisen sotilaan mukana oleva saksanpaimenkoira alkoi haukkua. Sotilas puhui englantia todella voimakkaalla aksentilla ja sanoi, että olet saanut tässä riskiarviossa jo kaksi pistettä, jos saat vielä kolmannen pisteen, niin sitten heidän on vietävä minut. Yritin pysyä paikallani ja odottaa että se loppuu. Minua tarkistava sotilas piti minusta kiinni niin kovakouraisesti että hänen peukalonsa painoi kylkiluideni väliin niin että automaattisesti säpsähdin ja yritin vetäytyä pois. Tietysti ne sotilaat olivat raivoissaan siitä ja ottivat vielä kovakouraisemmin kiinni, mikä sattui, mutta yritin vain pysyä paikallani, vaikka on automaattinen reaktio säpsähtää. Sitten heräsin. Tämä oli taas niitä todentuntuisia unia, joten vaikka olin hereillä, pystyin yhä tuntemaan sen kohdan kyljessä, josta se sotilaan peukalo oli painanut.
Mutta kuten sanoin, eilen töissä oli vaikea päivä. Tuli erittäin vaikeita juttuja vastaan ja yksi älytön ruotsinkielinen puhelu, jota kuunneltiin kolmen ihmisen porukalla uudestaan ja uudestaan, kun kukaan ei meinannut ymmärtää mitä se asiakas oikein sanoi. No, sitten tuli vielä yhdessä normaalissa palvelussa poikkeuksellisen idiootti asiakas, joka huusi minulle. Mietin että olinko jotenkin niin väsynyt niistä aikaisemmista, että se kuului minun äänessäni niin että se asiakas ajatteli, että tälle voisi nyt sitten huutaa. Ei olekaan pitkään aikaan tullut mitään huutopuheluita. Asiakas oli siis itse kämmännyt tilauksen, eikä suostunut hyväksymään sitä, koska "eihän se voi olla niin, että tilauksen läpimeno voisi riippua jostain 'palaa palveluntarjoajan sivulle' -napin painalluksesta". Asiakas huusi siis ihan suoraa huutoa, että hän ei hyväksy tätä, sinä korjaat tämän tilanteen tai sitten hän laittaa sosiaaliseen mediaan sellaista palautetta että firma saa kärsiä. Yritin sanoa asiakkaalle, että mielelläni auttaisin (yeah, right) mutta en yksinkertaisesti pysty tekemään mitään, koska tilausta ei viety loppuun, joten se epäonnistui ja hänen täytyy tehdä uusi tilaus. Lisäsin vielä, että tietysti mikäli rahat on menneet tuplasti, ylimääräinen veloitus palautetaan. Asiakkaalle tämä ei kelvannut, vaan jatkoi huutamista, että jos hän ei viiden minuutin sisällä saa viestiä jossa sanotaan, että kaikki on kunnossa ja tilaus on otettu vastaan, niin hän hankkii minulle potkut.
Minun pitäisi kai jotenkin yrittää opetella vihainen äänensävy, koska tuntuu että minulla ei ole sellaista. Tuonkin puhelun lopussa kuulin, miten oma ääneni alkaa ihan luhistua ja kun asiakas lopulta löi luurin korvaan, tuntui siltä, että alan itkeä. No, hetken kasasin siinä itseäni, mutta koska puheluita oli jonossa niin piti sitten vain ottaa seuraava ja yrittää olla pirteä ja ystävällinen. Tietysti ihan vuoron lopussa lähempänä puoltayötä tuli sitten vielä joku häirikkö, joka soitti varmaan 15 kertaa ja vain runkkasi puhelimeen. Kyllä sen tiesi aina kun se näkyi siellä jonossa, että nyt se on varmaan taas se sama, mutta pakko siihenkin on vastata, koska tietysti kaikki puhelut pitää ottaa vastaan.
Tuo oli onneksi tämän viikon toinen ja viimeinen työpäivä. On ollut vähän rennompi viikko, koska minulta poistettiin kokonaan yksi työvuoro, koska olivat laittaneet sen yliopiston kanssa päällekäin (en tosin muistanut että tällä viikolla oli syyslomaviikko, mutta siinä työvuoron aikaan oli silti ryhmätyön tekemistä yliopistolla). Sain kirjoitettua jopa kommentoivan referaatin ennen viimeistä kellonlyömää, mikä oli ihan kiva. No, tällä viikolla pitäisi vielä yrittää tehdä R-kielen tehtäviä, kun se pitää opetella tilastotieteen kurssille. Sen muuten huomaa, että olen kielenopiskelijana tottunut siihen, että tehtävät ovat yleensä helposti ymmärrettäviä tai jos eivät ole, niin on oleellista huomauttaa siitä. Mutta tällä kurssilla... No ensinnäkin on idioottimaista pitää kielten opiskelijoille tilastotieteen kurssi etäverkkokurssina, etenkin kun kyseessä on Helsingin yliopiston kurssi, jonka kävijöistä suurin osa on joko luonnontieteellisiltä, matemaattisilta tai kauppatieteen alalta. Toiseksi, kun kysmykset ovat sellaisia että niistä ei ota selvää, esim. "Kuinka monta prosenttia oli sosiaalitieteiden oppiaineiden Magnaa parempia graduja?" Tuosta voisi päätellä, että kysymyksellä haettaisiin, kuinka monta prosenttia sosiaalitieteiden opiskelijoista sai arvosanan E tai L, mutta se on näköjään väärä päätelmä tai ainakin se meni minulla väärin.
Olen muutenkin tehnyt noita tehtäviä nyt itsenäisesti ja ei ole pitkään aikaan ottanut mikään noin paljon päähän. Siellä on materiaali ja sen jälkeen kysymyksiä materiaalista, mutta niihin kysymyksiin on usein vaikea tai jopa mahdoton vastata, koska materiaalissa ei sanota siitä mitään, vaan minun pitäisi ilmeisesti jotenkin vain ihmeellisesti tietää että sopiiko regressiosuora kyseisen havainnon riippuvuuden havainnollistamiseen. Mutta eiköhän se mene ainakin läpi. En tosin tiedä olenko tähän asti ainakaan oppinut yhtään mitään, saati sitten että voisin käyttää jotain tämän kurssin asioista hyödyksi kandityössäni. Latinan käännös on periaatteessa valmis ja minun pitäisi tehdä vain ne kieliopilliset huomiot, mikä on varmaan se tuskaisin operaatio. Ja tietysti tiistaiksi minun pitää vielä valmistaa oma n. 2,5 minuutin osuuteni siitä ruotsin suullisesta ryhmäesitelmästä, jota me valmisteltiin nyt syyslomaviikolla. Ja kirjoittaa arviot kahdesta kommentoivasta referaatista. Ja sitten olisi vielä se kesän rästi kirjatenttikin ja sitten pitäisi saada tehtyä vielä yksi itsenäinen kurssi. Joten tekemistä ainakin riittää. Mutta nyt on viikonloppukin vapaata, niin yritän pitää ainakin yhden päivän sellaisena, että en tee mitään yliopistojuttuja, niin saisi oikeastikin levätä välillä.