Natalian kanssa ollaan puitu viimeiset päivät miesjuttuja ja osittain sen innoittamana päätin, että nyt kun ei ole lähiaikoina luvassa yhteisiä luentoja tai yhteishengaustakaan, laitoin Lesterille viestin ja katsotaan, mitä tapahtuu. Koputellaan taas jäätä. En tosin poistunut kovin paljoa mukavuusalueeltani, vaan käytin keksimääni tekosyytä, joka on tosin vain puoliksi tekosyy: aloitin Lesterin kanssa ihan kahdenkeskisen keskustelun WhatsApp:ssa sanoakseni, että olen kuunnellut nyt enemmän niitä heidän bändinsä biisejä ja kysyäkseni, että onko niitä lyriikoita jossain, että voisin tarkistaa mitä biisissä oikein lauletaan.

Sinänsä viaton ja neutraali kysymys. Toki yksityisen keskustelun aloittaminen on aina jotenkin iso juttu, mutta kun Lester tietää, että minulla on yksityinen keskustelu avattuna myös Harjoittelupaikkarohmun kanssa, niin sitten se ei automaattisesti tarkoita mitään. Mutta kyllä kun ensin kirjoitin sen viestin (toki laadin ja parantelin sitä pitkin päivää) ja mietin sen lähettämistä, niin kyllä sydän tykytti. Ilmeisesti Lester-ihastukseni ei ole ihan vielä ohi.

Mutta. Lester vastaa hitaasti. Mutta siis lyriikoita ei ole ja sitten vaihdettiin muutama viesti siitä, miten hänkään ei ole itse asiassa täysin varma mitä niihin lopullisiin versioihin tuli. Ja sitten laitoin sinänsä keskustelun lopettavan viestin ("ilmoittele jos ne tulee joskus jonnekin", tms.) ja siitä alkaa se testin osuus:

Nyt tämä minun turhanpäiväinen plaa plaa -aiheeni on käyty loppuun, joten nyt hänellä olisi erinomainen tilaisuus ja tavallaan myös "oikeutus" kysyä minulta jotain tai sanoa jotain jostain muusta. Se isoin askel (yksityisen keskusteluyhteyden avaaminen) on nyt tehty, joten minä olen tarjoillut hänelle nyt oivan tilaisuuden ilmaista, että onko asia todella niin kuin hän sanoi sen edellisen yhteishengauksen lopuksi - oliko hänellä kivaa juuri minun kanssani? Se oli häneltä tavallaan kommentti meidän väliseen suhteeseen, joten nyt olen tavallaan vastannut siihen. Eli kysymys onkin, mitä hän tekee seuraavaksi, vai tekeekö mitään?

Kovin hiljaiselta kuulostaa. Onkohan hän vielä paikalla... "Viimeksi paikalla tänään klo 18..." No, hän voi sulatella asiaa. Ehkä se viesti tulee myöhemmin tänään tai jotain muuna päivänä. Jos tulee.

Ei sillä, että itsekään osaisin aina tällaisiin reagoida, tulee vain mieleen se Koodariopettajan viimeviikkoinen tunti, josta mietin edelleen, että oliko se puolestaan Koodariopettajan tapa testata minua ja tarjoilla tilanne kahdenkeskiselle vuorovaikutukselle? Vaikka mistä hän olisi tiennyt, että se olen aina minä, joka jää sinne viimeiseksi. No, minä murruin siinä, mutta edelleen suunnitelmana on ensin palauttaa se lopputyö ja sen palautuksen yhteydessä kaikkia ammatillisia kysymyksiä, joita olen halunnut häneltä kysyä (miten olet oppinut koodaamista - onko paras tapa käydä joku kurssi vai oppiiko työn ohessa vai onko se jotain mitä opetellaan ihan itse omalla ajalla), ja sen jälkeen - jos hän ei ole täysin sivuuttanut kysymyksiäni (eikä myöskään itse tehnyt jatkoaloitetta), olisi sitten vuorossa se Oikea aloitteen tekeminen hänelle.

Tällä hetkellä se tuntuu ihan siedettävältä ja mahdolliselta ajatukselta - tosin mahdollisesti siksi, koska minun ei tarvitse tehdä sitä nyt, vaan "silloin joskus myöhemmin". Vähän niin kuin huomasin tuon Lester-testin kanssa, että se lyriikka-kysymys tuntui ihan luonnolliselta. Se tuli mieleeni joskus viime viikolla, kun tosiaan kuuntelin niitä heidän biisejään ensimmäistä kertaa vähän enemmän ja todella halusin pitää niistä biiseistä. Ja lyriikathan on tärkeä osa biisejä ja jos en tiedä, mistä biisissä puhutaan, siitä on vaikea tykätäkään. Musiikillisesti biisit olivat... No, minä olisin NIIN kovasti halunnut tykätä niistä, mutta ne kaikki kuulostavat keskenään ihan samalta. Kuuntelin niitä yövuorossa varmaan 4-6 kertaa niitä kaikkia biisejä, mutta mieleen ei jäänyt yhtään melodiaa, ei yhtään kertosäettä - itse asiassa en ole edes varma oliko niissä kertosäkeitä ylipäätään. Se jäi mieleen, että se niiden laulaja on tuskin englanninopiskelija ja jos onkin, niin hänelle on varmasti paljon hyötyä fonologian kursseista. Pelkään, että Lester jossain vaiheessa kysyy, että mitä mieltä niistä biiseistä olen, koska en vain tiedä yhtään, mitä sanoisin.

Odottakaas nyt, niin kuuntelen niitä vielä vähän lisää. Ehkä se on se seitsemäs kerta, joka ratkaisee... Ei. Ei. En vain tykkää heidän laulajastaan. On hän kai teknisesti ihan fine, mutta ei minun makuuni. Hänestä tulee mieleen vähän Timo Kotipelto. Sekä äänen tyypiltä, että ääntämykseltä. En siis tykkää, mutta voihan hän olla silti ihan hyvä. Hmm... Kun kuuntelen näitä biisejä, niin ehkä se ongelma on se, että tuntuu, että jokainen biisi koostuu täysin erillisistä osista, jotka eivät tunnu olevan mitenkään yhteydessä toisiinsa. Tai siis, diggailen erittäin paljon siitä, miten heidän kakkosbiisinsä alkaa, mutta kun vokalisti tulee mukaan, taustamelodia pelkistyy todella yksinkertaiseksi ja se poikkeaa tyyliltään ja rytmiltäänkin jotenkin siitä letkeästä beach-tyyppisestä kivasta meiningistä kuoriutuu sellainen sisäisesti kuollut kipale, jossa se timokotipelto-ääninen tyyppi laulaa melodiatonta melodiaa ja kitara vetää ylös-alas jollain asteikolla siellä taustalla.

No, ainakin löysin edes yhden miellyttävän kohdan yhdestä heidän biisistään, vaikka se kohta kestääkin vain 25 sekuntia. On se silti enemmän kuin monissa biiseissä. Ja nyt kun jatkan kuuntelua, niin huomaan, että heillä on tietty melodiakuvio, joka toistuu ainakin kolmessa biisissä melkein samanlaisena: kolmisointu, jonka ensimmäistä säveltä on pidennetty. Ja siis se sointu soitetaan aina alaspäin. Eri sointu tietysti eri biiseissä, mutta kun se toistuu, niin sen kuitenkin huomaa.

No, ihan sama. Meillä on Nanin kanssa tarkoitus mennä pianoshoppailemaan loppukuusta, niin ehkä pakotan hänet silloin kuuntelemaan joitain näitä biisejä ja testaan, että huomaako hän samat asiat.

Ei Lester näköjään nyt tänään ainakaan mitään vastakeskustelua ole aloittamassa. Mikä ehkä oli odotettavissa, sillä hän ei ole niin kovin helposti reagoinut näihin testailuihini. Mikä on harmi, mutta ei välttämättä tarkoita mitään. Olen terapiassa puinut joitain näitä asioita ja vaikka terapeuttini onkin hyvin kantaaottamaton, hän on sanonut, että miehet ovat todella epävarmoja itsestään. Tuntuu, että terapeuttini on psykologisessa mielessä kiinnostunut Lesterin psyykestä. Kun sen ykkösvaihtoehtofirman haastattelun jälkeen kerroin, miten Lester oli ollut ihan ilmiselvästi huippu, mutta hän itse sanoi meidän viestiryhmässä, että uskoi mokanneensa koko jutun, terapeuttini sanoi, että aa, Lesterillä on näköjään myös voimakas superego. Ja ilmeisesti tähän teoriaan nojaten hänen kantansa on, että Lester ei vastaa siihen kun testaan häntä, koska superego estää häntä tulkitsemasta niitä tilanteita niin, että minä oikeasti ehkä toivoisin tai odottaisinkin häneltä jotain vuorovaikutusta.

Natalia on sitä mieltä, että anna sen Lesterin nyt jo olla ja keskity siihen Koodariopettajaan, ja osittain olen samaa mieltä, koska Koodariopettaja reagoi asioihin ja jotenkin Lester tuntuu vaikealta ja toisaalta mietin, että lähteekö se hänen ujoutensa tai vaikeutensa missään vaiheessa pois. Kun tuntuu, että minun täytyy olla hyvin varovainen, kun sanon jotain, koska hän tuntuu niin epävarmalta, enkä halua mitenkään loukata häntä tai ruokkia niitä hänen epävarmuuksiaan. Mutta kun keskityn siihen, että yritän tukea hänen itsevarmuuttaan ja yritän saada häntä mukaan johonkin keskusteluun tai sanon hänelle jotain kivaa, niin siinä on niin kova työ, enkä minä - minun epävarma puoleni - ei saa siitä mitään, koska minun täytyy olla se, joka on vahva ja rakentava koko ajan. Siitä tulee vähän Jaska mieleen, vaikka terapeuttini onkin huomauttanut, että onhan Lester nyt paljon toimintakykyisempi ja terveempi, mutta minä en jaksa yrittää taas korjata jotakuta, koska siltä se tuntuu. Tietysti pitäisi ajatella, että Lesterin pitää kelvata sellaisena kuin hän on, mutta hän ei onnitellut minua syntymäpäivänäni, hän ei onnitellut minua harjoittelupaikan saamisesta, hän ei missään vaiheessa ole toivottanut onnea mihinkään haastatteluun, hän ei tervehdi eikä moikkaa lähtiessään (paitsi joskus harvoin) ja usein täysin ignooraa minun olemassa oloni. Jos se on se, mitä hän todella on, niin vaikka voi olla ikävästi sanottu, niin se ei riitä minulle. Jos ryhdyn jonkun miehen kanssa kehittelemään jotain ystävyyttä enempää, niin minun on saatava siitä myös itselleni jotain.

Ah, olin viikonlopun varalla ja en joutunut töihin, ja kun nyt oli tänään vapaa ja on vielä huomennakin, tuntuu siltä, että olen saanut tehtyä ihan hyvin noita kirjatenttijuttuja. Koodauksen lopputyössä olen tosin jumissa, mutta se menee jotenkin taustalla, kun aina välillä pyörittelen erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja siihen ongelmaani. Ja haluan ne kandin paperit vihdoin ulos!

Ehkä tällä viikolla tapahtuu jotain muuta mielenkiintoista, vaikka Lester ei laittaisikaan mitään viestiä. No, jätetään se Lester-juttu nyt muhimaan ja testi käyntiin, sillä minä olen nyt oman osani tehnyt.