Jotain tapahtui taustalle, joten jouduin säätämään sen uusiksi. En ole ihan tyytyväinen siihen, mutta ihan sama. Ehkä muokkaan sitä jossain vaiheessa tai ehkä totun siihen ja unohdan sen.

Joo, mutta torstaiseen tapaan lyhyt Lester-analyysi: ei mennyt hyvin. Hän tervehti ensin sitä toista kaveriaan - jonka en kuullut tosin vastaavan mitään (hänellä oli kuulokkeet korvillaan, ehkä hän ei kuullut). Sitten minä moikkasin Lesteriä ja hän moikkasi takaisin. Sitten kaikki olivat hiljaa, kunnes Lester sanoi, että hän luuli olevansa myöhässä. Minä en tiennyt puhuiko hän minulle vai sille toiselle kaverilleen, joten en sanonut mitään. Kukaan ei sanonut mitään. Jossain kohtaa se hänen kaverinsa vaihtoi toiselle puolelle käytävää kauemmas Lesteristä. En tiedä mikä hänenkin ongelmansa on. Sen jälkeen oltiin taas hiljaa.

Olisin ihan kauheasti halunnut sanoa jotain Lesterille, mutta jostain syystä pääni löi ihan tyhjää. Jo kun näin hänen tulevan, huomasin, että jo siinä vaiheessa sydämeni alkoi hakata. Tämä on niin inhottavaa, tunnen itseni ihan idiootiksi, kun olen kai niin ihastunut häneen, että lamaannun ihan kokonaan ja aivoni tyhjenevät asioista. Ei sillä, yksi asia päässä kyllä oli ja se poukkoili ympäriinsä muuten tyhjää kalloa: "Sano sille nyt jotain! Ihan sama mitä! SANO NYT EDES JOTAIN!" En keksinyt mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen Lester kaivoi kännykkänsä ja alkoi räplätä sitä. Ja minä yritin edelleen kaivaa aivoistani jotain, mitä voisin sanoa hänelle. Mitään ei löytynyt.

Vaikka yritän edelleen olla ylianalysoimatta liikaa näitä miesjuttuja, niin tämä ei ollut nyt kyllä yhtään fine. Ehkä yritän lähestyä asiaa rationaalisesti ja miettiä etukäteen asioita, joista voisin puhua, jotain jota voisin kysyä tai kommentoida. Niin sitten kun olen lamaantunut hänen upeudestaan, voin löytää jotain, mistä päästä edes alkuun.

Olen muutenkin miettinyt jotenkin noita miesasioita vähän eri näkökulmasta viimeiset päivät, koska kun Vuodatuksessa on aina välillä ollut jotain ongelmia, olen päättänyt vihdoin ja viimein, että ehkä pitäisi kopioida kaikki blogitekstit myös jonnekin muualle. Joku varmaan järkyttyy kuullessaan, että  nämä kaikki ovat tällä hetkellä vain tosiaan täällä, mutta toivottavasti saan ne talteen ennen kuin Vuodatus lopullisesti kaatuu.

Jokatapauksessa. Siirsin vuoden 2009 tällä viikolla ja kun kopioin niitä manuaalisesti Wordiin, välillä tulee myös luettua niitä. Sen takia siinä varmaan kestääkin niin kauan siirtää ne kaikki. No joo, mutta siis 2009 oli se vuosi, kun ensimmäistä kertaa suutelin jonkun miehen kanssa ja kun minulla oli se "leikki-poikaystävä". En haluaisi edes laskea sitä oikeaksi suhteeksi, eikä se kai ollutkaan, mutta jonkinmoinen deittailusotku kuitenkin. Siitä ei ole mitenkään hyviä fiiliksiä, en koe että olisin oppinut siitä mitään, ja ylipäätään edelleen ajattelen, että parempi olisi ollut, jos sitäkään ei olisi tapahtunut.

En kuitenkaan muistanut, millaista hirveää paskaa minä siedin siltä mieheltä! Toisaalta huomasin sitä lukiessani, miten paljon olen päässyt eteenpäin kymmenessä vuodessa. Silloin kaikenlainen läheisyys - henkinen ja fyysinen - oli minulle niin vaikeaa, että keksin konseptin "koskemattomuusviikko", jonka esittelin sille leikki-poikaystävälleni ja pyysin, että jos hän voisi viikon ajan olla kokonaan koskematta minuun. Hän myös painosti minua seksiin, mutta minä en tuntenut yhtään minkäänlaista vetoa häntä kohtaan. Joo, voi kysyä, että miksi me sitten tapailtiin, mutta en osaa ihan vastata siihen. Toisaalta voi olla, että alunperin tunsin jotain vetoa häntä kohtaan, mutta koko seksuaalisuus oli minulle vielä kokonaan jonkun muurin takana. Kyllä minä koen olleeni aina seksuaalinen - ainakin siis itsekseni. Ja niissä 2009 vuoden teksteissäkin kun kirjoitin, miten sen miehen kanssa riideltiin jostain seksijutuista, niin mainitsin myös, että kyllä minä muista miehistä fantasioin, en vain hänestä. Joten ehkä kyse oli siitä?

Kaikesta huolimatta nyt näen, että se oli todella huono alku romanttiselle elämälleni. Hän pilkkasi sitä, että olin neitsyt, että kuinka kauan ajattelit vielä olla, kun olet noin vanhakin, ja sen lisäksi hän vihjaili siitä, että olisin aseksuaali. Ei aseksuaalisuudessakaan mitään vikaa ole, mutta kun en koe yhtään olevani aseksuaali, niin se suututti, että hän leimasi minut aseksuaaliksi vain koska en halunnut heti mennä sänkyyn hänen kanssaan tai puhua jostain seksifantasioista. Ja kun muistelen nyt sitä, mieleeni palaa niin elävästi se, miten pahalta se hänen kosketuksensa tuntui.

Lopulta toki erottiin, liian myöhään tosin ja yritin typerästi olla hänen kaverinsa vielä sen jälkeen. Senkin jälkeen, kun hän laittoi minulle messengerissä (aah, messenger oli silloin vielä juttu!) seuraavat viestit:

"Korkkasin sulta 'ensisuudelman'"
"Vai korkkasko sun isä sen?"

(19.10.2009 - Over the line)

Jotenkin autuaasti olin unohtanut nuokin kommentit ihan kokonaan. Koska tämä mieshän oli sitä mieltä, että varmasti minua on hyväksikäytetty lapsena, kun miksi muuten en muka haluaisi häntä. Tuo on vielä jotenkin poikkeuksellisen tökerösti sanottu, koska tämä mies tiesi, että isäni oli hakannut minua, mutta ei suoraan sitä, että onko hän ehkä myös hyväksikäyttänyt minua. Minä en hyväksikäyttöä muista ja koska sen mukaan mitä aiheesta tiedän, ei ole todennäköistä, että hyväksikäytön uhri tukahduttaisi tällaisia asioista mielestään - päinvastoin. Mutta kun olen puhunut isästäni, niin monet ihmiset ovat varovasti jossain vaiheessa kysyneet, että tekikö isäni minulle jotain muuta. Terapeuttinikin kysyi sitä yhdessä kohtaa, mutta siis vasta tänä vuonna, joten kai tuo minun taustani on sellainen, että osa saattaa miettiä, että onko minua hyväksikäytetty. Siitä saisi ainakin hyvän syypään siihen, miksi läheisyys on minulle niin vaikeaa, mutta toisaalta selittäähän sekin sinänsä sen saman, jos on joutunut elämään lapsuutensa väkivaltaa peläten.

Mutta tuollaista paskaa kuuntelin siltä mieheltä ja tuonkin jälkeen vielä olin valmis jatkamaan vain kavereina. Mikä ihme minua vaivasi? Ja ehkä parempi kysymys: mikä ihme sitä miestä vaivasi?!

En haluaisi ajatella häntä, enkä tuota koko juttua, mutta tietenkään en saa ajatuksiani tottelemaan. Tulee mieleen, että ehkä kaikki miehet ovat tuollaisia? Siis ihan kaikki. Lester, Korpinkynsi, Harjoittelupaikkarohmu ja kaikki muutkin miehet. Tuo olisi ihan tyhmä väite, mutta olen keksinyt ehdon, joka saa sen kaiken näyttämään mahdolliselta: jos nainen ei osaa pelata sitä parisuhdepeliä oikein, jos mies ei koe saavansa siltä naiselta oikeanlaista vuorovaikutusta, niin ennen pitkää mies katkeroituu. Ja kun mies katkeroituu, niin hänestä tulee samanlainen kuin tuostakin miehestä tuli: hän ei enää välitä, miltä naisesta tuntuu, vaan haluaa vain, että tämä tekee niin kuin hän käskee. Koska miehethän yliedustavat murha-, väkivalta- ja raiskaustilastoja, niin ehkä siinä biologisessa miehisyydessä on jotain, joka ajaa heitä siihen?

Ja kun minusta tuntuu, että en ole sitä, mitä miehet haluavat, niin mietin nyt, että tuleeko se aina olemaan sellaista? Kun jos mietin kaikkia miehiä, joiden kanssa on ollut jotain... Tuota Alfia, sitten Jaskaa ja Leeviä ja miksei osittain Thomasiakin, niin tuntuu, että heitä kaikkia ärsytti minussa jokin kovin erityinen asia, mikä tuntui herättävän heissä halun hallita, dominoida, alistaa minua. Leevi oli erityisesti hyvä esimerkki tästä, ehkä hän ei ollut niin kovin erilainen kuin Alf, koska hän oli myös kuin mustekalana käpälöimässä minua eikä osoittanut liiemmin kiinnostusta minun henkistä puoltani kohtaan. Ei häntä kiinnostanut olinko iloinen vai surullinen, kunhan hän pääsi koskemaan minua. Mutta selkeästikään hän ei ollut mikään hyypiö, koska naisiahan hänellä riitti. Joten ehkä kyse oli siitä, millainen minä olin?

Harjoittelupaikkarohmukin... Eihän hän tehnyt mitään, halasi vain silloin kun lähdin ja vähän nojaili minuun kun katsottiin leffaa, mutta vaikka toisaalta haluan ajatella sen vain jonain viattomana ja kaverillisena, niin välillä näen senkin vain osoituksena siitä, että hän on samanlainen kuin kaikki miehet. Että ehkä silloin kun hän kesällä pyysi minut keskellä yötä luokseen, niin ehkä se oli se todellinen hän: että hän ei ole ikinä nähnytkään minussa mitään muuta kuin jonkun jota voisi panna. Ja ehkä sen jälkeen hän ajatteli, että no mennään sitten typerän pitkän kaavan mukaan, jos Amia on muka noin ylisiveellinen, että ei lähde tuollaiseen rentoon ehdotukseen mukaan. Joten varmaan kaikki se, mitä me tehtiin, varmaan se kaikki oli vain yritystä saada minut sänkyyn. No, teknisestihän hän saikin minut sänkyyn, koska hänellä ei ollut sohvaa, vaan me katsottiin sitä leffaa hänen sängyllään. Ja hän ehdotti sitä. Ja kun mitään ei tapahtunut, niin sitten Harjoittelupaikkarohmu korkkasi oluen, sitten toisen, sitten kysyi, että haluatko säkin jotain, mennäänkö kauppaan hakemaan jotain. Ehkä minä olen se liian viaton, kun en tajua, että he eivät välitä minusta, miettivät vain, että ehkä tänään käyttävät naista orgasmin saamiseen oman käden sijaan.

***

"Well here's the thing. Women are born with this little hole between their legs, which every man on earth just wants to stick something into. And they are weaker than men, so they learn strategies: They deploy their minds and their sex, and they intuitively learn to humiliate."

***

Joo, Mindhunter-lainaus, mutta tuo on selkeästi jotain, mitä jotkut miehet ajattelevat. Ja minusta tuntuu, että jotkut minunkin matkalleni sattuneet miehet ovat ajatelleet minusta noin. Ja sitten se on saanut heidät vihaiseksi, minkä takia he ovat sanoneet ikäviä asioita. Sentään he eivät ole sarjamurhaajia niin kuin Mindhunterin hahmot, mutta onko se liikaa vaadittu, että naista ei yrittäisi alistaa tai nöyryyttää vain jos hän ei pysty harrastamaan seksiä juuri silloin kun mies haluaa? Tai varmaan pystyisi, koska eikö seksin onnistumisen kannalta vain sillä ole väliä, että mies haluaa? Teknisesti ottaen kun nainen voi suostua ihan hyvin seksiin, vaikka ei haluaisikaan, niin onko se sitten liikaa vaadittu häneltä?

Minä en ymmärrä, koska minä en ikinä haluaisi harrastaa seksiä jonkun kanssa, joka ei halua olla osa sitä, ja koen, että jos joku haluaa, haluaa, että toinen suostuisi vain koska itseä panettaa, niin se on todella vastenmielistä ja rehellisesti sanottuna ajattelen, että sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa. Mutta sellaisia miehiä ilmeisesti riittää. Ehkä ne kaikki ovatkin sellaisia ja sellaiset kunnolliset miehet ovat vain myytti, jonka naiset ovat keksineet, kun ovat itse lähteneet alusta asti täysillä mukaan, eivätkä ole katkeroittaneet näitä miehiä ja siten huomanneet, mitä tapahtuu, kun miehelle sanoo "ei"?

Vähän synkeitä ajatuksia tänään. Ja minun kun piti nähdä Nania viikonloppuna, mutta tänään kun kyselin tarkemmin, että mihin aikaan ja missä, niin hän sanoi, että ai niin joo, hän on unohtanut ilmoittaa, että hänelle ei käykään, mutta marraskuun lopulla saattaisi käydä. Se harmitti, vaikka tietysti ymmärrän, kun Nan sanoi, että hän on väsynyt ja ollut vähän sairaana, niin tietenkin haluan, että hän lepää ja rauhassa parantelee itsensä. Mutta tänään ei ole ollut hyvä päivä, niin jotenkin todella odotin sitä, että pääsisin juttelemaan Nanin kanssa viikonloppuna.

Eikä Lester-jutusta tule mitään. Vihaan sitä, että ajattelen, että no sitten kun on se yhteishengaus, niin sitten voin sanoa hänelle jotain. Eli sen sijaan, että eläisin tässä hetkessä ja yrittäisin tutustua Lesteriin nyt, kun me nähdään joka viikko yliopistolla, minä vain mietin jotain hypoteettista illanviettoa, johon Lester joko tulee tai ei tule, ja jonka aikana ehkä puhutaan jotain joka ei liity yliopistoon tai töihin tai ehkä ei puhuta.

Ja miten muka edes pystyisin hänen kanssaan ikinä suhteeseen, kun en pysty edes puhumaan hänelle? Miten minä ikinä pystyisin suhteeseen kenenkään kanssa, josta välitän, koska se on aina tällaista? Mietin, että haluan vain lukea sitä dystopia-kirjaa (Oryx and Crake) ja unohtaa, että muuta maailmaa onkaan.

Vittu kun tämä uusi ulkoasukin näyttää oudolta. Paska.