Olo ei ole enää kipeä, kurkkukin on jo vähemmän karhea. Tänään on ollut vain jotenkin huono päivä. Fiilis on jotenkin kurja, migreeni tuntuu olevan tuloillaan, eikä lääke näköjään auta, ja pääkin on jotenkin ihan tyhjä. Muutenkin on jotenkin sumuinen olo ja vähän pahoinvoivakin. Juttelin Natalian kanssa videopuhelun tänään iltapäivällä ja jotenkin tuntui aina välillä, että olisin halunnut vain lopettaa senkin jo. Tuntui, että päässä vihlaisi jokaisella nyökkäyksellä ja että oksettava olo seurasi puolestaan niitä vihlaisuja. Kävin pitkällä kävelylläkin (ainakin minulle pitkällä, objektiivisesti katseltuna se ei sitä varmaan ollut) ja sielläkin kaikki tuntui olevan vain sumuista. Olo tuntui jotenkin surulliselta.

Mietin kaikkenlaista. Kuulin peipposenkin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Puoli kuuta peipposesta, eikö se niin mene? Joten kesän pitäisi alkaa kahden viikon päästä? Kävelin tavallisesta poiketen metsäistä polkureittiä ja mietin sitäkin, miten lapsena oli vain niin kivaa kahlata läpi sen pikkupaikkakunnan polkuja peltojen ja metsien läpi. Mietin, että oliko se nyt jossain näillä tietämillä, kun silloin kerran hautasin sinne metsään sen yhden rotan. Ja ovatko nuo kukat sinivuokkoja vai joitain muita. Mietin eilistä Facebook-postaustani, joka sai yllättäen jopa tykkäyksiä. Ehkä kaikki ovat vain kotona, niin heillä on aikaa tykkäillä epämääräisistä postauksista. Jopa Korpinkynsi tykkäsi päivityksestäni (mahdollisesti koska päivitykseni liittyi Nightwishin uuteen levyyn ja Korpinkynsi on musiikkimakunsa suhteen kallellaan vähän samaan suuntaan). Mietin myös sitä, miten Arrow kesällä sanoi, että hänestä tuntuu, että Korpinkynsi haluaa vain käyttää sitä meidän opiskelijaryhmää verkostoitumiseen mutta ettei hän oikeastaan ole niin kiinnostunut vuorovaikutuksesta meidän kanssamme.

Mietin Lesteriä ja sitä, miten olen ollut sen viimeisen viestittelyn jälkeen taas pettynyt häneen. Mietin sitä, että mihin voin luottaa tai mitä minun pitäisi ajatella; kasvotusten Lesterin kanssa kohdattaessa tulee useimmiten sellainen lämmin fiilis, sellainen kiva ja rauhallinen. Mutta se on niin helppo unohtaa, kun häntä ei näe ja ne kaikki hetket, kun sellaista fiilistä ei ole tullut tuntuvat yhtäkkiä painavan vaakakupissa paljon enemmän. Miksi et pidä minusta? Niin tekisi mieli kysyä. Mielessä tuntui yhtäkkiä faktalta se, että olen ollut liian tuttavallinen, liian tunkeutuva, liian... kaikkea. Mieleen tulee myös ärsyyntynyt ajatus: En halua enää ikinä puhua hänelle mistään! Se ei tietenkään ole totta tai kestä analyyttistä tarkastelua.

Yritin säveltää tänään jotain. Aina välillä istun pianon ääressä ja yritän kehitellä joitain uusia melodioita. Ei siitä tule ikinä mitään. Joko en muista niitä sävelkulkuja enää seuraavana päivänä tai sitten kaikki jämähtää siihen, että yritän kirjoittaa sitä ylös, mutta jään junnaamaan siihen, että mikä sävellaji tämä nyt sitten on? Entä tahtilaji? Mutta 4/4-tahti on niin tylsä! Mutta tänään päätin jättää koko sävellajin määrittelemisen väliin (luultavasti se on G-molli). Ja se on 4/4, ihan sama. Tunnen mielessäni sen tarinan, jonka haluaisin sillä biisillä kertoa, mikä on uutta. Ei siitä varmaan valmista tule kuitenkaan, tai jos tuleekin, niin se on niin yksinkertainen, että jälkeenpäin taatusti hävettää. En ole ikinä säveltänyt mitään, vaikka välillä olen kovasti yrittänytkin ja todella haluaisin olla niitä ihmisiä, joille sävelmät tulevat mieleen vain tyhjästä.

Ehkä pitäisi tehdä jotain ruokaa. Oho, kello on jo noin paljon, pitäisi todellakin tehdä jotain ruokaa. Olen syönyt tänään "aamulla" (eli joskus 13-14 aikoihin) "aamiaisen" eli kaksi paahtoleipää sellaisenaan, ja kävelyltä tultuani söin myslipatukan ja vaniljavanukkaan. Ei vain tunnu siltä, että haluaisin syödä, mutta ehkä aivot lähtisivät toimimaan paremmin jos ne saisivat vähän energiaa. En vaan mitenkään jaksaisi tehdä mitään, kauhea vaiva. Ehkä teen tomaatti-pinaatti-omeletin? Tomaatit ovat yllättävän hyviä omeletissa. Ja se valmistuisi suhteellisen nopeasti ja olisi ihan halpaakin. Natalia on selittänyt kauheasti kokkailuistaan ja siinä tuntee olonsa jotenkin riittämättömäksi. Milloin hän tekee juustoista uunilohta, persikka-rahkapiirakkaa tai bataattiranskalaisia. Ja minä syön paahtoleipää, puuroa, omeletteja, tylsiä kasvispiiraita tai yksinkertaista kastiketta kanasuikaleista ja ruokakermasta. Ehkä käyn nyt pääsiäisenä kaupassa, kun ne kerran ovat auki ja ostan bataattiranskalaisia? On kiva kokeilla jonkun muun mainitsemia ruokia, niin siitä tulee sellainen fiilis kuin jakaisi sen ruokakokemuksen jonkun toisen kanssa.

Koronatilanne ärsyttää. Kääntyisivätpä ne tartunta- ja kaikki muut luvut jo laskuun, niin tuntuisi edes siltä, että tämä eristäytyminen ja yhteiskunnan sulkeminen on ollut edes hyödyllistä.

Googletin foodiesta etukäteen kaikenlaisia ruokatuotteita. Ehkä kokeilen heittäytyä villiksi ja ostaa ainekset Incredible Burgerin tekoon? Hmm. Toivottavasti huomenna ei ole kaupassa ruuhkaa. Luulisi ettei ole, kun kai kaikki on käyneet kaupassa tänään, koska tuntuu menevän niin huonosti perille osalle ihmisistä, että kaupat on pääsiäisenäkin nykyään auki.

Äh, olen pessyt käsiä taas kai ihan liikaa, kun ne tuntuvat ihan kuivilta.