On taas rauhallinen lauantai-ilta ihan kotona, niin kai teki mieli taas järjestellä vähän ajatuksia. Vuosi vaihtui ja vaikka en olekaan sellainen "new year, new me" -ihminen, niin kyllähän sitä tulee aina vuoden vaihtuessa mietittyä kaikenlaista. Ja onhan se hyvä aina välillä miettiä, että mikä kaikki tämänhetkisessä elämässä on okei ja mikä on sellaista, mihin en ole tyytyväinen. Ja jos on jotain, mihin en ole tyytyväinen, niin seuraavan kysymyksen pitäisi olla: "Mitä teen aktiivisesti tällä hetkellä tilanteen korjaamiseksi?"

Päätin, että aktivoin uudestaan Tinderin ja alan totutella ajatukseen, että minun ja Twiningin jutusta ei tule mitään. Ei mitään radikaalia ole tapahtunut, mutta se on ehkä juuri se ongelma: tuntuu että kaikki on jumittunut "katsellaan rauhassa mitä tästä tulee" -vaiheeseen. En koe edelleenkään tuntevan Twiningia kovin hyvin, enkä vain saa karistettua sitä tunnetta, että Twining ei vaikuta haluavan oppia tuntemaan minuakaan tai oikeasti selvittämään sovitaanko me yhteen. Tuntuu myös, että Twiningilla on paljon omia ongelmia. Ei mitään kriittistä elämän täysin sekoittavaa, vaan sellaista pientä, jollaisen kanssa olen itse tehnyt töitä aikaisempina vuosina. Twining tuntuu olevan vain ihan hukassa ja vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole kovin hyvää kykyä itsereflektioon. En ole varma, koska välillä hän on tuntunut poikkeuksellisen tiedostavalta siinä suhteessa ja pystynyt sanomaan, mitkä asiat hänelle ovat vaikeita ja myös tekemään töitä sen eteen että hän edistyisi niissä.

Se sairastunut perheenjäsen on myös stressannut häntä ymmärrettävästi. Ja myös vähemmän ymmärrettävästi. Perheenjäsen kotiutettiin, vaikka hän on edelleen huonossa kunnossa, mutta häntä ei voida parantaa jos hän ei sitoudu hoitoon (enkä ole varma onko hän halukas sitoutumaan siihen). Hoitaja käy joka päivä, joten Twiningin tehtäväksi jäisi käytännössä kai vain ruokaostoksissa auttaminen, mutta kuulemma tämä perheenjäsen soittaa Twiningille jatkuvasti, esim. päättäessään, että tarvitsee kaupasta jotain juuri silloin. Lisäksi vähintään kerran viikossa jotain menee rikki perheenjäsenen asunnolla, jolloin Twining saa soiton, että hänen tarvitsee mennä sinne heti.

Siinä suhteessaTwiningin kyky itsereflektioon vaikuttaa erityisen vajavaiselta. Hän on ottanut vastuulleen kaiken mahdollisen ja on uuvuttanut itsensä niin pahasti, että on välillä joutunut olemaan poissa töistä, koska on ollut vain niin loppu. En ole koskaan tavannut tätä perheenjäsentä, joten kaikki arvioni voivat olla ihan pielessä, mutta sen perusteella mitä Twining on hänestä kertonut, minun sympatiani ovat aika vähissä. Tämä on ilmeisesti myös hänen perheenjäseniensä näkökulma ja Twining on ainut, joka suostuu olemaan tämän henkilön kanssa missään tekemisissä. Ilmeisesti Twiningin sisko auttoi joissain järjestelyissä ennen kotiutusta, mutta kuulemma teki selväksi, että vain ja ainoastaan velvollisuudentunnosta eikä halusta auttaa. Joten Twining on se, jolle tämä perheenjäsen soittaa aina ja koko ajan, ilmeisesti millä tahansa tekosyyllä vaikka keskellä yötä kun Twining yrittää saada edes joitain tunteja unta töiden ja tuon perheenjäsenen asioiden hoitamisen välillä. Tämä perheenjäsen on huonossa kunnossa ja ymmärrän, että Twiningia varmasti pelottaa, että mitä jos hän jättäisi kerran vastaamatta ja juuri silloin se hänen läheisensä menehtyisi.

Olen yrittänyt tukea Twiningia siinä, koska ilmeisesti hän ei saa edes sympatiaa muilta uuvuttaessaan itsensä tätä kyseenalaista perheenjäsentä palvellessaan, mutta se on vaikeaa. Tuntuu että melkein joka kerta kun me viestitellään, yritän sanoa Twiningille, että yritä muistaa pitää huolta myös itsestäsi, tms. koska hän ei vaikuta kykenevän siihen. Tuo läheinen vaikuttaa olevan Twiningille kokonaan sokea piste, eikä hän joko pysty vetämään omia rajojaan ja pitämään niistä kiinni, tai sitten hän ei edes halua tehdä sitä. Tekee pahaa katsoa sitä sivusta, mutta minä en voi saada Twiningia pitämään puoliaan, eikä se ole minun tehtävänikään. Twining tekee sen sitten kun hän pystyy siihen, jos sellaista päivää ikinä tuleekaan.

Minun ja Twiningin piti viettää jouluaattoa yhdessä, mutta se peruuntui viime tipassa, koska tämä perheenjäsen oli soittanut Twiningille, että jokin kodinkone oli rikkoutunut ja hän tarvitsi Twiningin sinne heti. Twining vaikutti olevan todella pahoillaan siitä. Kävin jouluaattona viemässä ensimmäistä kertaa hautakynttilän täällä sinne muualle haudattujen muistomerkille ja se oli kiva. Olin päättänyt paistaa joulukinkun vasta joulupäivänä, koska Twining oli sanonut hakevansa minut kämpälleen joskus 16-17 aikoihin. Laitoin kaiken valmiiksi ja pukeuduin ja meikkasinkin vähän ja vain istuin odottamassa, että Twining laittaisi viestin, että hän oli lähtenyt tulemaan. Kello 17 tuli ja meni, mutta ajattelin, että Twiningilla on varmasti mennyt vain vähän myöhään, niin hän laittaa kyllä viestin sitten kun tietää milloin on tulossa. Kunnes sitten joskus kello 19 aikoihin hän laittoi viestin, että menee niin myöhään, että nähdään joku toinen päivä.

Oletin, että se olisi tuntunut todella pahalta, koska tuo oli juuri se pahin asia mitä ajattelin että voisi tapahtua. Mutta päätinkin, että paistan sitten sen kinkun, vaikka olikin jo myöhä ja en ollut ottanut sitä huoneenlämpöön vielä. Tein laskelmia ja googlasin ohjeita jääkaappikylmän kinkun paistoon ja uppouduin siihen. Ei se tunnu oikein vieläkään miltään, paitsi jos ajattelen, että se olisi tapahtunut jollekin muulle. Siitä tulee surullinen fiilis, jos mietin, että sellainen tavallinen ihminen, jonka perhe on ottanut väkivaltaisen isän puolen eikä tule jouluksi käymään, on ihan yksin joka joulu, ja sitten yhtenä jouluna uusi läheinen ihminen ehdottaa jouluaaton viettoa osaksi yhdessä, mutta sitten viime tingassa peruuttaa, koska hänellekin on tärkeämpää yrittää miellyttää perheenjäsentään joka on tehnyt pahoja asioita muille ja mahdollisesti rikkonut jotain asunnollaan tahallaan, jotta saisi tekosyyn kutsua Twiningin käymään uudestaan. Se tuntuu vähän kuin petokselta.

Nykyään tuntuu, että osaan pitää omia puoliani kuitenkin paremmin. Ymmärrän, että Twiningilla on vaikeaa ja hänen tilanteensa on oikeasti vaikea. Mutta ymmärrän myös sen, että Twining tekee myös siitä itse vaikeamman kuin olisi tarpeen, kun ei pysty asettamaan rajoja sille, miten tämä perheenjäsen saa häntä kohdella. Sympatisoin Twiningia ja hänen tilannettaan ja aion kyllä olla Twiningin tukena vaikka sitten ihan kaverina ja sillä tavalla kun se minun jaksamiselleni sopii. Mutta Twiningin perheenjäsenen tilanne ei ole muuttumassa lähiaikoina, ainakaan parempaan suuntaan.

Vuoden vaihtuessa mietelmäni elämäni nykyisestä tilanteesta olivat lähinnä positiivisia: minulla on vakituinen työ, josta saan kohtalaista palkkaa ja viihdyn työssäni. Muutenkin olen tehnyt viime vuonna paljon sen eteen, että saisin piristettyä sosiaalista elämääni ja aion tehdä sen eteen töitä myös jatkossa. Mutta vuosi sitten vuoden vaihtuessa mietin, että tuntuu siltä, että haluaisin parisuhteen. Tein töitä sen eteen, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut. Olen alkanut myös miettiä entistä enemmän, että minä ja Twining ei vain olla ehkä tarpeeksi yhteensopivia. Haluaisin tasaveroisen kumppanin, mutta vaikka Twining välillä vaikuttaa kykenevältä vakavaan ja kypsään keskusteluun, välillä minusta tuntuu kuin olisin melkein hänen äitinsä. On paljon asioita, joiden suhteen Twining on hukassa ja tuntuu että Twining poukkoilee ideasta toiseen eikä vaikuta kykenevän pysähtymään ja miettimään, mihin suuntaan hän oikeastaan haluaisi kulkea ja mitä kaikkea siihen suuntaan kulkeminen häneltä vaatisi. Hänen seurassaan tulee sellainen tunne, että hän on ahdistunut melkein koko ajan, mikä ilmenee outoina pakkomielteinä, niin kuin hänen hartaasta päätöksestään mennä kauneusleikkaukseen parantelemaan vartaloaan tai kyvyttömyytenään syödä normaalia ruokaa. Osa minusta tuntee kauheasti sympatiaa Twiningia kohtaan noissakin asioissa, koska muistan miltä tuntuu vihata omaa vartaloaan ja minullakin on ollut jossain vaiheessa vaikeuksia kokeilla uusia ruokalajeja.

Normaalistikin nuo asiat epäilyttäisivät, mutta se tapa, miten intensiivisesti Twining suhtautuu niihin ja vaikuttaa kieltäytyvän edes harkitsemasta vaihtoehtoja on se isoin ongelma. Alun järkytyksen jälkeen olen välillä yrittänyt kysyä mahdollisimman syyllistämättömästi hänen ruokavaliostaan ja välillä Twining on ottanut sen itsekin esiin vaikka sanomalla, että on välillä yrittänyt maistaa linnuilleen ostamiaan salaatinlehtiä, mutta ei vain ilmeiesti kykene nielemään edes pientä palaa. Mutta usein Twining ottaa vain asenteen, että "tällainen mä vain olen" tai "ei joku maksalaatikon syöminen nyt mitään elämänlaatua paranna". Se kuitenkin huolestuttaa minua ja koska joskus olisi kiva syödä jotain yhdessä (muutakin kuin snäksejä) olen miettinyt että pitäisikö yrittää ehdottaa Twiningille jotain vihannesten maistelujuttua tai totuttelua, jos hän haluaisi. Sitten mieleen tulee, että se kuulostaa siltä mitä Natalia tekee 1-vuotiaan vauvansa kanssa. Eikä ole minun ongelmani yrittää "korjata" Twiningia, vaan Twining voi elää juuri sellaista elämää kuin hän haluaa ja pyrkiä muuttamaan asioita jotka ovat hänelle ongelmia.

Näyttää siltä, että monet niistä asioista, jotka minä koen ongelmallisina, eivät ole Twiningin mielestä ongelmallisia. Kuulemma myös aikaisemmin kun hänellä oli todella vaikeaa, hän päätti, että ainoa keino selvitä eteenpäin on kovettaa itsensä. Ja vaikka Twining päättäisikin yhtäkkiä, että haluaa todella muuttua, niin tuntuu että hänellä olisi vuosien matka kuljettavana. Ja kai nyt kun olen itse tehnyt vuosia töitä terapiassa sen eteen, että saisin oman elämäni myös pääni sisällä paremmin hallintaan, haluaisin jakaa arkea sellaisen ihmisen kanssa, jolla on myös asiat pääasiallisesti hallussaan. Ja ennen kaikkea haluan olla sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti haluaa olla minun kanssani. Eihän sitä välttämättä heti tiedä, mutta jos vuoden tapailun jälkeen asia esille otettaessa vastaus on vain "katsotaan vain rauhassa", niin se alkaa enemmän ja enemmän kuulostaa siltä, että oikeaa halua sitoutua minuun ei ole, vaan pelkästään pelkoa siitä, että mitä jos ei saa ketään muutakaan.

Joten aion ottaa nyt enemmän aikaa itselleni ja yrittää visualisoida sellaista elämää, jossa Twining ei ole mukana. Olen tinderissä lähinnä katsellut, tykännyt parista ihmisestä, mutta lähinnä vain yrittänyt tunnustella, olisinko valmis aloittamaan jotain uutta. Tuntuu siltä, että en ihan vielä, mutta tuo tinderin uudelleen aktivoiminen on tuntunut isolta askeleelta. Aion sanoa sen myös Twiningille, jotta hänellekin on selvää, missä mennään, mutta viimeksi joulukuussa käytiin keskustelua aiheesta ja lopputulema oli se, että "katsellaan" ja että me ei olla parisuhteessa.

Yksi toinen asia, joka vaikutti vähän tuohon päätökseen, oli se, että jouduin tekemään raskaustestin, koska kuukautiseni olivat myöhässä. Oltiin oltu yhdessä Twiningin kanssa sitä edeltävien kuukautisten jälkeen (vaikkakin turvallisesti), mutta eihän mikään ehkäisykeino ole 100% varma. Yleensä olen hyvin täsmällinen, joten viikon myöhästyminen oli paljon ja sai minut stressaantuneeksi. Testi oli negatiivinen ja kuukautisetkin tulivat pian sen jälkeen, mutta se epäilys mikä mielessä oli ennen sitä, tuntui vain niin vaikealta. Olisin halunnut sanoa siitä jollekin, mutta jotenkin sillä hetkellä mielessäni kirkastui se, että Twiningilla ei tunnu olevan elämässään tilaa ja aikaa minun tunteilleni. Hän olisi vain huolestunut ja stressaantunut, ja kun hänellä ei tunnu olevan kykyä hallita sitä omaa ahdistustaan sellaisissa tilanteissa, minä olisin jäänyt silti ilman tukea tunteideni kanssa. Niin kun mietin vuodenvaihteessa elämääni ja sitä mikä on hyvin ja mikä ei, niin mieleen tuli se, että olisi kiva olla sellaisen kumppanin kanssa, jolta kokee voivansa pyytää tukea ilman että tarvitsisi pelätä täysin sysäävän tämän toisen ihmisen paniikkiin.

Sama oli silloin viime keväänä, kun minua alkoi ahdistaa silloin yhden kerran kun Twining oli ollut luonani yötä ja aloin oksentaa. Sanoin silloin Twiningille, mitä hänen tulisi tehdä: anna minun olla ihan hetki rauhassa, ollaan ihan hiljaa äläkä hetkeen koske minuun, niin sanon kun se menee ohi tai tarvitsen muuta. Mutta hän ei kyennyt seuraamaan noita ohjeita, vaan koko ajan kyseli, että tarvitsenko jotain, tai mitä jos hän kipaisee käymään kaupassa hakemaan minulle vitamiinitabletteja ja koko ajan silitteli minua tai oli vesilasin kanssa vessan oven takana kun tulin oksentamasta. Se pahensi tilannetta ja jouduin pyytämään että hän lähtisi, jolloin vasta pystyin rauhoittumaan ja saamaan lopetettua oksentamisen. Tuo on tullut mieleen nyt, koska tuntuu että se on vain esimerkki siitä, miten Twining ei kykene olemaan minulle tukena, koska hän ahdistuu minun ahdistumisestani niin, että se vain pahentaa tilannetta.

Joten tarvitsen nyt jonkun muutoksen, koska tämä minun ja Twiningin tilanne on sellainen, joka ei tällä hetkellä ole positiivinen asia elämässäni. Twining on ihana ihminen, mutta tämä meidän juttu ei nyt vain toimi. Ehkä me voidaan jatkaa kavereina ja ehkä nyt itsekin alennan Twiningin oikeasti siihen "katsotaan" -tilaan ainakin siihen asti, että näen paremmin, mikä toimii ja mikä ei.

Yritän muutenkin pitää parempaa huolta itsestäni, syödä terveellisemmin, tehdä enemmän ruokaa kotona, mennä nukkumaan aikaisemmin ja yrittää lisätä taas liikuntaa elämääni. Haluan jatkaa kulkemista eteenpäin, koska kaikesta huolimatta olen nyt onnellisempi kuin aikaisempina vuosina ja koen että minun oma elämäni alkaa vihdoinkin olla minulla hallussa.