En ole tajunnutkaan, että edellisestä kirjoituksesta on jo noin pitkään. Melkein kirjoitin jo, että olen vain löysäillyt, mutta se ei ole ihan totta. Koodauksen lopputyö tuli valmiiksi viime viikolla ja vaikka sen olisi varmasti saanut tehtyä joten siistimmin ja tiiviimmin ja hienommin, niin se kuitenkin toimi ja en tietääkseni rikkonut ainakaan kovin räikeästi mitään koodauksen tyylisääntöjäkään. Ja sen jälkeen tein vielä gradujuttuja, mutta tämän viikon pidän niistä vapaata. Olen kuitenkin tehnyt tällä viikolla tänään ja maanantaina täydet päivät töitä, koska haluan hoitaa ne jutut loppuun. Plus, vähän stressaa se kevään tulottomuus, niin ainakin tammikuussa tulee sitten vielä joitain satasia palkkaa.

Jouluaattona ahdisti. Olin vain itsekseni ja kävin kaupassa, ja kun kaupan kassa ei toivottanut minulle hyvää joulua, mutta lausui toivotuksen minua edeltäneelle ja minun jälkeeni tulevalle asiakkaalle, se tuntui sillä hetkellä jotakuinkin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Mutta kasasin itseni ja myöhemmin laitoin sinne meidän opiskelijaporukan WhatsApp-ryhmään ensimmäisenä joulutoivotuksen ja muut toivottelivat jouluja myös sen jälkeen kaikille, mikä oli kiva. Äiti ja Veli tulivat joulupäivänä käymään, mikä oli myös kiva. Äiti oli vähän rasittava, mutta Veli oli kiva. Sain Veljeltä lahjaksi Star Wars: Last Jedi -leffan, ja päätettiin katsoa vähän Force Awakens -leffan alkua. Ei olla pitkään aikaan katsottu yhdessä leffoja. Se on aina oma urakkansa, koska Veljen on vaikea seurata leffoja, joten yritän pitää hänet kärryillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja muistuttaa, kuka mikäkin hahmo on. Veljellä oli uusi hiustyylikin - sivut lyhyet ja päälaella pitempää tukkaa - josta äiti oli kauhuissaan, mutta joka oli minusta ihan jees. Sain päähäni stailata sen Veljen tukan, kun se näytti niin kovin lattealta ja veli vaikutti tykkäävän. Ja Veli vaikutti todella tykkäävän myös siitä teettämästäni rottakalenterista. Häntä voisi nähdä kyllä vähän useamminkin.

Uusi vuosi ahdistaa taas, koska minulla ei ole mitään suunnitelmia. Pelkään, että joku kysyy, mitä aion tehdä ja olen jo suunnitellut valehtelevani jotain ja uuden vuoden aattona sitten vielä varmuuden vuoksi sammuttavani valot, jotta näyttäisi, että olen jossain tekemässä jotain joidenkin tärkeiden ihmisten kanssa. Harjoittelupaikkarohmun piti olla lomalla töistään 18. päivästä alkaen vuoden loppuun, ja hän silloin aikaisemmin puhui, että hengataan yhdessä jossain kohtaa tuon hänen lomansa aikana, mutta en ole kuullut hänestä mitään.

Nan laittoi viestiä ja oli jotenkin kiva, mutta toisaalta outo. Hän puhui siitä, että pitää järkätä joku tapaaminen, koska hänellä on joitain asioita, joista hän haluaisi puhua mieluummin ihan kasvotusten kanssani. Tuollaisesta tulee aina jotenkin paniikinomainen fiilis, vaikka tuskin se on kuitenkaan mitään pahaa. Todennäköisesti hän on joko mennyt kihloihin tai on raskaana. Ei sillä, etteivätkö nuo olisi ihan legiteemejä paniikin aiheita, mutta tietysti olisin onnellinen hänen puolestaan. Ja tietysti toivon, että se on jotain hyvää, eikä mitään, että hänellä on joku parantumaton syöpä ja 6kk elinaikaa. Tämän takia kenenkään ei pitäisi ikinä sanoa minulle tällaisia epämääräisiä asioita, koska minun pääni lähtee heti kierroksille siitä ja alkaa kehittelemään toinen toistaan kaameampia skenaarioita.

En ole kuullut Lesteristä, vaikka toki hän silloin jouluaattona oli yksi niistä, joka laittoi sinne meidän ryhmäkeskusteluun ne jouluntoivotukset. Olen tosin miettinyt, että laittaisin hänelle viestin joskus uuden vuoden jälkeen. Olen itse asiassa jo hahmotellutkin sitä vähän, mutta en tiedä muutanko sitä vielä jotenkin vai lähetänkö mitään ollenkaan. Olin miettinyt, että matkisin Harjoittelupaikkarohmun viestiä (joka oli mielestäni hyvä ja luonnollinen) ja laittaisin siihen Lesterin viestiin, että aloin tekemään sitä esseetä (Lester-kurssi) ja että hän tuli mieleeni, ja sitten kysyisin ihan vain, että miten menee ja että onko joululoma ollut ihan jees. Vaikka nyt kun summaan sen tähän, niin se kuulostaa todella tyhmältä. Mutta se olisi taas tavallaan uusi askel meidän välisessä kommunikaatiossa: kysyä toiselta ihan vain että miten menee, ilman, että siihen on suoraan mitään syytä. Ei ole hänen syntymäpäivänsä, ei joulu, ei uusi vuosi, en kysyisi häneltä mitään asia-asiaa, eikä se liittyisi mihinkään meidän aikaisempaan keskusteluunkaan. Se tuntuu tosin pelottavalta. Kun mitä jos hänellä onkin jotain sitä vastaan, että kyselen jotain tuttavallisuuksia ihan kuin me oltaisiin muka jotain kavereita?

Toisaalta nyt kun olen vain chillannut (tai no en nyt "vain", mutta aika paljon kuitenkin), niin on ollut ihan hyvä fiilis yksinkin. Olen voinut tehdä ihan omia juttuja ihan omaan tahtiin ja se on ollut tosi kiva. Siitä on tullut vähän sellainen rennompi fiilis, kun tuntuu, että sinkkuna on ihan hyvä olla, joten jos tuo Lester-juttu meneekin ihan poskelleen, niin ei sillä niin väliä. Tai no, tietysti sillä olisi väliä, mutta välillä se tuntuu sellaiselta elämää suuremmalta, kun taas nyt se on vain sellainen normaalinkokoinen asia. Ja olo on ehkä sen takia jotenkin rauhallisen luottavainen, kun mietin Lesteriä. Toisaalta siitä seuraa automaattisesti se, että kun kerran minua ei ahdista pelkkä ajatus Lesterin kanssa juttelusta, pääsen mielikuvituksessani paljon pitemmälle ja kuvittelen mielessäni jopa, millaista olisi olla parisuhteessa hänen kanssaan. Mikä johtaa juuri siihen samaan kuin kaikki vastaavat kuvitelmat aina ennenkin: se alkaa ahdistaa, melkein kuin kylmä hiki alkaisi virrata ohimolla ja vähä vähältä vakuutun siitä, että jos sinne asti pääsisikin, jotain menisi pieleen, koska minä en vain ole parisuhdeihminen ja varmaan sinkkuuttomuus alkaisi ahdistaa. Mitä minä muka tekisin parisuhteessa? Pitkästyn pelkästä ajatuksesta ja palaan taas nykyhetkeen, minkä jälkeen mietin, että haluanko ylipäätään edes yrittää viedä Lester-juttua pitemmälle, jos se johtaa vain siihen, että kyllästyn häneen?

Mutta nyt on viikonloppu ja enää kaksi työpäivää ennen kuin voin taas hyvällä omallatunnolla keskittyä vain opiskeluihin. Tai no, en nyt välttämättä hyvällä omallatunnolla, mutta kuitenkin. Olen kyllä huomannut, että nämä työpäivät vievät kauheasti energiaa ja tänäänkin kun päätin olla muka fiksu ja aloittaa päivän aikaisin, skipata lounaan ja syödä vasta 7,5 tunnin työpäivän jälkeen huomasin, että päivä oli kuitenkin käytännössä kokonaan ohi ja sen lisäksi oli vielä alkava päänsärky. Mutta toisaalta on ollut myös kivaa, koska oikeasti tykkään tuosta työstä ja siihen saa uppouduttua etenkin kun nyt minulla on kaksi eri projektia, joiden välillä voin vuorotella, jos jompi kumpi alkaa tökkimään. Ja tekemistä kyllä riittää ja veikkaan, että en välttämättä saa sitä toista ainakaan valmiiksi, mutta teen parhaani. Se on se projekti, jota aloitin jo kesällä siihen tuotteeseen, joka on vielä kehitysvaiheessa, joten luonnollisestikaan se ei voi tulla kokonaan valmiiksi, kun tuotekaan ei vielä ole valmis, mutta siihen on tullut todella paljon uutta ja monet vanhat asiat ovat vaihtuneet.

Toisaalta ahdistaa sekin, että nyt sitten nuo tuntityöt loppuvat kai ainakin kevään ajaksi. Tosi moni asia siis ahdistaa tällä hetkellä. Ehdin myös vetää hirveät kierrokset siitä, että kirjoitin siihen konferenssiesittelyyn olevani töissä tässä firmassa, mutta nythän minulle jää vain se gradusopimus, joten stressasin siitä varmaan viikon ja mietin, että pitääkö minun laittaa sille opettajalle viestiä, että voinko muuttaa sitä vielä, vai lasketaanko se firmassa työskentelyksi, jos teen gradua heille? Kun virallisesti minulla kyllä on työntekijästatus, mutta etenkin, jos he eivät halua, että mainitsen gradussanikaan firman nimeä, niin voinko määritellä itseni tämän firman työntekijäksi? Sitten tajusin, että konferenssi on vasta toukokuussa, jolloin gradusopimukseni on jo loppu ja jolloin todennäköisesti jatkan taas ihan normaalina harjoittelija-työntekijänä, joten siinä vaiheessa huomasin, että olin kriiseillyt viikon jostain ihan turhasta. Mutta kyllä se edelleen stressaa vähän, kun olisihan se upeaa, jos olisi vakkarisopimus ja tietäisi varmasti (tai edes lähes varmasti), onko minulla viiden kuukauden päästä työpaikkaa ja jos on, niin missä. Kyllähän se pomoni sanoi, että ainakin harjoittelijana voi jatkaa (mikä tulen olemaan, koska en valmistu vielä), mutta kaikki, mikä ei ole kirjallisena hermostuttaa minua.

Mutta ehkä yritän tänään taas mennä aikaisin nukkumaan. On ollut tarkoitus mennä uimaankin pitkästä aikaa taas joku päivä, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi (yllätys), niin ehkä saan sen hoidettua vielä ennen vuodenvaihdetta.