Törmäsin tänään Harjoittelupaikkarohmuun tullessani yliopistolta. Toki voi olla, että tulkitsen väärin ja että kyse oli vain siitä, että en ole nähnyt Harjoittelupaikkarohmua kahden kesken niin pitkään aikaan, vaan olen unohtanut, että hän on erilainen porukassa kuin kaksistaan.

Juteltiin hetki, Harjoittelupaikkarohmu kommentoi, että olen tukkani on eri värinen, sitten hän kysyi, mitä teen huomenna ja sitten kertoi, että hänellä on joku yliopistodeadline huomiseksi, niin hänkin varmaan tekee vain yliopistojuttuja. Sitten puhuttiin hetki töistä, minkä jälkeen hän sanoi menevänsä tekemään sitä deadline-juttua.

Kuulostaa sinänsä ihan normaalilta kaverilliselta keskustelulta, mutta minulle tuli siitä ihan eri fiilis. Näköjään Harjoittelupaikkarohmu on erilainen myös livenä kuin viestitellessä, minkä ei kai pitäisi olla yllätys, kun kaikki kai ovat. Mutta kai olin hieman yllättynyt siitä, miten hän oli todella hermostuneen oloinen nyt kun tavattiin. Tuntui, että hän ei edes oikein rentoutunut, vaikka minä yritin kauheasti pitää sen tunnelman kevyenä. Ja sen lisäksi, että hän oli hermostunut, hän katsoi minua oudolla tavalla. Miten minä selittäisin sen? Vai tarvitseeko sitä selittää? Se oli sellainen myhäilevä ilme samalla kun hän katseli minua jotenkin todella tiiviisti, mistä minulle tuli jotenkin kiusaantunut olo.

Jotenkin heti automaattinen ajatukseni oli, että hän on ymmärtänyt sen minun hengausehdotukseni ihan väärin ja että hän on jotenkin rohkaistunut siitä niin, että ei enää edes yritä piilottaa sitä, että hänen tunteensa minua kohtaan eivät ole ihan platonisia. Ikään kuin hän ajattelisi, että olen varma tapaus ja että enää hänen täytyy olla hermostunut vain siitä, miten viedä asiaa eteenpäin, jotta hän pääsisi toteuttamaan niitä fantasioitaan, joita selkeästi näytti miettivän sillä aikaa, kun hän katseli minua sillä lailla oudosti.

Tietysti voi olla, että olen ihan väärässä ja että kyse oli vain siitä, että se nyt vain on välillä kiusallista törmätä johonkin tuttuun, kun et ole olettanut törmääväsi häneen, mutta tuo aikaisempi on kuvaus siitä, miltä tilanne minusta tuntui ja millaisia ajatuksia minulle siitä tuli. Ja siitä tuli syyllinen olo ja sellainen, että okei, sitten kun me hengataan, minun on pakko nostaa kissa pöydälle ja sanoa, että en tunne häntä kohtaan niin. Toisaalta ärsyttää, koska jatkuvasti olen kyllä tehnyt hänelle selväksi, että pidän Lesteristä. Ja sitten ärsyttää sekin, että Harjoittelupaikkarohmu maalaa itsestään kuvaa vähän niin kuin naisten uhrina:

Harjoittelupaikkarohmu: "Taas tulee yksi sinkkuvuosi lisää täyteen. 😰"
Amia: ☹️
Amia: "Mulla vähän sama."
Harjoittelupaikkarohmu: "Surkeeta. Ens vuosi varmaan yhtä huono."
Amia: "Nääh, eihän sitä koskaan tiedä. Sä sentään tiedät mitä haluat ja se on jo tosi hyvä alku!"
Harjoittelupaikkarohmu: "Nnoo en tiiä ku pitäis olla toinenki kiinnostunu."

Niin jotenkin tuntuu, että tietyllä tavalla Harjoittelupaikkarohmu jopa vähän syyllistää minua siitä, että minä en ole kiinnostunut. Tai siis ei suoraan, mutta kun minä yritän lohduttaa häntä, koska sympatisoin kyllä häntä tuosta tunteesta, niin hän vain aina torjuu sen sympatisointini ja sanoo jotain tuollaista, että jonkun muunkin pitäisi olla kiinnostunut hänestä, tai että selkeästi hänessä on jotain vikaa, kun naiset näkevät hänet vain kaverina, tai että hänessä täytyy olla jotain pielessä kun kukaan ei halua häntä. Ja jos yritän sanoa sitten siihen jotain rohkaisevaa, niin sitten hän taas torjuu sen ja sanoo jotain uutta itsemollaavaa.

Tuntuu, että noin tekemällä hän kieltää minulta sen hyvän fiiliksen, joka toisen lohduttamisesta tulee, ikään kuin ilmaisemalla, että kaikki mitä sanon on yhtä tyhjän kanssa, jos kerran en suostu osoittamaan mitään romanttisia tunteita häntä kohtaan. Toki ymmärrän, että tällaisessa asiassa toista voi olla vaikea vakuuttaa siitä, että asiat saattaa muuttua parempaan suuntaan, vaikka nyt näyttääkin kurjalta, mutta se, miten hän heti sen jälkeen sanoo jotain, joka rakentaa ongelmaksi sen, että naisten pitäisi ajatella hänestä jotenkin eri tavalla herättää sellaisen tunteen, että hän haluaisi minun osoittavan hänelle, että se millä yritän lohduttaa häntä on totta. Mutta kun minä en voi, koska en ole kiinnostunut hänestä sillä tavalla ja vaikka ei pitäisi, niin siitäkin tulee aina vähän syyllinen olo, mikä entisestään lisää sitä syyllisyyden fiilistä, kun hän tänään näytti niin avoimen kiinnostuneelta minusta.

Mutta yritän nyt saada itseni lupaamaan itselleni, että kun hengataan, niin otan sen asian esiin ja teen selväksi, että meidän välillä ei tule tapahtumaan mitään epäplatonista. Voihan paska. Ajattelin jo, että jes, Harjoittelupaikkarohmusta saa kivan sinkkukaverin, mutta näköjään ei.