Juu, jotenkin ärsyttää. Selitetään nyt ensin tuo draamaosuus. No, ostin tosiaan Leeviltä hänen sähköpianonsa tuossa ennen joulua. Oltiin puhuttu siitä ja hinnasta jo ennen välien rikkoutumista, mutta kauppa itse tehtiin sen jälkeen. No nyt tulee varoittava esimerkki kaikille: En testannut sitä soitinta ennen kuin maksoin sen, vaan Jaskan kanssa kävimme vain hakemassa soittimen sen jälkeen. No, heti ensimmäisellä kokeilukerralla huomasin, että tämä uusi ja hieno täysmittainen, koskettimet painotettu, jne. piano pitää kamalaa ääntä. Ääni lähtee, kun koskettimet ponnahtavat takaisin ylös ja se ääni on jotakuinkin yhtä kova kuin mitä se soiton ääni, mitä siitä pianosta säädyllisellä volyymillä lähtee. Otin yhteyttä Leeviin, että tällainen ongelma on ja mahdollisesti haluan perua kaupan, mutta ensiksi selvitän, jos se olisi helppo ja halpaa korjata, jolloin hänen täytyisi maksaa vain se hyvityksenä.

No, en kai minä nyt jaksanut selvittää asiaa, kun olisi pitänyt mennä jostain asiaa kysymään, mutta Salla sanoi sitten tällä viikolla, että se maksaa kyllä ihan hillittömästi, että peru se kauppa, ei kannata ostaa sellaista. No, ilmoitin sitten Leeville, että tosiaan korjaaminen tulee liian kalliiksi, joten peruisin kaupan. Sanoin olevani yhteyksissä lähiaikoina tarkemman ajan sopimiseksi. Sitten häneltä tulikin viesti, että hän oli vähän miettinyt, että ei ottaisikaan sitä enää takaisin. Varmaan arvaatte, että täällä leuka vähän loksahti, että mitä vittua, siitä oli sovittukin jo! Leevi sitten selitti, että ei koe, että pianossa on vikaa (vaikka olin lähettänyt hänelle videon, jossa havainnollistin ongelmaa), vaan että se vika on minun soittotyylissäni, joka on todella äänekäs ja mieltymyksessäni, eikä näe mitään syytä ottaa pianoa takaisin ja palauttaa rahoja.

Tuosta oli kauhea vääntö, olin todella ahdistunut ja kävin läpi koko skaalan omia tapojani saada asiat menemään mieleni mukaan. Vetosin järkeen ("on oikeus perua kauppa, mikäli myyty tuote ei ole luvatussa kunnossa"), sitten tunteeseen ("olet sanonut että et ole halunnut satuttaa ja sitten teet näin!"), minkä jälkeen asialliseen kiristykseen ("otan yhteyttä kuluttajansuojalautakuntaan, jos et suostu kaupan perumiseen"), minkä jälkeen asiattomaan kiristykseen ("tähän asti olen ollut teille molemmille reilu, vaikka välit onkin menneet, mutta et tiedäkään vielä, miten paljon haittaa ja epämukavuuksia voin teille aiheuttaa!"), joka sitten lopultakin toimi edes sillä tapaa, että sain Leeviltä kivahduksena takaisin vinkin tavasta, jolla voisin saada pianon palautettua.

Leevi sanoi suunnilleen: "Ihan sama, nytkin jo kohtelet mua kuin ilmaa vaan."

Tajusin tuosta sitten, että ei saakeli, jos mikään noista aikaisemmista keinoista ei ole toiminut, niin Leevin sanat viittasivat siihen, että olisi ehkä yritettävä joko emotionaalista lahjontaa tai emotionaalista vedätystä. En ole kummankaan suuri fani, etenkään kun kyse on ihmisistä, joiden kanssa en ole väleissä. No, vähän raotin tuota taistelija-moodiani ja kysyin Leeviltä, että tähän asti ei pianon palauttamisessa ole hänen puoleltaan ollut mitään ongelmaa, joten miten niin yhtäkkiä hän on päättänyt heittäytyä niin ilkeäksi. Ja oikeaa hymiötä perään, niin olo tuntui vielä entistä ahdistuneemmalta. Leevi ei siihen vastannut, mutta kysyi taas, että mikä vika siinä pianossa on ja menet kysymään asiaa joltain oikealta ammattilaiselta, niin asiasta voidaan ehkä keskustella.

Seuraavana päivänä sitten otin selvää asioista ja sain tietää, että korjaaminen maksaisi 150-200 euroa, mikä on aika kohtuuttomasti, sillä pianosta maksoin näin käytettynä 350 e. Ilmoitin tuon summan Leeville ja vedin syvään henkeä ja laskin suojaani ja rupesin käyttämään sitä vihoviimeistä taivuttelukeinoa, jonka saatoin keksiä. Aloin selittää, miten Leevi ei ollut minulle ilmaa, että hän oli vain niin harvinaislaatuisessa asemassa, että näki minut sellaisena, jollainen olin ihan kaikkia ihmisiä kohtaan vielä lukiossa: aina kun Leevi tuli vastaan, pääni alkoi sihistä ajatuksista; pitäisikö moikata vai ei, jos moikkaisin, miten moikkaisin, mitä sanaa käyttäisin, katsoisinko päin, mitä sitten, mitä sen jälkeen - jolloin itse tilanne meni vain ohi ennen kuin ehdin tehdä yhtään mitään päätöstä asian suhteen.

Selitin kaikenlaista muutakin tuohon tyyliin, mikä oli kaikki totta, ei mikään ollut valhetta, siihen en ryhdy, mutta en olisi ikimaailmassa sanonut noita asioita, jos pianon takia ei olisi ollut pakko. Terapeuttini oli lisäksi kysynyt, että enkö voisi puhua Leeville siitä, miten hänen kommunikointiyrityksensä kanssani ovat ihan vääränlaisia ottaen huomioon, että me ei enää olla väleissä ja että hänellä on tyttöystävä. No, puhuin sitten sen kaiken, sellaisen pitkän kirjoituksen.

Leevi sitten vastasi näin: "Okei, voin ottaa sen pianon takaisin vain siitä syystä, että haluaisin olla sun kanssa väleissä jatkossa."

Joten taisin olla oikeassa siitä, mikä tepsi ja mikä ei. Sallan kanssa juttelin samalla Facebookissa ja hän sanoi aika osuvasti mielestäni: "Vitun marttyyri!" Lisäksi Leevi sanoi viestissään jotain, jonka olen perjantaisen illanistujaisjutun "ansiosta" möläyttänyt jo vähän liian monelle. Hän sanoi että kyllä, hänen vuorovaikutusyrityksensä ovat olleet tökeröitä, mutta että se sellainen flirttaileva juttu tulee minun kanssani jotenkin automaattisesti, ja hänellä oli ollut minua kohtaan tunteita ennen kuin valitsi Alisan, mutta ei vielä ole päässyt niistä tunteista täysin irti. "Ehkä mä vaan olen pelaaja, joka haluaa kaiken, eli sut ja Alisan yhtäaikaa."

En ole ihan varma, pystynkö Leevin kanssa koskaan oikein mihinkään väleihin, mutta tarkoituksena olisi palauttaa se piano ja saada rahat takaisin niin nopeasti kuin mahdollista, ennen kuin Leevi muuttaa taas mielensä tai tajuaa, että hänellä ei mahiksia romanttisessa mielessä suhteeni ole. En nimittäin lytännyt noita hänen sanojaan, tai täysin torjunut (taas), koska pelkäsin, että jos niin tekisin, kaupan peruminen ei onnistuisi, mikä olisi suoraan sanottuna ihan paska juttu, koska tietenkään kirjallista sopimusta ei ole, minkä lisäksi vielä tyhmästi jätin testaamtta pianoa ennen ostamista. Sanoinkin tätä Sallalle ja Jaskalle selittäessäni, että minusta tuntui kuin olisin "huorannut emotionaalisesti" ja taksana olisi ollut se pianon hinta, 350 euroa.

Jaskan kanssa tuosta tuli riitaa taas. Hän sanoi, ettei jaksa taas kuunnella minua ja minä tyrmistyin, kun olin ihan ylikierroksilla ja ahdistunut, ja melkein jo sanoin, että ei sitten meidän tarvitse enää mitään wannabe-seurustellakaan, jos kerran et voi olla mun tukena yhtään missään koskaan. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja vähän avattua tilannetta ja sitten sovittiin Jaskan kanssa, että lopetetaan siihen siltä illalta, koska kello oli jo aika paljon ja kerran yksi kaverini sanoi, että mitään ihmissuhdejuttuja ei pitäisi selvitellä kello 22-07 välisenä aikana. Seuraavana päivänä tajusin paremmin, että ehkä ei olisi tosiaan pitänyt Jaskalle avautua siitä "emotionaalisesta huoraamisesta" ainakaan niillä sanoilla, ja Jaskakin sanoi, että ymmärsi kyllä minua, minä olin ollut vain niin ahdistunut, että aloin selittämään hänelle, miten hän ei IKINÄ tee MITÄÄN eikä KOSKAAN ole paikalla.

Lisäksi kun oli ne illanistujaiset, tai pikemminkin ryyppäjäiset, niin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä humalluin niin, etten huomannut sitä. Olen ruvennut käyttämään alkoholia ihan liikaa, mutta nyt kun sen pään sekaisin siitä saan, niin se silti houkuttelee. Humalassa sitten avauduin siitä piano-jutusta ja miten Leevi kai yrittää minua vieläkin ja ottaa pianonkin takaisin vain sillä ehdolla, että suostun tinkimään siitä totaalisesta välirikosta hänen kanssaan. Lisäksi tein sen, mitä kännissä aina: aloin puhua Thomasista, laitoin hänen biisinsä soimaan, istuin Jaskan syliin ja sanoin, että kato nyt, valitsin sulle biisin ihan ite. Marion oli siellä myös ja hänen kanssaan oltiin Thomasista juuri puhuttu ja hän oli ehdottanut jo pilapuheluakin Thomasille numerottomalla ja sitä, että joku lauantai mentäisiin ja iskettäisiin sinne sen meidän vanhan porukan normaaliin karaokepaikkaan ja yritettäisiin väijyttää Thomas. Hänkin kuiskasi minulle siinä biisinlaittovaiheessa, että älä Amia hei viitsi kiusata, mutta tietenkään en kuunnellut.

No, kuunneltiin sitten se Where Wild Roses Grow ja luonnollisesti lauloin ne naisosuudet itseksenikin mutisten ja tosiaan samalla Jaskan sylissä istuen. Jaska naurahti vähän, että laulatkin sillä sinun loppuunasti hiotulla brittiaksentilla. Sen jälkeen hän kuitenkin pian nousi ja siirtyi muualle istumaan ja sitten sanoi, että häntä väsyttää, hän taitaa lähteä. Menin sitten hänen luokseen ja kyselin, että ai nytkö jo, oikeastiko, et kai suuttunut minulle. Hän sanoi siihen vain, että mieti, ja alkoi pukea ulkovaatteitaan päälleen. Menin takaisin sinne muiden luo ja sanoin, että pitää taas nähdä joskus ja järjestää se väijytys ja kaikkea, ja että siivoisin kämppäni ja sitten voitaisiin pitää etkot meillä. Sitten Jaska jo sieltä eteisestä sanoi, että Amia jos meinaat tulla mukaan, niin olis jo vähän kiire pukea.

Sanoin sitten moikat muille ja säntäsin pukemaan. Tuijotin Jaskaa koko ajan ja sopersin: et kai sä ole tosi vihainen, et kai sä ole tosi vihainen. Sitten lähdettiin ja huomasin, että ensimmäistä kertaa ikinä ulkomaailma ei pysynyt kovin paljon paikoillaan. Liukas tie kiemurteli jalkojen alla ja Jaska sitten talutti minua eteenpäin ja varmisti etten liukastuisi ja kaatuisi ja teloisi sitä melkein luutunutta jalkaani uudestaan. Mentiin Jaskalle ja minulla oli todella kylmä. Jaska meni koneelle ja minä Jaskan sänkyyn hytisemään peiton alle. Hän haki minulle oman peittoni ja peitteli minut siihen, sitten otti vielä huovan ja laittoi sen huolellisesti siihen päälle. Huolellisesti tarkoittaa sitä, että hän "koteloi" minua siihen, kuten itse sanon: hän työnsi varovasti peiton reunat niin, että ne eivät lerpattaneet, vaan pikemminkin kuin peiton alla, olin kuin makuupussissa, eikä mistään päässyt kylmää ilmaa sisään. Minulla oli päällä Jaskan villasukatkin, kun hän oli halunnut minun laittan se päälle.

Olin liikuttunut, mutta sanoin vain Jaskalle, että olet kiva, sä olet niin kiva, mä olen niin paska, mutta sä olet niin kiva. Jaska sitten sanoi vain, että kyllä säkin olet kiva, mä tykkään susta. Siihen sanoin vain taas, että olet kiva, olet niin kiva. Sitten nukuin jotain kolme tuntia ja sitten Jaska tuli herättämään minut halaamalla. Puhuttiin jotain, jota en muista, jälkeenpäin Jaska sanoi, että hän oli sanonut jutelleensa Sallan kanssa Facebookissa, mihin minä olin mumissut, että "sano sille että sä oot MUN mies", mitä minä en muista kyllä lainkaan. En niinkään sano outoja asioita kännissä, vaan unenpöpperössä. Kännissäkin Jaskan taluttamana kysyin häneltä kesken matkaa, että onko tuo savupiippu oktaedri, ja että kyllä se mun mielestä on. Sitten nauroin itsekin sitä, että kännissäkin olen ihan samanlainen kuin hereillä ja sitten selitin, että tiesitkö, että on olemassa hai, joka pystyy evillään "kävelemään" rantavedessä ja säilyy hengissä, koska se pystyy sulkemaan osia aivoistaan.

Sitten nukuttiin yhdessä ja heräilin vähän väliä ja nukahdin sitten uudestaan. Herättiin joskus alkuiltapäivästä ja juteltiin ja loikoiltiin ja pelattiin molemmat uudet elämämme loppuun Candy Crush Saga -Facebook-pelissä. Illaksi menin sitten kotiin, mutta en kuitenkaan jaksanut lähteä enää Marionin luo "juhlimaan elämää" sinä iltana.

Siinä sitä draamaa kyllikseen. Ehkä nyt annoin vähän kuvaa siitä toisesta puoliskosta minun ja Jaskan suhteessa: miten hän, joka yleensä vaikuttaa blogissani jotenkin häijyltä tai tyhmältä tai vain epäkunnioittavalta, onkin se kiva, kun minä itse sekoilen ja hajoilen. En ole oikeasti niin hyvä ihminen kuin haluaisin, mutta en vain haluaisi kauheasti ajatella sitä, koska sitten pahoitan mieleni todella. Kun kerroin tuosta Leevin viestijutusta, niin minua ärsytti silloin kännissä, miten ihmiset sanoivat, että voi Alisaa, kun minä mietin (en sentään sanonut), että miten niin "voi Alisaa", miksei "voi Amiaa", kun minä se jouduin pelaamaan jotain ihme peliä, että saisin pianoni palautettua.

Lisäksi nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa tajuan, miten jotkut ihmiset voivat pettää. Itselläni on siihen nollatoleranssi, ihan kumpanakin osapuolena, mutta en voi kieltää, ettenkö tuntisi mitään Leeviä kohtaan tai miten toisaalta toivoisin, että hän lopettaisi juttunsa Alisan kanssa ja sanoisi haluavansa vain minut.

Todellisuus on sitten toinen ja sen jopa minä hahmotan erittäin selvästi. En aio kertoa Leeville, että minäkin olen vielä ihastunut häneen, että miten se välirikko tuntuu jotenkin todella vaikealta, koska pidän Leevistä oikeasti. En aio rikkoa heidän välejään, ja koska en voi luottaa itseeni, aion pitää Leevin kaukana. Ehkä lopulta voin moikata häntä tai puhua asiallisesti hänen kanssaan, mutta en muuta, vaikka toisaalta haluaisinkin. Se ei vain ole oikein, ja kaiken lisäksi, miten itsekään voisin luottaa Leeviin, jos itse näen, miten hän on parisuhteessa, mutta puhuu silti jonkun toisen naisen kanssa niistä tunteista, joita näiden välillä joskus oli? Ja miten voisin tehdä niin Jaskalle? En mitenkään, minkä lisäksi Jaskan kanssa synkkaa, Leevin kanssa ei oikeasti vain puhuttu mistään oikeasta koskaan. Ja lisäksi ihmiset tuntuvat olevan huolissaan, että tekisin Leevin kanssa jotain, mutta tiedän, että niin ei tule käymään. Jaska välillä kiroaa periaatteitani, mutta minusta ne ovat hyviä. Vaikka pää voi olla sumentunut, ja koko todellisuus voi olla sumentunut, niin minulla on silti periaatteeni, joista pidän kiinni, vaikka tunteeni sanoisivat mitä.

Niitä ovat muunmuassa se, että en vain petä parisuhteessa, en mitenkään, en koskaan. Sitten se "mantrani", että ihmiset kohtelevat sinua täsmälleen niin huonosti kuin annat heidän kohdella sinua. Vähän julmaa ehkä, mutta lähinnä yritän ajatella sitä siltä kantilta, että jos joku olisi minua kohtaan oikeasti väkivaltainen, se olisi sitten loppu. Sallalta tosiaan kuulinkin, että hänen exänsä, jonka Salla nyt oli jättänyt, koska oli saanut tietää, että tämä oli pettänyt jonkun kanssa, oli ollut häntä kohtaan myös väkivaltainen, hakannut paitsi kehon mustelmille, niin myös naaman niin, että se oli jälkeenpäin osittain turvonnutkin, ja sen lisäksi vielä sen jälkeenkin useasti uhkaillut väkivallalla.

Ymmärrän, että kun tunteet on pelissä, asiat mutkistuvat, mutta jotenkin silti jaksan uskoa, että tuo periaatteellisuuteni saisi minut lähtemään suhteessa, jossa minua kohdellaan noin, oli tunnesiteeni tähän toiseen henkilöön sitten mikä tahansa.Samoin järkeilen nyt tuon Alisa ja Leevi -välirikon suhteen, että vaikka se on nyt hankalaa, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä asia. Leevi yritti sanoa sitäkin, että jos tämä on sinullekin noin vaikeaa, niin etkö voisi vain antaa anteeksi minulle ja Alisalle ja jatkettaisiin vain niin kuin ennen. En vain halua palata siihen. En usko, että Alisa kohtelisi minua yhtään paremmin, eikä Leevi taatusti lopettaisi flirttailuaan minulle, enkä minä voisi sitä kaikissa tilanteissa vastustaa.

Lisäksi se syksyinen, miten pyöritin Leeviä ja Jaskaa, tai en pyörittänyt, vaan olin itse ihan pyörällä päästäni, enkä kyennyt päättämään yhtään mitään minkään suhteen, vaan halusin kaiken vain säilyvän ennallaan, ja miten olin niin huumaantunut siitä tunteesta, että kaksi suht kunnollista miestä näytti olevan kiinnostunut minusta - minusta, epäsuositusta oudosta Amiasta - ja vielä niin kiinnostunut, että saatoin halailla molempien kanssa yhtä aikaa! Kun mietin tuota nyt, tajuan vain, miten sekaisin olin. Tilanne oli kestämätön, sen oli päätyttävä jollain tavoin, ja se päättyi nyt näin. Olo tuntuu oikeastaan aika huojentuneelta, kun se tilanne ei ole enää päällä. Ylipäätään tuntuu kuin olisin jotenkin henkisen paranemisen prosessissa hypännyt taas takaisin polulle oltuani eksyksissä pitkään.

Jotain hyvää siis kai ja jotain pahaa, niin se kai sitä paitsi menee muutenkin. Vaikka Natalian kanssa puhuessani ja tästä minun ja Jaskan seurustelusta puhuessani tajusin, miten järjetön ja hataralla pohjalla tämä suhde on, silti koen edelleen, että tämä silti on jotain, joka tuntuu tällä hetkellä hyvältä ratkaisulta ja me ollaan Jaskan kanssa puhuttu siitä ja tunne on molemminpuolinen. Silti tuntui oudolta, kun Natalian kysyessä että olenko nyt tulenpalavasti rakastunut, sanoin vain tyynesti, että en, ja hänen miettiessään, että pitäisikö hänenkin madaltaa vaatimuksiaan ja kokeilla vain jonkun kaverin kanssa, että toimisiko seurustelu, koin todella suurta halua sanoa, että ei, älä tee niin, älä missään nimessä tee niin, ansaitset jotain oikeaa.

Paljon keskeneräisiltä tuntuvia ajatuksia, mutta tuntuu jo nyt, että olen saanut todella paljon apua terapiasta ylipäätään kaikkien ajatuksien järjestelemiseen. Lisäksi saan näkökulmia joltain, joka ei ole tunteella mukana tässä sopassa, ja käytännön neuvoja, miten selvitä esimerkiksi ahdistavista tilanteista (etukäteisvalmistautuminen, suunnitelma, altistusajan pitäminen lyhyenä). Huomenna pitäisi lisäksi varata aika melko kiireellisesti hammaslääkäriin, koska yhtä hammastani on vain perjantaista lähtien särkenyt enemmän tai vähemmän koko ajan, ja todella hammaslääkäripelkoisenakin tuntuu jo melkein siltä, että tämän saatte korjata, vaikka ottaisi kuinka kipeää, mutta mihinkään muuhun ette koske! Voi kunpa saisin lähetteen nukutukseen, niin voitaisiin hoitaa kaikki kerralla, eikä ahdistua ja kärsiä kaikkea sitä katsomista ja tökkimistä ja raapimista ja lopulta poraamista ja paikkaamista. Aionkin tällä kertaa vain sanoa suoraan, että pelkään ihan pirusti ja että et laita sinne suuhun mitään muuta kuin sen peilin ennen kuin tarkkaan selität, mitä jollain muulla teet ja olen antanut siihen hyväksyntäni. Huuh... Minä vain vihaan hammaslääkäriä niin paljon.