Mistähän sitä taas aloittaisi. Tuntuu, että olen onnistunut sotkemaan vaihteeksi ihan kaiken. Luulin jo, että olisin päässyt eroon tästä tavastani lipsautella hätäännyksissäni valheita totuuden sijaan, mutta en näköjään sitten ole.

No, ensin voisi aloittaa yhdestä asiasta, joka liittyy sotkuun, mutta joka ei varsinaisesti ollut minun vikani. Päätin yhtenä päivänä tehdä kalapuikkojen kanssa perunamuusia jauheesta. No, annostellessani sitä mittaan, jauheen mukana tippui ötökkä. Hämmästyin ja mietin, että mistä se tuli ja ajattelin, että koska olin vähän aikaisemmin ollut ulkona nurmikolla lukemassa, se olisi tarttunut hiuksiini ja pudonnut jauheen sekaan. Kävi kuitenkin ilmi, että niin ei ollut, kun katsoin tarkemmin perunamuusijauhepussiin. Se oli täynnä pikkuruisia ötököitä. Järkytyin aika paljon ja heitin sen heti roskiin. Sitten epäilys heräsi ja kurkistin vehnäjauhopussiin - samat ötökät olivat vallanneet sen myös.

Tuossa vaiheessa ahdistuin ja järkytyin niin, että piti mennä oikein istumaan ja kokoamaan ajatuksia ja miettimään, mitä ihmettä tekisin seuraavaksi. Netistä etsin tietoa ja melko varmasti ne ötökkäni olivat riisihäröjä. No, sitten päätin, että parempi tehdä se työ heti ennen kuin pääsevät leviämään lisää ja tunnin aikana pystyin käymään läpi kaikki kuiva-ainekaapissa olleet paketit ja heitettyä pois kaikki vallatut ja pussittamalla ja laittamalla nämä pussitetut tavarat jääkaappiin/pakastimeen. Sitten vielä imuroin ja olin tyytyväinen. Ruoka-aineet tietysti vein heti roskiin ja samalla siivosin sitten vähän enemmänkin kun kerran olin päässyt vauhtiin. Nyt ötököitä ei ole näkynyt, mutta tarkoituksena on hankkia paitsi lasiset purkit kuiva-aineille, myös pitää se kaappi tyhjänä kunnes lähden lomalle viikoksi kotiin, jolloin myrkytän vielä sen kaapin.

No, jos tämä sotkupuoli jäisi siihen, niin kaikki olisi hyvin. Minä olen eilisestä lähtien tehnyt töitä kotoa, tai siis kun kerran työtä on n. 3 tuntia loppuviikolle, niin päätin jättää eilisen päivän ihan vapaaksi, kun oli toisen työn tiimikokouskin, ja kun tuo tuntimäärä on noin pieni, niin sen helposti tekee vaikka yhtenä päivänä.

Nyt sitten kun kerran sataa ja ukkostaa, ajattelin, että olisi hyvä hetki tehdä töitä. Minulla on edelleen se SIM-kortti täällä kotona, jolla tein töitä ennen ensimmäistä lomaviikkoani. Tai siis oli. Jotenkin olen onnistunut hukkaamaan sen. Minulla oli se jo etsittynä viime viikolla sen isomman kortin kanssa, jossa on kaikkia tärkeimpiä koodeja, mutta nyt kun etsin, en löytänytkään sitä sieltä missä sen piti olla, eli yöpöydältäni. Se isompi kortti löytyi yöpöydän laatikosta, mutta vaikka moneen kertaan kävin molemmat laatikot läpi, en löytänyt mitään. Pieni hätäännys alkoi iskeä, mutta yritin rauhoitella itseäni, että sen on ainakin pakko olla täällä kämpässäni, koska en ole mitenkään voinut viedä sitä pois.

Sitten muistinkin, että kun niitä ötököiden valtaamia kamoja olin viemässä ulos, nappasin pintapuolisesti havaitsemani roskat myös yöpöydältä ja sen laatikoista. Se SIM-kortti on voinut sitten siinä mukana kulkeutua roskiin. Toinen vaihtoehto on, että se on jonkun muun tavaran mukana siirtynyt toisaalle kämpässä ja kolmantena vaihtoehtona on se, että se on tippunut lattialle ja rotat ovat huomanneet sen ja vieneet kätköihinsä nakerrettavaksi.

Olo on hyvin ahdistunut, sillä odotan myös vastausta sähköpostiini pomolta, että onko ensi viikolla miten töitä. Sillä siinä tiimikokouksessa, joka meillä oli, se sen pitäjä pyysi minua jäämään muiden jälkeen ja kyseli sitten, että miksi minä en ole tehnyt vuoroja ja aionko lainkaan jatkaa. Tämä ylipomo ei ollut se normaali ylipomo, joka kyllä tiesi, että olin ainakin koko heinäkuun tauolla sen takia, että 8-16 minulla on muita töitä. Joten panikoin ja sanoin, että minulla on yksi viikko lomaa ja silloin ajattelin tehdä katufeissausta.

Se oli täydellinen vale, sillä olen jo viikkoja sitten päättänyt viettää koko lomaviikon kotona, sillä saan hankittua kotiin ensi viikolla kolmannen rottahäkinkin, niin kaikki rotat pääsevät mukaan. Lisäksi kun äiti tulee mökiltä, hän kiertää Tampereen kautta ja ottaa kyytiin sen häkin, kaikki rottani ja minut. Kaikki on suunniteltu jo ja minä menin sanomaan, että tekisin sen viikon katuja.

Nyt olen sitten paniikissa. En löydä SIM-korttia, enkä tiedä mistä sitä pitäisi etsiä. En tiedä, mitä sanoisin pomolle töissä, jos en löydäkään sitä. En tiedä ensi viikon töistä lainkaan, mutta nähtävästi minun täytyy mennä kadulle töihin, jos puhelintyössä jatkuu sama tilanne. En yhtään ollut ajatellut niin, eikä yhtään kiinnostaisi, mutta sillä tavoin voisin pystyä selviytymään siitä typerästä valheestani.

Siis periaatteessa minun täytyy keksiä jokin uusi valhe, jotta pystyisin salaamaan sen, että valehtelin päin naamaa. En tiedä, mistä nämä valheet tulevat. Kuitenkin jos tulee tilanne, jonka koen uhkaavaksi, sanon yksinkertaisesti sen, mitä arvelen toisen haluavan kuulla, piti se sitten lainkaan paikkaansa tai ei. Olen miettinyt tuota aikaisemminkin ja jotenkin olen yhdistänyt sen siihen, että kun asuin kotona, niin sielä oppi valehtelemaan. Aina silloin tällöin tuli joku tilanne vastaan, että äiti tuli ärtyneenä kysymään, että Amia ethän ole koskenut siihen, kun en löydä sitä mistään. Riippuen tietysti siitä, mikä oli hukassa ja miksi, valehtelin, jotta minulle ei suututtaisi tai en joutuisi nolostumaan ja paljastamaan jotain itsestäni. Välillä sitten asioiden korjaamiseksi oli otettava suuria riskejä. Joko valehtelin lisää tai sitten hain sen hukassa olevan esineen sieltä, mihin tiesin sen jättäneeni ja palautin jonnekin suhteellisen lähelle sitä paikkaa, missä sen äidin mielestä olisi pitänyt olla.

Nykyään olen itsevarmempi ja luulin oikeasti päässeeni jo pääasiassa eroon tuosta, mutta nyt tuli tämä tapaus ja sitä ennen  silloin lomaviikollani, kun yksi toinen feissari kysyi, että voisiko tulla sinä päivänä katsomaan rottiani, valehtelin suoraan ja sanoin, että olin sopinut jo meneväni uimaan ja että joskus toiste sitten. Todellisuudessa en ollut sopinut mitään, enkä menossa uimaan, vaan en kehdannut tuoda sitä ihmistä kämpälleni, sillä se oli sotkuinen. Olen sotkuinen ihminen ja kaikki tietävät sen, mutta jos joku tulee kylään, niin minun kämppäni on kyllä ihan siisti ja kaikki on paikallaan. Siksi minun pitää tietää aina etukäteen, jos joku on tulossa, jotta kerkeän laittaa kämpän sellaiseen kuntoon, että kehtaan ylipäätään päästää sinne ketään.

Ahdistus on kova, enkä tiedä taas yhtään, miten näistä tilanteista selviäisin. Kaikki olisi mennyt hyvin, jos en olisi sitä ensimmäistä valhetta sanonut, sillä olinhan jo sopinut, että pidän taukoa. Ehkä pitää vielä yrittää etsiä sitä SIM-korttia ja mennä sitten huomenna töihin sanomaan, että olen hukannut sen. Mielessä kävi jo, että hakisin uuden SIM-kortin ja palauttaisin sen uskotellen, että se on se sama, mutta jos tuollaisen huomaisi, niin siitähän se soppa vasta syntyisi. Tuskin minua nyt erotetaan sen takia, että yksi SIM-kortti on mennyt hukkaan. Toivottavasti. On inhottava tunne koko ajan ja mikään ei oikein helpota sitä, sillä tiedän, että tämä on ihan vain minun omaa syytäni.