Kohta töihin, mutta piti tulla purkamaan lääkärikäynnin jälkeinen ahdistava fiilis. Siis tänään aamulla oli lääkärikäynti, koska terapeuttini oli suositellut että joku katsoisi lääkitystäni. Varasin ajan YTHS:lle sen sijaan että olisin mennyt sille julkisen puolen tyypille, josta en pidä. Olin jo miettinyt että taas pitää selittää koko juttu alusta, mutta ajattelin että ei se voi olla yhtään pahempi lääkäri kuin se entinen.

No... Kotoa lähtiessäni tarkistin vielä vahvistusviestistäni sen lääkärin nimen ja mieleeni piirtyi kuva keski-ikäisestä naisesta. Sitten odotushuoneessa lääkäri pyytää minut sisään. Heti aluksi hän sanoo, että mehän tunnetaankin jo entuudestaan, mutta se ei varmaankaan haittaa. Vastasin, että ei haittaa, ja mietin samalla että oliko hän se sama lääkäri jota näin sillon migreeniin liittyen. En tiennyt yhtään, koska en vain muista ihmisten kasvoja. Silmäilin hänen nimilappuaan ja mietin että tuntuiko se tutulta. Sitten yhtäkkiä palaset loksahtelivat paikoilleen. Omaksi puolustukseni on sanottava, että hänellä on nyt eri sukunimi, mutta toisaalta se ei ole kovin hyvä puolustus, koska olin itse hänen häissään ja sen jälkeen kun olin hänen luonaan myöhemmin, silloin oli puhetta siitä että aikooko hän muuttaa nimensä.

Tietysti tämä lääkäri oli siis Jaska sisko. Se oli todella kiusallista. Jos kyse olisi ollut joku ruumiillinen vaiva, kuten migreeni tai muu, niin se olisi ollut parempi, mutta minun piti selittää mielenterveyteni tämänhetkisestä tilanteesta eksäni siskolle. Hän oli tosin ammattimainen ja tämän perusteella hän on hyvä lääkärikin, mutta sillä ei nyt ollut kauheasti väliä. Oltiin terapiassa puhuttu tästä käynnistä etukäteen ja minun piti kuulemma "put the foot down", pitää puoleni ja olla kaunistelematta tämänhetkistä tilannetta. Eihän siitä tullut mitään, vaan maalasin ihan kivan kuvan itsestäni sen sijaan että olisin sanonut esimerkiksi että eilen (tai oikeastaan tänään) aamuyöstä en saanut nukuttua (koska olen tehnyt iltavuoroja ja nyt oli sitten lääkäri yhtäkkiä aamukahdeksalta) ja ahdistuin siitä että pitää herätä aikaisin ja mennä sitten vielä kymmeneksi töihin, ja että tuntui taas siltä että melkein mieluummin hyppäisi bussin eteen ihan vain jotta ei tarvitsisi mennä töihin.

Koko ajan vain mietin siellä että halusin ulos ja toisaalta tuli vähän epätoivo siitä, että olin oikeasti odottanut tuota lääkärikäyntiä, koska vointini on tuntunut menevän niin paljon huonompaan suuntaan. Ja nyt tuntui että se oli melkein turhaa, koska ainoa muutos lääkkeeseen oli se, jonka olen jo tehnyt terapeuttini neuvosta. Niin ja neuvo pitää lomaa.

Ja nyt pitää lähteä töihin, on edessä taas seitsemän tunnin työpäivä kolmen tunnin unilla. Ahdistaa. Tekisi mieli vain mennä takaisin nukkumaan ja soittaa töihin että en jaksakaan tulla, tämähän oli vielä ylimääräinen vuorokin jonka tyhmästi otin vaikka opiskelijan vuosituloraja on ylittymässä jo muutenkin. Mutta ei, pakko mennä ja jaksaa. Toivottavasti siellä on muitakin tänään, koska ruotsinkielisiä puheluita on tullut niin paljon. Luultavasti ei kuitenkaan ole, jos minutkin kutsuttiin paikkaamaan jotain vuoroa, kun kaikkia vuoroja ei edes paikata. Eli alimiehityksellä menee luultavasti tämäkin päivä. Ei mitenkään jaksaisi nousta, varmaan myöhästyn bussistakin nyt, kun viivyttelen. Paska.