Olo on aika nuutunut. Nukahdin joskus puoli kolmen tienoilla, kun en vain enää jaksanut laskea fysiikkaa. Minulla oli – ja on edelleen – neljä tehtävää vielä tekemättä. Se tarkoittaa, että olen tehnyt 56,7% kun tehtynä pitäisi olla 60%. Luultavasti elän toivossa, että opettaja katsoo läpi sormien tuota reilun kolmen prosentin puuttumista ja päästää minut kokeeseen. Olen yrittänyt laskea jo suunnilleen kaikkea, mutta tuohon se on jämähtänyt.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En kuitenkaan ollut ilmeisesti ainoa, joka oli tänään ensimmäisillä tunneilla jotenkin väsynyt. Päätellen siis siitä, miten NN nuokkui pulpetillaan kaksoistunnin toisen puoliskon. Minä olisin taatusti venäyttänyt niskani sellaisessa nuokkumisessa. Sitä oli kyllä hauska katsoa, kun NN:n pää alkoi hitaasti laskea, kunnes se viimein nuokahti niin, että NN:n heräsi siihen. Kaikki ihmiset näyttävät minun mielestäni kauhean suloisilta nukkuessaan, eikä NN tietenkään ole mikään poikkeus. Hänellä on kivat ripset. Kauhean pitkät (pojalle) ja tummat.

 

Mutta siihen meni äidinkielentunti: luettiin jotain älytöntä novellia ja minä hymyilin itsekseni nuokkuvalle NN:lle. Mutta se novelli oli aika repeilyttävä myös ajoittain. Varmaan johtuu taas osaksi väsymyksestä, mutta yhdessä kohtaa minä aloin vain hihittää itsekseni, kun se oli niin älytön. Sitten kun siihen oli laitettu ”malliajatuksia” siitä novellista sellaisiin puhekupliin novellin viereen, niin niille tuli myös naurettua. Tässä pieni pala:

 

”No mutta Maijahan se on, minä juuri ajattelin että eiköhän se ole Maija”, Saunavaaran emäntä huusi.

”Minä vaan tuon Timon kanssa että onko teillä lainata yksi leipä.”

”Eiköhän sitä nyt yksi leipä ole lainata. Montako saisi olla.”

”Jos me ottaisimme kaksi leipää, kun ei ole tämän pitempi matka.”

”Minäpä laitan teille kaksi leipää ennen kuin unohtuvat”, Saunavaaran emäntä sanoi.

”Onko teillä oltu terveitä”, äiti kysyi.

”No onhan sitä. Mutta kuinka vanha se tuo Timo poika jo on?”

”Sanopa tädille kuinka vanha sinä olet.”

”Seitsemäntoista ja puoli vuotta”, Timo sanoi.

 

Heh, vähänkö minä repesin tuossa ”seitsemäntoista ja puoli vuotta” –kohdassa. Nauroin sille varmaan seuraavat viisi minuuttia enemmän tai vähemmän (ainakin kun malliajatuksessa oli pohdinto ”Onkohan sillä kaikki matot suorassa...?”). Oli muuten outo novelli.

 

Kohta pitää häipyä takaisin koululle, kun on matikkaa. Varmaan pitäisi silloin palauttaa ne fysiikantehtävät. Huh huh, toivottavasti se opettaja huolii ne, vaikka niitä onkin neljä liian vähän. Ja matikan jälkeen on uskontoa (äääääh), jonka jälkeen sitten pitäisi vielä paniikkikerrata fysiikka. Tai pikemminkin opiskella, koska minä olen vain laskenut niitä laskuja, minä en ole lukenut sitä aluetta lainkaan kokonaisuudessa, niin saa nähdä miten se ylipäänsä menee. Vähän kyllä hirvittää, että mitä jos ei menekään edes läpi. Ensiksi hirvittää se, että pääseekö kokeeseen, sen jälkeen hirvittää se, pääseekö kokeesta läpi. Tosi lupaavaa.

 

Minä muuten olen tullut tulokseen, että NN:n hiukset ovat suunnilleen saman väriset mitä edellisellä kerralla, kun hän värjäsi. Olen onnistunut näkemään ne nimittäin vasten aurinkoa, eivätkä ne ole ihan pikimustat, vaan sellaiset samanlaiset Coca-Cola –hiukset mitä edelliselläkin kerralla. Jaa siis mitkä Coca-Cola –hiukset?

 

No, Coca-Colahan näyttää mustalta, vaikka se ei ole mustaa. Ja siksi se näyttää valon tulosuunnasta riippuen eri väriseltä. Kas näin:

 

          

 

(Eikä ole minun omia kuviani, vaan ne on tongittu Googlesta) Tuollaiset ovat NN:n hiukset, vaikkakaan ne eivät ole koskaan ihan noin punertavat, mitä tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa. Ne näyttävät kuitenkin aivan törkeän eri sävyisiltä riippuen siitä, mikä on valaistus ja mistä se valaistus tulee. Ja minä tietysti ole totaalisen ihastunut niihin hiuksiin. Etenkin tuohon, kun valo tulee niin, että ne hiukset näyttävät punaruskeilta ja sellaisilta ei niin pikimustilta. Joo, ei minulla ole mitään pakkomiellettä hiuksiin.

 

Ja NN:stä puheen ollen, tällä kertaa hän joutui olemaan se, joka istui paripulpetissa yksin. Viime viikolla yksinistuja oli herra JuT, koska NN lintsasi pelatakseen fuskua. Tänään NN puolestaan joutui istumaan yksin, koska herra JuT ei ollut koulussa. Ei kai sitä pitäisi mitenkään olla vahingoniloinen tai mitään, mutta minusta tuntuu jotenkin siltä, että hyvä, että herra JuT oli pois, koska nyt NN sai sitten vähän kokea sitä puolestaan itse, miltä tuntuu, kun joutuu istumaan paripulpetissa yksin. Myös suuri osa hänen muusta jengistään oli poissa (en tiedä mikä heillä kaikilla muka yhtäkkiä on) ja välitunnilla NN näytti hieman eksyneeltä ja käveli ympäriinsä. Huomio: NN ei jäänyt minun kanssani samalle käytävälle, vaan vastoin tapojaan hän raahasi itsensä välitunniksi yläkertaan. Ja kun tulin kemiantunnilta, NN istui sohvalla. Yli 10 minuuttia ennen kuin hänen tuntinsa olisi kuulunut alkaa. Hah, ehkä sitä alkaa nähdä taas maailman vähän eri silmin, kun fuskun pelaaminen ja ne pelaajakaverit eivät olekaan pysyvä olotila.

 

No joo, minkäs teet. Nyt ehtisi laskea ehkä vielä yhden fysiikanlaskun ennen kuin pitää polkea takaisin koululla. Onneksi ei tuule kauheasti (siis ettei tukka mene liikaa sekaisin kun pyöräilee). Seuraavan kerran kotona luultavasti joskus... Seitsemän tunnin päästä? Väsyttää jo nyt, niin silloin olen varmaan ihan puolikuollut.