Terapeuttini on kuulemma huolissaan minusta. Pitäisi ruveta käymään siellä kolme kertaa viikossa. En tiedä mikä häntä nyt huolestuttaa, hän vain sanoi tänään, että selkeästi työstän tällä hetkellä tietoisesti ja alitajuntaisesti monia erilaisia ja vaikeita asioita, joten se voisi selittää sen, että olen näin ahdistunut ja stressaantunut. Ja hänen mukaansa olen todella ahdistunut ja stressaantunut, koska minusta tuntuu, että ruumiini on se heikoin lenkki nyt. Olen pystynyt syömään kyllä, vähän harmittaa että en ole laihtunut, mutta vatsani on kyllä ollut sekaisin. Ja on ollut sekaisin jo suunnilleen kuukauden, melkein joka päivä. Ja öisin myös. Herään välillä öisin siihen että vatsani on kauhean kipeä ja pitää mennä vessaan. Ja minä olen ns. "rautamahainen", minulla ei ole ollut tällaisia ongelmia suunnilleen ikinä. Ennen tätä kuukautta edellinen kerta kun vatsani oli sekaisin oli muistaakseni silloin kun testasin, että voiko kaksi päivää "viimeisen käyttöpäivä" -merkinnän ylittäneitä kanankoipia syödä. Ja ei siis voi.

En vain käsitä, mikä mahaani sitten vaivaa. Olen miettinyt jos se johtuisi joistain ruoka-aineista ja olen kokeillut jättää joitain välillä pois ja katsoa auttaako se, mutta ei se tunnu riippuvan mistään. Ja se on melkein joka päivä ja sinänsä ärsyttää aika paljon. Lisäksi olen todella väsynyt, kun paitsi että välillä joudun heräämään vatsakipuun yöllä, heräilen öisin muutenkin. Ne ovat niitä vanhoja juttuja, joista Jaska aina kertoi minulle, että yöllä nousin istumaan tai seisomaan ja tein jotain, tai sitten panikoin. Itse en muistanut ikinä mitään. Mutta viimeisen kuukauden olen itse ilmeisesti jotenkin alannut muistaa niitä episodeja, tai ehkä herään kesken niiden tai jotain.

Se on epämiellyttävää, se on varmaan aika lähellä sitä miltä psykoosi tuntuu, paitsi että en usko olevani "sekoamassa", koska nämä tapahtuvat vain öisin kun herään kesken kaiken, eikä aina edes silloin. Viimeaikoina tämä "yöepisodi" on mennyt niin, että jostain syystä herään, koska "tiedän että huoneessa on joku". Ja olen kauhuissani. Osa minusta silloinkin ajattelee, että ajattele nyt vähän, ei täällä ketään ole, tämä on taas näitä yöjuttuja. Mutta se on todella pieni osa, eikä se pysty rauhoittelemaan sitä puolta, joka on niin keskittynyt siihen missioon, joka minulla silloin on. Muita yöjuttuja on ollut muunmuassa se mistä ehkä kerroinkin, mikä tapahtui silloin kun oltiin Jaskan kanssa vielä yhdessä, kun ensimmäisiä kertoja muistin jonkun yöjutun, niin se meni niin, että nousin ylös nopeasti, koska sängyssäni oli "20 euron ötököitä". Sitten rupesin pudistelemaan peittoani, jotta ne tippuisivat siitä eivätkä kuhisisi päälläni kun nukun. Sitten joskus se on mennyt myös niin, että herään siihen, että "rottani ovat sängyssäni" ja minun pitää varoa liikkumasta koska muuten voin litsata ne. Ja sitten alan etsimään niitä rottia jotta voisin laittaa ne takaisin häkkiin ja jatkaa uniani, mutta yhtään rottaa ei vain löydy. Tai että lakanani ovat litimärkiä, suorastaan vuotavat vettä ja tiputtavat sitä lattialle, joten ne on pakko vaihtaa, mutta jossain puolessa välissä havahdun siihen että mitä minä oikein teen.

Tuota on jatkunut nyt sen noin kuukauden ja se alkaa käydä todella kuormittavaksi. Tuntuu että mitä ihmettä nämä ovat, mitä minun päässäni oikein tapahtuu, ja miksi juuri nyt olen alkanut itse tajuta että teen yöllä jotain. Tähän asti se on ollut vain jotain mistä muut kertovat minulle ja se on ollut tavallaan huvittavaakin mielestäni, mutta siinä, kun esimerkiksi toissayönä en voinut jatkaa uniani, koska "tiesin", että se kuka minun huoneessani oli ollut, tulisi takaisin heti kun suljen silmäni. Se tuntuu niin todelliselta, että sitä on vaikea ymmärtää. Se ei ole niin kuin joku paha uni jonka näkee, koska sitä pahaa unta saattaa miettiä hetken, mutta sitten huojentuu, kun tajuaa, että on hereillä. Mutta ne minun "unijuttuni" vain jatkuvat ja jatkuvat, ja ne tuntuvat niin todelliselta, että minun on pakko toimia niiden mukaan.

Terapeuttini kysyi noista että olenko ollut ahdistunut tai stressaantunut, kun nuo voisivat olla merkki siitä. Sitten sanoin, että ehkä, koska eilen illalla otin rauhoittavan ja tänään yöllä en ainakaan muista heränneeni mihinkään pakottavaan askareeseen yöllä. Mutta kuten sanoin terapeutillenikin, niin enhän minä voi ottaa rauhoittavaa joka ilta. Mutta tänään olen sitten ottanut rauhoittavia päivälläkin ja vaikka aamulla vatsani oli niin kipeä että teki mieli jättää terapiakin väliin, niin nyt vatsani on ollut ihan kiltisti. Mietin, että ehkä se sitten on jotain psyykistä, joka näkyy näin fyysisenä.

Ei ole oikein sanottavaa. On kurja olo, edelleen. Ja on ikävä Jaskaa. Ja kun jotenkin mietin sitä tulevaisuuttakin hänen kanssaan, juuri vaikka yhteenmuuttamista ja kaikkea, niin tuntuu että minä menetän yhden niistä harvoista tulevaisuuksista, jota olisi voinut positiivisella mielin odottaa. Ja nyt koen, että se tulevaisuus mikä minulla nyt on, on lähinnä yksinoloa ja opiskelua, ehkä joitain töitä. Ihan niin kuin tätä minun ja Jaskan juttua ei olisi ikinä tapahtunutkaan.