Jälleen kerran koko päivän tekstin voi tiivistää Everwoodin ansiosta kahteen vaivaiseen sanaan. Toisaalta minä en ole varma, onko minun traaginen heikkouteni ihan sama. Tietysti muutos pelottaa kaikkia, mutta en silti välttämättä kuvailisi omaa heikkouttani vain muutokseksi.

En tiedä, onko tänään parempi vai huonompi päivä kuin eilen. Tarvitsi vain nukkua yön yli ja tajusin, että tein sen taas. Tämä luultavasti on juuri traaginen heikkouteni; en pysty myöntämään jotain, mitä olen, jos se ei satu sopimaan kuvioihini. Minä en ole koskaan voinut ajatella kunnolla olevani masentunut, minun piti keksiä siihen oma sana, angst. Minä en voinut kärsiä BED:stä, vaan sen muutin ympäripyöreäksi syömishäiriöksi. Mutta maanisuus... Miten se sanoo nätimmin? No, ehkä voisin käyttää maanisuuden sijaan ilmaisua "bipolaarinen mielenhäiriö". Hmm.

Mutta oli sana miten kaunis tahansa, se ei muuta asioita mitenkään paremmiksi. Maanisuus on vielä niitä asioita, joita kaikkein vähiten haluaisin tunnustaa itselläni olevan. Melkein kaikki ovat angsteja. Niin monet, että sitä voisi pitää melkein normaalina. Mutta maanisuus. Jos joudun senkin jälkeen myöntämään itseni olevan jotain epämukavaa, en voi kohta enää millään tasolla ajatella olevani kunnossa.

Jos olisi edes koko ajan maaninen, niin sitten voisi vain loukata muita tuntematta mitään pahaa oloa. Mutta eipä tietenkään. Tai sitten voisin olla koko ajan angst, niin sitten en loukkaisi muita, vaan pelkästään itseäni. Mutta ei sitäkään. Ensin minun täytyy loukata muita ja sitten kun olen onnistunut siinä, voin rauhassa tuntea oloni pahaksi.

Pikkuhiljaa kuitenkin tuntuu jo pelottavalta. BED, lääkitystä vaativaksi rankattu angst ja nyt maanisuus... Mitä seuraavaksi? Kuinka tällaisesta voi muka kukaan selvitä? Kuinka minä voin muka selvitä tästä?

Viikon olen yrittänyt tehomiettiä itseäni ja tilannettani, mutta en ole keksinyt yhtään mahtavaa ratkaisua mihinkään. Ja pian alkaa taas koulu ja asiat eivät ainakaan tule yksinkertaisimmiksi. Koulun käytävillä näkee taas TKK:ta ja NN:ää ja sitten pitäisi muutenkin käyttäytyä jotenkin järkevästi. Minun todellakin pitäisi ensin oppia tietämään, kuka minä itse olen ja minä minä haluan, ja vasta sen jälkeen keskittyä muihin ihmisiin. Mutta miten minä sen muka teen?

Nyt kun olen ajatellut paljon entistä enemmän ja yrittänyt pukea tuntemani sanoiksi, olen yhä enemmän sekaisin. Kaikki tuntuu vain entistä pahemmalta ja synkemmältä. Ainoa toivo on nyt, että tämä on kuin kuume: että sen pitää mennä pahemmaksi ennen kuin se paranee. Mutta jos se ei ole, niin en tiedä, mitä tehdä. Aina vain uusia ongelmia ilmenee ja aina vain olen yhä enemmän ja enemmän yksin niitä selvittämässä.

Kai voisi sanoa, että tänään on parempi päivä kuin eilen. Uskon nyt tietäväni paremmin kuin eilen, mitä haluan ja kuka minä olen. Vähän paremmin siis, vaikka olenkin äärettömän angst. Ja jos tämä on hyvä olo, tajuaminen miten huonosti voin, niin mikä on huono olo? Ja olenko nyt suunnilleen neutraali, vai sekaisen angst vai jopa maaninen? Mistä sen voi muka tietää?

Tänään ei ole hyvä olo.