Tänään oli jotenkin synkempi päivä. Eniten ehkä latistaa se, että en nähnyt Nania melkein ollenkaan koko päivänä ( = en puhunut suunnilleen yhtään, vaikka ihme kyllä, puhuin jopa kolmelle luokkalaiselleni!) ja se, että saimme ruotsin sanakokeet takaisin ( = sain huonon tuloksen). Lisäksi Nani oli tänään poikkeuksellisesti soittotunnilla juuri ennen minua ja kuulin hänen soittoaan. Ja minä olin vielä unohtanut leikata kynnet ennen soittotuntia. Sitä vielä tarvitsinkin: Lisää itsekritiikkiä ja itseinhoa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Heti näin aluksi kuitenkin ilmoitus: Te, jotka päätätte kommentoida, unohtakaa se, mitä minä sanoin silloin aluksi siitä tunnistamattomuudesta (vaikka ilmeisesti melkein kaikki ovat jättäneet sen huomioitta joka tapauksessa). Olen nimittäin huomannut, että kun muutama ”tuttu” on kommentoinut, se ei tunnukaan niin hirveältä, mitä minä pelkäsin. Ajattelin, että kaikki tutut tekisivät vain merryt; eivät sanoisi mitään asiaan liittyen, mutta silti heidän käytöksensä muuttuisi osaksi pelokkaaksi ja osaksi sääliväksi.

 

Entä mitä miesten elämä minun mielestäni sitten on? Minun on vaikea selittää sitä, mitä oikeastaan tarkoitan. En tarkoita mitään konkreettisia asioita, vaan käsityksiä ja tapoja. Vaikka olen lapsuudesta asti tullut paremmin toimeen poikien kuin tyttöjen kanssa, olen törmännyt ikävän usein siihen, että jopa minua hieman paremmin tuntevat miespuoliset ihmiset tunkevat minut siihen tyttöstereotypialaatikkoon ja olettavat minun myös pysyvän siellä. He olettavat, että en voi tietenkään tajuta mitään niin miehisiä laitteita kuten esimerkiksi laskimia. Autoista nyt sitten puhumattakaan. Okei, en ymmärrä autoista mitään, mutta laskimista uskon tajuavani vähintään yhtä paljon kuin joku poika.

 

Ja tästä seuraa sitten se, että koska ihmiset käyttäytyvät näin, niin minä asettaudun valmiiksi jo puolustuskannalle ja yritän vakuuttaa olevani saman arvoinen kuin hekin. En ole koskaan elämäni aikana toivonut olevani poika, mutta sen sijaan olen hyvin useasti toivonut, että minua kohdeltaisiin kuin poikaa. Tai ei ehkä täysin kuin poikaa, mutta vähemmän tyttönä. Sitä on edelleen niin kamalan vaikea selittää. Mutta minun mielestäni pojat kohtelevat tyttöjä enemmän tyttöinä, kuin tytöt kohtelevat poikia poikina. Minun mielestäni tytöt eivät stereotypisoi poikia läheskään niin usein kuin pojat tyttöjä.

 

Ja Tolkienin alistavasta asenteesta naisia kohtaan: Minä en ole ainakaan koskaan huomannut mitään sellaista. On sankaritar Éowyn, päättäväinen Arwen ja mahtava Galadriel. Naisia on huomattavasti vähemmän kuin miehiä, mutta niinhän se on sodissa muutenkin. Enkä minä ole koskaan kuullut Tolkienia syytettävän vanhanaikaisesta suhtautumisesta naisiin. Sen olen kuullut, että jotkut puhuvat hänen tavastaan nostaa naisia jalustoille, mutta alistavaksi asenteeksi en sitä sanoisi.

 

Eli olen siis sitä mieltä, että vaikka naisilla on nyky-Suomessa melko tasa-arvoiset oltavat, ihmisten käytös saa ainakin minut tuntemaan itseni ajoittain epätasa-arvoiseksi. Voi tosin olla, että yleistän nyt muutaman ikävän itseni kohdalle sattuneen tapauksen yleiseksi, mutta miten muutenkaan voisin muokata oman mielipiteeni.

 

Mutta tänään on liian angst olo. Vähän ahdistavakin. Eikä mitään kunnollista syytä edes ole, paitsi Nan ja hänen etäisehkö käytöksensä. Oli miten oli, tänään luultavasti taas itketään ennen nukahtamista.