Joo. Että nyt on sitten ensisuudelma koettu. Alfin kanssa siis. Toisaalta ajattelin jo eilen, että ehkä sen aika voisi olla nyt, kun Alf jo edellisellä "treffikerralla" yritti suudella minua, mutta jotenkin se kuitenkin tuntui jotenkin... Kompromissiltä. Ei sellaiselta, että minä välttämättä olisin halunnut, mutta Alf teki monta yritystä suudellakseen minua, mutta minä sitten aina torjuin ne. Sitten ajattelin, että ihan sama, Alf on ihan kiva, voisihan hänen antaa suudellakin. Ja sitten minä annoin hänen suudella minua.

Se oli aika... No, ällöttävää. Ei sinänsä mitään kauhean ällöttävää, mutta hieman tuli sellainen tunne, että tällaistako tämä sitten onkin. Se oli... Limaista. Tekisi mieli sanoa, että ei limaista minun puoleltani, mutta Alfin puolelta. En kuitenkaan pysty arvioimaan omaa "limaisuuttani", kun en suudellut itseäni. Hmm. Ja sitten minusta tuntui tämän muka historiallisen ja megatärkeän virstanpylvään saavuttamissuudelman aikana melkein siltä kuin Alf olisi yrittänyt syödä minun huuleni. Ymmärrän toisaalta, miksi ihmiset suutelevat niin paljon: sitä pitää harjoitella aivan kauheasti, että siitä tulisi edes siedettävää.

No, me sitten harjoiteltiin. Ja sitten mentiin kiertämään vähän sitä Alfin asunnon ympäristöä, koska hän halusi näyttää minulle, millaista seutua se oli. Se oli ihan kivaa. Oli paljon meren rantaa ja minä tykkään merestä. Voisin tuijottaa lainehtivaa merta vaikka ikuisuuden ilman että tylsistyisin yhtään. Siitä tulee niin jännä tunne. Alf esitteli myös "taikametsän". Se oli pieni metsäkaistale, jonka läpi kulki polku. Siellä oli puita ja puiden väleistä pilkotti kiviä, jotka olivat melkein kaikki sellaisen vaaleahkonvihreän sammalen peitossa. Alfin mielestä hänelle tuli siitä taianomainen fiilis.

Minusta tuntui tuon esittelyn aikana vähän pahalta. Vähän surulliselta siksi, että en ollut tuntenut mitään erityistä suudellessani Alfia. Jopa esimerkiksi Pirates of the Caribbean ja Mustan Helmen kirous -leffan lopussa oleva suutelukohtaus on saanut minussa aikaan voimakkaampia tunteita kuin oma suudelmani Alfin kanssa. Siihen voi tosin olla osasyynä se, että otin tänään aamulla ennen lähtöäni ylimääräisen rauhoittavan. Olo oli hieman tokkurainen, väsynyt, eivätkä minkäänlaiset tunteet tuntuneet olevan kauhean herkässä. Toisaalta ei ahdistanut, mutta toisaalta sitten Alfin hyväilyt eivät tuntuneet samalla lailla yhtä hyvältä kuin muulloin. Lisäksi mietin sitä, että ennen kuin Alf ehdotti sitä näyttökierrosta, hän päätti sen harjoitussuutelemisen. Ajattelin, että varmaan minä olin ollut kauhean huono suutelemaan, ja ettei hän - eikä sen puoleen kukaan muukaan - haluaisi suudella minua enää milloinkaan.

Se luulo osoittautui kylläkin myöhemmin vääräksi. Katsottiin Voicea ja juteltiin ensin vähän jostain. Sitten Alf alkoi taas kosketella minua ja veti minut lähelleen, jonka jälkeen alkoi taas hakea tilaisuutta suudella minua. Sain kyllä tarpeekseni koko suutelusta ja olisin mieluummin vain katsonut sitä musiikkikanavaa ja jutellut Alfin kanssa jostain. Mutta ei. Alf halusi vain kosketella minua koko ajan ja suudella non-stop. Minä sitten aina välillä vetäydyin irti hänestä, mutta aina Alf kuitenkin alkoi taas käyttäytyä sillä tavalla kuin olisi odottanut kuin saalistaja heti seuraavaa tilaisuutta päästä taas suutelemaan.

Mutta ei, varmaan nyt täytyy sanoa jotain omastakin käytöksestäni, jotta ette saa väärää kuvaa. Ei, Alf ei suudellut minua väkisin kertaakaan. Jos oltaisiin tarkkoja, niin periaatteessa minä suutelin häntä, eikä hän varsinaisesti minua. Tai sillä lailla, että hän katsoi minua sillä suuteluilmeellään ja tuli lähemmäs, mutta pysähtyi sitten, jolloin minulla oli mahdollisuus joko kääntää pää pois, tai suudella häntä. Ja... No, jos pitäisi huolestua siitä, että toinen osapuoli olisi ollut toista paljon intohimoisempi, niin se osapuoli olisin sitten ollut minä. Köh. Mutta mitä on suudelma ilman kieltä? Ei niin mitään! Ja vedin häntä lähemmäs pitäen kättäni hänen niskassaan. Ja sivelin, suutelin ja - öh - koskettelin kielelläni hänen niskaansa ja kaulaansa. Ja olisin vähän toivonut, että hän olisi suudellut minun niskaani ja kaulaani, mutta ei.

Liian noloa. Mutta tuosta näette, että Alf oli meistä kahdesta se siveämpi tapaus. Hän vain sattui pitämään suutelemisesta kai enemmän kuin minä, joten tietyllä tavalla hän henkisesti painosti minua suutelemaan myös enemmän kuin olisin välttämättä halunnut. Se oli tylsää ja huulet tuntuivat sen jälkeen kuivilta ja aina suudelma-episodin jälkeen minun olisi tehnyt mieli pyyhkiä suuni ja suun ympärystä, jotta olisin saanut sen Alfin syljen/kuolan/ihan sama pois kasvoiltani ennen kuin se kuivuisi.

Ja kun Alf kävi vessassa, pengoin hätäisesti hänen papereitaan. Pöydällä oli vain lasku ja sen lisäksi lääkeresepti. Yritin painaa lääkkeen nimen mieleeni, mutta tietenkään en enää muista sitä. Prkl. Olisin saanut vähän kuvaa siitä, että mitä sillä lääkkeellä hoidetaan ja missä Alf menee tuolla lailla hoidollisesti. Lääke ei ollut ainakaan mikään, mitä minä olisin käyttänyt. Ja sitä otettiin aamuisin. Muuta ei jäänyt mieleen, kun piti hätäisesti katsoa ja laittaa kaikki sitten niin millintarkasti paikoilleen kuin oli ollut ennen urkkimistanikin.

Ja jos haetaan jotain komiikkaa, niin sitäkin löytyi. Alfin kanssa pussailtiin juuri, kun ovikello yhtäkkiä soi. Ja siellä oli... Alfin äiti pyykkien kanssa! Oikeasti! Alfilla ei ole vielä pesukonetta, niin näköjään äiti pyykkää ja tuo sitten puhtaat vaatteet. Heh. Ja ohimennen sanoi minulle hei, eikä kiinnittänyt mitään erityistä huomiota minuun. Jotenkin tuli ihan sellainen olo, että voiko jonkun ihmisen äiti oikeasti käyttäytyä niin välinpitämättömästi, jos törmää poikansa asunnossa vieraaseen tyttöön? Ja se oli jotenkin huvittavaa, kun Alf yritti vastata mahdollisimman lyhyesti ja saada äitinsä häädettyä. "Joo joo." Heh.

Mutta eipä paljon muuta. Olo tuntuu yhtä tyhjältä kuin ennenkin. Ihan sama, vaikka suutelinkin elämäni ensimmäisen kerran jotain poikaa. Suutelu maistui vähän pahalta, eikä tuntunut henkisesti missään. On ihan tunnevammainen olo. Enkö minä oikeasti tunne enää mitään? Voin suudella intohimoisesti Alfia ja toivoa, että hän koskettelisi minua vähän rohkeammin, jotta voisi edes hetken olla ajattelematta, ja jotta voisi ehkä pienen hetken ajan olla olematta niin tyhjän onneton. Että edes ruumiillisesti olisi jotenkin hyvä olo, vaikkei henkisesti olisikaan.

Vaikutti kaikin tavoin siltä, että Alfille tuo suutelujuttu oli paljon isompi ja merkittävämpi kuin minulle. Kun lähdettiin sitten yhdessä asemalle pussailun jälkeen, niin hän vaikutti sellaiselta... Hän näytti valppaammalta ja energisemmältä ja hänen silmänsä olivat enemmän auki kuin normaalisti (jolloin hän näyttää siltä kuin olisi hyvin tylsistynyt) ja hän hymyili ja nauroi. Oikeasti: nauroi. Ja kertoi vähän jo jotain vitsejäkin. Ja nauroi minun typerille heitoilleni ainakin vähän. Ja se tuntuu ainakin vähän hyvältä ja lohduttavalta. Se, miten Alf vaikutti melkein siltä kuin olisi kävellyt jossain pilven päällä, minun tulkintani mukaan lähinnä sen takia, että me pussailimme ja hyväilimme toisiamme.

Ja kun asemalla olin nousemassa junaan, Alf halusi vielä halata minua hyvästiksi. Tällä kertaa se meni vähän spontaanimmin, eikä hän kysynyt suoraan, että saako halata. Hän tosin kai meinasi, että halattaisiin vähän pitempään kuin mitä minä halusin.  Minulla ei kuitenkaan ollut enää lainkaan kompromissi-olo, joten irrotin omilla käsilläni Alfin kädet ympäriltäni. Ja sitten lähdin ja olin hieman huonovointinen koko junamatkan. Ja parin penkkirivin päässä oli neiti MM. Jäätiin pois samalla asemalla tietysti, jolloin hän sanoi hei.

Nyt ei ole ollut mitenkään kauhean huono olo. Päätä särkee hieman ja poskia kuumottaa. On väsynyt ja uupunut olo, mutta ei sillä lailla järkyttynyt, mitä edellisellä kerralla. Oikeasti luulen, että se on lähinnä sen lääkkeen ansiota. Kyllä se väsyttikin aika paljon, mutta kai se oli parempi noin, kuin että olisin oksennellut tai pelännyt oksentavani.

Tylsää. Harmittaa, kun Alfin kanssa pussailusta ei saanutkaan oikein mitään irti. Minä olen ihan tunnevammainen, oikeasti.