Selvä. Joko olen tulossa todella kipeäksi tai sitten nämä kevään kirjoitukset tulevat olemaan minulle suunnilleen triljoona kertaa raskaammat kuin syksyn tai sitten minulla on äärettömän pahat PMS-oireet. En tiedä edes, mikä olisi vähiten inhottavaa. Ärsyttää niin törkeästi. Pimahdin äidillenikin tänään kun hän oli viemässä digiboxia korjattavaksi ja heitti minut samalla kirjastoon. En tiedä edes miksi pimahdin. Tai, hän kyseli kaikkea (miten koe meni, mihin aikaan sinä menet huomenna kouluun (jota hän on kysyt suunnilleen kymmenen kertaa pelkästään eilen) ja mitä haluan ottaa evääksi kirjoituksiin, että hän tietää ostaa) ja jotenkin se sai minut hermostumaan. Kiljuin hänelle suunnilleen täyttä huutoa. Eikä se edes helpottanut oloa yhtään, vaan sai minut vain entistä ärtyneemmäksi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päätä on särkenyt koko päivän. Se tuntuu migreeniltä, mutta ei onneksi kuitenkaan tunnu pahenevan, vaan säilyy suhteellisen lievänä koko ajan. Olen ottanut kolme annosta migreenilääkkeitä tänään, mutta niillä ei ole mitään vaikutusta. Kurkku on edelleen kipeä. Väsyttääkin törkeästi. Nukuin puolitoista tuntia iltapäivällä, mutta jo kuuden aikoihin olin valmis menemään nukkumaan.

 

Lainasin kirjastosta oikein kaksi kirjaa. Toisessa ovat William Shakespearen ”Hamlet” ja ”Othello” ja toinen on ”Good omens”. Good omens on nimensä mukaisesti englanniksi. Halusin lainata jotain englanniksi, niin otin sitten sen. Olen tosin hyvin skeptinen sen suhteen. Olen aina ollut. Sen ovat kirjoittaneet Terry Pratchett ja Neil Gaiman. Olen kummaltakin lukenut vähän enkä ole kauheasti vihannutkaan niitä kirjoja, mutta ne ovat vain... En tiedä. Terry Pratchetistä tulee mieleen ainakin Merry. Merry oli aina hulluna Terry Pratchetin kirjoihin. Varmaan siksi minulle tuli jonkin sortin negatiivinen reaktio niihin. Ja ne ovat täynnä typeryyksiä. Mukahauskoja juttuja. Parodiointia. Huumorikirjoja eivätkä mitään muuta.

 

Okei, varmaan olen sitten tylsä ja tosikko ja vaikka mitä, mutta huumori ei ole oikein minun juttuni. Kaikki huumori-leffat ja –kirjat... Loppujen lopuksi ne ovat vain yhtä ja samaa. Jos on nähnyt/lukenut yhden, on tavallaan nähnyt/lukenut ne kaikki. Ja sellaiset ”naura tässä kohtaa” –vitsit ovat minun mielestäni niin ärsyttäviä.

 

Shakespearet ovat sitten vähän erilaisia. En sanoisi, että ne ovat törkeän mahtavia ja että suosittelisin niitä kaikille vastaantulijoille, mutta ne ovat ihan okei. Kieli on välillä kummaa ja niissä on aika vaikea pysyä mukana, mutta... No, en tiedä. Niissä ei ole oikein edes mitään kohtia, jotka toimisivat lainauksina. Macbethissä se oli minulla ainakin niin, että kun tuli joku tapahtuma ja sitten oli pitkä paranteesi, niin minusta se oli jotenkin hieman tylsää, että siinä vain sanottiin jotain tyyliin: ”Henkilö x kuolee.” Eikä henkilöistä saa kauheasti kuvaa ja muutenkin kaikki on jotenkin... Tapahtumisten selostamista vain. Joo, ne ovat näytelmiä, mutta kuitenkin.

 

Minun tekisi mieli lukea taas joku oikea kirjakirja, mutta en tiedä lainkaan, mitä lukea. Okei, minulla on lista kirjoista, joita on suositeltu ainakin jossain ja jotka olen pienen selityksen perusteella merkannut lukemisen arvoisiksi. Hmm... Siitä listasta näkyy myös, mitkä kirjat olen lukenut viimeksi: Sputnik – rakastettuni (Haruki Murakami), Eläinten vallankumous (George Orwell), Oryx and Crake (Margaret Atwood), Muurahaiset (Bernard Werber), In Their Wildest Dreams (Peter Abrahams) ja Sinuhe, egyptiläinen (Mika Waltari). Niin joo! On sitten vielä Mansikoita marraskuussa ja Ihmiskrokettia, jotka on luettu koulussa... Mutta tuossa edellä on siis kaikki kirjat, jotka olen lukion aikana lukenut. Aika säälittävää.

 

Mutta lukemattomien listassa on kaikenlaisia kirjoja, joista mikään ei tunnu kauhean houkuttelevalta. Ala- ja yläasteella luin aivan kauheasti. Meillä kerran laskettiin kuudennella luokalla, montako kirjaa me luetaan kolmessa kuukaudessa. Minä olin meidän luokan ainoa, joka pääsi yli viidenkymmenen. Yläasteellakin saatoin ottaa kirjasta melkein minkä tahansa kirjan ja se oli tarpeeksi hyvä minulle ja se oli ihan viihdyttävää. Mutta aikuisten osastolle siirryttyäni, en ole löytänyt mitään. Olen selittänyt tästä aikaisemminkin, joten en viitsi toistaa itseäni. Se kuitenkin ärsyttää.

 

Huomenna on hämärä päivä koulussa. En tiedä yhtään, miten moneksi minun täytyy mennä ja että onko ne kaikki kuunteluharjoitukset ja infot pakollisia, mutta menen kuitenkin jo puoli yhdeksäksi. Nanilla alkaa normaaliin tapaan uusi jakso. Se on jotenkin outoa. Tuntuu melkein kuin olisi taas ykkösellä. Nan on ihan eri paikassa kuin minä ja kaikki on eri aikaan ja vaikka Nan kuitenkin on vielä täällä ja minä olen täällä, niin ei se ole sama. Niin kuin yläasteellakin Nan oli samalla pihalla ja samassa rakennuksessakin, niin hän oli silti jotenkin... Muualla. Nyt jumitan taas ikäisteni kanssa ja tunnen oloni hiukan yksinäiseksi. Kuitenkin olo on myös sellainen, että... Jotenkin hämärästi, että heidän joukkoonsa minä kuulun taas enemmän. Nania on kuitenkin oikeastaan ikävä jo nyt.

 

Kiisteltiin Nanin kanssa muuten maanantaina siitä, että tuleeko NN penkkareihin. Minä sanoin, että ei kuitenkaan tule ja Nan sanoi, että kyllä takuuvarmasti tulee. Jää nähtäväksi.

 

Nääh, en tiedä, mitä enää kirjoittaa. Ärsyttää. NN tuskastuttaa. Kaikki tuskastuttaa ja ärsyttää. Mitäköhän huomisestakaan tulee... Niin joo, ja olen tämän lopun ja alun välissä ehtinyt tehdä taas kaikenlaista, mukaan lukien lämmön mittaamisen. Minulla on hieman kuumetta. Eli ilmeisesti noista kolmesta vaihtoehdosta oikea on tuo ensimmäinen. Ding ding ding. Sitten huomenna olo on taatusti pahempi ja perjantaina olen hautakunnossa ja joudun istumaan liikuntasalissa kirjoituksissa ja siellä on sellainen ilmastointi, että tukka vain lepattaa, jos istuu sopivassa kohtaa. Ja kauhean kylmä muutenkin. Tekee varmasti tosi hyvää ja sitten kun kaikki paikat on ihan tukossa viimeistään viikonloppuna, niin sehän luo täydelliset olosuhteet maanantaisille englannin kuunteluille! Ja tietysti ääni menee luultavasti viimeistään ylihuomenna, joten sitten voitte olla takuuvarmoja siitä, että en todellakaan pihahda NN:lle yhtään ainutta sanaa ennen kuin olen saanut ääneni takaisin – mikä on todennäköisesti vasta penkkarien jälkeen, jolloin en edes näe häntä enää koskaan, joten täydellinen homma!

 

Mitäs tässä.