Aika epämääräinen otsikko joo, melkein kuin jokin jostain Potterista tai jotain. Mutta tuohon päivän voinee tiivistää. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tuo peruukkijuttu oli se, kun mentiin äidin kanssa kokeilemaan penkkaripukua ja peruukkia. Peruukki oli melkein kuin täydellinen kopio NN:n hiuksista. Paitsi että siinä oli myös etuhiukset, mutta muuten. Täsmälleen sama väri ja pituus ja muoto. Minä näytin se päässä ihan kummalta. Ja pukuuni löytyi jo mahtava viitta. Se tosin ei ole kokomusta, vaan siinä on vihreää. Se näyttää sellaiselta koinsyömältä ja ikivanhalta ja hyvin vampyyrimaiselta. Ja se painaa törkeästi ja on minulle juuri oikean mittainen, vaikka äiti pelkäsi, että se olisi liian pitkä. Siihen pitää tosin alle löytyä vielä jonkinmoinen paita. Ja meinasin, että laitan yhden vanhannäköisen hieman polven yli ulottuvan hameen ja sellaiset villaiset polvisukat, jotka näyttävät kanssa hieman vanhoilta ja nuhjuisilta. Tai silleen.

 

Tragikomiikka-osuus alkoi puolestaan aamulla. Ajattelin, että kun NN-homma on kokonaan minun vastuullani nyt, niin voisin nähdä edes hieman vaivaa hankkiutuakseni jonnekin NN:n lähelle, jos vaikka sattuisi ilmaantumaan jokin tilanne, jossa olisi hyvä heittää jotain. Ja koska NN on aina kauhean aikaisessa englanninluokan edessä nolla-aamuisin, minä ajattelin, että raahaan itsenikin sinne vaihteeksi aikaisin.

 

No, niin minä sitten tein, mutta NN:ää ei näkynytkään siellä. Ei siksi, että hän olisi tullut myöhemmin, vaan siksi, että tyyppi oli ensimmäistä kertaa koko jakson aikana päättänyt lintsata englannintunnilta. Ajattelin jo, että ehkä NN on kipeä, mutta hän tuli kuitenkin kouluun noiden tuntien jälkeen (ja onnistuin jopa kohtaamaan hänen katseensakin, kun en tehnyt enää kaikkeani vältelläkseni sitä). Kun kerroin tuosta Nanille, en voinut muuta kuin nauraa. Aina kun teen jonkun suunnitelman (josta NN ei yhtään mitenkään mahdollisesti voi tietää), hän onnistuu tekemään sen tyhjäksi.

 

Toinen tragikoomisuus-kohtaus oli hyppytunnillani. NN:llä olisi ollut silloin äidinkieltä, mutta hän lintsasi ja pelasi vaihteeksi korttia oppilaskunnan huoneessa. Siellä oli kauheasti muitakin, joten minä asetuin ainoaan vapaaseen paikkaan: "NN:n tuoliin" tietokoneen lähistöllä. Sitten jonkin verran ennen ruokatunnin alkamista NN:n kaverit häipyivät ja niin teki lopulta myös NN. Kymmenisen minuuttia tuon jälkeen ajattelin, että turha minunkaan olisi siellä enää istua, kun kerran NN oli jo häipynyt eikä taatusti tulisi takaisin, kun seuraavaksi olisi ruokkis. Keräsin sitten tavarani ja oppilaskunnan huoneen ovella NN tuli vastaan tullessaan oppilaskunnan huoneeseen.

 

En usko lainkaan, että tuo olisi mitenkään tarkoituksellista, koska kukaan muu ei voi tietää noita paitsi minä, koska ne ovat vain minun päässäni. Se on siksi jotenkin käsittämättömän ärsyttävää, mutta kuitenkin hauskaa. Ei lainkaan todennäköistä, mutta silti niin tapahtuu ja koko homma on ihan todennäköisyyksien vastaisen sekava soppa.

 

Takiaisakka (aka neiti EH) puhui taas NN:lle tänään. He sattuivat kävelemään minun takanani portaita ylös yhdessä vaiheessa. Neiti EH puhui, NN oli hiljaa ja näytti äreältä. En tykännyt tuosta tilanteesta kauheasti, mutta oli sekin nyt siedettävämpi kuin se viimeviikkoinen, kun NN tuntui olevan niin avoimesti innostunut puhumaan neiti EH:n kanssa. Hmph.

 

Juteltiin Naninkin kanssa asiasta ja sitten minä sanoin huomaamattani asian, joka nyt vaivaa minua. Se oli vitsi, mutta jotenkin heti kun olin sanonut sen, minulle tuli siitä jotenkin surullinen olo. Sanoin Nanille tuon, että varmaan voisi yrittää hankkiutua NN:n lähelle, jotta voisi ehkä sanoa hänelle jotain. Lisäsin siihen tosin sitten vielä, että hitto, miksei NN koskaan hakeudu sinne, missä minä olen, niin voitaisiin edes joskus olla samassa paikassa ilman, että minun yksin täytyy säätää kauheaa kilometrin mittaista yliyksityiskohtaista hyökkäyssuunnitelmaa.

 

Annoin itse itselleni iskun vasten kasvoja. "Miksei NN koskaan hakeudu sinne, missä minä olen." Auts. Olen jotenkin skeptisempi taas. Siis sen suhteen, että NN pitäisi minusta. Jos hän pitäisi, niin eikö hänkin yrittäisi hakeutua jonnekin minun lähistölleni? Eikö hän pyrkisi olemaan edes hieman enemmän yksin, että voisi joko itse sanoa minulle jotain tai että minä voisin halutessani sanoa hänelle jotain? Nimittäin jos haluan päästä edes jonnekin suhteellisen lähelle NN:ää, niin minun pitää itse hankkia itseni sinne. Me vietämme aikaa jotakuinkin täsmälleen eri paikoissa. Ja NN on paljon harvemmin yksin, enkä todellakaan aio mennä sanomaan hänelle mitään, kun hänen kaverinsa pörräävät siinä ympärillä.

 

Okei, joskus NN on saattanut hakeutua jonnekin minun lähelleni, esim. tunnin alkua odotellessa, mutta ei enää. Ei lainkaan. No okei, meillä ei ole kuin kaksi yhteistä kurssia, joista molemmat ovat sellaisia, että tuo ei ole edes mahdollista. Yhteiskuntaopin luokka on heti oppilaskunnan vieressä, niin 99% kaikista abeista viettää sitä edeltävät välitunnit siellä. Ja englantia on nolla-aamuna, kun minä tulen aina myöhässä. Ja toinen tunti torstaisin nollatunnin perään, eikä siinä ole kuin viiden minuutin välitunti, jonka aikana suunnilleen kukaan ei lähde luokasta. Ja maanantain kaksoistunneista toinen on ennen ruokailua, mikä tarkoittaa, että sille tunnille tullaan suoraan edelliseltä tunnilta (mikä on matikkaa, josta me päästään myöhässä ja NN pääsee ajoissa). Ja toinen on ruokailun jälkeen, jolloin NN joko tulee kouluun viimeisellä minuutilla tai sitten pelaa korttia oppilaskunnan huoneessa tai sitten minä höpisen Nanin kanssa siihen asti, että tunnit alkaa.

 

Turhauttavaa. Minä haluaisin NN:n pitävän minusta, mutta jos hän pitäisi minusta, niin miksei hän ikinä tee yhtään mitään? No okei, onhan hän joskus aikaisemmin hakeutunut seuraani ja minä olen vetänyt etäisyyttä ja hän on koskenut minua verrattain usein ja katsoo minuun vähän väliä ja sellaista, mutta miksei hän yritä järjestää "oikeita" tilanteita? Tai jos hän meinasi silloin ennen joulua tulla puhumaan minulle, niin onko se hänen "tilanteiden järjestämisensä" sitä, että hän itse päättää joskus väijyttää minut ja tulla yhtäkkiä jostain nurkan takaa puhumaan minulle?

 

Aika käy vähiin ja alan olla aika epätoivoinen. Voisin periaatteessa sanoakin hänelle jotain, jos olisi sopiva tilanne ja sopiva ilmapiiri ja jos keksisin jotain sanottavaa. Eh, todennäköisyys nolla? Varmaan, jos NN:lle ei ole mitään mielenkiintoa sellaiseen tilanteeseen hankkiutua.

 

Ja minullakin on ylpeyteni. En kai minä nyt lähde hänen perässään joka paikkaan juoksemaan. Ärsyttää vain, kun pidän hänestä. Ja että miten hän tuntuu olevan niin erilainen kuin muut. Ja kun tänäänkin oli englantia kaksoistunti aamulla eikä hän tullut, niin jotenkin se luokka tuntui kauhean tyhjältä ilman häntä. Olo tuntui taas hieman yksinäisemmältä. Muisti taas jotenkin yhtäkkiä ajatella taas sitäkin, että mitä sitten, kun hän lähtisikin, jos en tekisi mitään. Miten yksinäiseksi minä tuntisinkaan oloni, jos NN:ää ei olisi, ei edes niin, että hän olisi samassa koulussa, vaikkei kauhean lähellälähellä olisikaan.

 

Toinen henkilö, jota tulen ikävöimään lukiosta kauheasti, on myös ruskeasilmäinen ja mustatukkainen (tai ihan tummanruskeatukkainen). Jumpula nimittäin. Minä juuri eilen laskin, että olen tuntenut hänet neljätoista vuotta. Kahdeksan vuotta on oltu samalla luokallakin. Ja hän on pojaksi tosi huippu tyyppi. Ei hän minua mitenkään erityisen paljon huomio, mutta ei sillä lailla keskivertoa vähempääkään. Matikantunnilla pyöritellään silmiämme toisillemme, kun opettaja näsäviisailee. Ja se on törkeän hauskaa, kun Jumpula näsäviisailee hänelle takaisin. Hänen takiaan matikantuntien NN:ttömyys ei haittaa. On sentään joku toinen, jota katsella ja jonka juttuja kuunnella ja jolle nauraa. Ei samalla tavalla tietenkään kuin NN, mutta hyvä viihdyketyyppi siitä huolimatta. No jaa, ehkä me nähdään armeijassa vielä, kun kerran mennään sinne ainakin samaan aikaan ja luultavasti myös samaan paikkaan. Ja onhan minulla hänen meseosoitteensakin, että jos haluan heittäytyä epätoivoiseksi, niin voi lisätä hänet meseeni.

 

Sitten tulee ikävä hieman T. Toukkaa ja herra Friikkiä. Heidätkin olen tuntenut molemmat jo kaksitoista vuotta. Persoonallisia tyyppejä. Hyviä muistoja. Ja huonoja muistoja. Mutta onhan minulla T. Toukankin meseosoite, niin häntäkin voin ahdistella sitten, jos karmea ikävä iskee.

 

Sitten on neiti M ja R. Etenkin neiti M. Hänen kanssaan on oltu kauheasti tekemisissä ja hänkin on sellainen ihminen, jonka kanssa pitäisi hankkiutua sen verran tekemisiin, että saisi käsiinsä hänen meseosoitteensa tai jotain.

 

Ja... Siinä se. Noita tyyppejä tulisi eniten ikävä. Siis NN:n lisäksi. Niin paljon ikävä, että ei huvittaisi luopua heistä lainkaan. Tulee tietysti kaikkia vähän ikävä, mutta etenkin noita. Ehkä ei niin T. Toukkaakaan, mutta herra Friikkiä. Joo, älkää sanoko mitään. Vuosi sitten suhtauduin häneen ehkä "jonkin verran" negatiivisemmin, krhm. Mutta hän on niin persoonallinen ja hauska ja huippu muutenkin, että ikävä tulee. T. Toukka on hieman diivavainen häneen verrattuna.

 

Mutta NN. Hän tuntuu jotenkin nyt kauhean etäiseltä noihin luettelemiini tyyppeihin verrattuna. Olen tuntenut hänet reilut kaksi vuotta, kun taas T. Toukan ja herra Friikin kaksitoista vuotta, Jumpulan neljätoista, ja neiti M:n ja R:nkin reilut viisi vuotta. NN on pikemminkin sellainen etätyyppi. Hän on minulle etätärkeä. Tai silleen. Niin kuin Tiedät-kai-kukakin oli. Häntä minun ei tule erityisemmin ikävä. Minä välillä oikeasti unohdan ihan kokonaan, että hän on meidän koulussakaan. En usko, että NN:kään olisi niin kauhean mahdoton unohtaa samalla lailla. Onhan ne meidänkin vuorovaikuttamiset jossain hamassa muinaisuudessa, eikä nykypäivänä siitä ole jäljellä enää mitään.

 

Tuntuu pahalta. Kun sitä ajattelee näin... Kun sitä miettii, miten jotkut henkilöt, joita olen maininnut ehkä vähemmän, ovat minulle kuitenkin kauhean tärkeitä... Suurentelenko mielessäni NN:n tarkoitusta? Minä pidän hänestä. Ehkä. Mistä tuon voi tietää? Joskus en pidä hänestä lainkaan, vaan hän ärsyttää minua tai turhauttaa minua ja kaikkea tuollaista.

 

Taas nousee jotenkin törkeästi esille se, että paitsi, että minä pelkään, että NN ei pidä minusta, minä pelkään myös sitä, että en itse pidä NN:stä. Minä en halua edes myöntää pelkääväni tuota, koska se on ihan tyhmää. Nyt ei ole sopiva aika tuollaisille tyhmille kyseenalaistuksille. Mutta silti pelkään.

Jos hänestä ei tulekaan oikeaan aikaan oikeanlaista fiilistä... Jos puhun hänelle, mutta siitä tulee ihan väärä fiilis... Se olisi kamalaa.

 

Olen ihan hukassa.