Juuri tämän takia en tee ruokaa. Jaskan kanssa tehdään välillä ruokaa yhdessä, mutta todella harvoin teen yksin ruokaa. Nyt kuitenkin sitten ajattelin, että teen porkkana-bataatti sosekeittoa, joka onnistui viimeksi todella hyvin. Aloitin kuorimaan niitä juureksia joskus kolme tuntia sitten. Ja sitten niitä oli hankalaa pilkkoa ja leikkasin sormeenikin ja sitten kun tällä kertaa tajusin laittaa ne porkkanat sinne kattilaan ensin, niin sitten pilkoin ne bataatit viimeiseksi. Mutta niiden pilkkominen on vain niin vaikeaa, kun ne ovat semmoisia isoja könttejä! En leikannut sormeeni, mutta kuorimaveitsellä silti onnistuin leikkaamaan itseäni. Niin ja sitten kun pilkoin kauhealla vaivalla niitä bataatteja siinä kattilan vieressä, niin se muovinen leikkuualusta siirtyi jossain vaiheessa siihen levylle ja huomasin sen kun se alkoi sulaa. Olen vain kauhea tunari ruoanlaitossa.

No, sitten se "kiehui" kattilassa, ja lainausmerkeissä siksi, että käytin kahdesta kattilastani sitä isompaa ja se ei lämpene niin, että se vesi kunnolla kiehuisi. Paitsi jos siihen laittaa kannen päälle, minkä tajusin sen jälkeen kun olin "keittänyt" porkkanoita 20 minuuttia yksin ja sitten yhdessä bataattien kanssa vielä 15 minuuttia ja kaikki olivat vielä kovia. Ja koska tänään sitten otin työn alle sen esseen, niin yhtäkkiä huomasin, että kello oli jo kahdeksan ja kun kymmeneltä alkaa se taloyhtiön hiljaisuus, niin tuli vähän kiire, koska blenderillä oli tarkoitus sitten soseuttaa ne.

No. Se ei tykkää toimia kauhean hyvin. Kun sen laittaa käyntiin ihan hetkeksi, niin sitten sinne muodostuu jo ilmakupla ja kone meinaa seota, jos sitä ei pysäytä ja sitten lusikalla sekoita vähän niin että se ilmakupla sieltä rikkoutuu ja kone toimii taas niin kuin pitää. Käytännössä se meni tällä kertaa niin, että kun kone on ollut päällä 15 sekuntia, se pitää pysäyttää ja tökkiä lusikalla. Sitten taas sitä voi pitää päällä seuraavat 15 sekuntia. Jossain vaiheessa kun kone ylikuumenee, se vain lakkaa toimimasta. Se on hullua, koska se ylikuumenee, vaikka miten huolella sekoittaisi. Niin kävi tänään neljä kertaa, ja aina kun se ylikuumenee ja sammuu, niin sitten se ei toimi 10 minuuttiin. Joten kun lasketaan, että se lopetti toimimisen neljä kertaa, siitä tulee jo 40 minuuttia siihen juuresten soseuttamiseen. Lopulta sitten vain kyllästyin ja ne juurekset, joita en ollut vielä edes laittanut soseutumaan koska lisäsin niitä pikkuhiljaa, ne menivät rotille. Mutta sentään ne näyttivät tykkäävän niistä, niin pääsi eroon niistä ylimääräisistä keitetyistä juureksista.

Keitosta tuli soseihkoa sosekeittoa, johon pitää jokaiseen lautaselliseen lisätä mausteet erikseen, koska en päässyt vielä siihen vaiheeseen, että olisin niitä mausteita sinne blenderiin laittanut. Niin, ja tämä soseihko keitto piti sitten luonnollisesti lämmittää mikrossa, koska se oli kylmää. No, nyt on sitten useammaksi päiväksi ruokaa. Todella ärsyttävää vain oli tehdä tuota. Niin ja unohdin sanoa sen, että ne sen blenderin imukupit ovat ilmeisesti kuluneet tai muuten tulleet huonoiksi, koska ne eivät pidä laitetta enää kiinni pöydässä, vaan se meinaa ruveta pyörimään siinä.

Joten taidan pysyä noissa valmisruoissa, tai korkeintaan sellaisissa, joille tehdään jotain yksinkertaista. Vaikka luulisi, ettei sosekeitto ole se maailman vaikein ruoka, mutta jos siihen kuluu kolme tuntia aikaa, niin en koe, että se olisi sen arvoista, vaikka se keitto ihan hyvää onkin.

Mutta essee on hyvällä mallilla, lopultakin. Vähän yllätyinkin, miten se tuli niin helposti. Tai helposti ja helposti, mutta nyt on ongelmana se, että siitä meinaa tulla vähän liian pitkä. Ja sekin on pieni ongelma, kun toinen teksti, jota käytän siinä esseessä, on 1000-luvulta, niin mietin, että miten minä sitten teen ne lainaukset, kun ne ovat sillä vanhalla englannilla ja niiden tunkeminen sinne tekstiin on jotenkin vaikeaa. Toisen tekstin kanssa ei ollut ongelmia, kun se on 1600-luvulta, niin siitä kielestä ymmärtää jo tarpeeksi, niin voi vain sanoa vaikka että: Nuorempi veli kuvaa häntä "puolustuskyvyttömäksi neitoseksi" (rivi 722), jne. Mutta kun toinen teksti on tällaista: "It stondeth nat aright with Nicholas. God shilde that he deide sodeinly." Joo, tulostin nykyenglanniksi käännetyn version ja etsin siitä sopivia lainattavia kohtia, mutta kun ne pitäisi kai ottaa sieltä alkuperäisestä joka on meidän kirjassa, niin en tiedä mitä pitäisi tehdä. Ja sekin on vähän, että kun pitkän etsimisen jälkeen löydän sen vastaavan tekstipätkän sieltä alkuperäistekstistä, niin en ole ihan varma, mitä se tarkalleen tarkoittaa, joten en tiedä, että sopiiko se sittenkään edes lainattavaksi, vaikka keksisinkin miten teen sen lainauksen.

Ja se uusi kurssi, jota on neljä tuntia viikossa, on ihan kauhea. Ei sillä, uskon pääseväni sen aika helposti läpi, koska meiltä odotettiin jo pääsykokeessa että me osataan ne kurssin asiat. Eikä me olla päästy nyt neljän tunnin opetuksen jälkeen vielä siihen, mistä yksi syksyn kurssini aiheesta lähti. Ja se opettaja on ärsyttävä, kohtelee meitä kuin lapsia. Laittaa koko luentosalin tekemään ssssssss-äännettä ja sitten testaamaan esim. että vaikuttaako käden asento siihen äänen tuottamiseen tai jos lopettaa hengittämisen, niin vaikuttaako se. Ja sitten kun ollaan tehty s-äänne, niin sitten vaihdetaan äänteeksi f-äänne, sitten v, ja kaikki tehdään alusta. Se on tuskallisen hidasta ja kiinnostavimman kohdat on niitä, mistä se opettaja sanoo, että no nyt tulee tällainen asiajuttu joka voi olla vähän tylsä, mutta älkää huoliko, sitten tulee taas jotain kevyempää sen jälkeen. Ja opettaja myös kertoo luokattoman huonoja vitsejä. Kun opeteltiin äänentuotantoelimiä ja siinä listassa oli myös niiden latinankieliset nimet, niin sitten opettaja kysyi että tiedättekös miksi ne on tässä myös latinaksi? No siksi, että jos matkustatte latinaan, niin sitten osaatte puhua siellä jotain!

Mutta onneksi noilla tunneilla ei ole läsnäolopakkoa, niin varmaan tulen lintsaamaan niitä aika paljon, kun ne muistiinpanotkin löytyy netistä, ja kun olen tavallaan opiskellut tuon kurssin asiat jo syksyn fonetiikassa ja nyt meillä on edelleen fonetiikkaa, kun taas tämä höpö-kurssi on suomeksi ja siinä on ne ihan perusteet, niin en usko, että onnistuisin mitenkään reputtamaan kurssia.

Naniakin näin eilen ja oli kivaa. Kysyin siitä, miten hän ja hänen poikaystävänsä päättivät yhteen muuttamisesta, koska Nan on oikeastaan ainoa kaverini, joka asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa, ja häneltä on helppo kysyä. Lisäksi tällä kertaa dissattiin aika paljon sitä meidän molempien kotipaikkakuntaa. Nan sanoi, että hänkään ei kyllä aio muuttaa sinne takaisin, koska nyt kun hän on asunut jossain muualla, hän on huomannut, miten tapauskollisia jossain maalla pikkukylässä ollaan. Asiat pitää tehdä jotenkin, koska ne on tehty niin aina ennenkin. Mitään omaa ajattelua ei tunnuta kannustavan, vaan pitää vain tehdä niin kuin on aina tehty. Nanilla kun on paljon sukulaisiakin siellä, niin hän kertoo, miten isovanhemmat ovat kysyneet, että olethan äänestänyt sitä puoluetta ja jos et ole niin ethän sitä ainakaan ole äänestänyt!

Ja minä saatoin jotenkin paremmin kertoa Nanille, että miltä minusta tuntui asua siellä, ja miten minä koen sen nyt jälkeenpäin. Tai siis, ne paikalliset arvot eivät olleet minun arvojani, vaan vahvasti ristiriidassa niiden kanssa, ihan lapsesta lähtien. Samoin poliittinen kantani on sillä kantilla, mitä ei ainakaan saa äänestää. Ja jotenkin muistui paremmin mieleen se kaikki, kun Nan puhui siitä, että paikkakunnalle oli tullut joku uusi pappi, joka kiersi kouluissa kinkereissä, ja pappi oli pääkaupunkiseudulta, eikä ollut ikinä käynyt missään koulussa pitämässä kinkereitä. Siitä pitää kertoa Jaskalle, kun olin itse ihan unohtanut, että niin joo, meillähän tosiaan ala-asteella oli ne kinkerit näin keväällä. Mutta tuntui, että Nan ehkä ymmärsi paremmin taas minua kuin ehkä aikaisemmin. Hän harmitteli sitä, että kun hän oli koulussa siellä, niin hänellä oli se kiltin tytön rooli, josta oli tosi vaikea päästä irti, ja hän harmitteli sitä, että hän oli vain ottanut kyseenalaistamatta vastaan kaiken sen uskonnollisen ja poliittisen näkemyksen, mitä kouluissakin enemmän tai vähemmän oli. Minä sitten sanoin, että minä olin sitten juuri päinvastoin, ja että sekin tuntui kurjalta, koska tuntui vain todella paljon siltä, että minä en kuulu tänne, minä en kuulu tähän joukkoon.

Mutta oli tosi kivaa nähdä Nanin kanssa. Nan sanoikin, että voisi nähdä vaikka useamminkin, kun hänellä on enää vähän aikaa koulujuttuja, kun hän sitten lopultakin valmistuu. Paitsi että sitten kesemmällä on pääsykokeet, kun hän ei haluakaan olla pianonsoitonopettaja, niin hän hakee opiskelemaan vähän muuta. Hän kun on ollut mukana kaikenlaisessa, on hääkeikkoja ja jotain orkesterijuttuja, niin hän haluaisi tehdä ennemmin sellaista jatkossakin. Tuo on todella jännää, kun minä en ole aikaisemmin edes tiennyt, että tuollaista kaikkea on edes mahdollista tehdä. Ja kun puhuttiin siitä meidän kotipaikkakunnasta, niin sekin tuntui jotenkin todella... Olin todella otettu, kun Nan kertoi että kun he olivat hänen poikaystävänsä kanssa käyneet siellä ja olivat kävelyllä ja kulkivat meidän perheen talon ohi, niin Nan oli kuulemma innoissaan esitellyt, että tämä on Amian talo, koska halusi esitellä poikaystävälleen sitä meidänkin historiaa.

Ja jotenkin se tuntui kivalta, koska tajusin, että meillähän on aika pitkä historia, ja jotenkin tuntuu, että kun Nan on kaverini, niin en ole ihan niin juureton kuin muuten olisin. Ei sillä, on ollut kivaa asua uudessa kaupungissa ja tutustua täällä ihmisiin, mutta se tuntuu silti jotenkin... Ihmisillä täällä on ollut niin erilainen elämä kuin minulla, ja se tuntuu useimmiten erottavalta tekijältä, vaikka muuten tuleekin toimeen hyvin ja on enemmän samoja arvoja heidän kanssaan. Mutta on silti kiva huomata välillä, että vaikka puheessani, joka on aina ollut todella yleiskielistä, on vieläkin joitain todella harvoja murreilmaisuja, tai verbintaivuttamisia tai jotain. Mutta noin yleisesti olen ihan tyytyväinen siihen, että minulla on nyt tämä uusi elämä, eikä se vanha elämä siellä maalla varsinaisesti ole vaikuttamassa tai häiritsemässä enää. Paitsi terapia-asioissa.

Joo, voisi mennä taas nukkumaan...