On vähän parempi olo ja olen nyt sitten entistä vihaisempi terapeutille. Ja pari rauhoittavaa ja päärynäsiideri ovat mukavasti sekoittaneet päätä että nyt taas pääsee siihen fiilikseen paremmin, että mikään ei tunnu miltään, kun päässä heittää. Mutta tuli taas se Täykkäreiden ehkä paras kohtaus ikinä. Ja linkitän sen pätkäversion tähän, kun tekisi mieli melkein näyttää se terapeutille ja kysyä sitten häneltä, että käyttäytyykö se nainen siinä myös kuin lapsi? Joo minulla ei ole sama tilanne, kun kukaan ei ole kuollut, minut on vain jätetty, mutta pystyn todella hyvin osalta samaistumaan Täykkäreihin, kun minullekin on pienestä asti annettu ymmärtää, että se kulissi on tärkeintä mitä on. Ja siinä kun me Jaskan kanssa erottiin, niin piti yhdessä sopia että miten jatkossa ja minun piti ottaa ohjat siinä ja olla looginen ja päättäväinen, vaikka en sitä halunnut.

Ja tuntuu että joka päivä menee niin, että pidän kulisseja yllä kun poistun kämpästä, mutta sitten kun tulen kotiin tai niin kuin silloin kun Jaska sulki oven takanaan ja kun puhelu terapeutille oli ohi, niin sitten vasta aina hajoan sillä lailla kunnolla. Miksi aikuinen ihminen ei saisi itkeä? Olen nyt kuukauden itkenyt terapiassa, joten luulisi, että siitä huolestuisi ja tuntisi sympatiaa, mutta ilmeisesti se kai ärsyttää terapeuttiani, kun hän sanoo minun käyttäytyvän kuin lapsi. Ja sitten kun sanon, että tuntuu että haluan mennä vain kotiin, ja tuntuu että en voi mennä yliopistolle, niin sitten hän sanoo jotain roskaa, että varmaan sitten kun astut ovesta ulos niin olo on jo parempi ja jos et mene yliopistolle, niin sitten et pidä itsestäsi huolta ja siitä tulee sitten vielä huonompi olo.

Ja kun astuin ulos, niin keskitin kaiken energiani siihen että en itkisi, mutta välillä muutama kyynel pääsi livahtamaan, kun tuntui vain niin hirveältä. Ja koko ajan yritin vain olla itkemättä etteivät ihmiset näkisi. Mutta en itke yhtä hienosti kuin Bree tuossa klipissä. Jotain sinnepäin.

Mutta kaikkien pitäisi nähdä tuo kohtaus, koska kaikkien pitäisi ymmärtää, että joku miten pitäisi kulissia yllä ja vaikuttaisi jotenkin pinnalliseltakin, niin eivät he ole yhtään sen vähemmän ihmisiä.

Tuli vain mieleen tuo siitä kun se terapeuttini kommentoi minun itkuani sillä, että se on se sisäinen lapsi. Mutta mitä jos minuun vain sattuu niin paljon? Jos koko ruumiiseen ja sieluun sattuu, niin onko silloin lapsellinen jos itkee?