Tuntuu että olen taas ihan lopussa. Töissä on taas kireä ilmapiiri ja varmaan ihan oman pään sisäisetkin asiat vaikuttavat. On vain kurja fiilis. Stressaan hirveästi niitä ruotsinkielisiä puheluita. Tai ehkä "stressata" on vähän väärä sana, oikeammin olisi sanoa, että olen kauhuissani. Ensimmäinen asia mitä ajattelen aamulla on se, että pitää väkisin nousta ylös, koska muuten nukahdan uudestaan ja minun pitää lähteä töihin ja mitä jos tulee ruotsinkielisiä puheluita. Töissä se on päällimmäinen ajatus. Lasken minuutteja taukoihin, koska silloin ei tule puheluita. Kun pääsen töistä kotiin, niin ajattelen, että nyt on tämä päivä ohi, mutta huomenna on kokonaan uusi päivä kun voi tulla taas kasapäin ruotsinkielisiä palveltavia. Tai jos on ilta- tai viikonloppuvuoro, ajattelen, että huh, nyt niitä ei voi tulla. Se hallitsee kaikkea se pelko, että ottamaan vastaan tilauksen asiakkaalta jonka puheesta en vain ymmärrä melkein mitään. Viimeksi ruotsinkielisen puhelun soittaja vaihtoi välillä englanniksi saadakseen edes jotain perille, mutta minä en uskaltanut puhua hänelle sitten siitä huolimattakaan takaisin englantia, koska se on ruotsinkielinen palvelu ja heitä pitää palvella ruotsiksi. Tänään viimeksi yksi toinen työntekijä mietti että miksi tämä yksi yritys edelleen pitää sen palvelun meillä, kun varmasti niissä on tullut ihan järkyttävästi virheitä ja he ovat taatusti saaneet palautetta kielitaidosta. Ilmeisesti se on ollut meillä vuosikausia, joten ei kai ole suurta toivoa, että se sitten vieläkään vaihtaisi sitä muualle.

Tämä toinen työntekijä sentään osaa ruotsia selkeästi paremmin, hän tunnistaa jopa eri murteet, vaikka minulle ne kaikki ovat aivan yhtä käsittämättömiä. Kun tulee johonkin toiseen palveluun aina silloin tällöin joku suomenruotsalainen soittaja, niin aluksi menen melkein lukkoon, koska olen vain kauhuissani, mutta sitten sen jälkeen kun he alkavat puhua, se on melkein kuin taivaallinen paratiisi, vaikka minulla ei olisi aavistustakaan niistä hienoista kunkin alan omista erikoissanoista, mutta ainakin minä ymmärrän mitä hän sanoo. Ruotsinruotsalaisten kanssa minä yritän edes jotenkin ohjailla sitä keskustelua, jotta todennäköisemmin pysyisin kärryillä siitä mistä on puhe, mutta se menee melkein aina vähän niin, että minä kysyn fraasin A, johon he sanovat jotain, mistä minä en ymmärrä sen vertaa että tietäisin onko se vastaus siihen esittämääni kysymykseen vai esittävätkö he kenties minulle vastakysymyksen.

Töissä juttelin pitkästä aikaa taas sen minun kanssani samaan aloittaneen kanssa. Siis sen viimeisen joka nyt on jäljellä. Hän vaikutti aika vihaiselta, hän oli kuulemma oikein tyytymätön siihen millä mallilla asiat ovat nyt siellä työpaikalla. Hän ei ole edes samalla puolella kuin minä, vaan tekee pelkkää päivävuoroa, mutta ilmeisesti siellä on nyt ihan yleinen kaaos. Itse menin eilen ensimmäisten yliopistoluentojen jälkeen töihin ja työvuoro loppui 22:00. Tänään vuoro alkoi 7:30, joten eipä siinä vuorojen välissä kauheasti ehtinyt nukkua, kun kotona olin vasta lähempänä yhtätoista ja kotoa lähdin sitten jo ennen seitsemää. Olin jo iloinnut, että minulla on nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa... pitääpä oikein tarkistaa... 4.7. alkaneella viikolla minulla on edellisen kerran ollut koko viikonloppu vapaa. Iloitsin siitä jo viime viikonlopun yövuorojen jälkeen, mutta kun eilen minulta tultiin kysymään, että voisinko tehdä ylimääräisen vuoron lauantaina, niin tietystihän minä sitten möläytin, että voin minä tulla. En halunnut ja olin jo päättänyt että kieltäydyn, mutta sitten kun he kysyivät niin minä suostuin tuosta vain. Joten tämä odottamani vapaa viikonloppu ei olekaan vapaa, koska lauantaina on kahdeksan tunnin työpäivä.

Eilen näin netissä sellaisen "mietekuvan", että mikä viimeisen 24 tunnin kuluessa tapahtunut asia olisi sellainen, jonka todennäköisimmin muistaisin vielä 10 vuoden päästä. No, pysähdyin sitten miettimään sitä ja tajusin miten tämäkin päivä katoaisi muiden samanlaisten päivien massaan. Tulin tulokseen, että ainut asia jonka muistaisin eiliseltä olisi todennäköisesti se, että suunnilleen kuukausi sitten tilaamani Harley Quinn hotpants-pöksyt tulivat. Ne tulivat Kiinasta, joten en odottanut ihmeitä, mutta ne olivat ihan mahtavat! Ne näyttivät aika pieniltä, joten mietin että mitähän käy kun yritän laittaa niitä päälle, mutta ne joustivat kivasti ja senkin jälkeen kun olin laittanut ne päälleni, ne olivat edelleen mahtavat! Oikein mukavat, istuivat täydellisesti ja olivat juuri oikeankokoiset.

On jotenkin surullista, että ainoa asia jonka uskon muistavani on tällainen typerä. Ja se ei ole vain typerä, vaan se on myös salaisuus. En voisi kuvitellakaan, että oikeassa elämässä kertoisin siitä kenellekään. Mietin vain niitä typeriä nettikommentteja, että "Harley-fanit sokeasti ihailevat tätä säälittävää naishahmoa ja glorifioivat parisuhdeväkivaltaa ja ajattelevat varmaan olevansa erityisiä". Jos istuisin täällä ja keräisin Harley-asun sijaan Star Warsin Kylo Ren -asua, niin näillä tyypeillä tuskin olisi mitään sanottavaa ja tuskin he olisivat sitä mieltä, että Kylo Reniksi pukeutuminen glorifioi väkivaltaa. Päinvastoin, jos joku sanoisi näin, he varmasti nauraisivat ja pitäisivät sitä samassa kategoriassa "videopelit aiheuttavat väkivaltaa" -väitteiden kanssa. Olen lukenut näitä tämäntyyppisiä väitteitä 9GAG-sivustolla ja pyrkinyt myös inttämään näin väittävien kanssa. On tavallaan vapauttavaa argumentoida siellä oman näkemykseni puolesta, etenkin kun sitä ei ole pakko ottaa niin tosissaan.

Kumpa osaisin vain oikeassa elämässäkin olla vähän varmempi. En vain ole, yritän välttää kaikkea Suicide Squad aiheista mistä innostun, koska pelkään sitä, että muut ajattelisivat niin kuin nuo 9gag-tyypit. Joten en ostanut hienoa punamustaa Jester-hupparia, koska sen olisi voinut tulkita viittaavan Harley Quinniin (ja siksihän minä siitä pidinkin). En ole ostanut yhtään Suicide Squad -fanipaitaakaan. Enkä niitä upeita puoliksi punaisia ja puoliksi mustia housujakaan joita ihailin. Mutta ostin kuin ostinkin Akumu Inkin Joker Card -paidan, koska se ei niin selkeästi viitannut Harley Quinniin, koska onhan se ihan eri juttu. Ja punamustaruudulliset polvisukat ostin, mutta niitähän kukaan ei näe housujen alta.

Ja tosiaan olen ihastunut tuohon Queenin Bohemian Rhapsodyyn nyt. En ole oikein aikaisemmin koskaan edes kuunnellut sitä ajatuksella. Sehän oli siinä trailerissa ja katsoin jonkun analyysinkin siitä ykköstrailerista ja onhan se jotakuinkin täydellinen: laulun sanat sopivat siihen mitä ruudulla tapahtuu ja kaikki on ajoitettu juuri oikein. Ja siinä biisissä on vähän kaikkea. Tuntuu että siitä löytyy kaikkea vähän jokaiseen mielentilaan.

Terapeuttini mainitsi tänään, että kuulostaa siltä, että hakeudun kauheasti nyt virtuaalisiin ja kuvitteellisiin maailmoihin sen sijaan, että tekisin oikeasti jotain tässä ja nyt. Hän on ihan oikeassa, olen itsekin huomannut sen. Katson samoja leffoja uudestaan ja uudestaan, minkä lisäksi jumitan myös samoissa biiseissä. Ja niin kuin sanoin, ainoa muistamisen arvoinen asia liittyy nimenomaan johon ei varsinaisesti oikeaan, siihen kuviteltuun maailmaan ja haaveisiin siitä, että joskus saan Harley Quinn -asun valmiiksi ja laitan sen päälleni. En tee tätä siksi, että haluan, vaan koska minusta tuntuu, että olen hajoamassa, välillä tuntuu, että voin hajota hetkenä minä hyvänsä. Tarvitsen sitä fantasiaa, tarvitsen jonkun vertauskuvallisen tilanteen, josta joku muu selviää, jotta kun olen hajoamassa, niin voin miettiä Valtasormusta tai Luke Skywalkeria tai Amélieta tai toistaa myös täydessä töiden hulinassa mielessäni Bohemian Rhapsodya niin kuin se oikeasti soisi taustalla. En vain viihdyttääkseni itseäni, vaan selvitäkseni. Enkä selviämisellä tarkoita jotain suurta ja vaikeaa haastetta, vaan sitä, että selviäisin tästä päivästä ja sitä seuraavasta ja vielä sitäkin seuraavasta, kunnes lopulta tulee hetki kun voin vetää henkeä ja saada kaiken taas järjestykseen.

Työvuorot ilmoitettiin julkaistavan taas pari päivää myöhässä, joten en tiedä mitä sieltäkin taas tulee. Luultavasti ei ainakaan mitään parempaa, koska työvuorolistojen myöhästyminen ainakin kielii siitä että kaaos jatkuu ainakin yhtä pahana. No, ainakin on töitä. Kumpa olisi vain joku identiteetti vielä josta voisi pitää kiinni kun kaikki kaatuu päälle. Tänä vuonna minulla ei ole oikein edes mitään oman alani opintoja, jos en nyt mene siihen kandiseminaariin keväällä. Muuten vain kasvatustieteitä (joita vihaan jo nyt, oppimispäiväkirjoja, pah) ja latinaa - josta on mahdollisuus suorittaa taitotason A1 käännökset. Olen kyllä kesän aikana unohtanut varmaan kaiken latinan jos olen nyt sitä oikein koskaan kunnolla osannutkaan. Ai niin, ja ruotsia nyt syksyllä itseopiskeluna ja keväällä varsinaisen kurssin muodossa. Joo...

"Beelzebub has a devil put aside for me... for me... for me!"