Aluksi aioin kirjoittaa tämän tuonne kommenttien jatkoksi, mutta se venyi niin pitkäksi, että päätin tehdä siitä sittenkin ihan kokonaisen kirjoituksen.

Eli minä en tarkoittanut sitä miesten ajattelumallia vain tyhmäksi, vaan tarkoitin sen niin, että useammin olen nähnyt jonkun miespuolisen ihmisen käyttäytyvän sillä tavoin että olen nähnyt sen typeränä käytöksenä, kuin jonkun naispuolisen, joten minä kaavoineni ja todennäköisyyslaskentoineni yleistän jotenkin hitusen enemmän kuin kannattaisi.

Ja jos jollain miehellä olisi ollut äiti, joka on koko tämän miehen elämän ajan vain syrjinyt poikaansa tämän sukupuolen takia ja hakannut ja ollut täydellinen idiootti, ja jos tämä mies olisi vielä joutunut koulussa kärsimään kiusaamista monta vuotta jonkun tytön "vitsin" takia, ja jos hän näkisi telkkarista, miten lauma puolialastomia miehiä kiemurtelee yhden naisen ympärillä musiikkivideossa, niin en usko, että hän olisi mies, joka suhtautuu positiivisesti naisiin.

Enkä usko, että naisilla ja miehillä on mitään älyllistä eroa. Näen sen niin, että kyse on siitä, että miehillä se itsesensuuri on jotenkin vähäisempää ja siksi he tekevät jatkuvasti jotain, mikä menee aina välillä vähän kyseenalaiseksi.

Ja oletetaan, että olisi jokin tilanne, missä pitäisi puhua jotain toiselle ihmiselle, ja vaihtoehtoina olisivat mies ja nainen. Jos meidän koulumme ei ole ihan jokin ääripoikkeuspaikka, niin se, jolle mennään puhumaan, on se oman sukupuolen edustaja.

Tämä on se pääasia, mikä häiritsee minua itseäni. Minun mielestäni minun ei pitäisi tehdä eroa heihin sukupuolen perusteella, mutta koska teen, niin koen suhtautuvani miespuolisiin henkilöihin epätasa-arvoisesti. En minä tietenkään kohtele poikia/miehiä suoranaisen epätasa-arvoisesti, vaan se minun seksismini on tuota pientä, mitä kaikki tekevät (eivätkä edes välttämättä tiedosta sitä).

Joskus tulee sitten vaiheita, kun vihaan kaikkia maailman miehiä, koska he ovat miehiä. Samalla tavoin tulee päiviä, kun vihaan kaikkia naisia. Näitä tulee harvemmin, koska paras ystäväni on tätä sukupuolta ja itsekin olen.

Eli lähtötilanne on kaikkien asioiden suhteen, että minä ajoittain ainakin vihaan sitä, jos minulla ei ole mitään hyvää syytä olla tekemättä niin. Jonain päivänä vihaan matikkaa, jonain päivänä koiria, jonain päivänä sadetta. Se ei rajoitu vain miesten vihaamiseen. Kuitenkin sitten olen taas paljon enemmän ajasta vihaamatta näitä asioita. Miesten vihaamisessa se ei-vihaamiseen siirtyminen kestää vain kauemmin, koska minä en tunne ketään miespuolista ihmistä niin hyvin, että hän olisi minulle syy olla vihaamatta tämän sukupuolen edustajia.

Naisista minulla on äitini. Hänessäkin on vikansa, mutta hän on mahtava ihminen. Minulla on kaksi parasta kaveriani (C ja Nan), jotka ovat molemmat niin ihania, että en ikinä voisi vihata heitä. Olen oppinut tuntemaan heidät niin hyvin, että jos heitä ei olisi, niin minun olisi paljon vaikeampi selvitä koko ajan eteenpäin.

Mutta toisaalta. Minulla on isä, jota vihaan enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa. Hänestä kaikki muut ovat alempi arvoisia kuin hän ja siksi hänellä on oikeus lyödä muita ja nimitellä. Minulla on veli, joka vei lapsena kaiken huomion, ja joka halusi, että minulla on aina vähemmän kuin hänellä. Se oli ruoan kanssa selkeintä. Veljeni rupesi itkemään ja huutamaan, jos ei saanut enempää kuin minä. Kerran hän kiukuissaan repäisi pienen palasen huoneensa tapetista ja sen jälkeen hän vaati, että minunkin huoneeni tapetista revittäisiin pala. Kun niin ei tehty, veljeni tuli yöllä repimään kaistaleen tapetistani. (Vielä myös voisi mainita, että minulla on poikakoira, joka on purrut minua kuusi kertaa.)

Lisäksi 7. luokalla yksi luokkalaiseni poika keksi, että minulla on outo sukunimi. Hän väänsi siitä pilkkanimen ja sen jälkeen sitä nimittelyä kesti kolme vuotta. Tytöt tyytyivät nimittelyyn, mutta pojista oli hauskaa heitellä minua pikkukivillä tai joillain muilla esineillä. Lukion alussakin nämä samaiset herrat (jotka sattuivat luokalleni) naureskelivat minulle ja kun eristäydyin muista ihmisistä, he sanoivat aina ohi kulkiessaan "psykotyttö".

Tietysti tytöissäkin on paljon ilkimyksiä, mutta heidän joukossaan on niitä kerrassaan mahtaviakin ihmisiä. En väitä, etteikö poikien joukossa olisi, mutta se on joskus kauhean vaikeaa muistaa, kun minulla ei ole ketään esimerkkiä, josta voisin ajatella: "Tuo on ihana ja mahtava ihminen, eivät kaikki miehet siis voi olla idiootteja."

Ja kun valitan miesten pahuudesta, tarkoitan yleensä kuitenkin vain NN:a. Enkä sitä paitsi edes tarkoita sitä mitä sanon. Kun NN sanoo/tekee jotain aivan käsittämättömän typerää, niin minä haluaisin vihata häntä, koska se satuttaa, kun hän tekee jotain sellaista. Ja minun on ihan yleisestikin vaikea päästää ihmisiä lähelleni, niin siksi minä joskus haluaisin vihata NN:a, jotta minä en pitäisi hänestä, jotta minä en haluaisi luottaa häneen, ja jotta hänellä ei olisi mahdollisuutta päästä satuttamaan vielä lähempää.

Kun joskus vuodatan tätä Nanille, hän vain hymyilee tietäväisen näköisenä. Hän sanoo silloin usein, että kai se sitten on niin, että toista ei voi rakastaa, jos tätä ei voi myös vihata. Välillä se tuskastuttaa, kun Nan on niin varma, että minä pidän joistain ihmisistä, enkä vihaa heitä. Vielä enemmän tuskastuttaa sitten, kun joudun myöntämään, että hän on oikeassa. Siis aina.

Ja sellainen tilanne, jossa kokisin, että en suhtaudu ihmisiin heidän sukupuolensa perusteella, olisi esimerkisi sellainen, että jos joku kysyisi minulta vaikka tietä jonnekin, en jälkeenpäin välttämättä muistaisi, oliko hän mies vai nainen. Samalla tavoin, että en muistaisi, oliko hänellä vaaleat vai ruskeat hiukset. Mutta niin ei luultavimmin koskaan tule tapahtumaan, joten joudun aina tuntemaan oloni hieman seksistiseksi.

Nyt voisinkin sitten parodioida itseäni toteamalla, että kaiketi tietynasteinen seksismi on kaikissa ihmisissä vähän niin kuin vakiovarusteena.*

(*Minä käytän liian usein sanaa "vakiovarusteena", kun puhun jostain ihmisen (yleensä negatiivisesta) ominaisuudesta. Siksi parodiointia.)

***

Tästä päivästä voisi sanoa vielä sen verran, että tänään oli matikankoe, joka meni läpi! Tai itse asiassa menee, mutta tiedän jo, että sain tarpeeksi pisteitä läpipääsyksi. Sain yhdestä tehtävästä jopa täydet pisteet! Ja tietysti mukana oli myös niitä tyypillisiä matikankokeideni vakiovarusteita: huolimattomuusvirheitä. Yksikin tehtävä meni harakoille, kun kysyttiin, miten monta paikkaa leffateatterissa on, jos rivejä on 20, ensimmäisellä penkkirivillä on 20 paikkaa ja jokaisella rivillä sen jälkeen aina neljä edellistä riviä enemmän.

Tein tästä laskusta oikein asianmukaisen lausekkeenkin ja käytin kaavaa apuna. Sitten tein siinä ihan älyttömän ajatusvirheen. Ajattelin, että kun ensimmäisellä rivillä on 20 paikkaa, toisella rivillä on 20 + 4 paikkaa ja kolmannella 20 + 2x4 paikkaa. Sitten ajattelin, että joo, 20. rivilllä on sitten 20 + 20x4 paikkaa. Kun olin palauttanut kokeen ja häipynyt käytävään, niin suunnilleen silloin, kun ovi meni kiinni, tajusin, että sen olisi pitänyt olla 20 + 19x4. Tosi fiksua. Olisihan sen voinut tarkistaa sitten sillä lailla, että laskee sen ilman sitä aritmaattista kaavaa, mutta ajattelin, että tuohan on niin helppo, että ei tarvitse.

Siinä yhdessä toisessakin tehtävässä laskin hienosti kaavalla, että kuinka monta vuotta kestää, että tietynkokoisen metsän pinta-ala kaksinkertaistuu, kun se kasvaa 9% vuosivauhtia ja joka vuosi sieltä kaadetaan niin ja niin paljon puita. Laskin sen mielestäni oikein, mutta sain vastaukseksi 0,34 vuotta. Laskin sen uudestaan ja sain täsmälleen saman vastauksen. Sitten taas päätin, että ahkeruus korvaa typeryyden ja aloin laskea sitä sitten niin, että laskin sen metsän kasvun, poistin poistettavan osuuden ja niin edelleen. Vastaus oli 14 vuotta, joten kivasti siinä sai tuhertaa niitä laskuja siihen.

Huomenna on historia ja paineet ovat aika kovat, koska viimeksi sain täyden kympin todistukseen. Tänään on vielä soittotuntikin ja tulee Idols (joka on tietysti pakko katsoa ^^). Mutta huomisen jälkeen on viikonloppu ja saa nukkua oikeastioikeasti. Olen nyt kolmena peräkkäisenä yönä nukkunut yhteensä ehkä 12 tuntia (eli keskimäärin 4 tuntia per yö), joten jotenkin väsyttää. Tämä on myös siitä harvinainen koeviikko, että olen laittanut itseni likoon 100%:sti (paitsi uskonnossa). Olen harjoitellut (viimeisenä päivänä) niin paljon kuin olen pystynyt ja vielä vähän yli. Ensin siirryttiin kesäaikaan, ja nyt tällä ensimmäisellä viikolla minun kännykkäni herättää minut joka aamu 5:40 lukemaan vielä lisää kokeeseen ennen kouluunlähtöä. Nähdään sitten, että millaisia numeroita tulee. Tähän mennessä maitkka meni huonoiten, kun välillä iski epätoivo, että minä en osaa mitään. Mutta läpi meni luultavasti edes jotakuinkin kirkkaasti (ehkä olisi mahdollisuudet jopa seiskaan!).

Nyt, kun kello on vasta näinkin vähän, minulla on nyt kaksi tuntia aikaa nukkua, ja sitten soittotunnille, jonka jälkeen alkaa armoton pänttääminen. Viime hetken oppimisessa on kuitenkin se hyvä puoli, että ilmeisesti pystyn painamaan ne asiat etenkin stressin alaisena kauhean tehokkaasti muistiini. Kun luen vaikka historiaa, se tuntuu kuin lukisi jotain klassikko kirjaa, jossa on aina ajoittain, jotain hyvin tuttuakin. Minä vain luen ja luen ja luen täysin tekstiin uppoutuneena monta tuntia putkeen ja elän siinä sen historian samalla. Se on sitten kokeessa kuin selittäisi jotain osaa jonkun kirjan juonesta, ei muuta. Ja tämä oikean maailman historia on sentään paljon järkevämpää ja selkeämpää kuin Keski-Maan historiat Silmarillionissa ja KTK:ssa.

Niin joo, eilen oli toiseksiviimeinen ajotunti, ja minä osasin jo melkein ajaa. Inssi on ensi tiistaina, joten sekin sattuu juuri koeviikon päätteeksi. Tiistaina minulla on viimeinen koe ja keskiviikkona on vapaapäivä.

Ja nyt nukkumaan.