Puhuin juuri äidin kanssa puhelimessa ja sain sitten sanottua lopultakin sen, mitä minun on pitänyt sanoa jo varmaan kuukauden ajan. Siis se, että minusta olisi kiva, että silloin kun äitini ja veljeni tuovat minut takaisin tänne kämpälleni niin että he jäisivät yöksi. Aikaisemmin ehdotin sitä ja perustelin sitä sillä, että kun tulee niin aikaisin pimeä ja olisihan se kai helpompi. Terapeuttini kuitenkin sanoi, että olisi tärkeää, että sanoisin äidilleni, että haluan heidän jäävän yöksi, koska se olisi kiva. Koska hänen mukaansa minä en oikein ilmaise, että mitä minä haluan, vaan peittoan kaiken loogisuuteen. Ja vaikka minusta tuntui, että en halua, koska se tuntui vain niin vieraalta ajatukselta, että sanoisin jotain tuollaista, minkä lisäksi olin aika varma, että ei hän kuitenkaan suostu, terapeuttini sanoi, että tärkeää ei ole se, miten pyyntööni vastataan, vaan että esitän sen kuitenkin.

No nyt sitten esitin ja eihän siitä mitään tullut. Tuntuu, että se negatiivisin keskustelu, jonka olen käynyt läpi tämän kuukauden aikana vaikka miten monta kertaa, kävi toteen lähes sellaisena kuin olin sen kuvitellut. Näin painajaisenkin siitä ja selitin sen terapeutilleni ja minusta tuntui, että hän ei oikein uskonut että niin kävisi. Tai siis, äitini sanoi sen saman mantran, millä hän on jo yli vuosikymmenen perustellut sitä, että minä en ikinä saa haluamaani läpi: ei ole reilua ruveta "jakamaan porukkaa". Niin ja sitten hän sanoi vielä että tuo on kyllä todella huono idea.

Tämä ei ole yhtäåän reilua, jotenkin tuntuu kuin olin palannut ajassa takaisin siihen kotihelvettiin. Miitä minä olen tehnyt muka väärin? Lakkasin puhumasta julmalle miehelle joka löi minua, osoitti ladatulla aseella, sanoi tappavansa, sanoi heittävänsä minut ulos talosta lopullisesti, päästi koiran kimppuuni, oli vastuussa siitä, että kun sitten aloin pelätä koiraa, minut liikkumiseni talossa rajoitettiin yhteen huoneeseen, mies joka siitä lähtien kun täytin 11 tai 12, ei kutsunut minua enää nimelläni vaan sanoi vain "paska akka". Ja ilmeisesti äitini mielestä "reilu" tarkoittaa sitä, että minä en saa mitään. Jos haluan viettää aikaa perheeni kanssa, siis äitini ja veljeni kanssa, minun täytyy mennä sinne missä se peto on. Koska ei ole "reilua", että voisin tavata vain heitä. Se mies saa viettää kaikki lomat heidän kanssaan, kun taas minä näen heitä muutaman tunnin ajan silloin tällöin kun he tulevat käymään ja kerran vuodessa vähän pitemmän ajan. Ja nytkin tulen 25.12. takaisin tänne kämpälleni ja vietän lopun joulun (ja uudenvuoden) yksin, koska ilmeisesti se on oikein ja se on reilua.

Joka joulu olen mennyt sinne, senkin jälkeen kun minusta on tuntunut ihan hirväen pahalta mennä. Nytkin tuntuu, että varmaan oksennan pian. Ylipäätään nyt harkitsen, että en menisikään jouluksi lainkaan sinne mökille. Itse asiassa minua hieman pelottaa. Tämä kaikki on niin kuin unessa, tämä kaikki on juuri niinkuin kuvittelinkin. Sen jälkeen kun olin pyytänyt äidiltäni sitä että he jäisivät tänne yöksi, kuulin, miten isäni yskähti taustalla. Ja niin se menee aina. Kun äitini soittaa minulle sunnuntaisin, suunnilleen joka kerta kuulen isäni pitävän jonkinlaista ääntä taustalla. Se on kuvottavaa, en ymmärrä miksi äitini ei voi mennä jonnekin muualle kun soittaa minulle, miksi sen miehen pitää kuulla kaikki mitä äitini sanoo minulle. Joten hän kuuli mitä todennäköisimmin sen mitä äitini sanoi, että ei ole reilua jakaa porukkaa. Joten mitä todennäköisimmin hän on raivoissaan, koska kyseenalaistin hänen ehdotonta valtaansa ja oikeutta siihen että kaikki tehdään hänen ehdoillaan. Ja minun pitäisi mennä sinne torstaina. Minun pitäisi mennä keskelle ei-mitään, missä lähimpään naapuriinkin on yli kilometri ja ympärillä on vain metsää ja merta. Se tuntuu todella, todella huonolta idealta. Ai niin, ja se on se paikka missä sitä asetta säilytetään, siis sitä jolla hän uhkasi minua kun olin 12.

Tekisi myös mieli lopettaa vastaaminen äidin puheluihin. Koska minä olen aikuinen ihminen nyt, en mikään tuhma lapsi. Ja jos minun tunteitani ja toiveitani ei voida koskaan ottaa huomioon, niin miksi minun pitäisi jatkaa miellyttämistään. Onko hän minun äitini? Ainakaan hän ei käyttäydy niin kuin äidin pitäisi, joten miksi sitten minäkään kohtelisin häntä sellaisena?

Jopa avioerossa laatidaan sopimus, että koska nämä eri osapuolet saavat tavata lapsia, jotta ei menisi niin, että yksi pitää lapset ja toinen näkee niitä joskus muutaman tunnin ajan. Ja se järjestely on, jotta se olisi reilua. Mutta silti äitini mielestä tämän meidän tilanne on reilua. Paitsi siis että minä olen jo muutenkin epäreilu, koska en puhu isälleni. Ja nyt tuntuu, että tekisi mieli mennä jonnekin poliisiasemalle ja kysyä, että voinko vielä tässä vaiheessa tehdä isästäni rikosilmoituksen, kaikesta siitä mitä hän on tehnyt. Minulla on kaikki koiranpurema-arvet todisteena ja se lääkärikäynti, kun minut vietiin lääkäriin vasta haavojen tulehduttua. Ja sitten minulla on kännykällä nauhoitettu äänitiedosto, jossa isäni uhkaa tappaa veljeni. Tosin sitä en ole ihan varma, koska hän käyttää ilmaisua "kohta hiljenee lopullisesti", joten onko se validi? Tosin kai minun kielitieteilijänä pitäisi tietää, tai ainakin tässä vaiheessa opintoja osata edes arvata jotain, mutta en tiedä. Jos mietin tuota lausetta diskurssianalyysin kannalta, niin en kyllä osaa keksiä mikä muu semanttinen tarkoitus sillä voisi olla kuin tappaminen tai muunlainen "hiljentäminen lopullisesti". Ja tuosta kaikesta on kulunut jo niin paljon aikaa. Ehkä he kuitenkin ottaisivat isältäni hänen aseensa pois.

Onko väärin, että kun mietin tuota, niin tulee jotenkin hyvä olo? Tuntuu jotenkin sadistiselta, että paitsi että loogisista syistä haluaisin, että hänet tuomittaisiin, niin haluaisin myös, että isäni ja äitini jotenkin häpäistäisiin. Se, että syytettäisiin jatkuvista pahoinpitelyistä ja laiminlyönneistä omaa lasta kohtaan, se olisi todella noloa heille. Se olisi oikeutta, tuontyyppinen rikosilmoitus ja mahdollinen oikeudenkäynti, ja sehän on se, mitä äitini osaa parhaiten. Olisi niin kiva nähdä, miten hän, eläkkeelle jäänyt tuomari, puolustelisi tuota kaikkea niiden muiden ihmisten edessä. Ehkä joku voisi vihdoinkin sanoa hänelle ja tehdä selväksi, että se kaikki ei ollut reilua, että tämä ei ole reilua. Ja ehkä sukulaiset kuulisivat siitä myös ja ehkä sen jälkeen voisin luoda jonkinlaisen suhteen heihin, kun he tietäisivät, että mitä oikein on tapahtunut. Sekin olisi jo tarpeeksi suuri rangaistus vanhemmilleni.

Mutta mitään tuollaista ei ole. Ei ole ketään, joka olisi ikinä sanonut äidilleni että hän on väärässä, että hän toimii väärin ja vieläpä todella julmasti, ja että kyse ei ole siitä, että minä olisin tuhma lapsi.

En tiedä mitä teen, menenkä sinne vai en. Mielessäni jotenkin perustelen sitä, miksi minun pitäisi mennä sinne: minulla on lahja veljelleni, minulla on ostettuna jo junalippukin, siellä on jouluruokaa, minulla ei ole mitään täällä, enkä osaa itse tehdäkään mitään, olen aina mennyt jouluaatoksi kotiin. Ja sitten perustelut sille miksi en menisi: minä en halua mennä. Niin joo, ja plus se pelko, että isäni pahimmassa tapauksessa tappaisi minut. Enkä tiedä onko se uhka edes todellinen vai onko se vain minun päässäni. Ja nuo menemättäjättämissyyt ovat vain sitä miltä minusta tuntuu. Ne tuntuvat sinänsä aika huonoilta perusteilta, vaikka kun asiaa miettii, miettii että mitä tekisi ja mitä ei, niin kai aika oleellista on se, että haluaako vai eikö halua tehdä jotain. Ja sitten on sekin, että se on mökillä, eikä kotonakotona. Minä aina vihasin sitä paikkaa ja nyt olisin menossa sinne vapaaehtoisesti.

En tiedä, minä en vain tiedä. Ei ole enää terapiaakaan ennen kuin loppiaisen jälkeen, joten sielläkään en voi pallotella tätä ideaa. Näen Nania huomenna. Se on ainakin kivaa, vaikka hänen tapaamisensa jotenkin muistuttaa siitä, miten hänellä on hieno ja rakastava perhe, ja minulla ei ole. Eikä hän osaisi sanoa mitään tähän ongelmaani, miten hän muka osaisi. Ja ihmiset kiusaantuvat, jos sanon, että minulla on joku tällainen ongelma. Minun pitäisi olla vain iloinen ja hymyillä ja "kaikki on hyvin". Tai en tiedä on se mitä he haluaisivat, mutta minä teen niin kuitenkin.

Ehkä tätä joulujuttua jotenkin helpottaisi, jos tietäisin edes yhden toisen ihmisen, joka ei mene kotiin jouluksi. Mutta ei, kaikki menevät, he haluavat mennä, heillä on hauskaa, he syövät jouluruokaa, eivätkä vain yhtä päivää, vaan mahdollisesti joulusta uuteenvuoteen asti. Mietin, että ehkä sitten striimaan silloin joulupäivänä. Kovin monet muut eivät varmaankaan tee sitä, joten ehkä olisi ihmisiä, jotka katsoisivat sitten minun pelaamistani. Ja ehkä ne ihmiset, jotka katsovat pelistriimejä joulupäivänä, olisivat ehkä vähän samanlaisia kuin minä, ehkä hekään eivät olisi menneet jouluksi kotiin, niin jotenkin tuntuisi kivalta ajatukselta, että kun melkein kaikki pelistriimaajat ovat nauttimassa lomasta perheensä kanssa, olisin edes minun striimini ja ehkä sillä lailla voisin antaa jotain kanssaihmisille. Ei sillä että suunnilleen kukaan katsoisi minua ja nettiyhteyteni on niin huono että useimmat pelit ovat aika rakeista mössöä, mutta silti. Olisi ainakin jotain, mitä minä voisin tehdä. Vaikka samalla toki antaisin ilmi, että ei, minulla ei ole mitään oikeaa elämää, minulla ei ole edes perhettä jonka kanssa voisin olla jouluna.

Kun esitin äidilleni sen pyyntöni, niin ennen kuin hän tyrmäsi sen ajatuksen, hän sanoi, että minä voin olla ennemmin siellä vielä toisenkin päivän. En voi ymmärtää, miksi hän ei vain tajua mitään. Ehkä minun pitäisi joskus selittää kaikki hänelle, selittää samat jutut kuin selitän täällä ja terapiassa. Mutta ei silloin kun olen siellä, koska unessani tein niin ja isäni kuuli ja kävi minun kimppuuni ja äitini kimppuun. En vain ymmärrä, miten äitini ei näe, miten järjettömän vääristynyt tämä meidän perhemalli on, miten hirvittäviä vikoja siinä on. Vaikka en tiedä, suostuisiko hän ikinä näkemään sitä, vaikka selittäisinkin kaiken.

Ulkona näyttää ihan pimeältä. Olen pari kertaa tämän kirjoituksen aikana katsonut ulos ja sitten katsonut tietokoneen kelloa ja miettinyt, että onko tämä nyt ihan oikein, miettinyt, että ehkä tietokoneen (ja kännykän) kello on väärässä, koska nythän on pakko olla yö, koska valoa ei näy missään, paitsi ällöttävä keltaoranssi katuvalo. Pitäisi mennä hankkimaan Nanille joulukortti vielä tänään. Ei olisi pitänyt lykätä sitä. Minun on ollut tarkoitus pestä tukka tänään, joten se on aika likainen, joten tuntuu, että jotta lähtisin hakemaan sitä Nanin korttia, pitäisi hypätä senkin kynnyksen yli. Ja on sunnuntai, mitä paikkoja on edes auki? Paitsi jos menisin vasta huomenna aamupäivällä, heräisin aikaisemmin ja menisin silloin hakemaan sen. Itse asiassa nyt kun mietin sitä niin se varmaan onkin parempi. Ja olen itkenytkin ja naamani on ihan kirjava sen takia.

Katsoin eilen oikeastaan koko päivän Star Wars -leffoja. Näin sen uusimman leffan elokuvissa perjantaina (en aio spoilata) ja tykkäsin kyllä siitä todella paljon. Se oli vähän niin kuin ne vanhat leffat. Jotenkin mielessäni niistä vanhoista leffoista tulee jotakuinkin täydellisiä, mutta sitten kun ne katsoo uudestaan, niissä onkin kaikenlaista huonoa ja kökköä. Mutta ovat ne silti paljon parempia kuin se uusi trilogia, episodit 1-3. Katsoin ne ensin ja voi itku sitä dialogia ja tietokonetehostemössöä. Ymmärtääkseni sen uusimman (Force Awakens) leffan teossa oli käytetty vanhojen leffojen tapaan vähemmän tehosteita ja enemmän pienoismalleja ja oikeita kuvauspaikkoja. Mielestäni se onnistui oikein hyvin ja vaikka toisaalta voin ymmärtää negatiivisia arvosteluja antaneiden kritiikit, niin oli se leffa silti hyvä. Se noudatti niiden vanhojen leffojen teemaa hyvin, eikä kyse ollut vain tietokonetehostehypyistä ja räjähdyksistä, vaan siinä oli oikeasti jotain taustalla. Tykkäsin uusista hahmoistakin, etenkin pahiksesta, mutta se nyt ei kai ole ihme, koska jostain syystä pahikset leffoissa vain kiinnittävät huomioni.

Tänään varmaan jatkan vanhojen leffojen katselua. Ja on Lirikin sub-sunday, joten sitä ei voi jättää näkemättä. Vähän pitäisi vielä siivota, vaikka onkin jo aika hyvällä mallilla kaikki. On ollut kaikenlaista hoidettavaa kokeiden jälkeen. Viimeinen viikko kokeita oli inhottava, koska ilmeisesti jostain syystä minulla on ollut migreenipäänsärkyä joka päivä tasan viikon nyt. Kun otan tarpeeksi särkylääkettä, se lähtee lopulta pois, mutta tulee seuraavana päivänä melkein täsmälleen samaan aikaan uudestaan. Minulla on nyt varattu lääkäriaika YTHS:lle, mutta vasta tammikuun loppuun. Pitäisi myös varata pankkiin aika keskustelemaan siitä, mitä teen rahasto/osakesäästötililleni nyt kun ne ovat olleet siellä 3 vuotta (mikä on se suositusaika) ja kunhan nyt saisin opintopisteet noista tämän vuoden kursseista, voisin mahdollisesti keskustella myös luottokortin hankkimisesta. Voisin varmaan kysyä heiltä myös suositusta, että kun minun pitää nyt kevään aikana käyttää niitä säästöjäni, mistä eri säästösysteemeistä minun kannattaisi nostaa. Lisäksi suunnittelen vaihtavani puhelin- ja nettiliittymät. Tuntuu tyhmältä myöntää, mutta lähinnä siis striimaamisen takia, koska viime aikoina etenkin siitä ei ole meinannut tulla mitään, koska netti on pätkinyt niin armottomasti ja on muutenkin niin hidas. Lisäksi kun selasin eri palveluntarjoajien sivustoja, en ymmärrä, miksi maksan nykyisin niin paljon. Luultavasti kännykkäliittymäni on se joka maksaa, joten aion vaihtaa sen huomattavasti halvempaan. Netin aion vaihtaa parempaan (eikä sekään ole kuin muutaman euron kalliimpi). Pitäisi vain saada aikaiseksi mennä hoitamaan sekin. Ja minä inhoan kaikkea uutta ja mietin sitäkin, että kun siinä netin mukana tulee joku laite varmaankin, niin miten paljon se sitten lisää sitä hintaa.