Amia näkee unta. Hän on ylipuhumassa perheen miestä soittamaan kummisetänsä kanssa. Mies on juuri ollut yhdessä Housen jaksossa liiallisen nukkumisen takia, joten hän on hieman väsynyt leikkauksen takia. Hänellä on pieni poika, joka sanoo, että häntä väsyttää. Amia miettii, että onko se poika sairastunut myös, koska hän ei näytä erottavan todellisuutta unesta. Hänen äitinsä yrittää puhua hänelle järkeä. Pikkupoika sanoo kuitenkin vain valittavalla äänellä: ”I’m sleepy!”
Hänen isänsä alkaa selittää hänelle, miten hänelläkin oli väsynyt olo aina ennen, mutta sitten hänet vietiin sairaalaan ja lopulta tehtiin sitä ja tätä ja tuota, ja että nyt hänellä oli uudet silmäluomet ja hänen olonsa oli hieman tokkurainen. Kun hän lopettaa, pikkupoika sanoo: ”You are scaring me! But I’m going back to bed, this is only a nightmare.”
Sitten se poika lähti huoneesta ja Amia ajatteli, että nyt hän saa jonkun kohtauksen, koska hän ihan selkeästi hallusinoi. Mutta kun poika oli lähtenyt, yhtäkkiä Amia koki välähdyksiä. Sellaisia dramaattisia, joita joissain leffatrailereissa joskus on. Välähdys, huone ja perhe olivat tiessään, Amia näki, miten mustaan pukeutunut nuori nainen nukkui silkkinen musta peitto päällään leijuen ilmassa katonrajassa. Välähdys, oli pimeää, Amia kuuli ison koiran vihaisen ärähtävän haukahduksen. Välähdys, Amia avaa silmänsä ja herää pelästyneenä omassa asunnossaan sydän jyskyttäen.
Amia ei uskalla nukahtaa heti uudestaan. Amia on ihan pelästynyt vieläkin. Amia näkee, miten on puristanut nukkuessaan kädessä olevaa rippiristiään niin lujasti, että siitä on jäänyt jälki käteen. Amia kuuntelee ja kuulee kummaa ääntä. Amia miettii, näkeekö vieläkin unta, eikö hän vain pysty erottamaan niitä toisistaan. Hän nipistää itseään lujasti ja melkein odottaa heräävänsä uudestaan. Amian valtaa suunnaton halu kiljua silkasta kauhusta, mutta onnistuu juuri ja juuri hillitsemään itsensä. Naapurit eivät tykkäisi.
”Hei pienet!” Amia huikkaa rotille. Ne nukkuvat ylätasanteella. Riippumatossa oleva Tolstoi liikahtaa hieman. Amia kuuntelee lisää. Seinänaapurin kaappikello alkaa lyödä. Amia laskee: Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Amia ei uskalla nukahtaa vieläkään, vaan päättää mennä kirjoittamaan blogiinsa. Sehän olisi vähän kuin kertoisi jollekulle, että näki pahaa unta eikä uskalla nukahtaa uudestaan. Että uusi asunto on pelottava öisin. Että hänellä ei ole yhtään ketään muutakaan, jolle kertoa, ei ketään, jonka rauhallista ja häiriötöntä syvää hengitystä kuunnella.
Ulkoa kuuluu ääni. Piip, piip, piip, piip. Amia ajattelee, että sen täytyy olla iso auto, joka peruuttaa. Sitten kuuluu kolahdus. ”Roska-auto”, Amia ajattelee. Onhan tiistaiaamu. Kotona roskat haettiin myös aina tiistaiaamuisin. Amia kuuntelee. Roska-autolta se vaikuttaa. Hän kiipeää alas parvisängystä ja kurkistaa parvekkeen oven ikkunasta. Alhaalla näkyy roska-auto. Amia on huojentunut. Hän menee käymään vessassa. Sen jälkeen Amia tulee katsomaan pikkukamuja, antaa niiden haistella hänen kättään häkin pinnojen läpi. Tolstoi nukkuu, Dostojevski peseytyy. Amia miettii, oliko aikaisempi outo ääni lähtenyt siitä, kun Dostojevski rapsutti itseään niin, että sen jalka osui joka kerta häkin pinnaan.
Amia laittaa vähän valoa lisää. Sitten Amia ottaa kannettavan ja nostaa sen parvisänkyyn. Amia vaihtaa kannettavan latausjohdon jatkojohtopistorasiaa. Sitten Amia katsoo vielä pikkukamuja. Tolstoi rapsuttaa juuri silloin itseään ja kuuluu kummallinen ääni, jota Amia oli pelännyt aikaisemmin. Hän kiipeää takaisin parvisänkyyn.
Amia kirjoittaa typerän ja täysin tarpeettoman blogikirjoituksen ja kuuntelee samalla asunnon ääniä. Viereisen asunnon nainen tuntu olevan jo hereillä, koska hänen ulko-ovensa käy. Pikkukamut vilkastuvat ja rapisevat puruissaan. Amian kurkku on kipeä, mutta kirjoituksen loppuvaiheella häntä alkaa taas väsyttää. Enää ei tunnu niin pelottavalta. Kamut möykkäävät ja Amia päättää, että voi lopettaa kirjoittamisen ja ruveta sitten taas nukkumaan.
