SHIT vol. 3. Siis ”Se Hieno Iso Tarina” kolmonen. Kaksi aikaisempaa on jäänyt kesken ja niin jää tämäkin. Kuitenkin jää. Mutta aloitin sen kuitenkin. Mutta kaikkihan jää kesken, niin miksei tämä sitten? No joo, mutta saanpahan taas pettyä uudestaan, kun ensin aloitan ja ajattelen, että tästähän tulee vitsit hieno, tästä tulee se kirja, jonka lähetän sitten kustantajalle ja se julkaistaan. En ole varsinaisesti kirjoittanut mitään uutta pitkään aikaan, vain koonnut vähän vanhaa tavaraa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Prologina toimii tuolla marginaalissakin linkkinä oleva Daybreak. Päähenkilö on se tyttö siinä. Mutta se on prologi ja sitten kun tarina alkaa, hypätään toiseen novelliin (tapahtuma-aika seitsemän vuotta myöhemmin), jonka olen kirjoittanut jokin aika sitten. 19-vuotias tyttö istuu sillankaiteella moottoritien yläpuolella myöhään yöllä ja miettii, hypätäkö vai eikö hypätä. Hän tuntee olevansa yksin ja erilainen. Mikä klisee. Mutta ehkä keksin tuosta jotain. En ole kirjoittanut tuota jälkimmäistä novellia (jonka piti olla novelli, mutta näköjään siitä tuleekin ensimmäinen varsinainen luku) loppuun, joten saa nyt nähdä, jos keksin mitään jatkoa. Miten kirjoittaa tyhjyydestä? Kiva sitten, kun aihe on kauhean henkilökohtainen, niin jos koko tarinasta tulee liian henkilökohtainen lähetettäväksi minnekään...

 

Eilen tuli heti kirjoittamisen jälkeen parempi olo. En tiedä miksi. Muutenkin minulle on jotenkin tullut aina vähän parempi olo sen jälkeen, kun olen kirjoittanut taas jotain. Mutta kun on huono olo, niin ei huvita kirjoittaa. Ja sitten tulee vielä huonompi olo, kun ei kirjoita? En tiedä.

 

Olen ollut tänään ulkonakin. Leikkimässä kameralla taas. Ottamassa kevätkuvia. Olen ollut mukamas hyvä erilaisten lajien tunnistamisessa. Tunnen linnut ja eläimet ja paljon kasveja ja hyönteisiäkin. Eikä siitä ole ollut ikinä niin mitään hyötyä missään. Ei ihmisistä ole tärkeää tietää, mitä eroa on kukkakärpäsellä, mehiläisellä, ampiaisella ja kimalaisella. Nehän ovat melkein samannäköisiäkin. Tärkeintä on vain tietää, mikä pistää ja mikä ei. Mitä väliä on muurahaisten eri lajeilla? Muurahainen on muurahainen, ei muuta tarvitse tietää. Jos joku lintu laulaa, niin ei sillä ole väliä mikä lintu se on, kunhan laulaa joko kivasti tai on hiljaa.

 

Kuulin kuovin tänään. Niitä on täälläpäin jonkin verran. En ole kauheasti kuunnellut lintuja tänä keväänä, olen ollut vain sisällä ja ulkona ollessanikin ollut vain omissa ajatuksissani. Olen nähnyt peipon jo tänä keväänä. Äiti sanoi kuulleensa västäräkinkin, mutta minä en ole kuullut vielä. Leivosen kylläkin. Leivoset ovat ärsyttäviä, kun niitä ei näe melkein koskaan. Ne vain lentävät paikoillaan jossain pellon yläpuolella ja ääni kantaa pitkälle, mutta lintua ei näe suunnilleen koskaan.

 

taivas.png

 

Taivas. Ja leppä ja sen käpyjä. Kun olin pieni, minusta nuo lepän pienet kävyt olivat aina niin suloisia. Kuten näkyy, tänään on vähän vähemmän harmaa sää näin vaihteeksi. Aurinko paistaa kivasti ja on ihan lämminkin. Viikonloppuna oli vielä yli kymmenen senttiä lunta, mutta nyt se on sulanut taas melkein kokonaan.

 

leskenlehdet.png

 

Leskenlehtiä. Minusta ne ovat olleet aina jotenkin tylsiä. Eivät niin hienoja kuin voikukat. Mutta nykyisin ne ovat ihan kivoja kuitenkin. Kevään ensimmäisiä kukkia. Niitä tulee aina ensimmäiseksi meidän pihan etelänurkkaan. Ihan tien viereen ojan tälle puolen. Ja tietysti aurinkoon päin, niin tuo kuva oli törkeän hankala saada. Muuten maa näyttää vielä ihan kuolleelta, mutta sitten on tuollaisia kukkia... Niiden varsi on kiva. Sellainen jännän suomuinen. Siitä minä tykkään enemmän kuin voikukkien varresta.

 

perhonen.png

 

Perhonen. Mikähän perhonen tuo on? Olen huono perhosten kanssa. Minusta ne ovat todella nättejä, mutta olen nähnyt tuollaisia isoja päiväperhosia vain parinlaisia. Tuo on... Nokkosperhonen? Joo, varmaan. Sitten on kaaliperhosia. Mökillä on paljon myös sitruunaperhosia, mutta minä en ole nähnyt niitä täällä. Siinä ne, siinä kaikki perhoset, joita olen nähnyt. Siis tuollaiset isot päiväperhoset. Yökköjä on tullut nähtyä enemmän, mutta niiden lajeja en tunnista. Minusta perhoset ovat hieman pelottavia.

 

Olen pienestä asti tykännyt pitää kaikenlaisia ötököitä kädessä, kerran kavereiden pakottamana pidin kädessäni jopa hämähäkkiä (vaikka pelkään niitä, mutta kun piti todistaa rohkeutensa, niin...), mutta perhosta en ole pitänyt kädessä koskaan. Niillä on pelottavat jalat. En tykkää. Joidenkin siipikuviotkin näyttävät jotenkin epämiellyttäviltä. Tuo perhonen on meidän aidalla. Oli hyvin yhteistyöhaluinen ja sain otettua siitä läheltäni monta kuvaa.

 

Mitähän vielä? Ei kai mitään. Varmaan katson taas vähän lisää Lostia. Huomenna kirjastoon. Ja sitten on soittotuntikin. Luojan kiitos ei tarvitse enää soittaa asteikkoja. Ja perjantaina on... No, muu perhe lähtee taas mökille, niin minä jään yksin kotiin. Taas vaihteeksi. Toivottavasti en kuitenkaan pelkäämään niin paljon kuin edellisellä kerralla. Ja perjantaina on YMT:kin. Ja lauantaina näkee Nanin. Sen jälkeen onkin pelkkää suunnittelematonta tyhjyyttä. Jos yrittäisi olla ajattelematta sitä.