Tuli sunnuntai ja äiti soitti. Ei hän kysynyt sitten jaloistani, joten tuoli ei tullut esille, joten Jaska ei tullut esille. Mutta valmistelin itseäni siihen ja jos hän olisi kysynyt, olisin maininnut Jaskan. Jotenkin nyt tuntuu enemmän mahdolliselta, että mainitsen Jaskan joskus ohimennen äidilleni. En tiedä mikä on muuttunut, mutta nyt tuntuu siltä, että pystyn siihen varmaan. Viimeistään sitten kesällä, jos Jaskan kanssa mennään käymään siellä ex-kotipaikkakunnallani. Mutta siis silloin kun perheeni on poissa sieltä, mutta silloin viimeistään varmaan tulee Jaska mainittua. Ajattelin, että kirjoitan tämän tänne tänään, kun tämä tuntuu niin suurelta saavutukselta, että se ajatus Jaskan mainitsemisesta äidille ei tunnu enää niin järkyttävän vaikealta, mutta nyt kun kirjoitan tätä, tämä kaikki alkaa tuntua jotenkin tyhmältä. Kun enhän edes tehnyt mitään ja kokonaan on vielä ylipäätään auki se että koska sanon jotain vai sanonko.

Mutta joo, ei tässä muuta. Alkaa viimeinen kunnollinen kouluviikko nyt huomenna, eikä sekään ole ihan kunnollinen, kun se loppuu jo keskiviikkoon. Sen jälkeen on sitten vain se yksi kurssi, jonka tunneilla en ole edes käynyt ja sitten tenttejä. Mutta tuntuu, että olen taas jotenkin ylikuormittunut viime aikoina. Toivottavasti vain yliopiston loppumisen jälkeen ei tule mitään ankeaa oloa kun ei sitten olekaan mitään pakollista tehtävää. Saa nähdä.