21 PÄIVÄÄ ÄIDINKIELEN ESSEEKOKEESEEN!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

23 PÄIVÄÄ MATIKAN YO-KIRJOITUKSIIN!

25 PÄIVÄÄ ENGLANNIN KIRJALLISEEN YO-KOKEESEEN!

28 PÄIVÄÄ KEMIAN YO-KIRJOITUKSIIN!

37 PÄIVÄÄ BIOLOGIAN YO-KIRJOITUKSIIN!

 

***

 

Näin unen hänestä taas. Oli viimeinen koulupäivä. Ylioppilasjuhlapäivä. Todistukset jaettiin, mutta jostain syystä minut ja NN oli jaettu eri ryhmiin. Ajattelin, että säntään vain ulos, kun olen saanut todistuksen ja jään odottelemaan häntä, jotta voisin kertoa hänelle vihdoinkin. NN:n auto oli jo pihalla. Hänen äitinsä oli ratissa ja näin, kun joku mustatukkainen vilahti auton sisään juuri kun tulin ulos. Ajattelin, että se oli Mitch. Auto ei lähtenyt liikkeelle, joten asetuin kytikselle oven viereen.

 

Sitten yhtäkkiä NN:n auto lähtikin. Hän olikin jo kyydissä ja nyt hän lähti, enkä minä saisikaan ikinä kerrottua hänelle. Tuntui siltä, että minun sydämeni pysähtyi siihen paikkaan. Jotenkin olimme taas vanhalla ala-asteellani ja minä lähdin juoksemaan. Minulla oli hieno valkoinen puku, mutta minä lähdin juoksemaan kotiin. Juoksin nopeammin kuin koskaan ja minusta tuntui pahemmalta kuin koskaan. Se juokseminen auttoi vähän. En olisi koskaan halunnut päästä kotiin, enkä koskaan lopettaa juoksemista.

 

Enkä minä päässytkään, koska heräsin ennen sitä.

 

Olen tehnyt eilen oikeastaan vain kahta asiaa: opiskellut kemiaa ja pelannut The Sims 2:sta. Jotenkin tuntui rentouttavalta, kun pystyi keskittymään muihin ihmissuhdejuttuihin ja ajattelemaan niitä, eikä siten tarvinnut miettiä omia asioita ja pyöritellä mielessään mitään epätoivoisia ajatuksia, kun ne eivät kuitenkaan mitään muuta eivätkä vie yhtään mihinkään.

 

Okei, ehkä pelasin koko päivän parilla tyypillä: toinen on Nemo (kylläkin nainen, vaikka Nemo onkin miehen nimi) ja hänellä on pitkä vaalea tukka ja vihreät silmät. Toinen on Braonán ja hän on mies ja hänellä on pitkä musta tukka ja ruskeat silmät. Hänellä on myös pikkuveli, Vincent, jolla on myös pitkä musta tukka ja ruskeat silmät. Järjestin tietysti niin, että Nemo ja Braonán rakastuivat toisiinsa. Siihen meni kaksi the Sims –päivää – miksei se voi oikeassa elämässä toimia yhtä hyvin? (Se oli hyvin söpissöpöä ja dramaattista: yksienkin treffien jälkeen Braonán toi Nemon ovelle ruusun ja kortin, jossa luki ”’One fragnant rose worth ten times what I am.’ Nemo... Minä rakastan sinua.” (No ei siinä oikeassa kortissa lukenut niin, mutta minä päätin, että siinä kuitenkin luki. Otin kuvan ja kirjoitin albumiin, että siinä luki niin.).) Sitten Nemo muutti jo Braonánin ja Vincentin luo. Nemo ja Braonán eivät ole naimisissa tai kihloissa, vaan seurustelevat vain. Ja Nemolla oli jonkinasteinen syrjähyppy Vincentin kanssa (josta Braonán ei koskaan saanut tietää), mutta nyt tilanne on hieman hankala, koska Nemo odottaa lasta (Braonánille).

 

Vincent on kuitenkin vielä loputtoman ihastunut Nemoon, joten suunnitelmani onkin, että hän alkoholisoituu (siis roikkuu Stadissa joka yö) ja törmää siellä salaperäiseen neitokaiseen nimeltä Morninglight. Morninglight on tummatukkainen ja punahuulinen syvän punaisessa mekossa liikkuva neito, josta Vincent hakee lohtua (ja kun Morninglightin tavoite on romantiikka, niin haku on koko ajan päällä...), mutta joka kuitenkin salaperäisesti kieltäytyy näyttäytymästä missään päivisin. Vincent tapaakin hänet vain aina tietyssä yökerhossa, minkä jälkeen Morninglight kuitenkin aina katoaa.

 

Kun Vincent on ajautunut kunnolla syöksykierteeseen ja Morninglight on onnistunut kietomaan hänet pikkusormensa ympäri, käykin ilmi, että Morninglight on vampyyri (ei, hän ei ole vielä vampyyri, mutta se on työn alla). Hän puree Vincentiä ja tämä joutuu hylkäämään tutun elämänsä veljensä ja tämän tyttöystävän luona, ja muuttaa Morninglightin synkeään asumukseen. Sitten Morninglight synnyttää tytön. Juuri tuolloin Vincent kuitenkin paranee vampyyriudesta ja Morninglight katoaa ja lapsi jää Vincentin vastuulle. Hän antaa tälle nimen ”Evenstar” ja muuttaa tämän kanssa takaisin Braonánin ja Nemon (ja heidän lapsensa) luo.

 

On minulla oikeakin elämä, on minulla! Miksi te ette usko? Tämä on kuitenkin systeemi, jolla minä pelaan The Sims –pelejä. Minulla on kauheat suunnitelmat jokaisen varalle ja yleensä myös toteutan ne. Tai siis niin hyvin kun ne nyt voi, mutta loput menee mielikuvituksen avulla. Mutta kuitenkin aina jossain vaiheessa alkaa ärsyttää, kun siinä pelissä on kuitenkin vain ne rajoitetut toiminnot, eikä mitään kaikkein hienoimpia ideoita saa toteutettua (ne ei voi edes tappaa ketään, ajatelkaa!).

 

Mutta on kemiaakin tullut opeteltua. Olen ottanut taas sen muistiinpano–linjan, joka minulla oli syksyllä maantiedon kirjoitusten kanssa. Kirjoitan siis itse muistiinpanot kaikista kursseista. Se on sinänsä ihan mielenkiintoista. Minulla tulee ainakin sellainen outo fiilis välillä, kun ei meinaa edes malttaa lopettaa niiden muistiinpanojen tekemistä.

 

Olen kuitenkin miettinyt taas asioita. Lähinnä sitä, että ovatko minun tunteeni NN:ää kohtaan pahasta vai eivät. Olenko pakkomielteinen? Hullu? Sairas? Välitän hänestä paljon, niin tarkoittaako se, että se ei voi olla hyvä asia?

 

Yhden hyvän puolen olen siitä löytänyt. Siitä saa taatusti hyvää materiaalia äidinkielen esseekokeeseen. Olen ollut aina esseissä parempi kuin tekstitaitovastauksissa, ja kun nyt pelkään tuon tekstitaito-osion menneen aika pahasti puihin, pitää esseeseen panostaa entistä enemmän. Maanantaina on esseekokeen preliminääri koulussa tentin muodossa. Kertaan varmaan vielä joitain seikkoja kirjasta, mutta olen aika luottavainen. Ja kun todennäköisesti (vai varmasti?) niissä varsinaisissa kirjoituksissa on sitten niitä vaihtoehtoja, että on annettu pelkkä otsikko ja siitä saa repiä sen 4-5 sivua, niin sitten voi kirjoittaa jostain, mistä parhaiten osaa.

 

Se on yllättävän paljon lähellä tätä blogikirjoittamista. Ei kauhean lähellä, mutta minun mielestäni niillä on ainakin hieman yhteistä. Ei essee ole niin henkilökohtainen tietenkään, mutta kuitenkin henkilökohtaisempi kuin asiateksti ja se on muutenkin sellaista pelkkää pyörittelyä. Tänä vuonna koulussa on kirjoitettu vain yksi varsinainen essee (loput analyysejä), ja siitä sain 55/60. Okei, sitä oli hyvä fiilis kirjoittaa, mutta jos saan sitä varsinaista esseetekstiä liitettyä yhtään mitenkään johonkin minulle tärkeään aiheeseen (esim. NN:ään!), niin siitä tulee yleensä sopiva kirjoitusfiilis ja kun on sopiva fiilis kirjoittaa, niin tekstistäkin tulee hyvä.

 

Omasta mielestäni osaan myös hyvin ne ”piilotehokeinot”. En minä varsinaisesti valehtele, mutta saatan siinä ilmaista varmasti olevani jotain tiettyä mieltä, vaikka en itsekään tiedä, mitä mieltä olen. Tai siis, kaikki ”jos tämä ja tämä asetetaan vastakkain, kumpi voittaa?” –tyyliset vaihtoehdot... Esseissähän se paino on pohtimisella ja uusilla ajatuksilla ja havainnoilla, joten helpoin vastaus tuohon kysymykseen on: ”Ei kumpikaan.” Jos vastaisi jommankumman, niin se olisi paljon vaikeampaa ja pitäisi perustella paljon enemmän eikä se siltikään välttämättä erottuisi joukosta. Ja vähän kärjistää ja ottaa vähän epätavallista näkökulmaa, niin se kokonaisuus on paljon värikkäämpi ja parempi kuin jos kirjoittaisi jotenkin ”tavallisemmin”. En minä tiedä. Saa nähdä sitten, mitä YTL tykkää minun tyylistäni.

 

Tällaista minä olen puuhannut eilen. Tänään nousin vasta äsken ja näin taas hyvin unitäytteisen yön. Yksi elämäni hienoimmista uniauringonnousuista kylläkin. Tänään taas kemiaa ja vähän äidinkieltä ja huomenna sitten kouluun.